Löydä oma facebook-tyyppisi

Pienten lasten vanhemmille netin naamakirja on helppo tapa jakaa kuulumisiaan vaivatta. Löydätkö itsestäsi allaolevia piirteitä?

Kehuskelija näyttää, miten hohdokas ja menevä elämä hänellä on, lasten kanssa tai lapsista huolimatta. Hän kertoo kernaasti, miten pitkän lenkin juuri juoksi, millä lentokentällä juuri shoppailee, kuinka aikaisin heräsi ja miten suussasulavan risoton hän keitti itse poimimistaan tateista. Ja mikäpäs siinä! Maailmaan mahtuu valitusta. Kehut tasapainottavat tilannetta.

Neuvoja vinkkaa, neuvoo ja auttaa. Hän rientää apuun, kun tarvitaan hyviä ruokaohjeita, perhematkakohteita, vinkkejä siitä mitkä nenätipat tepsivät parhaiten tai kokemuksia talvihaalareista. Hän kertoo auliisti, mikä heillä auttoi koliikkiin ja miten lapsen sai syömään. Empaattinen ja hyväsydäminen neuvoja on hyvä tuttavuus. Hänellä on toimivat verkostot ja usein oikeasti paljon tietoa.

Raportoija pitää muut ajan tasalla siitä, mitä hänen lapsensa tekevät. Raportoijan kaverit tietävät hänen lapsistaan kaiken, ainakin hyvät puolet. Omista lapsistaan saa toki olla ylpeä, mutta raportoija hei, kunhan lapset varttuvat, he esittävät varmasti vastalauseensa! Lapsillakin on oikeus yksityisyyteen. Kaveritkin saattavat kyllästyä. Kerrothan välillä myös omasta elämästäsi - sehän jatkuu silloinkin, kun lapset ovat jo lähteneet kotoa.

Filosofi avaa mielellään keskustelun siitä, mitä hän on viimeksi lukenut, nähnyt tai kokenut. Hän jakaa linkkejä ajankohtaisaiheisiin, ottaa kantaa vääryyksiin, lähettää tapahtumakutsuja ja etsii samanmielisiä. Aktiviinen keskustelija on kiinnostunut maailman menosta. Omia kuulumisiaan hän ei niinkään kerro, koska pitää niitä epäolennaisina ja mielenkiinnottomina.

Poseeraaja lataa statuspäivityksiinsä lähinnä kuvia itsestään ja lapsistaan eri tilanteissa. "Näyn, olen olemassa." Hän ilahtuu, kun suloisia kuvia kehutaan ja kommentoidaan. Tekstiä päivityksissä on niukasti, kertoohan yksi kuva usein enemmän kuin tuhat sanaa.

Äkkinäinen ei tuhlaa aikaa eikä sanoja. Hän kertoo elämänmenostaan ytimekkäästi näin: "Aurinko." "Aamun ensimmäinen latte." "Maanantaiahdistus." "Pullanleivonta." "Mykoplasma." Motto kuuluu "lyhyestä virsi kaunis". Äkkinäinen osaa pelkistää. Hänen kuulumisensakin on äkkiä luettu.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Toisenlaiset äidit Livillä ja Ruudussa tiistaisin klo 21. Kuva Niki Strbian

Jos vanhemmalla on haavoja omissa varhaisissa ihmissuhteissaan, voivat kasvatuksen työkalut loppua kesken.

Muun muassa geneettinen perimä, varhainen kiintymysmalli ja elämänkokemukset vaikuttavat ihmisen psyykkiseen kehitykseen. Jos ihminen jää tavalla tai toisella toistuvasti yksin selviytymään lapsuuden haasteista ilman asianmukaista tukea, tuottaa se usein selkeitä pulmia tunteiden säätelyssä ja vuorovaikutuksessa.

Entä miten heijastuuu vanhemmuuteen se, jos elämä on tarjoillut vuoren tai jopa vuoriston kokoisia vaikeuksia näissä asioissa?

Kun vanhempana pitäisi tarjota lapselle lohtua tämän kitistessä barbin kengän katoamisesta, aikuisen sisällä saattaakin herätä äkkiarvaamatta se pieni, ymmärrystä vaille jäänyt lapsi, joka alkaa kiljua ja raivota. Moni vanhempi ihmettelee jälkikäteen: ”En voi uskoa, että tuo juuri pääsi ulos suustani!” 

Aikuisen sisällä herää ymmärrystä vaille jäänyt lapsi, joka alkaa kiljua ja raivota.

Osa vanhemmista ryhtyy omien vaikeiden kokemustensa valossa ylisuojelevaksi, mistä voi seurata vaikeuksia asettaa lapselle riittäviä rajoja. Tilanne on lapselle turvaton, ja sitä kompensoidakseen hän ottaa yhä enemmän pomon roolia itselleen. Allikossa ollaan!

Melkoisia uhkakuvia, sillä onhan meillä kaikilla vanhemmaksi tullessamme takanaan lapsuus ja rimpsu elettyä elämää – yleensä rosoista tai rosoisempaa. Miten siitä sitten voi selvitä? Vai tarkoittaako epävakaa elämänhistoria tuomiota?

Hyviä uutisia! Aivot säilyvät muovautumiskykyisinä läpi elämän. Vuorovaikutusmallit voivat muuttua. Erityisen lohdullista on, että ihmisen psyykkistä eheyttä eivät sinänsä määrittele vaikeatkaan elämäntapahtumat, vaan hänen kykynsä käsitellä niitä. 

Ihmisen psyykkistä eheyttä eivät määrittele vaikeatkaan elämäntapahtumat, vaan hänen kykynsä käsitellä niitä. 

Oman elämän tietoinen tarkastelu ja pohdinta – ”making sense of your life” – lisää itseymmärrystä. Sitä kautta ihminen kasvaa ja kehittyy, ja on helpompi tunnistaa tunteet ja ajatukset, jotka vaikuttavat omaan käytökseen. Esimerkiksi sen, miksi barbinkenkäepisodit saattavat joskus syöstä aikuisen pois tolaltaan.

Lapsen mieli kehittyy vastavuoroisuuden ja huolenpidon kokemuksissa. Kun vanhempi eläytyy ja tavoittaa lapsen käyttäytymisen taustalla vaikuttavia tarpeita ja mielentiloja, kokee lapsi tulevansa ymmärretyksi. Hän ei jää yksin hankalienkaan tunteiden kanssa. Näin siirretään mielenterveyttä seuraavalle sukupolvelle.

Historia ei ole tuomio. Oman taustan ja mielen käsittelemisestä ja ymmärtämisestä seuraa hyvää vanhemmuutta, hyviä ihmissuhteita ja hyvinvointia.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Kolme hellyttävää tapaa lievittää lapsen ikävää. 

”En haluu päiväkotiin! Haluan äitin!”, huutaa kuopus, kun avaamme päiväkodin oven aamuisin. llalla lapsi kuiskaa, että hänellä on jo nyt ikävä meitä vanhempia. Päiväkodissa unikaverina mukana oleva haukku-hauva kyllä lohduttaa, mutta ei korvaa äitiä. Millä helpottaisin lapseni ikävää?

Päiväkodin täti keksii keinon: Tuokaa mukananne valokuva perheestä. Kuopus voi katsella sitä, kun ikävä muuttuu itkuksi. Itse keksin antaa haukku-hauvan kaulaan huivini, joka tuoksuu minulle, ja toivon mukaan siksi lohduttaa.

Ystäväperheen äiti kehottaa valitsemaan pienen sileän kiven – suukon. Vanhempi antaa suukko-kivelle päiväkotipäivän alussa pusun (tai kuiskaa kivelle ”rakastan sinua”), ja sitten kivi sujautetaan lapsen taskuun. Tiukan paikan tullen pieni kämmen voi käpertyä äidin tai isän suukon ympärille.

Tiukan paikan tullen pieni kämmen voi käpertyä äidin tai isän suukon ympärille.

Törmään netissä vielä kolmanteen kikkaan. Amerikkalainen Louise Mallet keksi piirtää pienet sydämet poikansa ja itsensä kämmeniin. Sydämiä hän nimittää ”halinappulaksi”. Kun sydämestä painaa, saa toinen sydämen omistaja etähalin.

– Latasimme sydämet matkalla kouluun pitämällä toisiamme kädestä. Kun hain pojan iltapäivällä hoidosta, hän kertoi iloisesti, että minulta saamansa halit olivat helpottaneet ikävää. Lapsi kertoi painaneensa sydäntä pitkään, kun häntä oli koulupäivän aikana itkettänyt. Vastasin hänelle, että ”se oli varmasti se pitkä, ihana hali, jonka tunsin”, Louise kirjoittaa.

Ikävää helpottavan kikan ei tarvitse olla monimutkainen. Se voi olla samanlainen ranneke, hiuspinni tai pieni pehmoeläin, josta lapsi ja vanhempi muistavat toisensa päivän aikana. Se voi olla aina tiettyyn kohtaan annettu pusu tai silitys, jota koskettamalla lapsi saa yhteyden vanhempaansa tai voimalause, jota lapsi voi ajatella, kun ikävä yllättää. Tärkeintä on, että kikan avulla lapsi tuntee olonsa rakastetuksi ja turvalliseksi.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.