Parhaimmillaan ruudun ääressä vietetty aika voi olla perheelle hauska yhteinen harrastus, mutta liika on liikaa – niin aikuiselle kuin lapsellekin. Kuva: iStockphoto
Parhaimmillaan ruudun ääressä vietetty aika voi olla perheelle hauska yhteinen harrastus, mutta liika on liikaa – niin aikuiselle kuin lapsellekin. Kuva: iStockphoto

Ruutuajalla palkitseminen kääntyy nopeasti itseään vastaan, tutkimus kertoo.

Käsi ylös: kuinka moni on käyttänyt kännykkäpeliä palkintona vaikka siitä, että lapsi on siivonnut lelut paikoilleen? Tuoreen kanadalaistutkimuksen mukaan älylaitteilla palkitseminen ei suinkaan vähennä lasten ruutuaikaa, vaan lisää sitä. 

Ilmiö selittyy sillä, että kun ruutuajan esittää palkintona, siitä tulee lapsen mielestä tavoiteltava asia. 

– Se on vähän sama kuin ruualla palkitseminen. Kun palkitset lasta kermakakulla, siitä tulee lapsen silmissä houkuttelevampi asia kuin porkkanasta, jota harvemmin käytetään palkitsemiseen, tutkimusta vetänyt Jess Haines kertoo.

Tutkimuksessa havainnoitiin alle kouluikäisiä lapsia. Ne lapset, joita palkittiin ruutuajalla, viettivät keskimäärin 20 minuuttia enemmän ruudun ääressä. Älylaitteiden käyttö on kanadalaislapsilla runsasta jo muutenkin, sillä esimerkiksi viikonloppuisin ruudun ääressä kuluu helposti yli kaksi tuntia päivässä. 

Lasten kanssa saatetaan pelata yhdessä tabletilla, mikä osaltaan lisää ruutuaikaa.

Tutkimuksessa huomattiin myös, että mikäli lapsen vanhempi – erityisesti äiti – viettää aikaa ruudun äärellä lasten valveillaoloaikana, myös lapset käyttävät älylaitteita enemmän. Osasyy tähän on tutkijoiden mukaan se, että isomman lapsen kanssa saatetaan yhdessä pelata vaikka kännykkäpeliä, mikä luonnollisesti lisää ruutuaikaa sekä lapsella että vanhemmalla. 

Tosin, kaikki ruutuaika ei ole pahasta: digipelaaminen voi parhaimmillaan olla lapselle hyödyllinen ja sosiaalinen harrastus, ja koko perheen yhteinen juttu.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.