Lapsille ero on myös lanseerauskysymys, Mamma rimpuilee -podcastia tekevä Laura Satamo sanoo.

Minun ja lasteni isän suhde on muuttunut paljon paremmaksi eron jälkeen. Enää meidän ei tarvitse stressata siitä, olemmeko pariskunta. Voimme olla reilusti ystäviä, joita olimme olleet monta vuotta.

Tapasin entisen puolisoni jo parikymppisenä ja kasvoin hänen kanssaan aikuiseksi. Meistä tuli vuosien saatossa hyviä tovereita – jopa niin hyviä, ettemme edes riidelleet. Vähitellen molempia oli kuitenkin alkanut mietityttää, millaisia ihmisiä olisimme erillämme. Kumpikaan ei kokenut, että liittomme olisi huono – meillä vain ei ollut enää parisuhdetta.

Meni vuosia, etten edes osannut kaivata toisenlaista elämää. Lähdimme kerran mökkireissulle kahden pariskunnan kanssa, jotka olivat menneet vasta naimisiin. Muistan katselleeni heitä ja miettineeni, että noillahan on tuommoista läheisyys-juttua. He koskettivat toisiaan ohimennen ja vaihtoivat suukkoja. Jälkeenpäin aloin ajatella, että voisihan se olla kiva, jos itsellänikin olisi jotain sellaista.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Keskustelimme erosta ensimmäistä kertaa toissa kesänä ja pohdimme, että mitä jos muuttaisimme hetkeksi eri osoitteisiin. Juttelimme asiasta rauhallisesti, ja sen jälkeen koko juttu unohtui.

Palasin asiaan puolen vuoden päästä. Kysyin mieheltäni, onko hän miettinyt sitä, mistä aiemmin puhuimme. Keskustelun jälkeen päädyimme muuttamaan erillemme. Sen jälkeen kaikki tuntui selkeältä. Tässä vaiheessa molemmille oli sanattomasti selvää, että muutto tarkoittaa eroa. Emme itkeneet, mutta muistan huokaisseeni lopuksi syvään. Päätöksen tekeminen oli vaikeinta, ja nyt se oli tehty.

”Ero tuntuu herkästi epäonnistumiselta, mutta minusta 16 yhteistä vuottamme olivat oikein onnistuneita.”

Tutut ja puolitutut kommentoivat eroamme monin tavoin. Osa sanoi olevansa pahoillaan, mikä tuntui kummalliselta. Ero tuntuu herkästi epäonnistumiselta, mutta minusta 16 yhteistä vuottamme olivat oikein onnistuneita. Olimme saaneet niiden aikana kaksi ihanaa lastakin.

Semmoisiakin kommentteja tuli, että ”perkeleen Satamot, minkä teitte!” Mietin huvittuneena, että mekö muka teimme tämän teille. Eräs ystäväni avasi asiaa ja sanoi tyrmistyksen johtuvan siitä, että meitä on pidetty instituutiona. Moni muu oli vuosien saatossa eronnut, mutta me olimme pysyneet yhdessä.

Ihmiset peilaavat muiden ratkaisuja omaan liittonsa: jos nuo eroavat, miten meille käy? Teki mieli sanoa, että vaikka me teimme tällaisen päätöksen, niin ei teidän muiden tarvitse.

”Vierastan ajatusta, että lapset istutetaan sohvalle ja vanhemmat julistavat surusilmäisinä, että nyt äiti ja isä eroavat.”

Löysin uuden asunnon heti eropäätöksen jälkeen, mikä tarkoitti sitä, että meidän piti kertoa asiasta 4- ja 6-vuotiaille lapsillemme. Siihen tuli luonteva sauma, kun esikoiseni yhtenä päivänä mainitsi, että hänen kaverillaan on kolme kotia: äidin koti, isän koti ja mummola. Se kuulosti hänestä hirveän hauskalta. Kysyin, olisiko kivaa, jos hänelläkin olisi useampi koti, mihin hän vastasi myöntävästi. Mietin hiljaa mielessäni, ettei voi olla totta, miten hyvin tämä menee.

Eroaminen on myös lanseerauskysymys. Vierastan ajatusta, että lapset istutetaan sohvalle ja vanhemmat julistavat surusilmäisinä, että nyt äiti ja isä eroavat. Niinpä otimme asian puheeksi ohimennen ja kerroimme, että kohta tekin asutte välillä iskän kanssa toisessa kodissa ja äidin kanssa toisessa. Lapset huusivat yhteen ääneen: ”Jee!”

Viimeisenä yhteisenä sunnuntaiaamunamme havahduin siihen, että viikon päästä emme enää syö aamiaista yhdessä. Olen aina rakastanut aamupalojen tekemistä, ja sunnuntain aamiainen on ollut yhteinen perinteemme. Katselin kattamaani pöytää, ja yhtäkkiä minua alkoi itkettää kauheasti. Kysyin mieheltäni, voisimmeko jatkossakin syödä joskus yhdessä. Hän sanoi, että ilman muuta voimme, ja näin on myös tapahtunut.

”Kaikista yhteisistä jutuista ei ole pakko luopua. Emme enää ole yhdessä, mutta olemme silti perhe.”

Lapset vaihtavat kotia maanantaisin. Jos ex hakee heidät luotani, teen silloin tällöin aamupalaa. On ollut valtavan helpottavaa tajuta, ettei kaikista yhteisistä jutuista olekaan pakko luopua. Emme enää ole yhdessä, mutta olemme silti perhe.

Kun lapset ovat ex-miehelläni, soittelemme ja laitamme viestejä pitkin viikkoa. Toistaiseksi lapset eivät ole napisseet siitä, että kotia pitää vaihtaa viikon välein. Tilanne voi toki muuttua, kun he kasvavat esiteini-ikään.

Nyt elämässämme on mukana uudet kumppanit, mutta välimme ovat pysyneet erinomaisina. Olemme viettäneet yhdessä lasten synttäreitä, ja pidämme yhteyttä toistemme kumppaneihin esimerkiksi somessa. Tiedän, että uusperhekuviot ovat toisinaan vaikeita, mutta luotan siihen, että selviämme yhdessä kaikesta. Ihan kuten tähänkin saakka.

Media- ja markkinointialan yrittäjä Laura Satamo, 37, asuu Turussa 4- ja 6-vuotiaiden lastensa kanssa. Lauran Mamma rimpuilee -podcast löytyy Suplasta.

Teksti
Kuvat
Ninna Lindström