Katjalle on tärkeää, että lasten hoitopäivät pysyvät lyhyinä. Kuva: Amanda Aho
Katjalle on tärkeää, että lasten hoitopäivät pysyvät lyhyinä. Kuva: Amanda Aho

Katjan, 45, mielestä alle 3-vuotiaan ei pitäisi joutua pärjäämään lapsiryhmässä. Lue myös puolison näkemys asiasta.

”Olen sitä koulukuntaa, jonka mielestä pienen lapsen ei kuulu olla poissa kotoa äidin luota. Alle 3-vuotiaan ei pitäisi mielestäni joutua pärjäämään lapsiryhmässä. Voi olla, että oma taustani vaikuttaa siihen, että minun on vaikea jättää pientä lasta muiden hoivaan.

Oma päivähoitotaipaleeni alkoi hyvin varhain, jo kahden kuukauden iässä. Äitini kävi toimistotyössä, josta ilmeisesti sai tuohon aikaan, 1970-luvun alussa, vain lyhyen vapaan. Ensin olin hoidossa iäkkään naapurin luona ja sen jälkeen ainakin kahdella muulla perhepäivähoitajalla ja isossa päiväkodissa. Muistan lapsuudestani hyvin vähän.

Sen muistan, että päiväkodissa minua jännitti pitkään joka aamu, vaikka en pelännyt mitään tiettyä asiaa. Nyt 4-vuotiaalla pojallamme on sama juttu. Hän aloitti kotimme läheisessä pienessä päiväkodissa 2-vuotiaana.

Ennen lasten tuloa ajattelin, että kun saa lapsia vähän vanhempana, on rennompi äiti, mutta päinvastoin olen ollut aika hysteerinen. Nelikymppisenä myös tajuan maailman pahuuden eri tavalla kuin kaksikymppisenä. En luota sinisilmäisesti, vaan näen paljon uhkia: entä jos poika putoaa päälleen tai joku lyö häntä lapiolla silmään? Mitään ei kuitenkaan ole sattunut.

Lapsen haku kotiin oli minulle aina helpotus.

Myös poikamme herkkyys lisää suojelevuuttani. Päiväkodin henkilökuntakin on sanonut, että hän on yksi ryhmänsä herkimmistä. Mieheni Tom on välillä rauhoitellut minua, ja luulen, että hänelle lapsen vieminen päiväkotiin on ollut helpompaa kuin minulle.

On tavallaan onni, että olin työtön ja hain töitä sinä syksynä, kun poikamme aloitti päiväkodissa. Koko syksy oli hänelle pehmeää laskua: vein hänet aamulla ja hain heti päiväunien jälkeen. Lapsen haku kotiin oli minulle aina helpotus.

Aivan viime aikoihin asti poikamme on sanonut miltei joka aamu, että haluaisi vain olla kotona. Päiväkodilla hän on usein jäänyt itkemään perääni. Aina lomien jälkeen on tuntunut siltä, että totuttelu alkaa alusta.

Vasta tänä keväänä poikamme on pari kertaa oikein juossut portille, ja joskus iltapäivisin hän ei olisi malttanut lähteä kotiin. Se on tuntunut helpottavalta, eräänlaiselta voitolta: olemme tehneet oikein siinä, että hänen kaksivuotinen päiväkotiura on koostunut lyhyistä päivistä.

Tyttäremme täytti juuri vuoden, enkä laita häntäkään hoitoon alle 2-vuotiaana.

Olen alkanut arvostaa päiväkotia ja sieltä saatuja vinkkejä. Poikaamme on rauhoittanut esimerkiksi se, että piirrämme hänelle, mitä päivän tai viikon aikana tapahtuu ja missä järjestyksessä.

Meillä on iso asuntolaina, joten oma töihinpaluuni oli käytännön sanelemaa. Edelleen poikamme on kuitenkin päiväkodissa vain kuusi tai maksimissaan seitsemän tuntia päivässä.

Tyttäremme täytti juuri vuoden, enkä laita häntäkään hoitoon alle 2-vuotiaana, vaikka hän onkin luonteeltaan joustavampi kuin esikoisemme. Mieluiten pitäisin tytön kotihoidossa vaikka 3-vuotiaaksi, jos se olisi taloudellisesti mahdollista.

Olemme Tomin kanssa aktiivisia Ei leikkirahaa -kansanliikkeessä, joka ajaa varhaiskasvatukseen parempia palkkoja. Ihmettelen, että kaikki päiväkotilasten vanhemmat eivät lähde barrikadeille. Yhteiskunnan pitäisi nipistää jostakin muusta kuin varhaiskasvatuksesta.”