Kuva: Satu Kemppainen
Kuva: Satu Kemppainen

Vanhemmuudessa on huonot hetkensä. Niiden tunnustaminen ei tee huonoa vanhempaa.

Koti on kuin trombin jäljiltä, kukaan ei ole miettinyt illan ruokaa, toisella lapsella on kuume nousussa ja toisella kaverimurheita, jotka vaatisivat välitöntä huomiota.

Perhe-elämässä on hetkiä, jolloin happi tuntuu loppuvan. Silloin meillä on puolisoni kanssa tapana tokaista toiselle: ”Kun niitä lapsia hankkii, niitä pitää sitten jaksaa hoitaa!”

Lausahdus naurattaa perheen sisäisenä vitsinä, mutta ei silloin, kun tosissaan kaipaisi apua. Nettikeskusteluissa ja jopa kasvotusten jotkut tuntevat tarvetta näpäyttää vaikeuksistaan tai väsymyksestään kertovaa vanhempaa: ”Mitäs hankit lapsia, jollet osaa/jaksa/pysty/ole tyytyväinen…”

Kommentit kertovat ihmisistä, jotka uskovat, että kun jokin vanhemmuuden osa-alue on mennyt itsellä ongelmitta, sen pitäisi mennä myös muilla. Tai, mikä surullisempaa, vanhemmista, jotka eivät ole itse saaneet apua tilanteissa, joissa olisivat sitä tarvinneet.

Olen itsekin syyllistynyt tietämättömään ylimielisyyteen. Esikoiseni oli harvinaisen terve lapsi, ja muistan ihmetelleeni työkavereideni lapsenhoitoon liittyviä poissaoloja. Itsehän olin oikea työn sankari.

Sitten syntyi kuopus, joka sairasti niin paljon, etten tiennyt sellaisen olevan mahdollistakaan. Kehitti tehokkaasti nöyryyttä ja empatiakykyä.

Olen itsekin syyllistynyt tietämättömään ylimielisyyteen.

Vanhemmuudessa on huonoja hetkiä, eikä niiden tunnustaminen vähennä hyvien hetkien arvoa. Mitä pikemmin saa apua – vaikka sen myötätuntoisen kommentin verran – sitä helpompi on taas hengittää.

Ja kun oikein syvään vetää henkeä, huomaa, että aika paljon happea saa juuri perheestä: elämän jäljistä ympärillä, yhdessä kokatusta ateriasta, lämpöisestä lapsesta kainalossa ja toisesta, jonka juttu jatkuisi pitkälle yöhön.

Meidän Perhe -lehden pääkirjoitus 10/2017

Vierailija

”Mitäs hankit lapsia, jollet jaksa hoitaa?”

Mutta ihan tottahan se on. Ei kannata ostaa omakotitaloa jos ei jaksa tehdä lumitöitä, ei koiraa jos ei jaksa käyttää sitä ulkona, eikä tehdä lapsia jos ei jaksa niitä hoitaa. Mikään näistä kun ei ole pakollinen hankinta, niin sitä omaa harkintaa kannattaa käyttää ja jaksamisensa punnita hyvin tarkkaan jo etukäteen. Tietoa lapsiperheen haasteista ihan varmasti on saatavilla.
Lue kommentti
Vierailija

”Mitäs hankit lapsia, jollet jaksa hoitaa?”

Murheiden jakaminen puolison kanssa on ihanaa - kun on joku, joka voi puolestaan vaihteeksi jäädä lapsen kanssa kotiin, kun itsellä on töissä sellainen hetki, jota ei oikein voisi poissaololla katkaista. Myös lääkkeen antaminen rimpuilevalle ja kiljuvalle lapselle hoituu paremmin, kun toinen on apuna. Sekin on ihanaa, kun voi sanoa toiselle, että nyt en jaksa vaan haluan sulkeutua makkariin ja lukea rauhassa kirjaa (jonka sain viime jouluna lahjaksi ja josta olen ehtinyt lukea vasta 10 sivua)...
Lue kommentti
Roope on tanssinut ja näytellyt pienestä pitäen. Salattujen elämien lisäksi hän on esiintynyt  Kansallisoopperassa, Kaupunginteatterissa, Ylen lastensarjoissa ja koulun näytelmissä. Kuvat: Telma Salasmaa
Roope on tanssinut ja näytellyt pienestä pitäen. Salattujen elämien lisäksi hän on esiintynyt Kansallisoopperassa, Kaupunginteatterissa, Ylen lastensarjoissa ja koulun näytelmissä. Kuvat: Telma Salasmaa

Toimitusjohtaja Simo Puhakka, 46, ja näyttelijä Roope Puhakka, 16, kertovat, miten lapsen julkisuus on vaikuttanut perheen arkeen ja yhteiseen aikaan.

Roope Puhakka, 16:

“Päädyin hakemaan Salattuihin elämiin, kun näin Facebookissa ilmoituksen, että uusia näyttelijöitä haetaan. Siitä sitten koekuvauksista koekuvauksiin, ja tässä sitä nyt ollaan.

Itsensä näkeminen tv:ssä oli alussa hirvein asia ikinä. Tilanteesta halusi äkkiä pois, mutta nykyään se on oikeastaan aika hauskaa ja siitä oppii kun näkee itsensä tv:ssä.

Vanhemmilleni on alusta asti ollut ok, että näyttelen. He ovat huipputyyppejä ja tukevat minua kaikessa.

Alussa oli outoa, kun porukka tunnisti kadulla, mutta siihenkin tottui, ja nykyään se on ihan mukavaa. Yhteiskuvia pyydetään, ja pidän saamastani huomiosta ja faneistani. Vihapuhetta tulee, alussa enemmän kuin tällä hetkellä, mutta sen sivuutan kokonaan. Rakentavaa palautetta pohdin enemmän.

Tiedän myös, että jotkut tavoittelevat kaveruuttani vain julkisuuden takia. 

Paras asia julkisuudessa on se, että saan näkyvyyttä, jota voin tulevaisuudessa ehkä hyödyntää. Pahinta on se, että oma rauha välillä puuttuu. En kuitenkaan valita. Tiedän myös, että jotkut tavoittelevat kaveruuttani vain julkisuuden takia. 

Julkisuus ei ole vaikuttanut perhe-elämääni millään tavalla. Minua kiinnostaa, miten isäni vastaa kysymyksiin, koska olemme niin harvoin samaan aikaan kotona.”

Simo Puhakka, 46:

“Lapsena Roope oli esiintymishaluinen ja hyvin ulospäinsuuntautunut lapsi, ja niin hän on edelleen. Kotona ollessamme en huomaa mitään eroa aikaan ennen julkisuutta, mutta kun lähdemme yhdessä ulos esimerkiksi syömään, fanit saattavat tulla kadulla pyytämään yhteiskuvia tai nimikirjoituksia. Heidän läsnäolonsa ei ole vaivaksi eikä häiritse, mutta tiedostan sen, että lapseni tunnistetaan. Fanien läsnäollessa Roope käyttäytyy neutraalisti ja ammattimaisesti. 

Roopen osallistuminen Salattuihin elämiin vuonna 2017 oli mielestäni hienoa, ja annoin täyden tukeni hänelle. Roope ei aluksi ollut varma, haluaako hän julkisuutta, mutta perheen kannustuksella hän päätti mennä kokeilemaan. Roopea mietitytti julkisuus ja sosiaalisen median vihaajat. Roopella on myös aiempaa kokemusta televisiohommista. Hän oli jo ihan nuorena Pikku Kakkosessa. 

Roopen onnistuu mielestäni sovittamaan hyvin koulunkäynnin, kuvaukset ja muut kiireet. Hän on löytänyt hyvän sykkeen pitääkseen asiat järjestyksessä. Olen ylpeä siitä, miten hyvin hän saa hoidettua elämäänsä mallikkaasti kaiken stressin keskellä.

Vähäinen yhdessäolo harmittaa minua, mutta ymmärrän Roopen tilanteen. Harmillista mielestäni on kuitenkin, ettei Roopea näe arkena eikä edes viikonloppuisin, koska hänellä on paljon harrastuksia ja töitä.”

Juttusarjassa Kallion lukion mediakurssilaiset haastattelevat lapsia ja vanhempia.

Eikö teidänkään perheessä nukuta, ja silmäpussit valuvat rinnuksille? Nappaa kokemusasiantuntijan vinkit parempaan uneen. Ja niin, oispa kahvia!

1. Hanki nuha. Mitä useemmin nää aivastat, sitä useammin silimät on hetken kii.

2. Nukuta tihulainen pinnasänkyyn. Siinä kun roikkuu pinnasängyn laidan yli saa tosi hyvät unet, ja lisäks voi tietysti samalla silittää rakkaan tihulaisen selekää.

3. Perhepeti. Kantapää suussa, kaivelevat varpaat kylykiluiden väleissä tai monotus nivusissa – niiden kanssa tottuu nukkumaan.

4. Ole tihulaisten leikissä potilas tai avaruuslentäjä. Potilas makkaa sohvalla lapsilääkärin tutkittavana (nukkuen). Avaruuslentäjä makkaa puolestaa sukkulassa (sohvalla) matkalla avaruuteen, ja matka on hirviän piiitkä… Kannattaa vaan  varroo, ettei torkkuessa kuola valu liikaa. Muuten tihulaislääkäri  saattaa turhaan riehaantua.

5. Kauppaa tihulaiset naapureille palautustakuulla. Hilipase ruokaostoksille. Hedelmävaakajonossa on hyvä ottaa torkut samalla kun nää heijaat ostoskärryjä.

6. Nuku sammaan aikaa kun tihulaisetkin nukkuu. Esimerkiksi kun ne on teini-ikäsiä.

7. Unikoulu. Kouluta ittesi olemaan havahtumatta tihulaisen jokkaiseen äännähdykseen. Apukeinona noise canselit.

8. Ole itsevarma. Nonni! Vanhemman rauhallisuus ja itsevarmuus rauhottaa myös tihulaista, ja auttaa tätä nukahtammaa. Kun nää heijaat tihulaista kello nelejä aamuyöllä kolomatta tuntia, niin muista tehdä se rauhallisesti ja erittäin itsevarmasti. Se takaa nukahtamisen suurin piirtein sammaan aikaan, kun vanhemmat tihulaiset herräävät aamuun. 

9. Pikku Kakkonen on toiselta nimeltään nokkaunet sohovalla.

10. Mene töihin, vie tihulaiset hoitoon. Kahavitauot ja työmatkat voi käyttää torkkumiseee, kun yöllä nää oot hieronut tihulaisen kasvukipusia jalakoja, hakenut vettä ja lohduttanut painajaiset pois.

11. OISPA KAHAVIA!