Riku Niemisellä ja vaimolla on mobiilikalenteri, josta näkyvät molempien menot kolmen viikon päähän. Kun illan kohdalla lukee ”töitä” ja ”töitä”, soitetaan lastenhoitajalle. Kuva: Juha Salminen
Riku Niemisellä ja vaimolla on mobiilikalenteri, josta näkyvät molempien menot kolmen viikon päähän. Kun illan kohdalla lukee ”töitä” ja ”töitä”, soitetaan lastenhoitajalle. Kuva: Juha Salminen

Riku Nieminen haaveilee aamutoimiautomaatista ja kaipaa lisää malttia, jotta ei ryntäisi liiaksi auttamaan lapsiaan.

”Työn ja perhe-elämän yhteen sovittaminen ei ole koskaan ollut minulle niin helppoa kuin Kanelia kainaloon, Tatu ja Patu! -elokuvaa tehdessä. Taustatyön nimissä sain lukemattomia satuhetkiä lasteni kanssa.

Poikani on nyt neljävuotias ja tytär kaksivuotias niin, että he jaksoivat juuri ja juuri seurata Tatu ja Patu -kirjojen juonta. Poikani ja minun yhteinen suosikkikohta kirjoissa oli se, jolloin Patu yrittää sanoa "tonttu" joulupallo suussa ja huudahtaa "Honhhu!" Käkätimme sitä vedet silmissä ja toistelimme vuorotellen vartin putkeen. Vaadin saada sanoa repliikin Patuna myös elokuvassa.

”Ihailen lasteni tapaa elää. Uusien ihmisten tapaamista ei tarvitse jännittää.”

Omat lapseni ovat aika lailla kuin kirjojen ja elokuvan Tatu ja Patu. Heillä ei ole opittua tapaa suhtautua ilmiöihin, vaan he pystyvät tarkastelemaan asioita ilman ennakkoluuloja. Lapseni myös tervehtivät tuntemattomiakin reippaasti ja kovaan ääneen. Ihailen heidän tapaansa elää. Uusien ihmisten tapaamista ei tarvitse jännittää.

Itselleni tarvitsisin Tatun ja Patun keksinnöistä ainakin aamutoimiautomaatin, joka pukisi minut ja harjaisi hampaani. Olen järkyttävän aamu-uninen, tarvitsen triplashotin espressoa toimiakseni.

”On inhimillistä, että aikuinenkin on toisinaan superväsynyt ja toimintakyvytön.”

Olen helpottanut heräämistä asettamalla kelloni soimaan vähintään vartin ennen skidieni tavallista heräämisaikaa. Silloin ehdin elpyä horroksestani. Mutta jos lapset heräävät ensin, ei sekään ole fiasko. On inhimillistä, että aikuinenkin on toisinaan superväsynyt ja toimintakyvytön.

Kunhan olen saanut itseni hereille, perheen yhteinen aamiainen on arjen suosikkirutiinini. Paistan munakasta ja katan pöytään hedelmiä ja mysliä. Ruokailu on meille muutenkin tärkeä juttu. Vietimme lihatonta lokakuuta, ja suosimme muutenkin lihansyönnissä riistaa. Lähiruokakulttuuri on hyvä juttu.

Kahden kiireisen aikuisen aika ja jaksaminen ovat kuitenkin rajallisia, joten syömisestäkään ei kannata tehdä liian vaikeaa. Tärkeintä on, että syömme yhdessä ja rauhoitamme ateriahetken. Ravintolassa lapsillemme ei tilata nakkeja ja ranskalaisia, vaan puolikkaita annoksia aikuisten annoksista, oikeasti hyvää ja ravitsevaa ruokaa. Harmittaa, kun lasten listat ovat usein sellaista kuraa.

”Seuraamme tarkasti sitä, mitä lapset katsovat ruudusta.”

Meillä on muitakin selkeitä periaatteita, kuten lapsille sovittu enintään tunnin päivittäinen ruutuaika. Raja asetettiin, kun ohjelmien katselu alkoi lähteä lapasesta. Ruutu ei ole vanhempi. Seuraamme tarkasti myös sitä, mitä lapset katsovat. YouTubessa ei voi surffailla omin päin. Jos esikoiseni tahtoo katsoa jotakin jännempää, se pitää tehdä minun kanssani. Sitten juttelemme siitä, mitä katsomme.

En ole ollenkaan täydellinen isä. Kiireessä unohdan, että lasten sisällä on ihan samanlainen universumi kuin aikuistenkin. Se, mikä näyttää minusta kiukuttelulta, voi olla ihan muuta: haalari saattaa puristaa, kivi pyöriä kengässä tai joku on voinut tönäistä päiväkodissa. Päivän aikana lapsille on voinut sattua vaikka mitä.

Tarvitsisin lasten kanssa muutenkin lisää malttia. Turhaudun, kun he toimittavat asioita liian vaivalloisesti ja ryntään auttamaan, kun palikka on menossa väärään kohtaan rakennelmaa. Minun pitäisi oppia sietämään lasten yrittämistä ja mokailua. Sen kanssa teen päivittäin töitä.

”Olen hyvä ottamaan lapseni lähelleni. He eivät hakeudu vain äidin syliin.”

Mutta en minä kaikessa paska ole! Olen hyvä ottamaan lapseni lähelleni. He eivät hakeudu vain äidin syliin. Puhuttelen lapsia myös kunnioittavasti, enkä lässytä koskaan.

Huumori on perheessämme tärkeää. Meillä on ilveilyhetkiä, jolloin matkimme toisiltamme hassuja ilmeitä. Kerran poikani kysyi äidiltään, miksi isi vitsailee niin paljon. Vitsailu ja huumori on minun työtäni mutta ennen kaikkea tapani hahmottaa maailmaa.

Lapsuudenperheeni oli ihana. Minua tuettiin, mutta vanhempani epäilivät kyllä pariinkin kertaan ääneen, tuoko näytteleminen koskaan leipää pöytääni. Se oli ymmärrettävää, mutta en halua siirtää sellaista asennetta eteenpäin.

”En aio edes sivulauseessa kysäistä, tuleekohan tuosta nyt mitään – valitsivat lapseni harrastuksekseen tai ammatikseen mitä tahansa.”

En aio edes sivulauseessa kysäistä, tuleekohan tuosta nyt mitään – valitsivat lapseni harrastuksekseen tai ammatikseen mitä tahansa. Jos he tahtovat pelata rugbya tai tahkota mielipuolisesti rahaa ekonomeina, minkäs minä sille teen.

Ainoa toiveeni vanhemmuuden suhteen on aina ollut se, että lapsistani kasvaisi tyyppejä, joiden kanssa on kiva hengailla yhdessä. Kun kesällä kysyimme vaimoni kanssa lapsilta, haluaisivatko he Lintsille, he vastasivat, että mennään mieluummin yhdessä metsään. Silloin tuntui vahvasti siltä, että toiveeni on jo toteutunut.

Riku Niemisen haastattelu julkaistiin alun perin Meidän Perheen numerossa 12/2016. Hänen tähdittämä Tatu ja Patu -elokuva sai ensi-iltansa 19. lokakuuta 2016. Riku nähdään tänä keväänä 2017 Heikoin lenkki -ohjelman juontajana

Riku Nieminen

  • Näyttelijä Riku Nieminen asuu näyttelijävaimonsa Annika Poijärven sekä neljävuotiaan poikansa ja kaksivuotiaan tyttärensä kanssa Helsingissä.
  • Kanelia kainaloon, Tatu ja Patu! -elokuvan ensi-ilta oli lokakuussa. Riku näyttelee elokuvassa yhdessä Antti Holman kanssa.

Viisaus johon uskon: ”Käärinliinassa ei ole taskuja. Isäni opin mukaan en jätä rahaa tilille homehtumaan vaan tarjoan perheelle elämyksiä.”

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Moni mies herää tasa-arvon tärkeyteen tyttärensä myötä. Justin Trudeau perustelee, miksi se on myös poikien vanhempien asia.

Kanadan pääministeri, Justin Trudeau, 45, ihastuttaa mielipiteillään. Muun muassa kirjallisuutta ja kasvatustieteitä opiskellut Trudeau on puhunut esimerkiksi tiukemman ilmastopolitiikan ja tuloeroja tasaavan verotuksen puolesta sekä marssinut perheensä kanssa Pride-kulkueessa. Kun Trudeau valittiin pääministeriksi vuonna 2015, hallitukseen nousi ensimmäistä kertaa tasamäärä naisia ja miehiä.

Nyt häntä on jälleen kerran erityinen syy ihailla, nimittäin kasvattajana ja vanhempana. Trudeau kertoo MarieClaire.com-sivustolle kirjoittamaan esseessä kasvattavansa pojistaan Xavierista, 9, ja Hadrienista, 3, feministejä ja perustelee, miksi.

Tyttöjen tsemppaaminen ei riitä

Trudeau kertoo, että isänä, poikana, aviomiehenä ja kansalaisena hän joutuu todistamaan epätasa-arvoa ja haasteita, joita maailman tytöt ja naiset kohtaavat joka päivä. Siksi hän haluaa opettaa tyttärelleen Ella-Gracelle, 8, että hän riittää ja on arvokas omana itsenään. Trudeaun vaimo, Sophie Grégoire Trudeau, sai hänet ymmärtämään, että se ei ole vielä tarpeeksi. Sen lisäksi pitää opettaa poikia.

Trudeau toivoo, että hänen poikansa eivät juutu toteuttamaan miehen mallia, joka on vahingollinen sekä heille että muille.

Justin Trudeau kertoo ymmärtäneensä, että pojilla on valta ja vastuu muuttaa seksistinen yhteiskuntamme. Hän kirjoittaa toivovansa, että hänen poikansa eivät juutu toteuttamaan miehen mallia, joka on vahingollinen paitsi heille, myös ympäröiville ihmisille. Hän haluaa poikiensa olevan ylpeitä feministejä, jotka puolustavat sitä, mikä on oikein.

Lopulta feminismissä ei ole kyse vain naisten ja miesten tasa-arvosta, vaan siitä, että kaikilla on samat oikeudet ja vapaudet, Trudeau huomauttaa.

Suomessa ysiluokkalaiset saivat feminismikirjan

Trudeaun lailla moni mies on tyttären myötä havahtunut huomaamaan sen, millaisia oletuksia tyttöyteen ja naiseuteen kuuluu.

Kahden tyttären isä kertoo vauva.fin jutussa ottavansa tasa-arvon nyt eri tavalla tosissaan kuin ennen lapsia.

– Olen miettinyt monta kertaa, miten joskus kerron tytöille, että joidenkin miesten mielestä on ihan ok käyttäytyä naisia kohtaan halveksivasti ja että sitä ei tarvitse sietää, että heitä ei tarvitse kuunnella, eikä ainakaan uskoa. 

Meillä on jo kasvamassa suomalainen ikäpolvi, jotka eivät ehkä kaikki ole feministejä, mutta ovat ainakin saaneet mahdollisuuden kuulla, mistä on kyse. Suomessa kaikille ysiluokkalaisille jaettiin viime keväänä Chimamanda Ngozi Adichien essee Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä. Kirjalahjoitus kuului valtakunnalliseen hankkeeseen, jonka tarkoituksena on synnyttää monimuotoista keskustelua tasa-arvosta.

– Adichi painottaa, että vaikka tytöt ja pojat ovat biologisesti erilaisia, heidän täytyy saada valita elämänsä itse. Kenenkään ei tule tehdä itsestään pienempää tai rajumpaa kuin on, jotta olisi hyväksytty. -- Moni aikuinenkin voisi saada kirjasta ajateltavaa, tuottaja Hanna-Mari Arosilta kirjoittaa esseestä vauva.fissä. 

Kysely

Kasvatatko pojastasi feministiä?

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Kaksosraskaus muutti Katin kehoa niin rajusti, että se alkoi vaikuttaa hänen mieleensä. 

Joskus käy niin, että raskaus jättää äidin vartaloon jäljet, joista tulee taakka – vaikka kyse olisi ulkonäköseikasta.

Niin kävi Kati Saukolalle, 35, jonka kaksospojat syntyivät 13 vuotta sitten. Ihanat pojat tekivät Katista onnellisen äidin, mutta raskaus jätti kehoon pysyviä jälkiä, jotka lopulta alkoivat vaikuttaa myös mieleen. Molemmat pojat painoivat syntyessään kolme kiloa, ja Katin paino nousi raskausaikana 40 kiloa. 

Sopeutuminen omaan kehoon kärjistyi, kun Katille puhkesi pälvikalju. Kaksi vuotta sitten hän ajoi loputkin hiuksensa pois.

Tämän vuoden keväällä Kati päätyi äärimmäiseen ratkaisuun: hän hakeutui leikkaukseen, jossa löysäksi jäänyt vatsan iho operoitiin. Samalla korjattiin vatsalihasten erkauma, jonka vuoksi Kati oli kärsinyt selkäsäryistä. Kati kertoo tarinansa Kauneuden hinta -ohjelmassa, joka esitetään Avalla.

”Tiedän, ettei ulkonäkö ole maailman tärkein asia, mutta itsetunnon kannalta sillä vain on merkitystä.”

Operaatio tehtiin maaliskuussa. Sitä seurasi kahden kuukauden sairausloma. Heinäkuussa jälkitarkastuksessa lääkärit totesivat, että leikkaus oli sujunut suunnitellusti. Isoin muutos tapahtui Katin mielestä hänen päänsä sisällä.

– On ollut todella vapauttavaa käyttää normaaleja vaatteita. Enää minulla ei ole sellainen olo, että tarvitsisi peitellä mitään, Kati sanoo. 

– Huomasin, miten suurta taakkaa olin kantanut. Sain kaksoset 22-vuotiaana, ja kannoin roikkuvaa vatsaa koko aikuisikäni. Oli tavallista, että keksin tekosyitä olla lähtemättä minnekään, koska mietin, miltä näytän. Tiedän, ettei ulkonäkö ole maailman tärkein asia, mutta itsetunnon kannalta sillä vain on merkitystä.

”En piiloudu enää hassuttelun taakse”

Suurin muutos on tapahtunut suhteessa muihin ihmisiin. Kati sanoo, että hän on nyt paljon vahvempi kuin aikaisemmin. Hän on alkanut pohtia paljon myös äitien uhrautumista perheensä eteen sekä sitä, mitä äidiltä odotetaan.

– Minusta on tuntunut, että aikaisemmin olen ollut vain toisten käytettävissä. Nyt haen itsekkäästi aikaa myös itselleni. Se on ollut muille sokkikin, etten olekaan vain äiti ja vaimo vaan nainen, Kati kuvailee. 

”Minusta tuntuu, että olin hauska sen takia, että veisin huomion pois vatsastani.”

Myös omaa asennettaan Kati katsoo nyt toisesta näkökulmasta.

– Minusta tuntuu, että olen ollut kauhean hauska sen takia, että veisin huomion pois roikkuvasta vatsanahastani. Nyt ajattelen, että vakava puoleni pääsee paremmin oikeuksiinsa, kun minun ei tarvitse peitellä mitään. Uskallan olla enemmän vain oma itseni ja suorassa, eikä tarvitse piiloutua hassuttelun  taakse.

Katin perhe vietti elokuussa lomaa Yhdysvalloissa. Kuvassa mukana nuorin poika Veeti. Kuva: Katin kotialbumi
Katin perhe vietti elokuussa lomaa Yhdysvalloissa. Kuvassa mukana nuorin poika Veeti. Kuva: Katin kotialbumi

Kauneuden hinta -ohjelmassa Kati puhuu siitä, että hän haluaa olla tyytyväinen itseensä paitsi äitinä ja työntekijänä, myös ilman niitä rooleja. Se on tärkeää jaksamisen kannalta, hän sanoo.

– Jos hukkaa itsensä, väsyy olemaan äiti ja täydellinen työntekijä. Silloin jää itse täysin hakoteille. Kaikesta tulee suorittamista, Kati kuvailee.

– Itsestäni tiedän, että jos naisellinen nainen ei tule esille missään, alan voimaan tosi huonosti. Nyt minulla on olo, että hohdan sisältäpäin. Kun kannan itseni, läsnä oleminen arjessa on ihan erilaista. Minusta kaikkien naisten pitäisi muistaa olla ei ylpeitä vaan ylväitä.