Tomista on ollut hienoa huomata, miten perheen 4-vuotias poika on oppinut toimimaan muiden kanssa päiväkodissa. Kuva: Amanda Aho
Tomista on ollut hienoa huomata, miten perheen 4-vuotias poika on oppinut toimimaan muiden kanssa päiväkodissa. Kuva: Amanda Aho

Tomin,36, mielestä lapsi oppii päiväkodissa tärkeitä taitoja, kuten sopeutumista ja itsenäistymistä. Lue myös puolison näkemys asiasta.

”Puhun ehdottomasti päiväkodin puolesta, koska mielestäni varhaisina vuosina muurataan sosiaalisuuden, sopeutumisen ja itsenäistymisen peruskivet.

Itse olin lapsena enimmäkseen kotihoidossa kouluikään saakka, mikä on ehkä vaikuttanut siihen, etten ole edelleenkään kaikkein sopeutuvaisin kaveri. Minun pitää saada tehdä asiat vapaasti omalla tyylillä. Toivon, ettei omille lapsilleni olisi niin vaikeaa tehdä asioita vähän muidenkin ehdoilla tai esimerkiksi kuunnella, kun opettaja puhuu. Kotihoidon myönteisiin puoliin kuuluu se, että tunnen omaan äitiini yhä vahvaa sidettä ja luottamusta.

Jo ennen poikamme syntymää puhuimme puolisoni Katjan kanssa siitä, että päiväkotiin mennään. Se on ollut aika helppo ratkaisu. Lapsilla on herkästi näitä ”en halua mennä” -juttuja. Vaikka kuuntelen ja neuvottelen, koetan aina kannustaa. Näin lapsi oppii huomaamaan, että vaikka häntä jännittää mennä päiväkotiin, hän kuitenkin pystyy siihen.

Toivon, ettei omille lapsilleni olisi niin vaikeaa tehdä asioita vähän muidenkin ehdoilla.

Poikamme oli aluksi pitkään puolipäivähoidossa, ja olin vähän huolissani siitä, pääseekö hän ryhmässä niin sanotusti piireihin vai jääkö jonkinlaiseksi hangaround-jäseneksi. Hän on kuitenkin saanut ryhmästä kavereita, joiden kanssa leikkii myös vapaa-ajalla. Sopeutumisessa auttoi se, että poikamme serkku, veljeni lapsi, on samassa hoitopaikassa.

Omien töideni kannalta olisi helpompaa, jos poikamme voisi olla päiväkodissa kokonaisia päiviä. On vaikeaa tehdä töissä lyhyttä päivää ja jatkaa hommia kotona lasten läsnä ollessa.

Suhde päiväkotiin on kuitenkin muodostunut hyväksi, ja olemme saaneet hyödyllisiä kasvatusvinkkejä, kuten sen, että meidän kannattaa valmistella poikaamme kaikkiin muutoksiin piirtämällä hänelle tulevia tapahtumia.

Oma episodinsa oli se, kun poikamme toissa kesänä pelkäsi ukkosta. Yhdessä henkilökunnan kanssa mietimme, miten ongelma taklataan. Pelko lievittyi, kun luimme kotona sääkirjoista, miten salamat syntyvät ja mistä ukkosessa on kyse. Poikaamme auttaa, jos hän tietää vähän etukäteen, millaista säätä on luvassa.

Suhde päiväkotiin on muodostunut hyväksi, ja olemme saaneet hyödyllisiä kasvatusvinkkejä.

Vähän kriittisesti olen suhtautunut siihen, kuinka vähän päiväkodissa ulkoillaan. Jos saisin päättää, ulkoilua olisi melkein koko ajan. Silloin lapset nukkuisivatkin rauhallisemmin. Jos pikkuisen tihkuttaa, saatan sanoa päiväkodin eteisessä, että tämä ei ole sadetta. Olen tässä asiassa aika jäärä, vaikka saankin henkilökunnalta sellaisia katseita, että mikä hullu tuo on.

On hienoa huomata, miten lapsi oppii pikku hiljaa toisten kanssa toimimista. Hän tietää jo, että tavaroita ei viedä toisen kädestä. Hoidossa poikamme myös laulaa ja menee musiikkijuttuihin mukaan, vaikka kotona hän protestoi, jos rupean soittamaan kitaraa. Se on mysteeri, koska autonpesu ja fillarien rassaus kanssani kyllä kiinnostavat.

Syksyllä minusta tulee perheessämme arjen herra, kun jään neljäksi kuukaudeksi kotiin hoitamaan 1-vuotiasta kuopustamme. Hänen päiväkotiuransa tuntuu vielä kaukaiselta ajatukselta.”