Kärsiikö lapsesi jatkuvista vatsavaivoista, ripulista tai ummetuksesta? Vaikuttaako hän jatkuvasti väsyneeltä ja mikään ruoka ei tunnu sopivan lapsen vatsalle?
Keliakia on astman ja diabeteksen lisäksi yleisimpiä lasten pitkäaikaissairauksia. Keliakian ja uuden ruokavalion kanssa voi kuitenkin oppia pärjäämään, ja asenteella pääsee pitkälle.

Vaikka keliakia tavallisimmin puhkeaa vasta aikuisiällä, voivat siihen sairastua myös lapset: Suomessa on yli 1600 keliakiaa sairastavaa, alle 16-vuotiasta lasta. Keliakia onkin astman ja diabeteksen lisäksi yleisimpiä lasten pitkäaikaissairauksia.

Keliakiaa hoidetaan ruokavaliolla, joten hoidon aloittaminen vaikuttaa koko perheen rutiineihin ja ruokailutapoihin. Keliakian havaitseminen varhaisessa vaiheessa on tärkeää, sillä keliakia voi hoitamattomana johtaa kasvuongelmiin. Ja mitä nuorempana keliakia diagnosoidaan, sitä nopeammin ruokavaliosta tulee luonteva osa lapsen elämää.

Vanhempien tuki ja luottamus lapsen sopeutumiskykyyn on avainasemassa lapsen keliakian hoidossa. Asenteella pärjää pitkälle.

Vatsavaivoja, väsymystä, anemiaa

Keliakiaa sairastavalla nautitun ravinnon sisältämä gluteeni, aiheuttaa ohutsuolen limakalvolla tulehduksen ja vaurioittaa suolinukkaa. Gluteenia löytyy vehnästä, ohrasta ja rukiista. Tulehduksen vuoksi ravintoaineiden imeytyminen häiriintyy. Tarkkaa tietoa keliakian syntymästä ja sen syistä ei toistaiseksi ole, mutta tiedetään, että sen puhkeamiseen tarvitaan tietty perinnöllinen alttius ja gluteeni.

Keliakian oireet ovat yksilöllisiä ja harvinaisemmissa tapauksissa keliakia voi olla myös oireeton. Tällöin oireiden yhdistäminen ruokavalioon ja keliakiaan voi olla hankalaa.

Tyypillisempää ovat kuitenkin erilaiset suolisto – ja vatsaoireet, kuten vatsan turvotus, kovat vatsakivut, ripuli, löysät ulosteet, ilmavaivat ja vatsan kouristelu. Lisäksi esiintyy usein anemiaa, väsymystä ja pahoinvointia, jopa oksentelua ja ruokahaluttomuutta.

Erilaisia ravintoaineiden imeytymishäiriöitä voi esiintyä. Lapsilla hoitamaton keliakia voi johtaa kasvun hidastumiseen ja aiheuttaa osteoporoosia. Lapsi voi valittaa myös niveloireista ja kipeistä aftoista, kun suun limakalvot reagoivat sopimattomaan ruokavalioon. Myös ns. ihokeliakiaa voi esiintyä. Siinä iholle ilmestyy pienirakkulaista, voimakkaasti kutiavaa ihottumaa. Ihokeliakia on kuitenkin lapsilla melko harvinainen.

Keliakia todetaan lääkärintutkimuksissa tutkimalla keliakiavasta-aineet verestä. Jos testi on positiivinen, varmistetaan diagnoosi ohutsuolikoepalalla. Koepala otetaan mahantähystyksen yhteydessä. Mahantähystys tehdään lapsille nukutuksessa. Isommille lapsille tähystys tehdään nukuttamatta, mutta silloin heille annetaan tarvittaessa rauhoittavaa lääkettä. Keliakiaruokavalioon ei tule siirtyä ennen ohutsuolikoepalasta tehtyä diagnoosia.

Ruokavalio ainoa hoitokeino

Vanha kansa puhuu usein keliakiasta ”leipäallergiana”. Onkin totta, että keliaakikon ruokavalioon eivät vehnät ja rukiit sovi, mutta ruoka-aineallergiaan ei keliakiaa silti tule sekoittaa. Keliakia on elinikäinen sairaus, jossa elimistö muodostaa vasta-aineita omia kudoksiaan vastaan, eli kyseessä on niin kutsuttu autoimmuunisairaus. Keliakia ei parane koskaan, mutta oireet on mahdollista nitistää tarkasti laaditulla ruokavaliohoidolla.

Keliaakikon ruokavalio sisältää gluteenittomia elintarvikkeita, sekä tuotteita, joissa gluteenia on erittäin vähän. Gluteiinittomat tuotteet on merkitty ”gluteiiniton” -merkinnällä.

Tavanomaiset viljat, jotka eivät keliaakikon vatsalle sovi, ovat lapselle tärkeä vitamiinien, kuidun ja hivenaineiden lähde. On siis tärkeää, että ruokavaliosta poistetut viljat korvataan keliaakikolle sopivilla viljatuotteilla, jotta lapsi saa varmasti kaikki kasvunsa ja kehityksensä kannalta tärkeät ravintoaineet.

Ruokavaliohoidon tehoamista seurataan vasta-ainekokein. Tahti, jolla uusi ruokavalio alkaa tepsiä, on yksilöllistä ja vaihtelee. Lapsilla odotetaan jopa yli vuoden, että vasta-aineet tulevat negatiivisiksi. Negatiivinen tulos tarkoittaa, että lapsen vatsassa on kaikki kunnossa ja ruokavalio on tepsinyt. Jos tilanne on normaali ja ruokavalio on kunnossa, seurantaa harvennetaan 2-3 vuoden välein tapahtuvaksi.

Keliakian ruokavaliohoito aiheuttaa perheelle ylimääräisiä kuluja. Kelasta voi hakea siihen tukea kuten muidenkin pitkäaikaissairauksien kohdalla. Korvauksen saa, kun sairaus on todettu asianmukaisesti (ohutsuolikoepalan avulla). Keliakiakorvaus on 21 euroa kuussa.

Lue myös:

Keliakialiitto – Lapsen keliakia

KELA – Keliakiakorvaus

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Liitän sanan ’taaperoimettäjä’ nyt ensimmäistä kertaa julkisesti itseeni. Kuva: Satu Kemppainen.

Miksi taaperoimetys aiheuttaa hämmennystä ja hävettää?

Olen imettänyt kolmesti. Kaikki kolme lasta ovat saaneet maitoa myös muualta kuin rinnoistani. En suunnitellut imetysteni pituutta tai tapaa. Jokaisen lapsen imetyksestä olen oppinut jotakin.

Ensimmäisen lapsen kanssa, voi taivas, yli kymmenen vuotta sitten, imetys oli kamalaa. Suihkin suihkutisseillä maitoa kahvilassa vieraisiin pöytiin. Lapseni oli tukehtua maitotykkieni laukauksiin. Rinnat paisuivat liiasta pumppauksesta äärirajoille. Kyllä, liivikaupasta loppuivat koot kesken. Myönnän, että sulkeuduin vauva-aikana kotiin, koska en halunnut yleisöä maitosodalleni. Sota kesti lähes vuoden, ja olin onnellinen, kun se loppui.

Lapseni oli tukehtua maitotykkieni laukauksiin. Kyllä, liivikaupasta loppuivat koot kesken.

Toisen lapsen kanssa osasin laittaa tissini kuriin ajoissa. Kun imetys ei ollut jatkuvaa taistelua, se todella oli käsittämättömän vaivatonta. Yhtäkkiä imettäminen puistonpenkillä, appiukon vieressä tai vaikka lätkämatsissa tuntui helpolta. Silti imetin tätä lasta lyhyemmän ajan kuin esikoista, vain kahdeksan kuukautta, koska lapsi itse halusi niin. Ja minäkin halusin.

Kolmas lapseni ryömi heti synnytyksen jälkeen rinnalleni. Hän rakasti olla rinnalla, ja minä rakastin vain katsella häntä. Yhtäkkiä minulla ei ollut kiire minnekään. En huomannut mitään rasittavia tiheän imun kausia, vaan antauduin imetykselle. Olin valmis tasaamaan hengitykseni, rentoutumaan. Kuin huomaamatta lapseni täytti vuoden, ja hups, olinkin taaperoimettäjä.

Liitän sanan ’taaperoimettäjä’ tässä nyt ensimmäistä kertaa julkisesti itseeni.

Liitän sanan ’taaperoimettäjä’ tässä nyt ensimmäistä kertaa julkisesti itseeni. Olenko se todella minä?

En ollut koskaan ajatellut imetyksen maksimipituutta, mutta en nähnyt itseäni taaperoimettäjänä. Lapsi oli täyttänyt maagisen yhden vuoden, ja yhtäkkiä leppoisa imetyshetki vaihtui salakähmäiseen pälyilyyn. Päässäni takoi: Miten tähän tultiin? Lapsi varmaan roikkuu rinnalla vielä kouluikäisenäkin! Rajoittaako tämä vapauttani? Miksi en osaa lopettaa?

Kun joku kysyi, että imetinkö vielä, vastasin kaarrellen, että juu, mutta lopettelemassa ollaan, on tuo lapsi vain vähän tissin perään. Oikeasti me molemmat olimme tissin perään. Olimme koukussa hetkeen, jossa saatoimme unohtaa päiväkodin, työt ja vanhempien sisarusten käninän, ja vain tuijottaa toisiamme, olla lähellä. Toki poika saattoi olla koukussa itse tuotteeseenkin.

Päässäni takoi: Miten tähän tultiin? Lapsi varmaan roikkuu rinnalla vielä kouluikäisenäkin! Miksi en osaa lopettaa?

Minusta oli tullut kaappi-imettäjä. Niin syvään minussa oli kirjoitettu, että taaperoimetys on jotenkin outoa. Tunnen edelleen sitä kohtaan ristiriitaa. Mikä saa minut ajattelemaan niin? THL:n imetyssuositus on vuosi ja WHO:n kaksi vuotta. Kukaan ei kauhistellut tai pilkannut, vaikka imetin taaperoa.

Jokaisella meillä on omanlaisensa äiti-identiteetti. Lapsen kasvatus ja siihen liittyvät valinnat ovat jatkuvaa identiteetin vahvistamista. Taaperoimetys ei kuulunut minun identiteettihorisonttiini, ja oli siksi kipukohta.

Tiedän, etten ole ainoa kaapissa imettänyt. Tiedän äitejä, jotka kipuilevat pitkäksi venyneen imetyksen kanssa kuukausia, koska omat ja ulkopuolen odotukset ovat ristiriidassa. Ja sitten tiedän äitejä, jotka pystypäin imettävät tai ovat imettämättä juuri niin kauan tai vähän aikaa kuin itseä ja lasta huvittaa. Te olette esikuviani!

Mutta meille epävarmoille äideille sanoisin: Imetystaipaleesi pituus on sinun oma, yksityinen asiasi. Siinä ei ole mitään hävettävää.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Malli ja tosi-tv-tähti Kourtney Kardashianin tyttären Penelopen vaatekaapista löytyy niin nahkahousua kuin pikkumustaa. Käytännöllistä tai ei! Kuva: wenn.com

Tyttöjen vanhemmat ottavat aikuisten katumuotia jäljittelevät lastenvaatteet innokkaammin vastaan kuin poikien. 

Pitääkö suomalaisen miehen pukeutua kehdosta hautaan harmaaseen, mustaan ja tummansiniseen?

Tätä ihmettelee 4-kuukautisen poikavauvan äiti Vauva-lehden tuoreessa verkkokyselyssä. Itse hän haluaisi pukea lapsensa sukupuolineutraalisti vauva-aikana.

Vauva kertoi viime viikolla, että unisex- ja retrovaatteet ovat jäämässä vauvamuodissa ”pikkuaikuis-tyylin” jalkoihin. Lastenvaatemallistot jäljittelevät yhä enemmän aikuisten katumuotia, ja värit ja kuosit ovat varsin hillittyjä.

Vauva-lehden viimeviikkoisen verkkokyselyn perusteella pienten lasten vanhemmat ottavat värimaailman muuttumisen avosylin vastaan. 65 prosenttia vastaajista pitää hillityistä väreistä ja murretuista sävyistä ja haluaa niitä lastensa ylle. Vastaajien mielestä poikien vaatteiden värimaailma ei kuitenkaan ole uudistunut yhtä monipuolisesti kuin tyttöjen. 

"Miksi vauvat pitäisi pukea retromöykyiksi tai täysin eri tyylillä kuin itse pukeutuu?"

Jaottelu tyttö- ja poikaväreihin saisi jo loppua

Poikien vanhemmat ovat tyttöjen vanhempia tyytymättömiä lastenvaatetarjontaan.

Poikien vaatteiden väriskaalan suppeus ärsyttää! Pehmeistä väreissä voisi olla keltaista ja punaista, mutta tarjonta on usein sinistä ja ruskeaa.

Ketjuliikkeissä huomaa helposti, että tyttöjen versiossa on käytetty enemmän mielikuvitusta. Poikien vaatteista tulee välillä fiilis, etteikö muuta keksitty kuin se sama auto taas siihen. Tai muu piirroshahmo.

Kuosit on aina jotain karhuja yms., kun taas tytöillä on vastaavasti kukkia.

Vauvan kyselyn perusteella vauva on jopa vaikea pukea korostamatta sukupuolta.

Inhoan sukupuolittuneisuutta ja sitä, että tytöille on pelkkää pinkkiä ja hörhelöitä ja pojille sinistä avaruusolioiden kuvilla.

Eniten ärsyttää ihmiset, jotka puhuvat tyttö-ja poikaväreistä. Yritä siinä sitten opettaa lapselle, että ei ole olemassa tyttöjen ja poikien värejä.

Tyttöjen vaatetarjonta taas saa kiitosta etenkin siitä, että ärhäkkä pinkki on saanut rinnalleen esimerkiksi korallin ja persikan sävyjä.

Pastellisävyt ovat tulleet myös käytännöllisiin vaatteisiin. Kestävien ulkovaatteiden tai collegevaatteiden ei tarvitse enää olla räikeän värisiä, pelkkää pinkkiä tai lapsellisia.

Minne katosivat potkuhousut?

Melkein puolet, 44 prosenttia, Vauva-lehden kyselyyn vastanneista ei pukisi lastaan miniaikuiseksi.

Minikokoomuslaiseksi tai amerikkalaiseksi räppäriksi pukeminen ärsyttää.

"Olen varmaan viimeinen dinosaurus, joka yhä pukee vauvansa käteviin potkuhousuihin."

Haluan nimenomaan, että lapsi saa näyttää lapselta. Se tarkoittaa iloisia värejä ja lapsekkaita kuoseja. Olen varmaan viimeinen dinosaurus, joka yhä pukee vauvansa käteviin potkuhousuihin (niitähän ei enää edes myydä kaupoissa). Potkuhousuissa masua ei purista, nilkkoja ei purista, "sukat" pysyy jalassa ja kaikki on kätevästi samassa paketissa.

Typerän näköistä ja antaa vanhemmasta sellaisen kuvan että lapsi on vain asuste.

Ärsyttää nykymuodissa liian aikuismainen tai raskas tyyli. Epämukavat joustamattomat ja epäkäytännölliset vaatteet, kuten farkut ja takit.

Lapsen kuuluu näyttää lapselta eikä muistuttaa millään tavalla aikuista, aikuinen kerkeää olemaan sitten joskus myöhemminkin.

"En koe pukevani lapsiani miniaikuisiksi."

Vain harva myöntää jäävänsä kaipaamaan varsinaista retroa. Värejä moititaan liian kirkkaiksi, ja ruskeaa on liikaa. Toki retrollakin on yhä kannattajansa.

Retrokuosit tuovat hyvää mieltä ja tietyllä tapaa turvallisuuden tunnetta.

Lapset pitävät kirkkaista väreistä ja kuvioista leluissa, niin mikseivät vaatteissakin. Kuvioistakin saa hauskoja tarinoita vaatteita puettaessa.

Kaikissa vaatteissa ei mennä leikkipuistoon

Kolmannes Vauvan verkkokyselyn vastaajista pukee lapsensa aikuismaisiin vaatteisiin hyvillä mielin. Heistä on vain luonnollista, että lasten muoti seuraa aikaa. Katutyylissä korostuvat kauneus ja käytännöllisyys.

Ainahan lasten vaatetus on ottanut vaikutteita ympäröivästä. Pian 12-vuotiaan esikoiseni ollessa vauva oli ihan samoin aikuisten muotia seuraava lastenvaatetyyli, näkeehän sen jo valokuvista. Farkut olivat leveämmät, nyt ovat kelvanneet vuosia vain kapeat, niin tytölle kuin äidille.

En koe pukevani lapsiani miniaikuisiksi. Tykkään pukea heidät kauniisti mutta en mielestäni tingi myöskään käytännöllisyydestä. Toki lapsilla on ne ”kaupunkivaatteet”, mutta ei ne päällä ole tarkoituskaan mennä leikkipuistoon möyrimään, vaan ne ovat nimensä mukaisesti sitä siistimpää käyttöä varten.

Miksi vauvat pitäisi pukea retromöykyiksi tai täysin eri tyylillä kuin itse pukeutuu?

"Ainahan lasten vaatetus on ottanut vaikutteita ympäröivästä."

Aikuisten muodin jäljittelyä pidetään kivana ideana, kunhan vaatteet eivät leikki-iässäkään ole liian paljastavia tai epämukavia.

Esimerkiksi napapaidat, korkokengät ja epämukavat vaatteet eivät missään nimessä kuulu lasten päälle.

 

Kursivoidut sitaatit ovat otteita Vauvan verkkokyselystä. Kyselyyn vastasi 55 henkilöä.

Lue juttu vauvanvaatemuodin murroksesta lokakuun Vauva-lehdestä!

Vierailija

Vauvamuotikysely: ”Minikokoomuslaiseksi tai amerikkalaiseksi räppäriksi pukeminen ärsyttää”

Minusta on jokaisen oma asia millä tyylillä pukee lapsensa. Aika pian kuitenkin tulee se aika, että lapsi haluaa itsekin vaikuttaa eikä sitten vanhempi voi enää päättää pukeutumisesta yksin. Kuinka monella vanhemmalla edes on aikaa paneutua lapsensa vaatteisiin niin paljon, että ehtisi muodostaa lapselle jonkun harkitun tyylin? Minua ihmetyttää ainoastaan ne vanhemmat, jotka kulkevat itse viimeisen päälle kalliissa vaatteissa, mutta lapsilla on liian pientä, nuhjuista ja jopa rikkinäistä...
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.