Pyöräilyn opettaminen on helppoa näillä vinkeillä.

  1. Älä pakota. Lapsi voi pahimmassa tapauksessa alkaa pelätä pyöräilyä niin paljon, että opetuksesta tulee todella hankalaa.
  2. Luo lapselle turvallinen tunne, kun hän nousee pyörän päälle. Pidä kiinni pyörästä, jos olet niin luvannut. Älä päästä yllättäen irti.
  3. Monen mielestä lapsi oppii helpommin ajamaan, jos hänen jalkansa yltävät satulassa istuessa maahan.
  4. Jos lapsi ei ole ajanut aikaisemmin pyörällä esimerkiksi apupyörien varassa, aloita opettamalla lapsi jarruttamaan ja laittamaan jalka sen jälkeen maahan.
  5. Opeta lapsi lähtemään liikkeelle: toinen jalka maassa, toinen polkimella niin, että se on ylhäällä. Auta lasta tasapainon kanssa pitämällä kiinni pyörän tarakasta. Osa on huomannut lapsen tasapainon säilyvän myös, jos lasta tukee pitäen hellästi kiinni niskasta.
  6. Kehota lasta katsomaan pyöräillessä suoraan eteenpäin, ei alaviistoon tai jalkoihin, koska silloin tasapainon ylläpitäminen on hankalaa.
  7. Ole kärsivällinen. Lapsi saattaa huutaa jännityksestä tai räyhätä, kun homma ei heti onnistu. Jos lähdet huutoon ja räyhäämiseen mukaan, oppimisesta tulee vain hankalampaa.
  8. Lapset ovat erilaisia: joku oppii ajamaan päivässä, joku tarvitsee viikkojen harjoittelua. Anna lapsellesi se aika, jonka hän tuntuu tarvitsevan.
  9. Opetelkaa pyörän hallintaa sitten, kun lapsesi saa kiinni tasapainosta ja pystyy itse lähtemään liikkeelle ja pysähtymään. Yksi hyvä konsti on opettaa lapsi tekemään loivia mutkia.
  10. Lopuksi opeta lapsi kääntymään kunnolla ja tekemään myös U-käännös.

Muista myös nämä!

  • Pyöräilykypärä aina päähän.
  • Tarkista, että pyörän jarrut, kumit ja ketjut ovat kunnossa.
  • Opeta pyöräilyä turvallisessa paikassa, jossa ei ole liikennettä.
  • Ajamaan oppimisen jälkeen pitää myös muistaa harjoitella pyörän hallintaa erilaisissa tilanteissa.
  • Älä päästä lasta liikenteeseen ennen kuin hän osaa hyvin liikennesäännöt ja hallitsee pyörän täydellisesti.

 Lue myös:
Pyörän huolto
Minkä kokoinen pyörä lapselle?
Osaako lapsesi pyöräillä turvallisesti?

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Ninnin blogi käsittelee oman lapsen menettämisen surua ja siitä selviytymistä, mutta se on myös uusperhe-elämää ja sijaisvanhemmuutta. Kuva: Suvi Reijonen.
Ninnin blogi käsittelee oman lapsen menettämisen surua ja siitä selviytymistä, mutta se on myös uusperhe-elämää ja sijaisvanhemmuutta. Kuva: Suvi Reijonen.

Vauva.fin uusi blogi Terkuin Ninni kertoo arjesta sen jälkeen, kun pahin on tapahtunut. Kirjoittaja avaa lapsen kuolemaan liittyviä tunteita.

Terkuin Ninni -blogia kirjoittavan Ninni Laakkosen tarina on surullinen, mutta toivoa täynnä. Joensuulainen Ninni itse on iloisen räiskyvä, naurava nainen. Hän kertoo haluavansa ammentaa omista kokemuksistaan muille voimaa ja toivoa. Terkuin Ninni -blogin pohjavire on sen teemoista huolimatta positiivinen.

– Elämme uusperhe-elämää, jossa mukana pyörii tyttärieni lisäksi puolisoni Ismo, jolla on hankala invaliditeetti sekä viime syksynä porukkaan hypännyt lainalapsi. Keväällä 2015 saimme Ismon kanssa kehitysvammaisen ja hyvin sairaan pojan, Lemmyn. Hän menehtyi viime syksynä, kahden ja puolen vuoden iässä.

Lemmy syntyi muuttamaan maailmaa

Kun Lemmy syntyi, eivät Ninni ja Ismo odottaneet vammaista tai muuten erityistä lasta. Toisin kuitenkin kävi. Ensin Lemmyllä diagnosoitiin rakennepoikkeavuuksia, kehitysvamma ja spastisuutta sekä käden epämuodostuma – pikkukäsi. Myöhemmin listaa jatkettiin muilla vaikeilla sairauksilla.

Ninni ja Ismo olivat ensin shokissa. Vaikka asenne olisi kuinka positiivinen, vammaisen lapsen syntymä ja sitä seuranneet diagnoosit eivät ole helppoja asioita.

Omat tulevaisuuden suunnitelmat jäivät, ja Ninnistä tuli Lemmyn omaishoitaja. Arjessa oli paljon kysymyksiä vailla vastauksia: Miten hyväksyä oman lapsen vaikea vamma? Miten rutinoitua sairaala-arkeen, kuolemanpelkoon, jatkuviin huonoihin uutisiin ja vieraiden ihmisten suhtautumiseen? Miten selittää perheen isommille lapsille pikkuveljen vaikea, myöhemmin kuolemaan johtava sairaus?

Raha ei aina ole merkityksellistä, asenne on. Sen Lemmy Ninnille opetti.

Anna äidille päivän palkka, Ninni tapasi sanoa Lemmylle. Ja Lemmy hymyili. Se oli paras palkka, jonka Ninni omaishoitajan työstään sai.

– Muutahan omaishoitajan työstä ei juuri maksetakaan, Ninni nauraa.

Mutta piti pysyä positiivisena. Raha ei aina ole merkityksellistä, asenne on. Sen Lemmy Ninnille opetti. 

Joten Ninnin asenne oli rock. Se oli pieruhuumoria silloinkin, kun oli kaikkein vaikeinta. Edelleen se on tulevaisuuteen katsomista niinäkin hetkinä, kun tulevaisuutta ei tunnu enää olevan.

Ninni ja Ismo haluavat kertoa Lemmystä kaikille, tuoda erityisyyttä näkyväksi.

Lemmy oli puolitoistavuotias, kun lääkäri kertoi surullisen uutisen: kehitys oli taantunut, ja aivoissa todettiin rappeuttava sairaus. Pojan elämän pituudesta ei tiedetty mitään varmaa. Se saattoi olla mitä vain viikoista vuosiin.

Ninni ja Ismo haluavat kertoa Lemmystä kaikille, tuoda erityisyyttä näkyväksi. He halusivat sitä jo Lemmyn eläessä, ja haluavat edelleen. Siksi Ninni alkoi kirjoittaa blogia arjesta erityislapsen kanssa. Ninnille oli tärkeää saada sanoa ääneen, että erityisyys on rakasta, raskasta, jokaiselle omanlaistaan ja arkisen tavallista.

Nauran, vaikka suren

Joulukuussa Ninni siirtyi Lemmyn kuolemasta huolimatta kirjoittamaan blogiaan Vauva.fihin. Saako surusta kirjoittaa? Miten lasta saa tai pitää surra? Tuntevatko kaikki lapsensa menettäneet näin? Näitä Ninni pohtii blogissaan.

– Lemmy kosketti monia ihmisiä eläessään, muutti ajatuksia, mursi muureja, yhdisti ihmisiä. Lemmy muutti maailmaa paremmaksi. Olen luvannut jatkaa maailman muuttamista omalta osaltani.

– Kirjoitan jatkossakin avoimesti erilaisuudesta, tunteista, elämästä ja kuolemasta. Varsinkin oman lapsen kuolemasta. Se ei saa olla tabu. Jos uskalsin kohdata lapseni kuoleman, uskallan myös kohdata maailman, Ninni kirjoittaa blogissaan.

”Jos uskalsin kohdata lapseni kuoleman, uskallan myös kohdata maailman.”

Blogi saavutti Ninnin yllätykseksi heti suuren suosion. Ninni kertoo saavansa voimaa kirjoittamisesta ja vertaistukena toimimisesta. Vaikka hänen blogiaan on luettu jo nyt kymmeniä tuhansia kertoja, hän kokee kirjoittavansa ensisijaisesti itselleen. Ja sitten tietenkin sille toiselle äidille, jonka lapsi on ehkä syntynyt erityisenä. Ja hänellekin, jonka lapsi on menehtynyt, kuten Ninnin Lemmy. Ja vielä sille, joka ei tiedä erityislapsiarjesta tai lapsen kuolemasta mitään – hänen juuri tulisi tietää.

Blogi käsittelee lapsen menettämisen surua ja siitä selviytymistä, mutta myös uusperhe-elämää ja sijaisvanhemmuutta. Blogi on Ninnille paikka, jossa ajatukset ja tunteet saa kohdata ja kirjoittaa auki.

”Mie nauran melko paljon, itselleni ja sattumuksille, nauratan muita. Suren silti.”

Laakkosilla arki tuntuu kummallisen normaalilta, vaikka kaikki on muuttunut: Aamulla herätään ja tytöt lähtevät kouluun. Ninni on aloittanut sairaanhoitajaopinnot, ja Ismon selkäsairauden tutkimukset ja hoito etenevät. Tehdään ruokaa, katsotaan leffoja, harrastetaan yhdessä ja erikseen, nähdään ystäviä. Nauretaan. Ja itketään, koska Lemmyä on kaikilla ikävä.

– Mie nauran melko paljon, itselleni ja sattumuksille, nauratan muita. Suren silti. Ei suru ole mikään ydinpommi. Kyllä siitä selviää. Se kyllä ravistelee kovasti ja muuttaa arkea, mutta sen kanssa voi elää. Nämä ovat minun ajatuksiani. Jos sinusta tuntuu toiselta, se on aivan yhtä oikein. Mutta jos saan siirrettyä blogini kautta lohdun ja toivon pilkahdusta edes pikkiriikkisen, olen onnistunut, Ninni kirjoittaa.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Taapero ei rauhoittuisi millään unille tai herää yöllä vähän väliä? Kokeile näitä keinoja.

Kysyimme lukijoilta, miksi vauva tai taapero valvottaa, ja miten yöt rauhoittuvat parhaiten.

Raastavinta on, kun...

Vauva on jo jokusen kuukauden nukkunut hyvin mutta alkaa kuin puskista heräillä 30–60 minuutein välein läpi yön itkemään, seurustelemaan tai leikkimään.

Ryömimään oppimisen aikaan illat ja yöt olivat pahimmat. Poika ei olisi halunnut nukkua, vaan pyöri pinnasängyssään ja huusi suoraa huutoa. Sylissä oli hetken hiljaa, kunnes alkoi taas huutaa. Lattialle päästessään oli ensin tyytyväinen ja ryömi menemään mutta oli niin väsynyt, ettei pitkään jaksanut. Huuto oli välillä lohdutonta, välillä raivokasta. Pahimpana yönä nukahdimme vasta puoli kolmelta.

Vauva ei nukahda, ennen kuin on jokeltanut ja kiipeillyt äidin päällä puoli tuntia.

Kello kolmen jälkeen alkaa silmitön raivo, huuto ja itkeminen. Taapero huutaa hetken, ja juuri kun itse nukahdat, aloittaa raivon uudestaan. Lopulta on noustava aamuyöllä kello neljä aamutoimille.

Vanhemmat ovat rättiväsyneitä ja haluaisivat aikaisin nukkumaan, mutta vauva on pirteä kuin peipponen perhepedissä eikä nukahda tissille, ennen kuin on jokeltanut ja kiipeillyt äidin päällä puoli tuntia.

Tämä toimii! 7 hyvää keinoa

Tärkeintä (ja vaikeinta) on ollut psyykata itsensä rauhalliseksi, vaikka väsymys on tuntunut välillä ylitsepääsemättömältä. Usein äidin rauhallinen hengitys on saanut lapsenkin rauhoittumaan vatsan päälle.

Samat rutiinit joka ilta samassa järjestyksessä: iltapala, pesut, iltasatu, valot pois, rauhoittuminen. Kun valot sammuvat, seurustelu loppuu. Yöllä ei puhuta, ei sytytetä tarpeettomasti valoja tai oteta pois sängystä.

Yöllä mahdollisimman vähän virikkeitä, jos herää.

Illalla ei enää katsella telkkaria tai kuunnella musiikkia kovalla.

Illalla leikkiä, iltapala, kylpyyn tai suihkuun. Yövaatteet päälle, sitten hammaspesu ja iltatissi. Lapsi nukahtaa, kun aikuinen on vieressä, joskus hyräillään tai silitellään lapsen pyynnöstä. Yöllä mahdollisimman vähän virikkeitä, jos herää. Syliin ja viereen saa tulla.

Kunnon patja, eli hengittävä luonnonmateriaalista tehty lasten futon, joka ei hiosta ja kutita.

Joskus hyräillään tai silitellään lapsen pyynnöstä.

Paras tapa on ollut se, että olen siirtynyt lastenhuoneeseen patjalle nukkumaan huonon univaiheen ajaksi.

Unikoulu oli ainoa tapa. Jos 1-vuotias nykyisin herää yöllä, en mene huoneeseen edes käymään, ellei huuda ihan kurkku suorana. Siinä tapauksessa käydään rauhoittelemassa ja poistutaan huoneesta. Yleensä nukahtaa tunnin sisällä uudestaan.

Lähde: Vauvan kysely. Juttu on julkaistu Vauva-lehdessä 12/17.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.