iloista pääsiäistä koko perheelle!

Pääsiäispupu tohkeissaan loikki

talosta taloon, peltojen poikki
sitten istahti
mietti, virkahti:
kaksin olis kivempaa.

Kyöpelinvuorella samaan aikaan
valmistui noita pääsiäistaikaan
pataa hämmensi
siihen puhalsi:
tahdon tänne kaverin!

Tuostapa taiasta noidan luuta
ampaisi matkaan väistellen kuuta
pupun yhytti
kutsun esitti:
hyppää kyytiin, loikkija!

Noita vierastaan odotti aivan
ujona nähtyään moisen vaivan
kättä antoivat
sitten istuivat:
saiskos olla mämmiä?

Myöhäiseen yöhön karkelo jatkui
voimasta tanssin lattia notkui
aivan lopuksi
noita kuiskasi:
nähdään ensi vuonna taas! 

Anna Pihlajaniemi, Meidän Perhe

Pitkä ero vanhemmasta aiheuttaa lapselle stressiä ja ikävää. Kuva: Niki Strbian.

Pitkä ero vanhemmasta aiheuttaa lapselle stressiä ja ikävää. Lääke harmiin on tunteista keskustelu ja myötätuntoinen kannattelu ilmein ja elein – silloinkin, kun lapsi tuntuu raivoavan ihan mitättömistä syistä.

Kun lasta pidetään sylissä, hän kokee turvaa ja lämpöä – tuntee itsensä arvokkaaksi ja rakastetuksi. Yhtä lailla on tärkeää pitää lapsen mieltä sylissä. Joten aikuinen: kiinnostu lapsen tunteista, ajatuksista ja mielentiloista, jotka ovat käyttäytymisen taustalla.

Monissa perheissä kohdataan tilanteita, joissa toinen vanhemmista joutuu muista eroon lyhyeksi tai pidemmäksi ajaksi. Tällaisia ovat esimerkiksi ulkomaankomennukset, pitkät työmatkat tai vaikkapa oleskeluluvan odottaminen. Avioerotilanteissa lapsi voi olla tapaamatta toista vanhempaansa useita päiviä ja öitä.

Skype ei mahdollista hiusten silitystä, suukkoja eikä kainalossa kiehnäämistä.

Skype ei mahdollista hiusten silitystä, suukkoja eikä kainalossa kiehnäämistä. Pitkä ero vanhemmasta aiheuttaa lapselle stressiä ja ikävää. Lääke harmiin on tunteista keskustelu ja myötätuntoinen kannattelu ilmein ja elein – silloinkin, kun lapsi tuntuu raivoavan ihan mitättömistä syistä.

Läsnäolevan vanhemman kannattaa pyrkiä tavoittelemaan herkällä korvalla lapsen kokemuksia, tunteita ja tarpeita: ”Eipä ihme, että sait hepulin, kun äiti ei ole vieläkään tullut kotiin. Mahtaakohan sinulla olla ikävä? Tule viereen, niin mietitään yhdessä, mitä äidille kuuluu”. Lapsen henkinen ja fyysinen sylissäpito viestittää: yritän ymmärtää sinua, et ole yksin. 

Kehottaminen reippauteen antaa viestin, että negatiivisten tunteiden ilmaisu ei ole hyväksyttävää, ja että vaikeisiin tunteisiin ei ole saatavilla tukea. Aikuisen on hyvä muistaa, että lapsen kokemus voi olla erilainen kuin itsellä, ja että oma tunne voi vaikuttaa lapseen tai toisinpäin.

Jälleennäkemisen hetkellä kosketus, juttelu ja leikki hoitavat niitä psyykkisiä pipejä, jotka erossaolo on tehnyt.

Jälleennäkemisen hetkellä kosketus, juttelu ja leikki hoitavat niitä psyykkisiä pipejä, jotka erossaolo on tehnyt. Poissa ollut vanhempi korjaa yhteyden katkeamisen yhdessäolon ja hyvän vuorovaikutuksen avulla sekä virittäytymällä lapsen tarpeisiin ja tunteisiin.

Jos lapsi jää yksin tunnekokemusten kanssa, se haavoittaa lapsen luottamusta vanhempiin ja aikuisiin. Kun lapsella on aikuinen, johon voi turvata ja joka ylläpitää lapsen mielikuvaa toisesta vanhemmasta, ei toisen vanhemman fyysinen poissaolo ole tuhoisaa. Silloin lapsella on sekä fyysinen että psyykkinen syli, johon painautuen hän erossaolosta selviää.

Psykologi Leea Mattila toimii asiantuntijana Toisenlaiset äidit -ohjelmassa Livillä, Nelosella sekä Ruudussa. Hän syventää vauva.fi-kolumnissaan kunkin viikon aihetta. Liv. Nelonen ja Ruutu kuuluvat samaan Sanoma-konserniin kuin Vauva.fi

IhanItse

Miten lapsi kestää toisen vanhemman pitkän poissaolon?

Intensiivinen lastenhoito? Millä nimellä sitä ennen kutsuttiin: aamulla ylös, lapsille vaatteet päälle, tarhaanvienti, junalla töihin. Takaisin toisinpäin, usein ruokakaupan kautta. Ruoka tehtiin itse ja siivouskin hoitui omin voimin. Isompana lapset tekivät myös ruokaa ja siivosivat, osaavat ne hommat edelleen. Ei tarvinnut yksinhuoltajana miettiä miten ehtisi kolme kertaa viikossa omiin harrastuksiin. Hyviä miehiä lapsistani tuli, vaikkei ollut miestä hoitamassa isän osuutta perheessämme.
Lue kommentti

Kunhan lapset vähän kasvavat, opiskelen luokanopettajaksi, Daniela ajatteli. Lapsen kehityshäiriö muutti suunnitelmat.

Daniela, 26, pysähtyy astiahyllylle hypistelemään Muumi-kannua. Hän on päässyt ruokakauppaan yksin, mikä tarkoittaa pienten lasten äidille puolen tunnin lomaa. Danielan äiti on käymässä, joten lapset ovat kotona hyvissä käsissä. Ei tee mieli kiirehtiä mihinkään.

Silloin puhelin soi. Se on lääkäri.

Perheen kuopuksen, puolitoistavuotiaan Linuksen oireille on vihdoin löytynyt syy. Sen nimi on de-novo deleetio kromosomista 16. Kromosomista puuttuu palanen.

Daniela laskee kannun hyllylle, yrittää ymmärtää. Miten tämä tulee vaikuttamaan Linuksen elämään?

Hän yrittää kuvitella Linuksen tulevaisuutta ja tajuaa, että se on myös hänen tulevaisuutensa.

Sitä on vaikea tarkasti ennustaa, lääkäri sanoo. Koko maailmassa sama kromosomivirhe on löydetty vain kahdelta muulta. Vaikutus pojan elämään on varmasti merkittävä, koska löydös on niin suuri.

Löydös on suuri. Sanat jäävät pyörimään Danielan päähän, kun hän työntää ostoskärryjä kohti kassaa. Hän yrittää kuvitella Linuksen tulevaisuutta ja tajuaa, että se on myös hänen tulevaisuutensa.

Kotiovella hän saa sanottua äidilleen kaksi sanaa: Lääkäri soitti. Sitten hän itkee.

Daniela ei voi kertoa uutista heti miehelleen Isakille, koska Isak on töissä ajamassa kuorma-autoa, eikä tällaista asiaa voi soittaa toiselle rattiin. Mutta isälleen hän soittaa. Isä vastaa puhelimeen omistamassaan takkikaupassa, jossa Danielakin aina ehtiessään työskentelee.

– En voi enää koskaan tulla töihin, koska minun pitää huolehtia Linuksesta ikuisesti, kerroin isälle.

Kun Isak tulee kotiin, Daniela sanoo: Meidän pitää ostaa loppuelämäksi kolmio, jossa on huone myös Linukselle. Hän ei ehkä koskaan pärjää ilman meitä.

Koska löydös on suuri.

Elämällä on selvä suunta. Daniela haluaa olla äiti ja tehdä töitä lasten parissa.

Ensimmäinen vauva tulee suunnittelematta. Daniela on 19, kun hän alkaa odottaa esikoistaan Juliaa. Kertaakaan hän ei pelkää, että lapsella olisi jokin vamma. Paljon enemmän hän pelkää muita asioita: yllättävää tapaturmaa, jonkun menettämistä.

Edes se ei pelota, että hän on alusta asti Julian yksinhuoltaja. Elämällä on selvä suunta. Daniela haluaa olla äiti ja tehdä töitä lasten parissa. Hän on valmistunut lastenohjaajaksi. Kunhan vauva vähän kasvaa, hän aikoo opiskella luokanopettajaksi tai psykologiksi.

Sitten hän löytää Facebookista Isakin, lapsuusvuosien leikkikaverin, jota ei ole nähnyt kymmeneen vuoteen.

Rakkaus leimahtaa heti. Pian Julialle odotetaan pikkuveljeä, Lucasta. Kun perheen kolmas lapsi Linus syntyy, Daniela on vasta 23-vuotias.

– Kun saa lapset nuorena, ehtii hyvin opiskella äitiyslomien jälkeenkin, ajattelin.

Neuvolassa terveydenhoitaja huolestuu. Linus-vauva on neljä kuukautta vanha eikä seuraa lelua katsellaan, ei kannattele päätä. Terveydenhoitaja antaa lähetteen neurologille.

Danielan päällimmäinen tunne on ärtymys. Ajatus sairaalareissusta kolmen alle nelivuotiaan kanssa uuvuttaa jo valmiiksi. Hänen veljensä on juuri kuollut yllättäen, kaikki on sekavaa ja surullista. Juuri nyt ei jaksaisi mitään ylimääräistä.
Myöhemmin hän on terveydenhoitajalle kiitollinen.

Linuksen oireiden selvittäminen kestää yli vuoden. Yksivuotiaana hän on vielä täysi vauva. Ei istu, ei konttaa, ei jokella, ei katso kohti. Ei pureskele eikä vie asioita suuhun. Daniela syöttää hänelle tasaiseksi soseutettua ruokaa ja pelkää, että jonain hetkenä pojan sydän vain lakkaa sykkimästä.

Juliakin ihmettelee. Miksi naapurin yksivuotias jo kävelee ja puhuu, mutta meidän Linus ei?

”En usko, että kukaan voisi ymmärtää, rakastaa ja kuntouttaa häntä yhtä omistautuneesti kuin me vanhemmat.”

Löydös on suuri. Kun syy vihdoin selviää, lääkäri sanoo myös toiset kolme ratkaisevaa sanaa. Linus hyötyy kuntoutuksesta. Ne kuullessaan Daniela päättää tehdä kaikkensa pojan kehityksen eteen, vaikka se tarkoittaa omista opiskeluhaaveista luopumista.

Ne kaksi muuta ihmistä maailmassa, joilla on sama diagnoosi, ovat aikuisia miehiä. Heidän kuvauksistaan saa hiukan osviittaa siitä, mitä voi olla tulossa. Oppimisvaikeuksia, ylipainoa, diabetesta, haastavaa käytöstä.

Daniela pitää puolitoistavuotiasta poikaansa sylissään ja näkee hänet mielessään 150-kiloisena ja 180-senttisenä miehenä, joka lyö ja puree eikä tottele ketään.

Tähän minä en suostu, hän ajattelee ja päättää pitää Linukselle samat säännöt kuin muille lapsille. Vaikka tuhat kertaa hän sanoisi, viittoisi ja näyttäisi kuvilla, että ei saa ottaa kädestä, ei saa lyödä. Ja sitten vielä tuhat kertaa.

– En usko, että kukaan voisi ymmärtää, rakastaa ja kuntouttaa häntä yhtä omistautuneesti kuin me vanhemmat.

Pieni hikinen nyrkki on sinnikkäästi supussa. Fysioterapeutti ujuttaa värisevän vibraattorin sormien alle ja houkuttelee kämmentä avautumaan. Daniela ei ole koskaan tullut ajatelleeksi, että jonkun pitää tällainenkin asia kuin nyrkin avaaminen opetella erikseen.

Käynnin päätteeksi fysioterapeutti antaa listan harjoituksia, joita Danielan ja Isakin pitää tehdä päivittäin kotona Linuksen kanssa. Kotiläksylistat tulevat myös puheterapeutilta ja toimintaterapeutilta.

”Kuvittelin tekeväni Linuksen kanssa samoja asioita kuin muidenkin lasteni.”

Päätös jäädä kotiin Linusta hoitamaan tarkoittaa paljosta luopumista. Kun perheestä vain yksi käy töissä, ei ole varaa lomamatkoihin, omistusasuntoon eikä isoon autoon. Julialla ja Lucaksella ei ole kodin ulkopuolisia harrastuksia. Daniela luopuu henkireiästään lentopallosta. Onneksi kotona on piano. Sitä hän soittaa iltaisin, kun lapset syövät iltapalaa.

Eniten Danielaa surettaa luopua siitä haaveesta, joka hänellä oli ollut lapsen kanssa olemisesta.

– Kuvittelin tekeväni Linuksen kanssa samoja asioita kuin muidenkin lasteni. Että hän lähtee konttaamaan ja ihmettelemme yhdessä maailmaa: Kukka! Lintu! Mato!

Mutta Linus vain istuu rattaissa eikä huomaa. Danielan ei tee mieli mennä leikkipuistoon, missä muiden vauvat hihkuvat riemusta vauvakeinussa ja hänen vauvansa tuijottaa velttona tyhjyyteen.

Silti joka päivä on jaksettava yrittää.

Poikaan on vaikea saada kontaktia, joten yksi ohjeista kuuluu, että hänen kanssaan on sulkeuduttava joka päivä tunniksi kahdestaan huoneeseen ja yritettävä saada aikaan vuorovaikutusta.

Daniela leikkii sinnikkäästi kukkuu-leikkiä ja arvuuttelee heleällä äänellä, että missä äiti. Linuksen katse harhailee.

– Kamalinta ja ihaninta on, että Linuksen sairaus ei ole etenevä. On täysi kysymysmerkki, miten lievästi tai vaikeasti kehitysvammainen hänestä tulee, Daniela sanoo.

Omatunto kolkuttaa heti, jos jonain päivänä lastenohjelmat pyörivät liikaa.

On ihanaa, että toivoa on. Mutta samalla tulee hirveät paineet, kun pientenkin asioiden oppiminen on loputtomien toistojen takia. Omatunto kolkuttaa heti, jos jonain päivänä lastenohjelmat pyörivät liikaa ja terapeuttien antamista tehtävistä joku on jäänyt väliin.

– Jos kuntoutus ei etene, voin syyttää vain itseäni.

Kesällä 2016 Linus on kolme ja puoli vuotta.

Appa, appa, hän hihkuu kasvot loistaen ja näyttää käsillä ratinohjausliikettä edes takaisin. Isä tuli autolla kotiin!

Daniela on opettanut hänelle viittomia sinnikkäästi yli kahden vuoden ajan. Ensimmäiseen vuoteen hän ei tiennyt, onko siitä mitään hyötyä. Kaksi- ja puolivuotiaana Linus innostui nähdessään pihalla koiran ja taputti kaksi kertaa reiteensä. Koira!

Nyt Linus osaa 150 viittomaa. Lucas ja Julia puhuvat hänelle kuin kelle tahansa ikätoverilleen ja höystävät puhetta viittomilla. Lisäksi hänellä on neljä sanaa: appa eli isä, amma eli äiti, sekä ei ja apua. Kun kysytään, montako vuotta olet, hän näyttää sormillaan: kolme.

Silti terapeuttien ja lääkäreiden kanssa puhutaan useimmiten siitä, miten paljon Linus on ikäisiään jäljessä. Tuntuu, että jokainen hetki pitäisi käyttää kuntoutukseen. Koskaan ei tule se hetki, että voisi vain nojata tuolissa taaksepäin ja ihailla työnsä tuloksia.

– Koko ajan mietin, kehittyykö Linus tarpeeksi, miten hän pärjää, miten maailma häntä kohtelee.

”Pitääkö koko muu maailma minua työtä vieroksuvana laiskurina?”

Vähintään yhtä vaikeaa kuin antaa itselleen kiitosta Danielan on olla välittämättä muiden mielipiteistä.

– Katuisin, jos olisin laittanut Linuksen hoitoon mennäkseni itse töihin tai opiskelemaan. Silti välillä tulee mieleen, pitääkö koko muu maailma minua työtä vieroksuvana laiskurina, joka lorvii päivät kotona eikä silti saa edes pidettyä pihaa siistinä ja eteistä kurattomana.

Huonoina hetkinä mieleen tulee sekin, mahtaako kukaan nähdä, mitä kaikkea hän tekee. Arvostaako kukaan?

Jos jostain tulee Isakin kanssa riitaa niin juuri tästä. Arvostatko sä mua? Tietenkin, mutta arvostatko sä mua?

Kumpikin yrittää osoittaa toisilleen näkevänsä ja tajuavansa. Kun Isak on ollut iltavuorossa ajamassa bussia ja päässyt nukkumaan myöhään, Daniela vie aamulla lapset ulos leikkimään, jotta Isak saa nukkua pitkään. Kun Isak huomaa ruokakauppareissulla uudenlaisen Muumi-mukin, hän tuo sen yllätyslahjaksi Danielalle.

Isak ja Daniela tasapainottavat toisiaan. Daniela selvittää ja kyselee, Isak rauhoittaa: eletään nyt tämä hetki. Kuva: Piia Arnould
Isak ja Daniela tasapainottavat toisiaan. Daniela selvittää ja kyselee, Isak rauhoittaa: eletään nyt tämä hetki. Kuva: Piia Arnould

Omaishoitaja. Tuntuu ihmeen huojentavalta lukea se sana paperista. Daniela on ollut Linuksen omaishoitaja viisi kuukautta, ja vaikka arkea se ei ole muuttanut, Danielalle päätöksellä on iso merkitys.

– On mustaa valkoisella, että en ole kotona laiskuuttani.

Syksyllä Lucas menee eskariin ja Linus aloittaa kuntouttavan päivähoidon kolmena päivänä viikossa. Tarkoitus on, että hän oppii ryhmässä ja muita lapsia seuraamalla lisää leikkitaitoja ja omatoimisuutta.

Niinä tunteina Daniela aikoo vihdoin levätä.

– Käyn vaikka keskellä päivää yksin saunassa, tai makaan sohvalla ja katson Frendejä.

Danielaa jännittää, miten Linus pärjää hoidossa, kun sisarukset eivät ole mukana turvana ja tulkkaamassa viittomia. Mitä jos häntä kiusataan ja jätetään ulkopuolelle?

Kotona hän on erilaisuudestaan huolimatta yksi laumasta. Välipalalla Linus kiehnäytyy ihan Julian kylkeen, nyhtää pullaa pieniksi paloiksi ja työntää siskon suuhun. Julia nauraa suu täynnä pullaa.

Sydäntä särkee huomata, että sisaruksetkin ovat pikkuveljestä huolissaan.

Sitten Linus ja Lucas juoksevat ympyrää olohuoneessa ja heittäytyvät vuorotellen sohvalle. Roolileikeistä Linus ei ymmärrä vielä mitään, mutta paljosta muusta kyllä: kutittelusta, painista ja pusuttelusta.

Danielan sydäntä särkee huomata, että sisaruksetkin ovat pikkuveljestä huolissaan.

– Sekin surettaa, että niin suuri osa ajastani menee Linuksen kuntoutukseen. Julia on niin kiltti, reipas ja mukautuva. Usein mietin, vaadinko häneltä liikaa.

Miten sinä jaksat? Daniela on ollut jälleen kerran Linuksen kanssa terapeutin vastaanotolla puhumassa pojan asioista. Linus on kolme, ja vasta nyt ensimmäisen kerran joku kysyy, miten Daniela voi.

Kyyneleet nousevat silmiin saman tien. Terapeutti ehdottaa, että Daniela varaisi ajan perheneuvolan kautta itselleen. Siitä saakka Daniela on käynyt puhumassa psykologin luona kerran kuussa.

– On helpottavaa, että psykologille voin puhua ilman, että tarvitsee miettiä, jaksaako hän ottaa niitä vastaan.

Ei ole työkavereita, joiden kanssa vaihtaa ajatuksia, ei kehityskeskusteluita, ei lomia eikä taukoja.

Yksi raskaista asioista on arjen yksinäisyys.

– Yleensä ihmisellä on monta roolia, joista äitiys on yksi. Minulle äidin rooli tuntuu välillä olevan se ainoa. Ei ole työkavereita, joiden kanssa vaihtaa ajatuksia, ei kehityskeskusteluita, ei lomia eikä taukoja.

Illalla sängyssä, kun lapset jo nukkuvat, Daniela purkaa mieltään Isakille. Siinä missä Danielan mieli laukkaa tulevaisuuteen, Isak toteaa, että eletään päivä kerrallaan, otetaan mitä vastaan tulee. Silti hän kuuntelee Danielan ajatusvyöryä, koska tietää että se auttaa.

– Joskus kyllä nukahdat kesken, Daniela huomauttaa.

– Ennen nukahtamistani kuuntelen aina, Isak sanoo.

”Onneksi sain juuri hänet.”

Päällimmäinen tunne on kiitollisuus, sittenkin. Nyt tuntuu, että vaikein on jo takana. Linuksen kanssa Danielakin huomaa nauttivansa pienistä asioista, kuten saippuakuplien puhaltamisesta ja bussien katsomisesta.

– Aina toivotaan tervettä lasta, mutta Linuksen saatuani tajusin, että oikeasti toivon onnellista lasta. Onneksi sain juuri hänet.

Meidän Perhe 8/2016