Pienen lapsen vanhemmalla on aina seuraava neuroosi ovella, kirjoittaa Outi Kaartamo.

Olen pienen lapsen äidiksi vanha: tarvitsen lukulaseja, kun haluan tarkastella lastani lähemmin. Elämänkokemus suojelee minua joiltain vanhemmuuden paineilta, mutta ei neurooseilta.

Neuroottiset ihmiset muuttuvat vanhempina usein entistä neuroottisemmiksi. Tiedän pari äitiä, jotka suhtautuvat lastensa vaivoihin asiallisesti, ja ruotsinlaivallisen niitä, jotka huolestuvat, kun löytävät lapsestaan mustelman.

Kerhosta tuttu äiti keksi, että hänen vauvallaan on pienet silmät. Internetissä käytyään hän varma, että ”pienisilmäisyys” johtui raskauden aikana käytetystä maalinpoistoaineesta.

Mikä hirvittävä, sydäntä repivä lohduton tuska siitä, että kaikki on lopullisesti pilalla.

Muistan tunteen omalta raskausajaltani. Puolisoni puhdisti vinyylilevyä, ja liuottimen tuoksu kantautui nenääni – ja nenän limakalvolta istukan läpi suoraan sikiöön. Myrkytyskeskuksen asiantuntijan huvittunut ääni lohdutti.

Tämänkaltaisia kaikki meni -hetkiä oli lukuisia.

Sikiöstäni tuli kuitenkin taapero, joka oppii joka päivä jotain uutta. Eilen lapsi lähetti lentosuukon. Tänään hän sanoi aarre. Kaikki huoleni näyttävät menneen hukkaan. Mikä suunnaton onni!

Myrkytyskeskuksen asiantuntijan huvittunut ääni lohdutti.

Mutta aina vain hetken ajan, sillä uusi neuroosi huutaa jo ovella: oliko influenssarokotteen annoskoko liian suuri! Imuri käynnistyi lapsen vieressä, kuulo meni! Lapsi takoo päätään suihkukaapin seinään, neurologille!

Tähtihetkeni neuro-äitinä (ja -tyttärenä) oli, kun vaadin äitiäni kuvailemaan kaikki näkemänsä lapsen kakat keskellä yötä. Kun äiti erehtyi puhumaan koostumuksesta, karjuin puhelimeen: ”MÄ KYSYIN VÄRIÄ!”

 Seuraavana päivänä hävetti, mutta ei naurattanut. Pienen lapsen vanhemman pelot voivat olla naurettavia, mutta on surkeaa, miten paljon ne varjostavat ainutlaatuista aikaa.

Ajattelen usein vanhempia, joiden pelot ovat toteutuneet, ja liikutun heidän toimintakyvystään. Omia murheita on silti mahdottoman vaikea suhteuttaa niihin, joilla on paljon vaikeampaa.

Terapeutit kysyvät joskus asiakkailtaan, mitä näiden neuroosit oikein palvelevat. Lasten suhteen olisi mukava ajatella, että lasten hyvinvointia.

Pienen lapsen vanhemman pelot voivat olla naurettavia, mutta on surkeaa, miten paljon ne varjostavat ainutlaatuista aikaa.

Värisevän vanhemman on kuitenkin vaikea opettaa lastaan rohkeaksi. Kun lapsi kasvaa, yritän kasvattaa itseäni kohtaamaan ainakin väistämättömät: korvatulehdukset, punkin korvan takana, leikissä syntyneet ruhjeet, riidat kavereiden kanssa, ulkonäköpaineet.

Vähimmäistavoitteeni on, että kestän ne paremmin kuin lapseni.

Outi Kaartamo on toimittaja ja vuoden ikäisen lapsen äiti. Hän ostaa Facebook-kirppiksiltä lastenvaatteita, joita ei tarvitse, koska haluaa kirjoittaa kuvan alle ensimmäisenä av yv. Hän vuorottelee kolumnistina sormiruokabloggaaja Marjut Ollillan kanssa.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Ovelta ei kannata enää kääntyä takaisin, sillä edestakaisin sahaaminen tekee erosta lapselle vain vaikeamman.

Sano iloiset heipat, näytä luottavaista naamaa ja suunnista reippaana ulos päivähoitopaikan ovesta, vaikka kyyneleet puskisivat omiinkin silmäkulmiin. Näinhän meitä vanhempia yleensä opastetaan, kun taapero ei haluaisi päästää äitiä tai isää silmistään hoitopäivän alkaessa.

Ihan näin ehdoton ei tarvitse olla, lohduttaa MLL:n Vanhempainpuhelimen päivystysohjaaja Laura Pilkama.

– Lapsen rauhoittamiseen voi käyttää hetken ja kertoa, että ’nyt pyyhin kyyneleesi ja rauhoitutaan, sitten sanotaan hei hei’.

Sen jälkeen ovelta ei kuitenkaan enää pidä kääntyä takaisin, sillä edestakaisin sahaaminen tekee erosta lapselle vain vaikeampaa.

Taaperolle voi vielä huikata, että tulossa on varmasti kiva hoitopäivä ja illalla taas nähdään.

Reippautensa rippeet on hyvä kaivaa esiin siksi, että epävarmuus tarttuu helposti lapseen. Taaperolle voi vielä huikata, että tulossa on varmasti kiva hoitopäivä ja illalla taas nähdään.

Jos taaperon itkuinen aamu tuntuu itsestä lohduttomalta, se kannattaa ottaa puheeksi hoitajien kanssa.

– Voi vaikka pyytää, että otattehan lapseni syliin vilkuttamaan ja laitattehan viestin, miten päivä lähtee käyntiin.

Matkalla töihin onkin sitten aikaa rauhoitella itseään: Totumme tähän kyllä. Vaikea alkukin menee ohi.

Näin hoitoon jääminen helpottuu:

  1. Tutustukaa päivähoitopaikkaan etukäteen. Olisi hyvä, että lapsi on ehtinyt kokeilla siellä olemista ilman vanhempaa jo ennen hoidon varsinaista alkamista.
  2. Varaa etenkin ensimmäisiin aamuihin aikaa. Jos olet itse kiireinen tai ärtynyt tulevasta työpäivästä, tunne tarttuu helposti lapseen.
  3. Jutelkaa jo ennen lähtöä siitä, mitä päiväkodilla tapahtuu. Ensin riisutaan vaatteet, sitten laitetaan tossut jalkaan ja pestään kädet. Sitten äiti/isä antaa halin ja sanotaan heipat. Vaikka aamuihin mahtuisi itkuakin, niistä tulee kuitenkin pikkuhiljaa rutiinia.
  4. Kerro lapselle, että tulossa on kiva päivä, ja illalla äiti/isä hakee hänet kotiin.
  5. Jos lapsi on eronhetkellä kovin itkuinen, luota siihen, että itku yleensä hellittää pian vanhemman poistuttua paikalta. Voit myös kokeilla ottaa hänet vielä hetkeksi syliin ja kertoa, että ”äiti/isä pyyhkii vielä kyyneleesi ja rauhoitutaan, ja sitten äiti/isä sanoo hei hei ja lähtee. Jos taas lapsi menee tästä entistä enemmän pois tolaltaan, on parempi olla lähdöissään ripeä.
  6. Pysy itse rauhallisena. Jos hätäilet, lapselle voi tulla tunne, ettei hoitoon jääminen olekaan turvallista.
  7. Kun olet sanonut, että lähdet, lähde. Lapsen ja hoitajien kannalta pahinta on vanhemman epävarma sahaaminen edestakaisin. Älä myöskään livahda pois lapsen huomaamatta.
  8. Hoitopäivän rutiineista on hyvä jutella lapsen kanssa varsinkin ensimmäisinä päivinä, mutta ei kuitenkaan toitottaa asiasta niin paljon, että se kasvaa lapsen mielessä liiankin isoksi asiaksi.
  9. Kysy, voisiko lapsi tuoda hoitopaikkaan oman lelun tai perheensä kuvan, joka toisi turvaa ikävän hetkillä. Voit kertoa lapselle, että sinäkin ajattelet häntä päivän aikana ja sinulla on hänen kuvansa mukanasi.
  10. Jos lapsen jättäminen itkuisena tuntuu itsestäsi pahalta, juttele asiasta hoitajien kanssa. Voit pyytää heitä ottamaan lapsen syliin lähdönhetkellä ja laittamaan päivän aikana viestin, miten hoitopaikassa sujuu. Useimmiten hyvin, vaikka eronhetki olisikin ollut haikea.
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Jenni tunnetaan mm. Rakas, sinusta on tullut pullukka- ja Suurin pudottaja -ohjelmien juontajana. 

Juontaja ja liikunnan ammattilainen Jenni Levävaara, 40, sai eilen esikoispoikansa. Jenni julkaisi Instagramissa suloisen kuvan, jossa vastasyntynyt pötköttelee isänsä rinnalla.

– Tänään hän syntyi ja mullisti elämämme, Jenni kirjoittaa kuvan yhteydessä.

Lasten saaminen ei ollut Jennille itsestäänselvyys. Keväällä hän kirjoitti Instagram-tilillään, miten paljon oli kipuillut perheen perustamista. 

– Lapsen saaminen ei ollut helppo päätös. Tässä ylikansoitetussa maailmassa, jossa ihmiset tuhoavat luontoa ja aiheuttavat lajien sukupuuttoa minusta ei aina ole tuntunut järkevältä saada lasta. Kuitenkin uskon, että tulevat sukupolvet voidaan opettaa viisaammiksi kuin me olemme olleet planeettamme suojelussa, Jenni kirjoittaa postauksessaan.

Jennin esikoisen laskettu aika ehti jo mennä, ja viime viikolla hän kirjoitti blogissaan epäonnistuneista käynnistysyrityksistä. Samalla hän kertoi, miten raskaus on tuonut omaan vartaloon aivan uuden näkökulman. 

”Oma kehoni, mutta silti seuraan sen muutoksia kuin ulkopuolisena.”

– Raskaus on tuonut uusia näkökulmia: keho elää aivan omaa elämäänsä. Oma kehoni, mutta silti seuraan sen muutoksia kuin ulkopuolisena. Asioita tapahtuu, eivätkä ne tapahdu minun tahtoni mukaan.  

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.