Moni arastelee aurinkolomalle lähtöä pienen lapsen kanssa, vaikka olisi ennen lasten syntymää matkustellutkin maapalloa ristiin rastiin. Pienen lapsen kanssa tarvitaan mukana monia tarvikkeita, joita ei välttämättä tule edes ajatelleeksi etukäteen.

Moni arastelee aurinkolomalle lähtöä pienen lapsen kanssa, vaikka olisi ennen lasten syntymää matkustellutkin maapalloa ristiin rastiin. Pienen lapsen kanssa tarvitaan mukana monia tarvikkeita, joita ei välttämättä tule edes  ajatelleeksi etukäteen.

Lentokoneeseen

Lentokoneessa ei yleensä tarjoilla aterioita alle 2-vuotiaalle, ilman omaa paikkaa matkustaville lapsille. Vauvanruokapurkkeja saa ottaa mukaan, samoin juotavaa. Normaalin ruoan lisäksi on hyvä ottaa mukaan myös naposteltavaa, esimerkiksi maissinaksut sopivat kaikenikäisille eivätkä sotke. Myös rusinat ja pähkinät ovat hyvää matkaevästä. Juotavaksi on hyvä pakata pillimaitoa tai –mehua. Pienelle vauvalle kannattaa ottaa mahdollisen korvikkeen lisäksi mukaan myös tuttipullo vettä varten, sillä lentokoneen kuiva ilma saa usein janoiseksi.

Lentokoneessa aika tulee helposti pitkäksi, joten matkalle on syytä varata paljon viihdykettä. Jokin uusi lelu tai kirja ilahduttaa pitkään, erityisesti jos sen antaa lapselle vasta koneessa. Piirustustarvikkeet, tarrakirjat yms. ovat myös hyvää ajanvietettä. Kannettavaa DVD-laitetta saa käyttää lentokoneessa, joten pitkällä lennolla se voi olla mainio lentomatkan pelastaja.

Vauvalle kannattaa pakata lentoa varten hoitolaukku, josta löytyy vaippojen lisäksi ruokalappu, puhdistuspyyhkeitä sekä vaihtovaatteet. Myös hieman isommalle lapselle on syytä pakata vaihtovaatteet matkapahoinvoinnin ja ruokasotkujen varalta. Lentokoneessa on aina hieman viileää, joten pitkähihainen ja –lahkeinen asu on paras.

Korvat menevät helposti lukkoon lentokoneen nousun ja laskun aikana, ja jotkut luottavatkin etukäteen suihkutettavaan nenäsuihkeeseen lukkiutumisen estämiseksi. Pienellä vauvalla korvien lukkiutumista voi estää imettämällä tai tuttipullolla juottamalla nousun ja laskun aikana. Alle 2-vuotias istuu vanhempansa sylissä omalla lisäturvavyöllä kiinnitettynä nousujen ja laskujen aikana, joten imetys tai pulloruokinta sujuu samalla helposti.

Matkakohteeseen

Mikäli lapsi tarvitsee äidinmaidonkorviketta, purkkiruokia tai vaippoja, voi niitä yleensä ostaa kohdemaasta. Kannattaa kuitenkin ottaa selvää kohdemaan valikoimista, ettei perillä tule yllätyksiä. Joissakin maissa on vain veteen sekoitettavia jauhemaisia äidinmaidonkorvikkeita, joten mukaan on helpointa pakata kotimaasta kahden desin tetroja.

Tuttipullon kanssa käytettävät kertakäyttöiset pullopussit ovat erittäin käteviä matkalla, sillä pulloa ei tällöin tarvitse pestä syöttöjen välillä. Tuttiosa on toki syytä huuhtaista, mutta sen voi tehdä vaikka lorauksella pullovettä. Matkaan kannattaa pakata myös sopiva vesipullo tai nokkamuki vettä varten, sillä etelässä nestettä tarvitaan huomattavan paljon. Lapsella on syytä olla koko ajan vettä saatavilla.

Pienelle lapselle on aina syytä pakata mukaan matkarattaat. Ne kulkevatkin helposti lentokoneessa, sillä niiden painoa ei lasketa mukaan matkatavaroiden painoon. Kuomulliset rattaat sopivat parhaiten aurinkolomalle, ja mukaan on syytä pakata pari harsoa ylimääräiseksi aurinkosuojaksi. Myös kantorinkka tai kantoliina ovat hyviä matkalla, sillä rattaiden kanssa ei usein pääse joka paikkaan yhtä helposti kuin Suomessa. Kävelevälle lapselle on myös hyvä pakata mukaan valjaat, jotta liikkuminen ihmisvilinässä tai vilkkaasti liikennöidyissä paikoissa helpottuisi.

Lapsi on syytä suojata huolellisesti auringolta ja pakata mukaan aurinkorasvojen ja -lasien lisäksi hyvät helteeltä ja auringolta suojaavat vaatteet. Myös jonkinlainen lääkevarasto on syytä ottaa mukaan matkakohteesta riippumatta, jotta särky- ja kuumelääkettä ei tarvitse lähteä etsimään hädän tullen vieraasta paikasta. Käsien desinfiointiaine on hyvä ottaa mukaan ja sillä on hyvä puhdistaa lapsen kädet ennen ruokailua. Myös puhdistuspyyhkeet ovat mainio apu niin käsien ja kasvojen kuin pudonneen tutin tai ravintolan syöttötuolinkin pyyhkimiseen.

Mikäli lapsi on tottunut syömään puuroa, on syytä pakata mukaan valmispuuroja tai puurohiutaleita jo kotimaasta, sillä pikkulasten puuroja on vaikea löytää ulkomailta. Purkkiruokia löytyy lähes joka maasta, mutta ne saattavat olla hyvinkin erimakuisia kuin kotimaassa.

Pinnasänkyjä saa useista hotelleista, ja sellaisen saatavuus on hyvä selvittää jo etukäteen, mikäli sille on tarvetta. Hotelleissa on usein niin leveät vuoteet, että pieni lapsi mahtuu hyvin myös aikuisen viereen nukkumaan. Mikäli lapsi on tottunut omaan unileluun tai –rättiin, on se syytä ottaa mukaan matkalle.

Thaimaassa lasten syöttötuolit ovat perinteisesti korkeita jakkaroita, joissa ei ole minkäänlaista suojaa edessä. Pieni lapsi ei pysy tällasessa tuolissa ilman kiinni pitämistä. Ongelma on helpointa ratkaista ottamalla mukaan kokoontaittuva, kankainen matkasyöttötuoli, jonka voi ottaa mukaan ravintolaan.

Monissa maissa ei tunneta lasten pottia. Mikäli lapsi välttämättä tarvitsee pottaa, on se syytä ottaa mukaan kotoa. Monet pakkaavat mukaan myös itkuhälyttimen ja hyödyntävät sen avulla vauvan päiväuniajan.

Lue lisää aiheesta:

Matkaopaslehti.fi: Näin varjelet terveyttäsi matkalla

Moi! Mitä te teette? Kuva: iStockphoto

”Kurkin seksin aikana ovelle, ettei kukaan lapsista vain seiso siellä”, kolmen lapsen äiti tunnustaa.

”Nyt ymmärrän, mistä pimeässä ja peiton alla -myytti on lähtöisin. Lapsiperheestä”, kertoi 39-vuotias kahden lapsen äiti sen jälkeen, kun hänen nuorimmaisensa tassutti vanhempien makuuhuoneeseen kesken seksin.

Sen jälkeen ei tehnyt enää mieli pitää valoja päällä. 

Seksi pikkulapsiaikanakin on kuitenkin mahdollista, vaikkakin harvoin kovin spontaania. Kun arki ja ylimääräiset silmäparit kotona asettavat rajoituksensa aikuisten keskinäiselle kanssakäymiselle, tarvitaan vinkkejä heiltä, jotka asiasta tietävät: pienten lasten vanhemmilta. 

1. Tarjoa ruutuaikaa. 

”Kun lapsemme olivat pienempiä, heidät sai tehokkaasti naulittua puoleksi tunniksi ruudun ääreen pistämällä Muumit pyörimään. Edelleen, kun kuulen ohjelman tunnusmusiikin, mieli vaeltaa seksiin.” Nainen, 28, kolme lasta

2. Luota lukkoon.

”Lukittava makkarin ovi on ihan ehdoton. Lapsetkin tietävät, että äiti ja isä laittavat välillä oven lukkoon, kun haluavat jutella rauhassa keskenään.” Nainen, 37, kolme lasta

3. Mene saunaan. Tai ”saunaan”.

”Kylpyhuoneen ovessa on lukko, joten lasten hereillä ollessa harrastamme seksiä siellä. Ilmoitamme menevämme kahdestaan päiväsaunaan – tai vain 'satumme' yhtä aikaa suihkuun. Kun laittaa suihkun täysillä valumaan, ei tarvitse olla edes ihan hipihiljaa.” Nainen, 38, kaksi lasta 

4. Muista kuuloetäisyys.

”Seksiä harrastetaan vain, kun lapset ovat nukkumassa, ja silloinkin eri kerroksessa kuin lastenhuone on. Portaiden narahtelu paljastaa yössä vaeltelijat, joten meille jää aina aikaa teeskennellä, että katseltiin tässä vain telkkaria… Se toimii, jos kylpytakki on käden ulottuvilla.” Nainen, 38, kaksi lasta

5. Odota iltaan.

”Minun on vaikea antautua seksin vietäväksi, jos lapset katsovat seinän takana Pikku Kakkosta. Se tunne, että lapset saattavat tulla koska vain, ei kiihota. Siksi meillä on seksiä lähinnä iltaisin lasten jo nukkuessa tai jos lapset eivät ole jostain syystä kotona. Iltaisinkin kurkin seksin aikana ovelle, ettei kukaan lapsista seiso siellä tuijottamassa häkeltyneenä.

Ikimuistoisimmat kokemukset liittyvät siihen, kun melkein laukeamisen hetkellä lapsen kuulee oksentavan viereisessä huoneessa. Lapsiperheessä todella mennään tunnelmasta toiseen sekunnissa.” Nainen, 42, kolme lasta

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Liitän sanan ’taaperoimettäjä’ nyt ensimmäistä kertaa julkisesti itseeni. Kuva: Satu Kemppainen.

Miksi taaperoimetys aiheuttaa hämmennystä ja hävettää?

Olen imettänyt kolmesti. Kaikki kolme lasta ovat saaneet maitoa myös muualta kuin rinnoistani. En suunnitellut imetysteni pituutta tai tapaa. Jokaisen lapsen imetyksestä olen oppinut jotakin.

Ensimmäisen lapsen kanssa, voi taivas, yli kymmenen vuotta sitten, imetys oli kamalaa. Suihkin suihkutisseillä maitoa kahvilassa vieraisiin pöytiin. Lapseni oli tukehtua maitotykkieni laukauksiin. Rinnat paisuivat liiasta pumppauksesta äärirajoille. Kyllä, liivikaupasta loppuivat koot kesken. Myönnän, että sulkeuduin vauva-aikana kotiin, koska en halunnut yleisöä maitosodalleni. Sota kesti lähes vuoden, ja olin onnellinen, kun se loppui.

Lapseni oli tukehtua maitotykkieni laukauksiin. Kyllä, liivikaupasta loppuivat koot kesken.

Toisen lapsen kanssa osasin laittaa tissini kuriin ajoissa. Kun imetys ei ollut jatkuvaa taistelua, se todella oli käsittämättömän vaivatonta. Yhtäkkiä imettäminen puistonpenkillä, appiukon vieressä tai vaikka lätkämatsissa tuntui helpolta. Silti imetin tätä lasta lyhyemmän ajan kuin esikoista, vain kahdeksan kuukautta, koska lapsi itse halusi niin. Ja minäkin halusin.

Kolmas lapseni ryömi heti synnytyksen jälkeen rinnalleni. Hän rakasti olla rinnalla, ja minä rakastin vain katsella häntä. Yhtäkkiä minulla ei ollut kiire minnekään. En huomannut mitään rasittavia tiheän imun kausia, vaan antauduin imetykselle. Olin valmis tasaamaan hengitykseni, rentoutumaan. Kuin huomaamatta lapseni täytti vuoden, ja hups, olinkin taaperoimettäjä.

Liitän sanan ’taaperoimettäjä’ tässä nyt ensimmäistä kertaa julkisesti itseeni.

Liitän sanan ’taaperoimettäjä’ tässä nyt ensimmäistä kertaa julkisesti itseeni. Olenko se todella minä?

En ollut koskaan ajatellut imetyksen maksimipituutta, mutta en nähnyt itseäni taaperoimettäjänä. Lapsi oli täyttänyt maagisen yhden vuoden, ja yhtäkkiä leppoisa imetyshetki vaihtui salakähmäiseen pälyilyyn. Päässäni takoi: Miten tähän tultiin? Lapsi varmaan roikkuu rinnalla vielä kouluikäisenäkin! Rajoittaako tämä vapauttani? Miksi en osaa lopettaa?

Kun joku kysyi, että imetinkö vielä, vastasin kaarrellen, että juu, mutta lopettelemassa ollaan, on tuo lapsi vain vähän tissin perään. Oikeasti me molemmat olimme tissin perään. Olimme koukussa hetkeen, jossa saatoimme unohtaa päiväkodin, työt ja vanhempien sisarusten käninän, ja vain tuijottaa toisiamme, olla lähellä. Toki poika saattoi olla koukussa itse tuotteeseenkin.

Päässäni takoi: Miten tähän tultiin? Lapsi varmaan roikkuu rinnalla vielä kouluikäisenäkin! Miksi en osaa lopettaa?

Minusta oli tullut kaappi-imettäjä. Niin syvään minussa oli kirjoitettu, että taaperoimetys on jotenkin outoa. Tunnen edelleen sitä kohtaan ristiriitaa. Mikä saa minut ajattelemaan niin? THL:n imetyssuositus on vuosi ja WHO:n kaksi vuotta. Kukaan ei kauhistellut tai pilkannut, vaikka imetin taaperoa.

Jokaisella meillä on omanlaisensa äiti-identiteetti. Lapsen kasvatus ja siihen liittyvät valinnat ovat jatkuvaa identiteetin vahvistamista. Taaperoimetys ei kuulunut minun identiteettihorisonttiini, ja oli siksi kipukohta.

Tiedän, etten ole ainoa kaapissa imettänyt. Tiedän äitejä, jotka kipuilevat pitkäksi venyneen imetyksen kanssa kuukausia, koska omat ja ulkopuolen odotukset ovat ristiriidassa. Ja sitten tiedän äitejä, jotka pystypäin imettävät tai ovat imettämättä juuri niin kauan tai vähän aikaa kuin itseä ja lasta huvittaa. Te olette esikuviani!

Mutta meille epävarmoille äideille sanoisin: Imetystaipaleesi pituus on sinun oma, yksityinen asiasi. Siinä ei ole mitään hävettävää.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.