Nasiman Jonas-poika täyttää elokuussa vuoden. Nasima on juuri aloittanut työt Helsingin apulaispormestarina. Kuva: Milka Alanen
Nasiman Jonas-poika täyttää elokuussa vuoden. Nasima on juuri aloittanut työt Helsingin apulaispormestarina. Kuva: Milka Alanen

Äitiys toi Nasima Razmyarista esiin vahvoja tunteita: luottamuksen, raivon ja hämmennyksen. Yhtäkkiä hän olikin perheen pahis.

Äitiyslomalla oleva Nasima Razmyar katselee ikkunasta, kuinka mummo kärryttelee kymmenkuista Jonas-vauvaa takaisin kotiin. Nasiman äiti Kamela on käynyt keinuttamassa poikaa puistossa. Joku isovanhemmista on perheen apuna kolmisen kertaa viikossa. Se käy mutkattomasti: Nasiman vanhemmat asuvat samassa kaupungissa Helsingissä, miehen Espoossa.

Avunanto ei ole taakka, päinvastoin. Isovanhemmat ovat tarkkoja siitä, kuka pääsee hoitovuoroon tällä kertaa.

– Isäni sanoo olevansa ylpeä ja onnellinen siitä, miten olen pärjännyt, mutta vasta nyt, isoisyyden ansiosta, hän tuntee todellista onnea.

Kun Kamela ja vauva pääsevät sisälle, eteisessä alkaa iloinen kaksikielinen puheensorina. Afganistanilaistaustaiset Nasima ja Kamela puhuvat keskenään äidinkieltään daria, mutta samalla Nasima juttelee Jonakselle suomeksi. Se on kieli, jolla hän näkee unensa ja ilmaisee parhaiten tunteensa.

Kun Jonaksen isä, rahoitusalalla työskentelevä Johan piipahtaa pikaisesti kotona ruokatunnilla, saadaan soppaan ruotsi, sillä Johan on suomenruotsalainen.

Nasima on katsonuit kalenterista ja Googlestakin, milloin ja miten vauvaa hoidetaan.

Jonakselle kulttuurien kirjolla ei ole väliä: hän väläyttelee kahta alahammastaan kaikkien keskipisteenä. Sitten Johan huikkaa taas ”hej” ja lähtee takaisin töihin. On Nasiman vuoro napata Jonas syliinsä ja alkaa imettää.

Nasima on nauttinut uudesta roolistaan pienen ihmisen äitinä valtavasti, mutta myöntää, että moni asia äitiydessä ja vauvanhoidossa on yllättänyt – siitä huolimatta, että säntillisenä naisena tunnettu Nasima haluaa yleensä selvittää asiat etukäteen ja tehdä kaiken täydellisesti. Kyllä, tämä kympin tyttö on katsonut kalenterista ja Googlestakin, milloin ja miten vauvaa hoidetaan.

Mutta miten suunnitelmat onnistuivat?


Viidessä vuodessa Nasima tapasi ensimmäisen poikaystävänsä, meni naimisiin ja sai vauvan. ”Oli selvää, että teemme lapsen vasta avioliitossa. Haluan kunnioittaa kulttuuriani.”


Ihmeellisen luontevaa

Tieto lisää tuskaa. Tämän Nasima tajusi ensimmäisenä.

Jonas on ensimmäinen vauva, jota Nasima oli hoitanut. Vain kerran aiemmin hän oli vaihtanut vaipan.

– Kätilöopisto oli kuin hotelli, josta en olisi halunnut lähteä. Siellä oli niin ihanaa, Nasima vitsailee.

Kotona tuore äiti päätti luottaa opettelussa vaistoonsa, koska niin teki vauvakin. Jos vauva osaa hamuilla rintaa heti syntymänsä jälkeen, hänen olemuksensa kertoo kyllä myös Nasimalle, kaipaako hän syliä, rintaa vai unta.

– On ollut uskomatonta, miten ihmeellisen luontaisesti kaikki on mennyt.

Ensikuukausina yhteiselon opettelu oli konkreettista, kuten parhaan imetys- ja nukutusasennon etsintää. Nasima huomasi esimerkiksi, että syödessään Jonas tykkää hiljaisuudesta. Kun äiti ei puhu, vauva saa keskittyä. Nukkumaan Jonas rauhoittuu parhaiten, kun häntä vähän kapaloidaan.

”Nettikeskustelujen jälkeen olostani tuli vielä ristiriitaisempi.”

Kun vaisto tai synnytyssairaalan vinkit eivät kertoneet kaikkea, Nasimalle tuli riittämättömyyden tunne: hänen pitäisi sittenkin ottaa asioista enemmän selvää.

Kun vauva esimerkiksi söi mieluummin vain toista rintaa, Nasima googlasi. Löytyi someäitiyden maailma, jossa on vain oikeita mielipiteitä, oli kyse sitten ruokavaliosta, nukuttamisesta tai rintaruokinnasta.

– Nettikeskustelut eivät ainakaan ratkaisseet ongelmaani, vaan olostani tuli vielä ristiriitaisempi.

Nasima muistaa vieläkin yhden näkemyksen täysimetyksestä: jos sen tekee oikein, vauvan suuhun ei saa mennä tippaakaan vettä missään vaiheessa.

– Eli jos pesee lasta vaikkapa suihkussa, ja vahingossa lapsen suuhun menee pisara vettä, imetys on pilalla.

Sen jälkeen Nasima on googlannut vähemmän.

– Minulle parempi väylä löytää vertaistukea on käydä kärrylenkeillä ja jutella muiden äitien kanssa. Lapsi-ihmiset ovat kuin koiraihmisiä: yhteinen juttu löytyy aina.

Hirveä sotku

Bataattisose on taas seinällä.

Se on Jonaksen herkkua, samoin kaikki, missä on kanaa. Nyt Jonas on kuitenkin syönyt mielestään tarpeeksi ja sylkäissyt loput ulos. Lempeänä ja rauhallisena tunnetun Nasiman korvista alkaa nousta savua.

”Sisälläni kiehuu, kun Jonas sylkee ruokaa. Tekisi mieli raivota.”

– Sisälläni kiehuu, kun Jonas sylkee tai puhaltaa. Se sotkun määrä on käsittämätön, ja on kamalaa, etten hallitse sitä. Tekisi mieli raivota, mutta en voi, kun Jonas ei ymmärrä eikä osaa. Kärsivällisyyteni on kyllä kasvanut.

Ruokavalio ja syömisen opettelu oli Nasimalle äitiyden alue, jossa hän halusi erityisesti tehdä parhaansa. Raskaana ollessaan hän söi täsmälleen niin kuin neuvola suositti. Ei mozzarellaa, ei raakaa kalaa, ei mitään kiellettyjen listalta.

Kun Jonas täytti neljä kuukautta, Nasima varmisti, että juuri tänään hän saa antaa pojalle ensimmäisen palan bataattia. Viiden kuukauden kohdalla velliä. Ja kuusikuukautisena kanaa. Nyt tunnollisuus vähän naurattaakin.

– En ehkä katso kalenteria enää, mutta olen edelleen todella tarkka, että pojan ruoka on monipuolista ja että opettelemme syömään ihan kaikkea. Tunnen huonoa omaatuntoa, jos aamulla on syöty puuroa ja lounaallakin on jotain samantyyppistä, Nasima myöntää.

Soseet Nasima tekee blenderillä itse tai saa niitä äidiltään. Raaka-aineet ovat mieluiten luomua. Sen myönnytyksen Nasima on tehnyt, että sormiruokailu saa vielä odottaa. Syöminen on riittävän sottaista jo nyt.

– Kaikessa ei olisi tarvinnut olla alussakaan niin tarkka. Ei minunkaan tärkein lapsuusmuistoni ole, että sainpas terveellistä ruokaa, vaan ilo ja yhdessä tekeminen.

– Äiti on nauranut, että tietäisitpä, mitä itse söit vauvana. Herkkuani oli maitoteehen dipattu valkoinen leipä.


Jonaksen kaikki isovanhemmat ovat olleet isona apuna perheen arjessa.


Kaikki voi mennä hyvin

Odotapa kuule, kun…

Se on lause, johon Nasima on kyllästynyt. Odotapa kuule, kun synnytät, niin tiedät, miten kamalaa se on. Odotapa kuule, kun olette valvomisesta sekaisin. Odotapa kuule, kun lapsi nousee ja alkaa kävellä.

Näin myytti leviää tavallisten äitien suussa: kokeneemmat kertovat, mikä tuoreempia odottaa.

Nasimakin pelkäsi synnytystä. Yllätys oli, ettei se ollutkaan kamalaa. Se oli hänestä luontevinta, mitä hän on koskaan tehnyt, ja ”oikeastaan jopa ihanaa”.

– Moni lapseton ystäväni on kysellyt synnytyksestä, koska sen vuoksi he eivät koskaan uskaltaisi tehdä lapsia. On jännä, miten tiukassa mielikuva on.

Myös vauva-arki on yllättänyt Nasiman positiivisesti monta kertaa. Toki heilläkin on herätty tiheästi hampaiden puhjetessa, käyty näyttämässä ihottumaa lääkärille kiinteiden aloituksen jälkeen ja annettu pyykkikasan kasvaa, kun aika tai virkeys ei ole riittänyt viikkaamiseen. Yksikään Jonaksen vaihe ei ole silti ollut sellainen, johon vanhemmilla ei olisi ollut taitoja tai jaksamista.

”Äitini on sanonut, että hänestä on ihanaa katsoa, miten hoidan lasta.”

Nasimasta tulevia äitejä ei tarvitse pelotella turhaan, sillä osaaminen kasvaa lapsen mukana.

– Toki voi olla, että perun kaikki puheeni eri vaiheiden ”helppoudesta” siinä vaiheessa, kun Jonas alkaa kävellä. Hän on niin vilkas, etten tiedä, pysynkö perässä!

Isovanhemmille Nasima on erityisen kiitollinen siitä, että he ovat kunnioittaneet lastensa tapaa hoitaa vauvaa.

– Äitini on sanonut, että hänestä on ihanaa oppia nyt minulta ja katsoa, miten hoidan lasta.

Erilaiset pelot

Välillä Nasima on tuntenut syyllisyyttä. Yksi yllätys oli, miten eri tavoin tuoreet vanhemmat suhtautuvat arkeen vauvan kanssa. Miltä vauvaa pitää suojella? Ja onko se toisen mielestä liioittelua?

Nasima huomasi, että hän pitää Johania yliherkkänä.

– On ymmärrettävää, että vauvaperheessä esimerkiksi kaikki tavarat pitää ottaa pois tasoilta, ettei mitään satu, mutta meillä on ollut erimielisyyttä kemikaaleista.

Johan inhoaa niitä, Nasimasta ne ovat osa elämää. Kun Nasima käyttää hiuslakkaa, Johan availee ikkunoita.

– Hän on sitä mieltä, että vauva-asunnossa ei saa tehdä niin, enkä ymmärrä kemikaalien vaaroja riittävästi. Tietenkään en suihkuttele lapsen lähellä, mutten voi suojella lasta kemikaaleilta loputtomiin. Viimeistään päiväkodissa hän joutuu erilaiseen ympäristöön kuin kotona.

Kemikaalikiista venytti juuri myös remonttia perheen kotona. Jonakselle remontoitiin oma huone, johon hänen on tarkoitus siirtyä isän ja äidin sängyn vierestä. Muutto venyy, kunnes isäkin on vakuuttunut, että kaikki maalihöyryt ovat haihtuneet.

– Minun mielestäni tämä olisi jo valmis, mutta Johanin ei. Minusta tuntuu, että minä olen se pahis.

Nasima korostaa, että Johan on ihanan huolehtiva isä, joka vie ylpeästi poikaa kärrylenkille ja ottaa vastuuta arjesta. Vauvan syntyessä hän piti isyyslomaa pari viikkoa. Kun päiviä pyörittää Nasima, illat ovat isän. Johan hoitaa Jonaksen iltapesun, vie pojan sänkyynsä joka ilta kello kahdeksalta ja nukuttaa hänet.

Sitten on aikaa parisuhteelle – jos jaksaa. Viime lauantaina, kun molemmilla oli vapaata, Nasima joi lasin viiniä. Sekä hän että Johan nukahtivat ennen kymmentä.

– Iltaisin vaihdamme kuulumiset pikaisesti ja sitten alamme puhua Jonaksesta ja katsoa hänen kuviaan. Tähän täytyy saada muutosta, sillä parisuhdekin on tärkeä.

Tehokkuus potenssiin sata

Pikameikki ja vaatteidenvaihto harmaasta kotioloasusta silkkipaitaan. Sitten puolikas banaani ja kuppi kahvia keittiössä.

Poika on päiväunilla, ja Nasima on lähdössä juuri työkeikalle. Tässä kuussa Nasiman työ eduskunnassa vaihtuu Helsingin apulaispormestarin pestiin. Erilaisissa tilaisuuksissa hän on kulkenut jo koko kevään ajan.

”Enää en ajattele, että asiat hoituvat sitten joskus. Äitien organisointikyky on omaa luokkaansa”

Nasima on huomannut, että vauvan ansiosta hän on muuttunut entistä tehokkaammaksi.

– Nopeuteni, tehokkuuteni ja ajanhallintani ovat nousseet potenssiin sata, enkä enää ajattele, että asiat hoituvat ”sitten joskus”. Äitien organisointikyky on omaa luokkaansa, ja me olemme ihan parhaita työelämälle.

Satunnainen työnteko on nostanut riittämättömyyden tunteen pintaan uudella tavalla. Nasima haluaisi venyttää kelloa, että aikaa riittäisi molemmille: työlle ja lapselle.

– Työni ei ole kahdeksasta neljään -perustyötä vaan luottamustoimi. Haluan pitää siitä kiinni, mutta mietin jokaisen tilaisuuden kohdalla, kummassa olen tärkeämpi nyt, kotona vai töissä.

Jos Jonas on ollut isovanhempien kanssa myöhään iltaan, Nasima on tuntenut piston sydämessään. Tunnistaako lapsi vielä häntä? Kamela on lohduttanut, että poika tunnistaa äitinsä tuoksun vaikka kilometrin päähän.

Nasima tietää, että hän myös tarvitsee työtään. Se on hänen kutsumuksensa, joka saa hänet voimaan hyvin. Ja kun hän voi hyvin itse, hän on onnistunut äitinäkin.

– Olen itse siinä paras mittari. Näen myös, että Jonas hymyilee. Se on toinen mittari.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Mikä toimii yhdellä lapsella, ei välttämättä toimi maailman kahdella miljardilla muulla lapsella, kirjoittaa Marjut Ollila.

On helppoa olla täydellinen kasvattaja. Siihen ei tarvita kuin roppakaupalla tahdonvoimaa, ihanteita sekä lujia päätöksiä. Eikä edes yhtään lasta.

Lasten saamisen myötä olen saanut huomata – joskus katkerana mutta useimmiten huvittuneena – että teoria tuppaa toisinaan olemaan yhtä kaukana todellisuudesta kuin itä lännestä.

Viimeistään kolmannen lapseni synnyttyä tungin äitikorttini syvälle povarini uumeniin. Pidän suuni supussa aina, kun olen aikeissa sanoa, että ”Sitten kun sinulla on yksi/kaksi/kolme lasta, huomaat...”

Tiedän hyvänä päivänä noin suurin piirtein, miten saan nämä kolme omaani hoidettua. Maailman kahdesta miljardista muusta lapsesta en menisi vannomaan. Mikä toimii yhdellä, saattaa toiselle olla kryptoniittia.

Viimeistään kolmannen lapseni synnyttyä tungin äitikorttini syvälle povarini uumeniin.

Kokemus toki opettaa, ja hyvinä pitämiäni vinkkejä voin kysyttäessä jakaa, mutta toisen puolesta en ala tietää. Yritän muistaa, että synnytyksen yhteydessä minusta ei tullut oraakkelia, vaan ihan vain äiti.

Jollain tapaa sitä silti muuttuu uuden lapsen saadessaan. Ikään kuin syntyy uudelleen vanhemmaksi. Vaikka olen edelleen yksi ja sama, olen jokaiselle kolmestani erilainen äiti. Ovathan hekin uniikkikappaleita.

Kun halusin tietää, millaista menoa olisi odotettavissa kolmilapsisena, soitin viisilapsiselle ystävälleni.

Maanittelujen jälkeen hän suostui raportoimaan, että sinähän tiedät vanhan lapsiperhetotuuden, miten kaksi menee siinä missä yksikin vain, jos kyse on pullasta. Nyökyttelin ja odotin hänen sanovan, että kolmas pulla kuitenkin menisi siinä sivussa jo rutiinilla.

Mitä vielä! Sain kehotuksen varautua elämäni suurimpaan härdelliin. Lapset pelaisivat ylivoimapeliä, eikä aikuisten käsipareja enää riittäisi jokaiselle. Neljäs ja viides saattaisivat jo mennäkin omalla painollaan.

Vaikka olen edelleen yksi ja sama, olen jokaiselle kolmestani erilainen äiti.

Myös sen neuvon sain, että jos useampilapsiseen perheeseen eksyy mikä tahansa tauti, noro tai kihomadot, siivousoperaation sijaan on helpompi ottaa lapset ja muuttaa pois kotoa. Sitten nauroimme, ensin katketaksemme, lopulta hiukan hermostuneina.

Puhelun jälkeen lähdin välittömästi leikkaamaan lasten kynnet tautien ehkäisyn nimissä. Vilkaisin vain nopeasti äitikortistani toimintaohjeet: yhdeltä kynnet leikataan nukkuessa, toiselta rusinoilla lahjoen ja kolmannelta... niin, hänen kyntensä pitääkin viilata.

Marjut Ollila on 3- ja 8- vuotiaiden lasten sekä viisikuisen vauvan äiti ja suosittu sormiruokabloggaaja, joka nauraa äänekkäimmin omille vitseilleen ja rakastaa rentoutta ja lapsentahtisuutta. Hän vuorottelee kolumnistina toimittaja Outi Kaartamon kanssa.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Pieni lapsi ei ymmärrä yksityisyyden rajoja samalla tavalla kuin aikuinen, lastenpsykiatri Janna Rantala sanoo. Kuva: Heli Blåfield
Pieni lapsi ei ymmärrä yksityisyyden rajoja samalla tavalla kuin aikuinen, lastenpsykiatri Janna Rantala sanoo. Kuva: Heli Blåfield

Kannattaa luottaa aikuisten keskinäiseen viisauteen. Ei latisteta lasta, joka pyrkii rohkeasti mukaan keskusteluun, vastaa lastenpsykiatri Janna Rantala.

”Lapsemme on 3,5-vuotias, uusiin ihmisiin hieman varauksellisesti ja ujosti suhtautuva poika. Parin viimeisen kuukauden aikana hän on selvästi vapautunut ja alkanut ottaa kontaktia oma-aloitteisesti niin tuttuihin kuin tuntemattomiin aikuisiin. Lapsen kerronnassa ei ole kuitenkaan rajoja, vaan hän saattaa kertoa esimerkiksi vanhemman sairaudesta täysin estottomasti kenelle tahansa.

En haluaisi latistaa lapsen avoimuutta ja juuri löytynyttä uskallusta puhua vieraammillekin. Kuitenkin jotkut asiat ovat mielestäni perheen sisäisiä asioita, jotka eivät kuulu muille. Toisaalta jotkut saattavat hämmentyä tai kokea vaivaannuttavana kovin yksityiskohtaisen selostuksen esimerkiksi juuri terveysasioista. Miten selittää asia lapselle ymmärrettävästi, mutta siten, ettei lapsi koe syyllisyyttä jo kertomistaan asioista eikä myöskään ala vältellä puhumista?”

Ujon puheliaan äiti

Lastenpsykiatri Janna Rantala vastaa:

Saako aloittaa vitsillä? Lapsi kertoi kaupan kassalle heleällä äänellä, miten oli nähnyt aamulla äidin kakalla. Kotona äiti ohjasi lasta, että kakkaaminen on ok, mutta sellaisesta ei puhuta kaikille, koska se on yksityisasia. Seuraavalla kauppareissulla lapsi kertoi: ”Mä näin taas äidin kakalla, mutta siitä ei puhuta kaikille, koska se on yksityisasia.”

Pieni lapsi ei kerta kaikkiaan ymmärrä yksityisyyden rajoja samalla tavoin kuin vanhempi. Viattomuudessaan hän kertoo juttua, johon hän toivoo kuulijan vastaavan mukavalla tavalla. Ehkä tarinan lapsi ajatteli, että kaupan kassa kertoisi vastavuoroisesti omista vessakokemuksistaan. Siinä sitten rupateltaisiin mukavasti asioinnin lomassa.

Kun lapsi kasvaa kannustavassa ja luottavaisessa ilmapiirissä, hän ei sensuroi puheitaan vanhemman reaktion pelossa. Raju reagointi kiellettyyn puheenaiheeseen on lasta häpäisevä kokemus, kuten olet viisaasti ennakoinutkin. Sitä en suosittele, vaikka vanhempaa hävettäisikin.

Sopivat puheenaiheet ovat monesti kulttuuri- ja perhekohtaisia.

Mitä siis tehdä? Aluksi voi tarkistaa, mitä kaikkea puhuu lapsen kuullen. Tärkeitä asioita ei silti kannata salata lapselta! Voi myös pohtia, miksi jokin asia ei omasta mielestä kuulu ulkopuolisille. Sopivat puheenaiheet ovat monesti kulttuuri- ja perhekohtaisia. Esimerkiksi sairaus saattaa jollekin olla julkinen puheenaihe, toiselle taas hyvin yksityinen.

Nolossa tilanteessa voi ohjata vaivihkaa keskustelua pois aralta alueelta ennen yksityiskohtien vyöryä. Kolmevuotias on hämättävissä kertomaan muista asioista. Tempun voi tehdä myös yllättävään kuulijan rooliin joutunut. Kannattaa siis luottaa aikuisten keskinäiseen viisauteen.

Esimerkiksi päiväkotien työntekijät kuuntelevat näitä juttuja pokka naamalla vuodesta toiseen ja suhtautuvat silti meihin vanhempiin asiallisesti. Kaikkien elämässä on monenlaista, yksityistäkin. Ollaan sen äärellä yhtä viisaita kuin sinä, eikä latisteta lasta, joka pyrkii rohkeasti mukaan keskusteluun.

Mietityttääkö lapsen kasvatus? Lastenpsykiatri Janna Rantala vastaa lukijoiden kysymyksiin Meidän Perhe -lehden joka numerossa. Lähetä kysymys lomakkeella tai sähköpostitse meidanperhe@sanoma.com Laita viestin otsikoksi ”Janna vastaa”.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.