Suomalaiset eivät yltäneet kolmen kärkeen.

Äideille paras maa elää on Norja. Toiseksi Pelastakaa Lasten raportissa ylsi Islanti ja kolmanneksi Ruotsi. Suomi oli noussut sijan viime vuodesta ja oli nyt tällä listalla 6.

Pelastakaa Lasten Maailman äitien tila -raportti asettaa järjestykseen 165 maailman maata sen mukaan, millainen on muun muassa äitien terveydentila, koulutustaso ja taloudellinen asema sekä lasten ravitsemus ja terveydentila. Raportti julkistettiin nyt kolmattatoista kertaa.

Viimeiselle sijalle listalla oli pudonnut Niger. Siellä joka 16. äiti kuolee joko synnytyksen tai raskauden takia. Suomessa äitiyskuoleman todennäköisyys on yksi 7 600:sta. Nigerissä alle 5-vuotiaista kuolee reilut 140 lasta tuhannesta. Suomessa tämä luku on kolme lasta tuhannesta. Nigerissä tytöt saavat käydä koulua keskimäärin neljä vuotta. Suomessa tyttöjen koulutus kestää noin 17 vuotta.

Pelastakaa Lasten raportin teemana on tänä vuonna ravitsemus, sillä aliravitsemus aiheuttaa ainakin viidesosan äitiyskuolemista ja yli kolmanneksessa lapsikuolemista. Listauksen kymmenestä heikoimmasta maasta seitsemässä on parhaillaan ruokakriisi. Esimerkiksi Nigerissä nälkä uhkaa miljoonan lapsen henkeä. Yhteensä maailmassa on noin 171 miljoonaa jatkuvasta aliravitsemuksesta kärsivää lasta.

Raportin mukaan paras tapa suojella raskaana olevaa naista ja hänen lastaan aliravitsemukselta on panostaa heidän hyvinvointiinsa ensimmäisten tuhannen päivän ajan (lasketaan raskauden alusta lapsen kahteen ikävuoteen asti).

”Lapsen kannalta yksi tärkeimmistä keinoista on edistää rintaruokintaa, sillä se voisi pelastaa kehitysmaissa miljoonan lapsen hengen vuosittain. Rintamaito on ravinteikasta, ja siinä on suojaavia vasta-aineita. Tällä hetkellä yli 60 prosenttia kehitysmaiden lapsista ei kuitenkaan saa rintamaitoa ensimmäisten puolen vuoden aikana, sillä monissa maissa imettämistä ei osata tukea”, sanoo Pelastakaa Lapset ry:n kansainvälisten ohjelmien johtaja Anne Haaranen.

Pelastakaa Lasten vastasyntyneiden ja lasten kampanja EVERY ONE kerää allekirjoituksia vetoomukseen maailman johtajille lasten henkien pelastamiseksi. Vetoomuksen voi allekirjoittaa täällä.

Äideille parhaat maat Maailman äitien tila 2012 -raportin mukaan:

1. Norja

2. Islanti

3. Ruotsi

4. Uusi-Seelanti

5. Tanska

6. Suomi

7. Australia

8. Belgia

9. Irlanti

10. Alankomaat ja Iso-Britannia

Äideille huonoimmat maat Maailman äitien tila 2012 -raportin mukaan:

156. Kongon demokraattinen tasavalta

156. Etelä-Sudan

156. Sudan

159. Tšad

160. Eritrea

161. Mali

162. Guinea-Bissau

163. Jemen

164. Afganistan

165. Niger

Raportti on luettavissa täältä.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Toisenlaiset äidit Livillä ja Ruudussa tiistaisin klo 21. Kuva Niki Strbian

Jos vanhemmalla on haavoja omissa varhaisissa ihmissuhteissaan, voivat kasvatuksen työkalut loppua kesken.

Muun muassa geneettinen perimä, varhainen kiintymysmalli ja elämänkokemukset vaikuttavat ihmisen psyykkiseen kehitykseen. Jos ihminen jää tavalla tai toisella toistuvasti yksin selviytymään lapsuuden haasteista ilman asianmukaista tukea, tuottaa se usein selkeitä pulmia tunteiden säätelyssä ja vuorovaikutuksessa.

Entä miten heijastuuu vanhemmuuteen se, jos elämä on tarjoillut vuoren tai jopa vuoriston kokoisia vaikeuksia näissä asioissa?

Kun vanhempana pitäisi tarjota lapselle lohtua tämän kitistessä barbin kengän katoamisesta, aikuisen sisällä saattaakin herätä äkkiarvaamatta se pieni, ymmärrystä vaille jäänyt lapsi, joka alkaa kiljua ja raivota. Moni vanhempi ihmettelee jälkikäteen: ”En voi uskoa, että tuo juuri pääsi ulos suustani!” 

Aikuisen sisällä herää ymmärrystä vaille jäänyt lapsi, joka alkaa kiljua ja raivota.

Osa vanhemmista ryhtyy omien vaikeiden kokemustensa valossa ylisuojelevaksi, mistä voi seurata vaikeuksia asettaa lapselle riittäviä rajoja. Tilanne on lapselle turvaton, ja sitä kompensoidakseen hän ottaa yhä enemmän pomon roolia itselleen. Allikossa ollaan!

Melkoisia uhkakuvia, sillä onhan meillä kaikilla vanhemmaksi tullessamme takanaan lapsuus ja rimpsu elettyä elämää – yleensä rosoista tai rosoisempaa. Miten siitä sitten voi selvitä? Vai tarkoittaako epävakaa elämänhistoria tuomiota?

Hyviä uutisia! Aivot säilyvät muovautumiskykyisinä läpi elämän. Vuorovaikutusmallit voivat muuttua. Erityisen lohdullista on, että ihmisen psyykkistä eheyttä eivät sinänsä määrittele vaikeatkaan elämäntapahtumat, vaan hänen kykynsä käsitellä niitä. 

Ihmisen psyykkistä eheyttä eivät määrittele vaikeatkaan elämäntapahtumat, vaan hänen kykynsä käsitellä niitä. 

Oman elämän tietoinen tarkastelu ja pohdinta – ”making sense of your life” – lisää itseymmärrystä. Sitä kautta ihminen kasvaa ja kehittyy, ja on helpompi tunnistaa tunteet ja ajatukset, jotka vaikuttavat omaan käytökseen. Esimerkiksi sen, miksi barbinkenkäepisodit saattavat joskus syöstä aikuisen pois tolaltaan.

Lapsen mieli kehittyy vastavuoroisuuden ja huolenpidon kokemuksissa. Kun vanhempi eläytyy ja tavoittaa lapsen käyttäytymisen taustalla vaikuttavia tarpeita ja mielentiloja, kokee lapsi tulevansa ymmärretyksi. Hän ei jää yksin hankalienkaan tunteiden kanssa. Näin siirretään mielenterveyttä seuraavalle sukupolvelle.

Historia ei ole tuomio. Oman taustan ja mielen käsittelemisestä ja ymmärtämisestä seuraa hyvää vanhemmuutta, hyviä ihmissuhteita ja hyvinvointia.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Kolme hellyttävää tapaa lievittää lapsen ikävää. 

”En haluu päiväkotiin! Haluan äitin!”, huutaa kuopus, kun avaamme päiväkodin oven aamuisin. llalla lapsi kuiskaa, että hänellä on jo nyt ikävä meitä vanhempia. Päiväkodissa unikaverina mukana oleva haukku-hauva kyllä lohduttaa, mutta ei korvaa äitiä. Millä helpottaisin lapseni ikävää?

Päiväkodin täti keksii keinon: Tuokaa mukananne valokuva perheestä. Kuopus voi katsella sitä, kun ikävä muuttuu itkuksi. Itse keksin antaa haukku-hauvan kaulaan huivini, joka tuoksuu minulle, ja toivon mukaan siksi lohduttaa.

Ystäväperheen äiti kehottaa valitsemaan pienen sileän kiven – suukon. Vanhempi antaa suukko-kivelle päiväkotipäivän alussa pusun (tai kuiskaa kivelle ”rakastan sinua”), ja sitten kivi sujautetaan lapsen taskuun. Tiukan paikan tullen pieni kämmen voi käpertyä äidin tai isän suukon ympärille.

Tiukan paikan tullen pieni kämmen voi käpertyä äidin tai isän suukon ympärille.

Törmään netissä vielä kolmanteen kikkaan. Amerikkalainen Louise Mallet keksi piirtää pienet sydämet poikansa ja itsensä kämmeniin. Sydämiä hän nimittää ”halinappulaksi”. Kun sydämestä painaa, saa toinen sydämen omistaja etähalin.

– Latasimme sydämet matkalla kouluun pitämällä toisiamme kädestä. Kun hain pojan iltapäivällä hoidosta, hän kertoi iloisesti, että minulta saamansa halit olivat helpottaneet ikävää. Lapsi kertoi painaneensa sydäntä pitkään, kun häntä oli koulupäivän aikana itkettänyt. Vastasin hänelle, että ”se oli varmasti se pitkä, ihana hali, jonka tunsin”, Louise kirjoittaa.

Ikävää helpottavan kikan ei tarvitse olla monimutkainen. Se voi olla samanlainen ranneke, hiuspinni tai pieni pehmoeläin, josta lapsi ja vanhempi muistavat toisensa päivän aikana. Se voi olla aina tiettyyn kohtaan annettu pusu tai silitys, jota koskettamalla lapsi saa yhteyden vanhempaansa tai voimalause, jota lapsi voi ajatella, kun ikävä yllättää. Tärkeintä on, että kikan avulla lapsi tuntee olonsa rakastetuksi ja turvalliseksi.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.