Kun yksi imettäjä tuskailee maidon riittävyyden kanssa, toisen ongelma on suihkutissit.

Ellei se olisi ongelma, se olisi melkein koomista: liian runsas heruminen saa maidon suorastaan suihkuamaan rinnoista, joskus metrien päähän. Sekä äidillä että vauvalla ovat vaatteet usein märkinä.

Harmia on kuitenkin eniten siitä, että kun maitoa tulee paineella ja liian nopeasti, vauva joutuu hotkimaan ja samalla nielemään ilmaa.

Tästä on seurauksena tietysti se, että vauva lähes tikahtuu, saa vatsavaivoja ja pulauttelee.

Imettäminen voi sattua

Hillitessään suihkurinnasta tulevan maidon määrää imevä vauva joutuu ikenillään litistämään nänniä, ja imettäminen voi käydä äidille tuskalliseksi. Rintakaan ei aina ehdi tyhjentyä kunnolla.

Suihkutissistä vauva saattaa lisäksi saada vatsansa täyteen jo niin sanotusta etumaidosta. Se on makeaa mutta vähärasvaista, ja saattaa jopa johtaa vauvan kasvun hidastumiseen.

Vaihda imetysasentoa

Jos maitoa heruu niin paljon ettei vauva pysty kunnolla syömään, irrota hetkeksi  imuote ja anna maidon suihkuta esimerkiksi pyyhkeeseen. Voit kokeilla myös rintakumia.

Varmista, että vauva saa käännettyä päänsä pois rinnalta, jos hän haluaa.

•    Vähennä maidoneritystä imettämällä samasta rinnasta kaksi peräkkäistä syöttöä. Älä lypsä toista rintaa. Kun rinnan stimulaatio harvenee, maidoneritys hidastuu. Vaikeassa tilanteessa voit imettää toisesta rinnasta päivällä ja toisesta yöllä, jolloin imetysvälistä tulee pitkä.
•    Imetä asennossa, jossa vauva on pystyssä. Silloin vauvan on helpompi niellä maitoa. Kokeile kainaloimetystä tai imetystä puoli-istuvassa asennossa.
•    Imetä selälläsi maaten siten, että vauva on mahallaan rintakehäsi päällä. Kuullostaa  hankalalta, mutta auttaa. Ylämäkeen maito ei suihkua niin helposti.

Luovuta maitoa

Usein maidontulo tasaantuu vähitellen itsestään vastaamaan lapsen tarvetta.

Jos maitoa tulee jatkuvasti liikaa, tee hyvä työ ja luovuta ylimääräinen sitä tarvitseville. Kysy neuvolasta tai synnytyssairaalasta lähimmän äidinmaitokeskuksen yhteystietoja.

Lähteet: LastenneuvolakäsikirjaDuodecim Terveyskirjasto

Tyttärensä yksinhuoltaja Jani Toivola sai uusperheen samaan aikaan, kun toipuminen uupumuksesta oli kesken. – Opettelemme nyt omaa arkea, Jani sanoo.

”Tänään oli huono aamu: tyttäreni Aili ei olisi halunnut nousta ja kiukutteli kaikesta. Puuro oli pahaa, vaatteet väärät ja toppahousut tuntuivat huonoilta.

Taputin silti itseäni olalle, että selvisin hyvin. En hermostunut vaan ymmärsin, että Aili on vasta nelivuotias ja toimii sen mukaan.

Vuosi sitten syksyllä hermostuin lähes kaikesta. Vaikka arki uhmaikäisen kanssa on täynnä kieltoja ja käskyjä, meillä se oli myös riitoja ja huutamista. Kun Aili heittäytyi maahan päiväkodin edessä, huusin, että tiedätkö, miten rankkaa minulla on. Lapsen normaali käytös, jossa hän ei hahmota tunne-elämäänsä ja hakee rajojaan, tuntui minusta kohtuuttomalta, ja purin häneen muuta pahoinvointiani.

Tunsin häpeää, että olen epäonnistunut vanhempana, ja mietin pitkään, milloin olen tarpeeksi sairas hakemaan apua. Joka päivä kotiin saapui ohuempi versio minusta. En halunnut, että ilottomuuteni ja laahaava mieleni tarttuu tyttäreeni.

Mietin myös, tuleeko vastaan hetki, jolloin ylitän rajan, josta en voi palata. En usko, että esimerkiksi kukaan lastaan lyövä kuvittelee kykenevänsä sellaiseen, mutta uskon, että meissä on kaikki ne puolet. Täytyy itse pitää huolta, ettei elämä kärjisty sellaiseksi, että pahimmat puolet tulevat esiin.

Oli helpotus, kun lääkäri sanoi, että minulla on keskivaikea masennus ja työuupumus. Jäin sairauslomalle seitsemäksi kuukaudeksi.

”Kyllä pärjään, vastasin. Oikeasti olisin kaivannut, että joku olisi vain ilmoittanut, että tulen sinne, ja vallannut kodin ruokakassin kanssa.”

Kaikki pysähtyi kuin leikaten. Aamulla sain keskittää voimani siihen, että saan Ailin tarhaan. Kun pyöräilin kotiin, aamuruuhka tuntui epätodelliselta. Päivällä en tehnyt mitään. Keräsin voimia, että jaksoin hakea Ailin ja olla hänen kanssaan.

Äiti, siskot ja lähimmät ystävät auttoivat paljon. He tarjoutuivat hakemaan Ailia tarhasta ja ottivat hänet hoitoon muutamaksi tunniksi.

Laajemmassa piirissä jäin kuitenkin aika omilleni, sillä ystävillä oli kiire omissa ruuhkavuosissaan. He kyllä laittoivat viestejä, miten jaksat ja pärjäätkö. Kyllä pärjään, vastasin. Oikeasti olisin kaivannut, että joku olisi vain ilmoittanut, että tulen sinne, ja vallannut kodin ruokakassin kanssa. Jälkikäteen ajatellen olen itsekin ohittanut samanlaisia tilanteita: kysynyt vointia ja uskonut vastausta, kun olisin voinut vain soittaa ovikelloa.

”Jos minulla on puoliso, sen täytyy tapahtua koko elämäni ehdoilla.”

Paljon auttoi se, etten käynyt tätä läpi yksin. Tapasin kumppanin juuri ennen kuin jäin sairauslomalle. Hän ei säikähtänyt vaan sanoi heti, että auttaa niin paljon kuin pystyy. On vapauttavaa olla heti parisuhteen alussa paljaimmillaan. Kokemus lähensi meitä, ja muutimme kesällä yhteen.

Se oli iso muutos: olin lapsen ensimmäiset vuodet yksinhuoltajana. Oli ihmeellistä, että nyt pääsin käymään spontaanisti ruokakaupassa tai saatoin pyytää häntä katsomaan Ailia tunnin.

Yhden asian ymmärsin nopeasti. En voi pitää yllä rinnakkain kahta elämää, uutta rakkaussuhdetta ja lapsiarkea. Se olisi liian raskasta eikä edes todellista. Jos minulla on puoliso, sen täytyy tapahtua koko elämäni ehdoilla.

Enkä voi varjella toista ihmistä todellisuudeltani, sillä kumppanille olisi ihan yhtä raskasta elää kahta elämää: olla uudessa suhteessa ja vieraskorea lapselle. Kävimme ihan konkreettisen keskustelun, että sinä saat ja sinun täytyy asettaa rajoja lapselleni. Keskustelimme myös, että sinun ei tarvitse koko aikaa viihdyttää lasta ja olla kiva setä, vaan elämää on, että lapselle voi sanoa, että nyt sii-votaan tai katso hetki iPadia, kun minulla on töitä.

”Olemme sopineet, että puolisoni hakee Ailin tarhasta kaksi kertaa viikossa.”

Olemme puhumalla hakeneet rajoja uudelle arjellemme, sillä ei ole mallia, miten toimii kahden miehen uusperhe. Me luomme sen itse. Olemme sopineet, että hän hakee Ailin tarhasta kaksi kertaa viikossa. Selkeys on helpompaa puolisollenikin.

On silti iso opettelu, mitä tarkoittaa oikeasti, että minulla on lapsi ja vierelleni tulee uusi kumppani. Paljonko voin nojautua toiseen? Mitä voin pyytää häneltä suhteessa lapseen? Ja vaikka toinen sanookin, että tässä olen, miten pitkä tie on luottaa, että toinen jakaa tämän ihan oikeasti?

Se on varmasti vielä kesken. Minulla on omat pelkoni, ja olen tottunut kannattelemaan itseäni. Minun on vaikea pyytää apua, ja joka kerta minusta tuntuu, että tämä on viimeinen kerta, kun voin pyytää. Se tuli vastaan niin sairastumisessa kuin suhteessa.

”Tätä se rakkaus on: toinen ihminen sanoo, että älä huoli, kyllä me pärjätään.”

Viime kesänä, kun palasin töihin, tarvitsin puolisoni apua Ailin kanssa. Minua jännitti työ ja miten he pärjäävät kahdestaan kolme päivää, ja etsin valmiiksi hätänumerot ja hätänumeroiden hätänumerot, jos mökillä tapahtuisi jotakin.

Kun jätin heidät kahdestaan, liikutuin tosi paljon. Tajusin, että minulla on ihminen, joka jakaa kaiken kanssani. Ensimmäistä kertaa en tuntenut, että jäisin velkaa vaan että tämä menee yhteiseen pottiimme. Sillä hetkellä tajusin, että tätä se rakkaus on. Että toinen ihminen sanoo, että älä huoli, kyllä me pärjätään.”

Juttu on julkaistu Meidän Perheen numerossa 2/2018.

Tilaajille
Kun kavereille syntyy lapsia, Ilellä on yksi sääntö: älä pelottele tulevasta. ”Inhoan eniten sitä, kun joku sanoo, että odotapa vain, kun tulee se vaihe. Miksi pilaisin toisen iloa?”  Kuva: Milka Alanen
Kun kavereille syntyy lapsia, Ilellä on yksi sääntö: älä pelottele tulevasta. ”Inhoan eniten sitä, kun joku sanoo, että odotapa vain, kun tulee se vaihe. Miksi pilaisin toisen iloa?” Kuva: Milka Alanen

Ile Uusivuoren resepti pikkulapsiajan vaaran vuosiin on tämä: pitkä isyysvapaa, oma jumppatauko ja megaleveä sänky. – Tiedämme, että elämme nyt vaikeinta aikaa.

Kolme pientä lasta, isä ja eteinen. Ile Uusivuori on viemässä lapsia puistoon. Esikoispojalla, 4, on sukka huonosti, keskimmäisellä haalari ja kolmen vuoden uhma, ja kaikilla pinnassa hiki.

Kun pojat ovat valmiita, Ile laittaa heidät rappukäytävään, koska...