Epävarmuus ja epätäydellisyys kuuluvat ihmisyyteen, perheneuvoja Anssi Tietäväinen sanoo.

Miksi olen koko ajan niin hankala ihminen? Vaikutan ulospäin aidolta ja helpolta, mutta sisäisesti minussa kuohuu kaiken aikaa. En osaa valita kahden tai kolmen hyvän väliltä. Tämä näkyy varsinkin kotioloissa. Ihanatkin hetket muuttuvat mielessäni ja muistoissani huonoiksi, koska alan maanisesti kaivella mikä voisi mennä vikaan. Ihan kuin olisin onneton varmuuden vuoksi.

Tämä negatiivisuus tuntuu sisäsyntyiseltä. Muun muassa äitini ja isoäitini toppuuttelevat iloisia kanssaolijoitaan ja huomauttavat aina jotain ikävää. Joskus hyvinä kausina alan oikutella kotona, ja mieheni ja lapseni ovat tälle kaikelle sijaiskärsijöinä. Sen lisäksi että löydän kaikesta jotain väärää, melkeinpä kaikki tuntuu tämän negistelyn takia elämässä vieraalta.

Johtuuko tämä kasvatuksesta, äidin kontrolloinnista vai ilkeydestä? Olen 90-luvun laman lapsi ja aikakauteni tuote, mutta murehdin, millaisen mallin lapsenikin saa, kun äiti ei ole ihan perillä itsestään. Toisena päivänä olen umpiasiallinen sihteeri, toisena päivänä voisin perustaa mafian ja ryhtyä rikolliseksi – ja kolmantena päivänä olen vain hämmentynyt siitä mitä ihmettä oikein mielessäni on edellisinä päivinä liikkunut. Exäni sanoi, että tuntee kaksi täysin erilaista ihmistä samassa paketissa, joista toinen hilluu yökerhoissa ja toinen sipsuttaa jakkupuvuissa. Lapsestani kykenen pitämään huolta täysin, mutta hänen kasvaessaan haluaisin vain antaa selkeämmän aikuisen mallin enkä opettaa häntä samanlaiseksi negatiiviseksi ihmiseksi kuin itse olen. 

Kysymyksestäsi saa sen käsityksen, että olet pohtinut itseäsi ja elämääsi paljon ja syvällisesti. Se on hienoa ja tärkeää. Tuntuu hyvältä ja vastuulliselta, ettet syytä negatiivisuudestasi tai hankalista tunteistasi ketään ulkopuolista, et miestäsi etkä muitakaan. Näin myös muutoksen avaimet pysyvät sinulla itselläsi.

Kykenet selvästi myös ajattelemaan lapsesi parasta. Pidät hänestä hyvää huolta ja pyrit siihen, ettet siirrä omia vaikeuksiasi hänen kannettavakseen. Omien asioidesi käsittelyn kautta sinulla on erinomaiset mahdollisuudet onnistua tässä tavoitteessasi.

Olisiko sinun mahdollista hyväksyä moninaisuus itsessäsi?

Me ihmiset olemme monipuolisia otuksia. Sen ilmeisesti tiedät omasta kokemuksestasi. Saman ihmisen yökerhossa hilluminen ja toisena päivänä jakkupuvussa sipsuttaminen ei tunnu mitenkään poikkeukselliselta eikä ainakaan huolestuttavalta. Meistä on moneksi, onneksi. Olisiko sinun mahdollista hyväksyä tämä moninaisuus itsessäsi? Eri puolet persoonassasi pääsevät esiin eri yhteyksissä, ja päässä saattaa risteillä monenlaisia ajatuksia. Ja ne kaikki voivat olla sulassa sovussa yhdessä paketissa.

Myös epävarmuus valinnoissa ja epäonnistumiset kuuluvat ihmisyyteen. Mokaaminen on sallittua, täydellisyyteen ei kykene kukaan. Ja ”väärien” valintojenkin kanssa pystyy useimmiten elämään, tai monesti tarvittavia korjausliikkeitä voi tehdä jälkeenpäin. Harva osuu aina kerralla oikeaan.

Epätäydellisyyttä ei tarvitse pelätä, se on ihmisen osa joka tapauksessa. Erilaiset elämän kivut ja kärsimykset voi yrittää opetella kohtaamaan ja ottamaan osaksi elämää. Enemmän tai vähemmän rikkinäistä elämää joudumme kaikki elämään.

Oma historiamme kulkee mukanamme, mutta menneisyys ei määrittele tätä päivää.

Pohdit myös kasvatuksen ja lama-ajan vaikutusta itseesi. Ne ovat varmasti jättäneet jälkensä sinuun. Oma historiamme ja kokemuksemme kulkevat mukanamme ja vaikuttavat. Historiamme vankeja emme kuitenkaan ole. Menneisyys ei automaattisesti määrittele tätä päivää tai tulevaisuutta.

Nyt aikuisena voit katsella omaa menneisyyttäsi ja itseäsi lapsena lempein ja ymmärtävin silmin. Voit nähdä sen, että olet jäänyt vaille jotakin sellaista, jota olisit kaivannut. Voisitko antaa sitä itsellesi nyt? Mahtaisiko se olla lohtua ja ymmärrystä vai mitä se olisi? Sinä sen tiedät.

Joskus itsensä pohtimisessa tarvitsee apua. Terapiasta voi olla hyötyä. Terapeutti voi toimia ikään kuin peilinä, jolloin itsensä saattaa nähdä selkeämmin. Toki myös jostakin muusta luotetusta keskustelukumppanista voi olla sama hyöty. Etsi itsellesi tarvitsemasi apu, jos siltä tuntuu.

Mutta olet joka tapauksessa tutkimusmatkalla itseesi. Onnea sille matkalle, se voi olla elämäsi tärkein matka.    


Elämän oppilas

Miksi olen koko ajan niin hankala ihminen?

Oletko jutellut/kertonut lapsellesi tuntemuksistasi? Riippuu tietysti vähän iästä, mutta lapset kyllä ymmärtävät hyvinkin, että vanhemmat eivät ole täydellisiä - ja kun asiasta juttelee, niin osaavat paremmin asettaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin. Tätä puolta olen aina ihaillut puolisossani. Lisäksi ajattelen, että kun itse osaa pyytää anteeksi, niin samalla antaa lapselle valtavan arvokkaan mallin ja esimerkin itsensä hyväksymisestä - myös epätäydellisenä.
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Mikään ei oikeuta hallitsemattomaan vihareaktioon, perheneuvoja Helena Toppari sanoo.

Parisuhdeneuvola on Vauva.fin ja kirkon perheneuvonnan kaupallinen yhteistyö.

Meillä on pitkä parisuhde, lapset, menetyksiä, laina sekä sairas läheinen. Puolisoni on työtön ja masentunut ja hänellä on toistuvia raivonpurkauksia. Läheisyyttä meillä on nippanappa. Vaikein asia minulle on raivo – mielestäni puolisoni ei osaa säädellä vihaansa, ja se leimahtaakin ylimitoitettuna lähes milloin tahansa, vaikka pitkiä taukojakin on. Koen olevani kestokykyni rajoilla.

Käymme molemmat terapioissa. Itse näen enää kaksi vaihtoehtoa: mielialalääkitys masentuneelle ja yhteinen, erittäin asiantunteva parisuhdeterapia. Tähän asti puoliso ei ole suostunut lääkkeitä hakemaan. Tahtoa on ollut tähän asti kaikesta huolimatta, mutta tämä on mielettömän kuluttavaa. Mistä toivoa?

Kerrot, että elämässänne on ollut paljon raskaita asioita. Viestisi perusteella ymmärrän, että eniten sinua kuitenkin tällä hetkellä kuormittavat miehesi toistuvat raivonpurkaukset, jotka kertomasi mukaan leimahtavat voimakkaina yhä uudelleen, taukojenkin jälkeen.Käytte molemmat terapiassa. Mutta onko kuitenkin niin, että terapia ei ole auttanut miestäsi säätelemään vihaansa eikä sinua laittamaan rajoja sille, minkälaista käytöstä otat häneltä vastaan?

Olettehan molemmat puhuneet näistä asioista terapioissanne? Oletteko pystyneet puhumaan raivonpurkauksista yhdessä? Entä pitääkö miehesi itse ongelmana vihansäätelyn vaikeuttaan, vai onko se sinun kuvauksesi ongelmasta? Kysyn tätä siksi, että joskus puolisoilla on hyvin eri käsitykset siitä, mikä on liiallista suuttumista ja raivoamista. Jotta ongelmalle voi tehdä jotain, niin parin täytyy löytää riittävä yksimielisyys siitä, mitä noissa tilanteissa tapahtuu ja mikä on ongelma. Tähän voivat auttaa yhteiset pariterapiakeskustelut.

Jäin myös miettimään, mitä tarkoitat raivonpurkauksilla. Missä tilanteissa miehesi viha purkautuu ylimitoitettuna? Liittyvätkö tilanteet teidän suhteeseenne vai raivostuuko hän sinun käyttäytymisestäsi? Raivostuuko hän lapsille vai kokonaan jostain muusta asiasta? Osaako hän itse selittää, mitä noissa tilanteissa mahtaa hänen näkökulmastaan tapahtua? Reagoiko hän johonkin tiettyyn asiaan vai onko raivoaminen oman pahan olon ja masentuneisuuden ilmaisua? Osaako hän kertoa, mitä muita tunteita tuon vihan takana on? Pelkoa, surua, epäonnistumisen tunnetta, häpeää?

Voimakas suuttuminen aiheuttaa turvattomuutta parisuhteeseen.

Raivoaminen ja ylimitoitettu suuttuminen ovat erittäin haitallisia vuorovaikutustapoja parisuhteessa. Joskus ihminen vähättelee ja oikeuttaa omia voimakkaita suuttumisreaktioitaan vetoamalla esimerkiksi omaan temperamenttiinsa tai lapsuusperheestä saamaansa räiskyvään riitelymalliin. Nuo, kuten myöskään masennus tai väsymys, tai edes toisen raivostuttava käyttäytyminen, eivät oikeuta hallitsemattomaan vihareaktioon.

Voimakas suuttuminen, johon liittyy voimakkaita reaktioita, aiheuttaa turvattomuutta parisuhteeseen. Tällainen käytös pelästyttää. Jos se toistuu, puoliso ja lähellä olevat ihmiset alkavat varoa ja kapeuttaa omaa käyttäytymistään. He elävät eräänlaisessa hälytystilassa ja ovat varuillaan lähes koko ajan. Se vie valtavasti voimia, kuten hyvin kuvaat. Voimakkaat raivonpurkaukset rikkovat läheisyyttä ja etäännyttävät paria toisistaan. Siksikin on ymmärrettävää, että koet miehesi käyttäytymisen niin raskaana.

Eräs mahdollisuus on hakeutua yhdessä väkivaltatyön yksiköihin (esim. Jussi-työ, Lyömätön linja) hakemaan konkreettista apua vihan hallintaan ja käytännön tilanteisiin, joissa viha leimahtaa.  Tämä on käytännöllisempää ja nopeampaa apua vihan hallintaan kuin psykoterapia. Se ei välttämättä ole silti ristiriidassa kummankaan omien psykoterapiakäyntien kanssa. Toinen vaihtoehto on, että pyydät päästä mukaan yhdelle miehesi terapiakäynneistä. Tällöin voisit tuoda esille omia näkökulmiasi ja huoliasi tilanteeseenne. Jotkut terapeutit haluavatkin tavata, ainakin kerran, myös asiakkaan puolison.

Toisen vihaa ei tarvitse ottaa vastaan kerta toisensa jälkeen.

Toisen vihaa ei tarvitse ottaa kerta toisensa jälkeen vastaan. Se on haitallista sinulle, mutta se ei myöskään auta puolisoasi ottamaan vastuuta käyttäytymisestään. Oletko omassa terapiassasi miettinyt niitä tapoja, jolla voisit vetää rajoja ympärillesi, ja näin suojella itseäsi?

Pariterapia voisi olla hyvä apu tilanteeseenne, kuten itsekin mietit. Pariterapia on tutkitusti tehokasta myös masennuksen hoidossa. Luuletko, että myös miehesi olisi siihen halukas? Joskus ihmisillä on korkea kynnys lähteä pariterapiaan. Tällöin voi auttaa, jos pyytää puolisoaan tulemaan edes yhdelle kerralle, jonka jälkeen voidaan yhdessä päättää terapian jatkosta ja tavoitteista. Mainitsit, että teillä on lainoja, työttömyyttä ja taloudellista epävarmuutta. Tällöin esimerkiksi Kirkon perheneuvonnan palvelut voisivat olla teille sopivia, koska ne ovat maksuttomia.

Kysyt, mistä voisi löytää toivoa. Missä sinä itse näet tällä hetkellä toivoa? Onko miehesi ja suhteenne aiemmin ollut erilainen? Löydätkö toivoa muistoista ja siitä hyvästä, jota joskus mahdollisesti välillänne oli, ja joka voisi kenties palata? Saatko omasta terapiastasi toivoa? Onko sinulla tällä hetkellä unelmia tai asioita, joita toivot elämääsi? Muista, että unelmat ovat tärkeitä toivon tuojia. Entä onko sinulla ystäviä ympärilläsi, ihmisiä jotka jaksavat kuunnella ja joiden kanssa voi välillä nauraa? Yksinäisenä on vaikea pitää toivoa yllä.

Mitä muita hyviä asioita ja hetkiä elämääsi kuuluu? Hyvät hetket ovat meille kaikille tärkeitä paikkoja, joissa voimme lepuuttaa väsynyttä mieltämme. Muista pitää huolta myös riittävästä unesta. Levännyt mieli ja keho jaksavat paremmin kantaa toivoa.


Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Jos parisuhteessa ei ole onnellinen, on erotoive oikeutettu, perheneuvoja Nina Kauppinen sanoo.

Parisuhdeneuvola on Vauva.fin ja kirkon perheneuvonnan kaupallinen yhteistyö.

Tunnen olevani umpikujassa elämässäni. Tapasimme mieheni kanssa marraskuussa 2008 ja aloimme seurustella, seuraavana vuonna asuimme yhdessä, 2011 kihlat, 2012 häät, 2013 lapsi. Lapsen saannin jälkeen olen huomannut minkälainen puolisoni on enkä ole halunnut olla hänen kanssaan pitkään aikaan. Laitoin ensin sen vain vauvavuosien piikkiin, sillä uskoin, että tilanne paranee, kun lapsi kasvaa ja miehestäni tulisi toisenlainen.

En muista, milloin olisin ollut viimeksi onnellinen. En ole varma, olenko edes tervejärkinen. Sinänsä hän on ns. "hyvä mies". Hänellä ei ole ongelmia alkoholin tms. kanssa eikä hän missään nimessä ole väkivaltainen millään lailla. Muistan kyllä, mihin hänessä ihastuin ja ne puolet ovat edellään tallella. En vain koe haluavani olla enää hänen kanssaan parisuhteessa. Olen vuosia vain pitänyt nämä tunteeni taka-alalla. Kun kysyn häneltä, onko hän onnellinen, hän aina vastaa olevansa.

Tunnen, että vika on minussa ja minun on vain oltava tässä – olenhan 4-vuotiaan lapsen äiti ja moitteettoman miehen vaimo. Onko minulla oikeutta haluta eroa, koska en tunne olevani onnellinen?

Onko minulla päässä vikaa? Keskustelen asiasta piakkoin mieheni kanssa, kun saamme kahdenkeskistä aikaa. Mistä tiedän auttaako pelkkä keskustelu vai tarvitsemmeko apua kolmannelta taholta?

Kuvaamasi tilanne kuulostaa kovin surulliselta. Ensimmäisenä haluan sanoa, että sinulla on oikeus haluta eroa, koska et ole onnellinen. Se, että koet miehesi olevan moitteeton ja hyvä mies, joka ei ole alkoholiongelmainen tai väkivaltainen, ei ole syy olla onnettomassa parisuhteessa. Ennen eropäätöstä on kuitenkin hyvä kertoa ajatuksistasi ja tunteistasi miehellesi, sillä hän on kuvauksesi perusteella lähes tietämätön sinun tyytymättömyydestäsi.

Puolisosi ansaitsee kuulla mietteesi ja olla ajan tasalla suhteessanne.

Hyvä, että olet päättänyt keskustella miehesi kanssa! Voi olla, että hän ei yllättyneenä pysty ottamaan pohdintojasi heti vastaan, torjuu eroajatuksen eikä suostu puhumaan siitä, koska se tuntuu ahdistavalta. Yhdellä keskustelulla nämä asiat eivät selviä. Voi myös olla, että hän hätääntyy ja on valmis tekemään kaikkensa teidän suhteenne pelastamiseksi. Joka tapauksessa hän ansaitsee kuulla mietteesi, olla ajan tasalla suhteessanne. Asioita ei kannata enää kaunistella tai salailla vaan ottaa suoraan puheeksi.

Mitä tarkoitat sillä, että huomasit, minkälainen miehesi on? Kerrot hänessä olevan niitä hyviä asioita, joihin ihastuit. Mikä miehessäsi ärsyttää sinua, mitä piirteitä hänessä et arvosta tai voi sietää? Saatko kiinni siitä, mikä on se ”todellinen” syy, miksi et halua olla hänen kanssaan parisuhteessa? Liittyykö se fyysiseen vetovoimaan, yhteisten kiinnostusten ja tekemisten puutteeseen, siihen ettei hän mielestäsi kanna riittävästi vastuuta kotitöistä tai lapsenhoidosta tai johonkin muuhun? Mitä tunnet häntä kohtaan? Onko rakkauden tunne hävinnyt kokonaan? Kysymykset voivat tuntua sinusta vaikeilta, on ymmärrettävää että aina ei ymmärrä mitä kaikkea ajatuksiin liittyy.

Miltä elämäsi näyttää parisuhteen ulkopuolella? 

Mietit onko sinulla päässä vikaa, oletko tervejärkinen. Mitään sairasta ajatuksissasi ei ole, mutta voi olla, että sinulla on nyt meneillään jokin henkilökohtainen kriisi elämässäsi, jossa kyseenalaistat myös parisuhteen. Miltä elämäsi näyttää parisuhteen ulkopuolella? Oletko tyytyväinen elämäntilanteesi ja itseesi muuten? Olet miettinyt asioita pitkään, joten ihan ohimenevä tämä kriisi ei ainakaan ole. Mietin, oletko puhunut asiasta ystäviesi tai muiden läheistesi kanssa. Jos olet jäänyt ihan yksin asian kanssa, se on kovin raskasta sinulle. Kun kerrot asiasta jollekin ulkopuoliselle, saat uuden näkökulman lisäksi helpotusta oloosi. Salaisuuksien kantaminen on aina raskasta.

Kysyt, tarvitsetteko ulkopuolista apua tilanteeseen. Suosittelen sitä lämpimästi, mutta sitä ennen sinun on puhuttava perusteellisesti miehesi kanssa. Paritapaamisten avulla tilanne voi muuttua ihan eri suuntaan. Jos et ole motivoitunut parisuhteen parantamiseen, on hyvä kuitenkin puhua asiat selväksi. Se auttaa teitä jatkossa yhteistyövanhemmuuden hoidossa ja tulevissa parisuhteissanne. Voitte saada apua lapsen kannalta hyvä eron toteuttamiseen ja tukea tilanteeseen myös yksin asioimalla. Toivottavasti tilanteenne helpottuu!  


Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.