Omat huoneet lapsille ja rahaa säästöön heidän tulevaisuuttaan varten, totesi moni vastaaja haaveekseen Meidän perheen rahakyselyssä. Kuvitus: Matti Pikkujämsä
Omat huoneet lapsille ja rahaa säästöön heidän tulevaisuuttaan varten, totesi moni vastaaja haaveekseen Meidän perheen rahakyselyssä. Kuvitus: Matti Pikkujämsä

Vaikka perheet ovat 2000-luvulla vauraampia kuin koskaan ennen, raha ei silti tunnu riittävän.

Jos perheellämme olisi enemmän rahaa käytössä, olisimme onnellisempia, kertoo 79 prosenttia Meidän Perheen rahakyselyyn vastanneista.

Raha mahdollistaa helpomman elämän. Voisi mennä ja tehdä laskematta, montako maitolitraa sillä rahalla saisi.

Noin 60 prosenttia vastaajista kuvailee kuitenkin perheensä taloudellista tilannetta hyväksi tai melko hyväksi. Epävarmuutta aiheuttaa eniten se, että kaikki mikä tulee, myös menee.

Vaikka perheet ovat 2000-luvulla vauraampia kuin koskaan ennen, raha ei silti tunnu riittävän.

”Elintason nousu lisää painetta, että pitää olla kaikkea."

Sosiologian professori ja kulutustutkija Terhi-Anna Wilska tunnistaa ristiriidan.

– Elintason nousu lisää painetta, että pitää olla kaikkea. Esimerkiksi kännykät lapsille ovat uusia välttämättömyyksiä.

Yksi tällainen ”uusi välttämättömyys” on lapsille säästäminen.

– 30 vuotta sitten oli epätavallista, että vanhemmat avustivat kotoa muuttanutta lastaan vuokranmaksussa. Nykyään ajatellaan, että on sopimatonta heittää lapsi omilleen, Wilska sanoo.

Eräs vastaaja kertoi kyselyssä näin:

Haluaisimme säästää lapsille. Emme uskalla luottaa, että opiskelijoille maksetaan tukia enää 15–20 vuoden päästä.

Aikuisten menoista tingitään ensimmäisenä, lasten harrastuksista viimeisenä.

– Etenkin äideille on tyypillistä, ettei kuluteta itseen, vaan laitetaan lapsi edelle.

”Se, että lähipiirikin venyttää senttiä, voi jopa lisätä yhteenkuuluvuuden tunnetta.”

”Tavallisen tiukka rahatilanne” otetaan lapsiperheissä Wilskan mukaan pääosin elämänvaiheeseen kuuluvana. Se, että lähipiirikin venyttää senttiä, voi jopa lisätä yhteenkuuluvuuden tunnetta. Köyhyys ja pienituloisuus taas aiheuttavat henkistä stressiä, varsinkin jos ne jatkuvat pitkään.

Tutkimusten mukaan rahasta ei kanneta huolta, jos tilillä on puskurina muutaman kuukauden palkka. Mutta tuoko muhkeampi pankkitili mielenrauhan lisäksi onnea? Tiettyyn rajaan asti kyllä.

– Noin 70 000–80 000 euron käteen jääviin yhden ihmisen vuosituloihin saakka lisäraha kasvattaa onnellisuutta. Sen jälkeen ei.

 

Näin Meidän perheen lukijat kertoivat verkkokyselyssä:

Jos rahaa olisi enemmän...

  • Olisin huomattavasti vähemmän stressaantunut ja ahdistunut. Elämässä on tarpeeksi muitakin murheita ilman rahahuoliakin.
  • Olisi varaa laadukkaampaan ruokaan ja mahdollisuus käydä yksityisellä lääkärillä.
  • Ei tarvitsisi joka asian kohdalla miettiä, voiko ostaa vai ei.
  • Voisi ostaa parempikuntoisen talon eikä tarvitsisi remontoida niin paljon.
  • Voisi keskittyä elämiseen ja arkeen. Tietäisi, että saa kaiken mitä tarvitsee, saa syödä terveellisesti ja voi hankkia erilaisia elämyksiä matkailusta ulkona syömiseen.
  • Voisi vaikka ostaa lohta kaupasta useammin kuin kerran kuussa!
  • Voisin hoitaa lastamme kotona, kunnes hän on kaksivuotias.
  • Asuisimme tilavammin ja meillä olisi varaa palkata apua (esim. siivoja). Voisimme tehdä koko perheen yhteisiä ulkomaanmatkoja. Elämä olisi huolettomampaa.
  • Pystyisimme säästämään, ja lapset saisivat joskus omat huoneet.
Vierailija

Miksi lapsiperheissä tuntuu, että rahat eivät riitä mihinkään? ”Kaikki mikä tulee, myös menee”

Tyypillisiä Prisma-perheitä eli perhe ja suku joka ei ole varautunut ennakolta lapsiperhevaiheeseen eikä ole järjestelmällisesti tavoitellut vaurastumista suvun, perheen ja yksilön tasolla vaan ovat uskoneet tähän sosialismihyvinvointiyhteiskuntautopiaan. Juuri nämä ovat niitä, jotka laskevat lapsentekohaluja muiltakin etenkin jos huomaa siinä vaiheessa kun lapsia pitäisi tehdä ettei tulot ja varallisuus ja etenkin niiden tuotto riitä korkeampaan elintasoon kuin alempi keskiluokkaan.
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Tunnekasvatuksesta on puhuttu jo pitkään, mutta tähän asti vastuu on sälytetty äideille. Vankiladokumentti osoitti, että myös isien pitää opetella tunnetaitoja.

Docventuresissa eilen nähty The Work -dokumentti herätti vilkkaan keskustelun sekä ohjelman jälkiosuudella että somessa. Dokumentissa vankilakundit istuvat terapiapiirissä puhumassa tunteistaan, pääteemana että kovinkin mies voi paljastaa heikkoutensa.

Dokumentin jälkipuinnista päätellen meillä on kasvatettu ja kasvaa edelleen poikia, joista tulee aikuisena kivikasvoisia miehiä. Monelle somessa asiaa kommentoineelle tuntui olevan täysin mullistava ajatus, että isäsuhteella on merkitystä omien tunteiden käsittelyssä, ja että isän esimerkki ja omat tunnetaidot vaikuttavat valtavasti seuraavan sukupolven empatiakykyyn ja tunteiden säätelytaitoihin. Kommenteista oli pääteltävissä, että miehen itkeminen muiden nähden tai feminiinisiksi ajateltujen tunteiden näyttäminen ylipäätään on yhä tabu.

Vauva.fissä on julkaistu lukematon määrä artikkeleita tunnepuheesta ja -kasvatuksesta, mutta lukijamme ovat valtaosin naisia. Jos tieto tunnekasvatuksen tärkeydestä ei välity naisten kautta miehille, eiväthän he edes tiedä, että tunnekasvatusta voi ja pitää tehdä! 

Tunnekasvatus ei ole mitään hihhulihömppää tai monimutkaista kasvatustiedettä, jota vain akateemiset naiset harrastavat.

Tunnekasvatus ei ole mitään hihhulihömppää tai monimutkaista kasvatustiedettä, jota vain akateemiset naiset harrastavat. Se on ehjän minäkuvan ja mielenterveyden lahja, jonka aikuinen voi omalla käytöksellään antaa lapselleen. 

Tunnetaidoilla tarkoitetaan kykyä tunnistaa, ilmaista ja säädellä tunteita. Esimerkiksi suuttumusta on opittava ilmaisemaan niin, ettei siitä aiheudu merkittävää harmia itselle tai muille. Arjessa se on tunteiden näyttämistä ja niistä puhumista ilman suurempaa draamaa. Mitä pienempi lapsi, sitä enemmän hän oppii mallista.

Annatko itkun tulla, kun surettaa? Annatko lapselle luvan itkeä, vaikka se tuntuisi epämiellyttävältä tai ajankohta väärältä. Miten teidän perheessä ilmaistaan hellyyttä? Näytätkö vanhempana, miten sykähdyttävältä tuntuu, kun pienet kädet tarttuvat kaulasta kiinni?

Suomen Mielenterveysseuran projektikoordinaattori Susanna Kosonen on perehtynyt lasten mielenterveyden edistämiseen neuvoloissa ja päiväkodeissa. Hän kehottaa puhumaan lapselle tunteista jo ihan pienestä vauvasta alkaen.

Mirja Könkään väitöstutkimus päiväkotien arjesta selvitti, miten iso merkitys kotien tunnekasvatuksella on. ”Lasten käytöksestä näki, miten heitä on kotona kohdeltu. Eräskin lapsi koki, ettei kaveri kuunnellut häntä. Sen sijaan, että olisi huutanut, että taaskaan sä et kuuntele, lapsi otti kaveriaan lempeästi kädestä ja kysyi: kuulitko, mitä mä sanoin”, Köngäs kertoo Vauva.fissä.

Olisiko vihdoin aika ymmärtää, että puhe tunnetaidoista ei tarkoita, että vain äitien on puhuttava tunteista lapselle. Myös isien pitää.

On myös tärkeää näyttää, että tunteet tulevat ja menevät. Vaikka suututtaisi, elämä jatkuu, tilanne korjataan ja mennään eteenpäin. Positiivisen kasvatuksen kouluttajalla Tiia Trogenilla on mullistava ajatus siitä, että kun lapsi hiertää vanhemman hermoja ja tekisi mieli huutaa, voi sen sijaan opetella olemaan rauhallisempi. Nimeomaan opetella – sitä ei tarvitse olla sisäsyntyisesti. Se on taito, jonka voi oppia!

Tunnetaitoja osaava lapsi on empaattisempi, kestää paremmin stressiä, osaa toimia paremmin sosiaalisissa tilanteissa ja ymmärtää ja tunnistaa omien tunteidensa lisäksi myös muiden tunteita.

Miksi siis kasvatamme pojistamme edelleen miehiä, jotka eivät itke, tanssi tai osaa hallita vihan tunteitaan? Olisiko vihdoin aika ymmärtää, että puhe tunnetaidoista ei tarkoita, että vain äitien on puhuttava tunteista lapselle. Myös isien pitää. Vain siten annamme pojille taidon ymmärtää omia ja toisten tunteita, lahjoitamme vapauden olla tuntevia, tasapainoisia miehiä, vapaita edellisten sukupolvien solmuista. 

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Tilaajille
”Tämä aika tarvitsee empaattisia ja rakastavia poikia”, sanoo Kalle Laanterä. Kuva: Outi Pyhäranta
”Tämä aika tarvitsee empaattisia ja rakastavia poikia”, sanoo Kalle Laanterä. Kuva: Outi Pyhäranta

Pojat kaipaavat mallia miehestä, joka puhuu tunteistaan ja myöntää mokansa, sanoo Poikien talon johtaja ja kolmen pojan isä Kalle Laanterä.

”Mitä teet, kun poika itkee? Otatko syliin, halaatko? Vai taputatko karskisti olalle ja toteat, että olet reipas poika, kyllä se siitä?

Ilmassa on nyt paljon vastakkainasettelua ja vihapuhetta. Tämä aika tarvitsee ihania empaattisia ja rakastavia poikia. Mutta miten...