Riittävän tyylikästä on, ettet pyri nolaamaan ketään. Vieraan aikuisen tehtävä on kestää oma mahdollinen mielipahansa, Janna Rantala vastaa.

Lastenpsykiatri Janna Rantala vastaa lukijoiden kysymyksiin. Lähetä kysymyksesi meidanperhe@sanoma.com otsikolla ”Janna vastaa”.

Kysymys

Olemme matkusteluun panostava perhe, ja toiveena on kasvattaa lapsi ymmärtämään eri maiden kulttuureita. Joissakin maissa tarjoilijat tulevat tekemään tuttavuutta lapsemme kanssa. Pääasiassa se on mukavaa: lapsi pitää vilkutteluista ja kukkuu-leikeistä. Mutta toisinaan joku tulee liian lähelle. Tilanne sinänsä on turvallinen, olemmehan me vanhemmat vieressä. Ymmärrän, että ensisijainen tehtäväni on varmistaa, että lapseni ei koe tilannetta epämukavaksi. Miten teen sen tyylikkäästi? En halua nolata innokasta lähestyjää. Tähän asti olen selitellyt, että lapsi on ujo ja nostanut tämän syliin. Lapsi ei ole ujo, joten valehtelen lapsen kuullen. Korostan lapselle, että hän saa päättää, mikä tuntuu hyvältä, mutta kyllä hän aistii, että tilanne on kiusallinen. 

Reissaaja

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Lastenpsykiatri Janna Rantala vastaa

Todella monitahoista pohdintaa! Olet havainnoinut lapsen käytöstä ja arvioinut sen perusteella, onko tarvetta säädellä hänen tunnetilaansa. Olet hyväksynyt kulttuurierojen upeuden. Olet huomioinut omat, lapsen ja tuntemattoman aikuisenkin tunteet. Tyylikkäästi toimittu!

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kuten sanoit: ensisijainen tehtäväsi on varmistaa, että tilanne on lapsellesi tarpeeksi turvallinen. On hienoa, ettet rajoita liikaa ja ennakoi huolestuneena, koska lapsi kyllä huomaa tunnetilasi. Sinun hymysi, rohkaisevat katseet ja lausahdukset tekevät kukkuu-leikistä lapselle vielä ihanampia: ”Minä leikin kukkuu. Vanhempi katsoo ja tykkää!”

En ihan saanut selvää, miten arvioit sopivaa etäisyyttä tai ”liian lähelle tulemista”. Onko raja ennakkoon mietittynä ja kaikille sama, esimerkiksi ”lasta ei saa viedä pois minun näkyvistäni”? Vai muodostuuko raja joka kerta erikseen, juuri tähän vieraaseen aikuiseen reagoiden? Vai kenties lapsen reaktioista, esimerkiksi varmistuskatseesta, vetäytymisestä, kulmien kurtistuksesta?

Rohkaisen sinua miettimään, kenen tunteita haluat kunnioittaa eniten.

Rajan vetäminen voi herättää meissä syyllisyyttä. Ehkä se on saanut sinutkin selittelemään kosketteluun puuttumistasi tekaistulla lapsen ujoudella. Rohkaisen sinua miettimään, kenen tunteita haluat kunnioittaa eniten. Voi olla, ettei tilanteesta selviä jotakuta loukkaamatta, mutta et voi olla vastuussa kaikkien kaikista tunteista. Riittävän tyylikästä on, ettet pyri nolaamaan ketään. Vieraan aikuisen tehtävä on kestää oma mahdollinen mielipahansa. 

Oma kulttuuritaustani on vahvasti pohjoismaalainen ja vastaukseni sen mukaan värittynyt. Ajattelen, kuten sinäkin, että lapsen on saatava kokea, ettei hänen tarvitse olla toisten kosketeltavana vain siksi, että näitä sattuu huvittamaan. Toisaalta: olen itse niitä tyyppejä, jotka innostuvat niin hemmetisti kaiken maailman söpöläisistä. Kirjaimellisesti istun välillä kätteni päällä, etten tekisi suomalaisittain järkyttävän tunkeilevaa hyökkäystä, kuten vilkuttaisi viereisessä ravintolapöydässä istuvalle taaperolle. 

Kukkuu-leikeistä päättelen, että lapsi on vielä kovin pieni. Asian käsittely helpottuu, kun puhe kehittyy ja voitte pohtia näitä asioita yhdessä. Sinulla on hienosti jo näkökulmat mietittynä, enää tarvitsee rohkaista lasta kertomaan omansa.

Vierailija

Onko suomalaisittain todella järkyttävää, jos vilkuttaa naapuripöydän taaperolle?

Olihan tämä sarkasmia, olihan?

Itse ainakin olen pitänyt tapanani reagoida edes hymyllä, jos lapsi ottaa katsekontaktia tai jotenkin elehtii. Minkälaisen kuvan maailmasta lapsi saa, jos hän ei ansaitse mitään reaktiota - jos hänen katseeseensa ei vastata ystävällisesti?

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 
Sisältö jatkuu mainoksen alla