Kuvat
Milka Alanen

Ile Uusivuori sinnittelee hereillä viettäessään laatuaikaa vaimon kanssa.

Ulkona on kylmä. Pakenemme vaimoni kanssa siperialaista viimaa kahvilaan Helsingin keskustassa. Olemme palkanneet neljäksi tunniksi lastenhoitajan, koska juuri nyt me kaksi tarvitsemme edes sekunniksi tilan, jossa nuolla haavoja menneiden päivien koettelemusten jälkeen. Kolmen lapsen itkupotkuraivaripukemisoperaatiot, herkän tahtoikäisen päivin ja öin jatkuva tunteiden sanoittaminen ja Syksyn sävelen tapaan jo perinteeksi muodostunut enterorokkoepidemia perheessämme ovat uuvuttaneet meidät jo ennen ensilumen tuloa.

Pyörittelen teekuppia kädessäni enkä jaksa sanoa mitään. Vaimonkin katse on tyhjää täynnä. Tarkoituksemme oli viettää kiva ilta ja mennä leffaan. Viime viikkojen valvomisen ansiosta nukahtaisimme todennäköisesti leffateatterissa jo ennen trailereita. Tosin Tarantinon uusin kestää melkein kolme tuntia – sehän on pidempään kuin unet viime yönä!

Tämäkö on nyt sitä kuuluisaa laatuaikaa?

Päätämme kävellä päämäärättömästi pitkin kaupunkia ja jutella niitä näitä. Kiva ajatus, mutta näpit jäätyvät armottomassa viimassa, eikä kumpikaan vieläkään jaksa puhua.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Tämäkö on nyt sitä kuuluisaa laatuaikaa? Katson kelloa: vielä kaksi tuntia pitää pysyä hereillä, jotta voi palata kotiin nukkumaan. Joku lapsistamme herää taatusti aamuviideltä, ellei joku kastele sänkyään jo ennen sitä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kahvilassa leikittelemme ajatuksella, missä viettäisimme nämä treffit juuri nyt, jos mikä vain olisi mahdollista. Molemmilla on selvä yhteinen unelma: viettäisimme iltapäivän hotellihuoneessa, jossa olisi sauna ja iso tv. Mikään ei olisi parempaa kuin maata puolinukuksissa sängyssä töllöä tuijottaen ja nukahtaa siihen paikkaan jos huvittaisi.

Tästä innostuneina kehitämme liikeidean väsyneiden vanhempien päivähotellista, jonne voisi mennä päiväsaikaan nukkumaan tuntitaksalla. Saisi katsoa räjähtäneenä leffaa ja levätä puhtaissa lakanoissa kodinomaisissa olosuhteissa! Tuntihotelleja toki on tarjolla, mutta aivan toiseen tarkoitukseen. Veikkaan, että uupuneiden äitien ja isien kohderyhmä olisi paljon lemmiskelijöitä kiitollisempaa – jättäisi puhtaammat lakanat ja isomman tipin vain siitä ilosta, että sai kerrankin nukkua päikkärit. Vanhemmuudessa kun 80 prosenttia hereilläoloajasta kuluu sen miettimiseen, milloin pääsisi taas vaakatasoon.

Kun kahvikaan ei enää tehoa kahdenväliseen koomaamme, vaimoni ehdottaa, että menisimme hengaamaan kirjastoon. Kirjastoon? Samaan paikkaan, jonne menimme alaikäisinä, kun ei ollut rahaa kahvilaan eikä ikää baariin?

Siellä toden totta vallitsee rauha ja ymmärtävä hiljaisuus.

Ensin repeän nauruun, mutta sen jälkeen innostun: kirjastossa toden totta vallitsee rauha ja ymmärtävä ystävällisyys. Siellä hiljaisuuden rikkoo vain lainauslaitteen ajoittainen piippaus. Kirjastonhoitajien ystävällisten silmien edessä saatan jopa teeskennellä lukevani ja ottaa nokoset. Ihan ilman tuntitaksaa.

Vierailija

Ihanaa Ile ja Maria jatkakaa arjen pyörityksen kertomisesta niin tosi vanhempi voi samaistua tähän kaikkeen. Ihana kun joku kirjoittaa tunteista niitä peittelemättä tai suuremmin kaunistelematta. Jaksamisia arkeenne, meitä löytyy monta perhettä jotka teitä voi kompata. Meidän arki on sitä lapsien lapsuutta.

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 
Sisältö jatkuu mainoksen alla