Lapsesta yksin huolehtivan äidin vanhempainrahakausi pitenee ensi vuonna. Kuva: iStockphoto
Lapsesta yksin huolehtivan äidin vanhempainrahakausi pitenee ensi vuonna. Kuva: iStockphoto

Kelan etuuksiin tulee muutoksia vuonna 2019. Mutta miksi vain niiden totaaliyksinhuoltajien vanhempainrahaa pidennetään, jotka ovat äitejä?

Lapsesta yksin huolehtivan äidin vanhempainrahakautta pidennetään 54 arkipäivällä. Laki tulee voimaan 1. huhtikuuta ja koskee niitä äitejä, joiden vanhempainpäivärahakausi alkaa aikaisintaan silloin. Oikeus pidennykseen on vain totaaliyksinhuoltajaäideillä – eli jos lapsen äidin lisäksi ei ole toista henkilöä, jolla on mahdollisuus isyysrahaan. Oikeus koskee myös yksin adoptoivia naisia.

Mutta eikö tämä koske myös isiä? Kelan etuuspäällikkö Johanna Aholainen vahvistaa, että muutos koskee todella vain äitejä. Sen myötä yksin lapsesta huolehtivan äidin vanhempainraha on kuitenkin pituudeltaan sama kuin samassa tilanteessa olevalla isällä. Tämä johtuu siitä, että lapsesta yksin huolehtiva isä on voinut saada lisäksi isyysrahaa 54 arkipäivää. Isyysrahaa ei voi siirtää äidille.

Äitiysrahaa puolestaan voi saada vain äiti tai lapsen synnyttänyt henkilö, mutta isä on jo aiemmin voinut saada vanhempainrahaa jo äitiysrahakaudella, jos hän huolehtii lapsesta yksin. Uudella muutoksella ei siis paranneta yksin lapsesta huolehtivan äidin vapaita suhteessa vastaavassa tilanteessa olevaan isään – vaan nostetaan äidin vapaat samalle tasolle isän kanssa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

– Muutoksella halutaan taata lapsen kannalta se tärkein: eli se, että häntä voidaan hoitaa kotona vanhempainpäivärahalla yhtä kauan riippumatta siitä, onko hänestä huolehtiva vanhempi äiti vai isä – ja riiippumatta siitä, huolehtiiko vanhempi lapsesta täysin yksin vai ei, Aholainen sanoo.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Listasimme myös muut lapsiperheiden kannalta tärkeimmät tulevat muutokset Kelan etuuksiin.

  • Monikkoperheen isän oikeus isyysvapaaseen ja isyysrahaan paranee huhtikuun alusta. Isyysrahaa maksetaan 18 arkipäivää kauemmin jokaisesta samanaikaisesti syntyneestä tai adoptoidusta lapsesta. Isyysrahapäiviä voi kuitenkin olla enintään 105 arkipäivää.
  • Vanhempainpäivärahan ja erityishoitorahan vähimmäismäärä suurenee. Molempien määrä on 27,86 euroa päivässä. Vuonna 2018 määrä oli 24,64 euroa päivässä.
  • Äitiysrahaa maksetaan myös myöhäisillä raskausviikoilla tehdyn keskeytyksen jälkeen, kun raskaus on kestänyt 154 päivää. Näillä raskausviikoilla keskeytys voidaan tehdä ainoastaan sikiön vaikean vamman vuoksi. Myös isällä on tilanteessa oikeus isyysrahaan enintään 18 arkipäivältä keskeytyksen jälkeen äidin äitiysvapaan aikana.
  • Sukupuolensa naisesta mieheksi korjannut henkilö voi saada äitiysrahaa, jos hän saa lapsen. Muutos vaati lain sanamuodon muuttamisen naisesta vakuutetuksi.
  • Pienituloisten perheiden ammatillista tai lukiokoulutusta suorittavat lapset voivat saada opintorahaan oppimateriaalilisää 46,80 eueroa kuukaudessa. Muutos tulee voimaan elokuussa ja koskee vanhempansa luona asuvia alle 20-vuotiaita ja muualla asuvia alle 18-vuotiaita, joiden vanhempien vuositulot ovat yhteensä enintään 41 100 euroa.
  • Elatustukeen tulee korotus: vuonna 2019 täysi elatustuki on 158,74 euroa kuukaudessa. Vuonna 2018 määrä oli 156,39 euroa kuukaudessa. Elatustukeen liittyvä maksukyvyttömyysraja nousee ja uusi raja on 1 120,00 euroa kuukaudessa. Tulorajaa korotetaan 280 euroa per kuukausi. 
  • Vuoden 2019 alusta adoptiolapsista maksettava adoptiotuki suurenee. Tuen määrä riippuu jatkossakin lapsen kotimaasta. Adoptiovanhemman oikeutta vanhempainrahaan parannetaan huhtikuun alusta alkaen. Alle 18-vuotiaan lapsen oman perheensä ulkopuolelta adoptoivilla on jatkossa oikeus vanhempainrahaan ja isillä isyysrahaan. Adoptiovanhemman vanhempainrahakautta pidennetään enintään 233 arkipäivään riippumatta siitä, minkä ikäisenä lapsi on adoptoitu. Vanhempainrahakauden aikana työskentely ei ole enää jatkossa este tuen maksamiselle.

Vierailija

Koskeeko tämä siis äitejä joiden vanhempainrahakausi alkaa aikaisintaan 1.4. vaikka äitiysrahakausi olisikin jo alkanut aiemmin? Vai eikö mikään vanhemmuuteen liittyvä rahakausi saa olla alkanut ennen tuota päivää?

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 
Sisältö jatkuu mainoksen alla