Kun toinen haluaa oikein kovasti yrittää, saattaa toisella herätä tarve vetäytyä ja sulkeutua, perheneuvoja Anssi Tietäväinen sanoo. 

Parisuhdeneuvola on Vauva.fin ja kirkon perheneuvonnan kaupallinen yhteistyö. 

Sain viikko sitten torstai-iltana vaimoltani kommentin, jota en olisi koskaan luullut kuulevani: Haluan erota, en enää rakasta sinua. Olemme olleet yhdessä 20 vuotta. Kaikki on sujunut tähän asti hienosti, tai ainakin niin kuvittelin. Kummallakaan meistä ei ole ulkopuolisia suhteita, mutta vaimon aika kuluu totaalisesti hänen harrastuksessaan. Vaimo sanoo, että olemme kasvaneet erillemme, mutta hänellä ei ole ollut minkäänlaista halua viettää aikaa perheensä kanssa. Meillä on kaksi teini-ikäistä lasta.

Rakastan vaimoani yli kaiken ja olen sen hänelle kyllä näyttänyt. Vaimo on tehnyt kaikenlaista liittoon kuulumatonta, mutta olen antanut kaiken anteeksi. Nyt tilanne on se, että hän on kolmasti lupautunut vielä yrittämään, mutta perunut lupauksensa aina seuraavana päivänä. Alan olla henkisesti aivan loppu, kun en tiedä, voinko luottaa vaimon sanomisiin. Lisäksi on paljastunut, että hän haukkuu ja naureskelee minulle selkäni takana.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Olen yrittänyt saada vaimoani asiantuntijalle keskustelemaan tilanteestamme. Viime yönä sanoin hänelle, että ”niin pahasti et minua voi loukata, että lopettaisin sinun rakastamisesi”. Haluan vain rakastaa häntä ja säilyttää perheemme ehjänä, mutta vaimo ei sitä tajua.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Olet joutunut tosiaan kovaan paikkaan. Puolison yllättävä ilmoitus aikomuksesta erota on yksi rankimpia asioita, joita elämässä voi tulla vastaan. Olet ymmärrettävästi järkyttynyt ja huolissasi. Mutta toista ei voi myöskään väkisin pitää parisuhteessa, koska se vaatii kummankin puolison vapaaehtoista sitoutumista.

Vaikuttaa siltä, että vaimollasi on menossa jonkinlainen itsenäistymisvaihe. Hän on ilmeisesti ollut melko nuori, kun yhteinen taipaleenne on alkanut. Ja usein sitten kun omat lapset käyvät nuoruuden itsenäistymisprosessiansa, voi myös vanhemmalle tulla tarve käydä omassa elämässään samojen teemojen äärelle. Parhaimmillaan tämä voi olla parisuhteen kannalta oikein hyvä ja rikastuttava asia. Se vaatii kylläkin puolisoiden välistä ajatusten ja tunteiden avointa jakamista ja molemminpuolista halua rakentaa uudenlaista suhdetta.

Hädässäsi voit tulla varmistaneeksi, ettet saa sitä mitä toivot.

Näyttää kuitenkin siltä, että sinun tapasi reagoida tähän vaimosi tilanteeseen ei oikein toimi niin kuin toivoisit. Oma huolesi nostaa tarpeen asioiden jatkuvaan käsittelyyn ja yrittämisen painottamiseen. Tämä voi herättää toisessa vastareaktiona tarpeen vetäytyä ja sulkeutua, tai käyttäytyä ikään kuin kaikki olisikin kunnossa. Eli hädässäsi voit tulla varmistaneeksi, ettet saa sitä mitä toivot.

Se, mitä tallaisessa tilanteessa voi sitten tehdä, on itsensä tietoinen rauhoittaminen. Se voi tarkoittaa vaikkapa tietoista rauhallista hengittämistä silloin kun tunnet huolen kasvavan liian suureksi tai ahdistuksen puristavan rintaasi. Toinen mahdollisuus on ottaa aikalisä silloin, kun tunnet olevasi jumissa ajatuksissasi tai jossakin keskustelussa. Kun saat itsesi rauhoitettua, pystyt ajattelemaan selkeämmin ja kontrolloimaan käyttäytymistäsi paremmin. Kykenet esimerkiksi arvioimaan paremmin, milloin jotakin keskustelua ei kannata jatkaa ainakaan sillä hetkellä.

Olisiko nyt aika sanoa, että loukkaaminen ei enää käy. 

Kerroit, että vaimosi on yhteisen historianne aikana tehnyt parisuhteeseen kuulumattomia asioita ja satuttanut sinua. Ja sinä olet antanut ne anteeksi. Nytkin hän käyttäytyy sinua kohtaan loukkaavasti keskusteluissaan kavereidensa kanssa. Lisäksi hän jakaa suhteenne ulkopuolisen henkilön kanssa asioita, joiden käsittely kuuluisi parisuhteeseen, teidän välillenne. Tulee käsitys, että puolisosi on pitänyt sinua itsestäänselvyytenä, eikä ole arvostanut sinua.

Olisiko nyt tullut aika, jolloin voisit lopettaa miellyttämisen ja sanoa, että loukkaaminen ei enää käy. Vaikka rakkautesi ei loukkauksiin loppuisikaan, parisuhteenne voi niihin loppua. Jos suostut kaikkeen, hyväksyt kaiken ja annat kaiken anteeksi, vaikka ei pyydetäkään, niin mitätöit itsesi ja viestität, ettei sinua tarvitse arvostaa tai kunnioittaa. Ja silloin voi parisuhteen päättyminen olla lähellä. Siksi omien rajojesi kunnioittaminen olisi ensiarvoisen tärkeää.

Onko lapsillanne mahdollisuus olla nuoria omien asioidensa kanssa?

Myös lapsistanne herää huoli, vaikka et heistä kerro paljoakaan. Miten he ovat reagoineet tilanteeseenne? Mitä tämä kaikki merkitsee heille? Onko heillä mahdollisuus olla nuoria, omien kysymystensä ja asioidensa kanssa ilman, että he joutuvat sellaisiin rooleihin perheessänne, mitkä eivät heille kuulu?

Ajatus mennä keskustelemaan jonkin asiantuntijan johdolla on tilanteessanne hyvin suositeltava. Pariterapiasta voi saada hyvin apua, varsinkin jos molemmat ovat motivoituneita asioiden käsittelyyn. Tällaista apua voi hakea esimerkiksi oman alueenne Perheasiain neuvottelukeskuksesta.

Omia ajatuksiasi voit yrittää jäsennellä myös esimerkiksi lukemalla. Lukemaasi voit sitten peilata omaan elämääsi: koenko tai ajattelenko noin vai jotenkin toisin. Voisikohan se tuoda tilanteeseesi jonkinlaista selkeyttä? Voisit aloittaa vaikkapa Kirkko ja kaupunki -lehden artikkelista tai Mari Kinnusen blogikirjoituksesta.

Vierailija

Niin, vaikka kuinka rakastaa, niin ei pidä antaa toisen kävellä yli. Itsearvostusta on hyvä olla ja tuoda ne omat rajat esiin. Jos ei ole niitä rajojaan aiemmin etsinyt, niin etsii nyt ja näyttää ne nyt ja tästä eteenpäin.
Ei rakkaus ole alistumista.

Jos alistuu ja nöyristelee, niin mikäli on tuollainen persoona kuin vaimosi on, niin hän käyttäytyy juuri noin...halveeraa ja tekee mitä lystää.
Tuo ohje, että ilmoitat kiitos ei- tämä ei käy...on hyvä ohje.

Kai se loukkaa sinua?...kyllähän sinun on hyvä näyttää se, jos käytös loukkaa sinua...jos et näytä sitä,
niin se ulospäin näyttää siltä kuin sillä ei olisi väliä, mitä vaimosi tekee.
Pelkkä puhe ei kaikille tehoa. Aikalisä ym voisi olla hyvä.
Keskusteluapu olisi ehdoton....joko yksin kummallekin tai yhdessä.

Omaa elämää elätte ja noita asioita olisi hyvä selvittää. Kuulostaa solmuiselta.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Lapsia ei kannata vierottaa omasta suvusta. Erossa käy huonosti, kun onkin vain puolison suvun kanssa tekemisissä.

Eikö eroisä yhtäkkiä enää näkisikään lapsia? Jäisikö miehen sukulaisten ja lapsien näkeminen erossa vain naisen työmaaksi, TAI TOISINPÄIN. No siinä tapauksessa ei ihme jos vieraantumista tapahtuu, mutta tottakai molemmat hoitaa oman sukunsa, sehän nyt on sanomattakin selvää.

Ihme katkeraa taas......

Sisältö jatkuu mainoksen alla