Nyt minä mekastan. Äänekäs aika on tarpeen, mutta välillä pitää saada olla hiljaa. Kuva: iStockphoto
Nyt minä mekastan. Äänekäs aika on tarpeen, mutta välillä pitää saada olla hiljaa. Kuva: iStockphoto

Kun korvat lepäävät, aivot rauhoittuvat. Siksi melulta kannattaa suojautua, kertoo tutkija Outi Ampuja.

Mitä meteli lapselle aiheuttaa?

Lapset ovat yleisesti herkempiä melulle kuin aikuiset. Jos lapsi altistuu riskirajat ylittävälle melulle koulussa tai päiväkodissa, se voi heikentää hänen muistiaan, tarkkaavaisuuttaan ja keskittymistään sekä viivästyttää lukemaan oppimista. Luetun ymmärtäminen häiriintyy.

Asuinalueen meluisuus viivästyttää lukemaan oppimista ja heikentää muistia. Hälyisillä alueilla asuvat lapset eivät jaksa olla yhtä sinnikkäitä kuin muut keskittymistä vaativissa tehtävissä.

Melu aiheuttaa lisäksi stressiä ja nostaa verenpainetta. Vaikutukset aikuisilla ovat samanlaisia.

Melualtistuksessa alkava kuulovaurio syntyy yleensä vuosien tai vuosikymmenten altistuksen seurauksena.

Millainen melu on turvallista?

Suomessa ei ole määritelty raja-arvoja lasten kuulon suojelemiseksi. Ruotsissa alle 13-vuotiaille suunnatuissa tapahtumissa äänitason tulee pysyä 90 desibelin alapuolella. Aikuisilla altistus yli 80 desibelin äänitasolle päivittäin nostaa selvästi kuulovaurion riskiä. Lapsen kuuloa olisi hyvä suojata erikseen äkillisiltä kovilta ääniltä.

Jos päivä on hälyisä, pitäisikö kotona pyrkiä hiljaisuuteen?

Kyllä. Korvat ja aivot kaipaavat lepoa. Jos koulu- tai päiväkotipäivä on meluisa ja lisäksi lapsi harrastaa jotakin äänekästä, kuten vaikkapa soittaa bändissä, melukuorma voi olla merkittävä.

Kun korvat lepäävät, mielikin voi rauhoittua. Se tarkoittaa lepoa myös aivoille. Siksi on tärkeää, että kotona ei olisi koko aikaa taustahälinää.

Mistä tiedän, että lapsi kuormittuu melusta liikaa?

Se ei välttämättä ole helppoa, sillä lapset eivät yleensä suhtaudu kriittisesti ympäristöönsä. He eivät aina tunnista melua syyksi hankalaan oloon.

Jos lapsi mainitsee melusta esimerkiksi koululuokassa, siitä kannattaa kysellä lisää. Opettajalta voi kysyä, kärsivätkö muutkin samasta ongelmasta ja miten tilanne luokassa hoidetaan. Kuulosuojainten käyttö keskittymisen turvaamiseksi on lopulta aika surullinen keino.

Toiset lapset ovat muita herkempiä melulle. Se liittyy persoonallisuuteen ja ääniympäristöä koskeviin odotuksiin ja toiveisiin. Vajaa 40 prosenttia aikuisista on meluherkkiä, ja on viitteitä siitä, että se kasautuu perheisiin.

Osaksi herkkyys voi olla on opittua. Jos perheessä kiinnitetään paljon huomiota ääniin, lapsikin tekee niin. Meluherkkä lapsi voi ilmaista itseään myös suurella hiljaisuuden tarpeella.

Lapsi huutaa. Mistä se kertoo?

Lapsilla ei ole sosiaalisia pidäkkeitä madaltaa ääntään. He käyttävät ääntä railakkaasti varsinkin innostuessaan, ja se on ihan luonnollista. Jos lapsi keskustelee jatkuvasti kovalla äänellä, se voi kertoa olosuhteista. Päiväkodin ryhmäkoko voi olla hyvin suuri tai akustiikka huono, tai lapsi ei saa muuten huomiota kuin ääntään korottamalla.

Pitäisikö lapsella olla kuulokkeetonta aikaa kuten ruudutontakin?

Kyllä pitäisi. Kuuntelemisesta kannattaa pitää taukoja ja tarkistaa, että desibelilukema jää alle 80:n. Kuunteluun sisältyy lisäksi turvallisuusriski: liikenteessä se voi estää kuulemasta ympäristön tärkeitä varoitusääniä.

Maailman terveysjärjestö WHO on arvioinut, että jopa yli miljardin teinin ja aikuisen kuulo on vaarassa kuulokkeiden käytön vuoksi. Toki asiaan vaikuttaa se, kuinka kovaa ja usein niillä kuuntelee. Kaupunkiympäristössä voi joutua nostamaan volyymia liikaa.

Asiantuntijana melututkija Outi Ampuja.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Mikä toimii yhdellä lapsella, ei välttämättä toimi maailman kahdella miljardilla muulla lapsella, kirjoittaa Marjut Ollila.

On helppoa olla täydellinen kasvattaja. Siihen ei tarvita kuin roppakaupalla tahdonvoimaa, ihanteita sekä lujia päätöksiä. Eikä edes yhtään lasta.

Lasten saamisen myötä olen saanut huomata – joskus katkerana mutta useimmiten huvittuneena – että teoria tuppaa toisinaan olemaan yhtä kaukana todellisuudesta kuin itä lännestä.

Viimeistään kolmannen lapseni synnyttyä tungin äitikorttini syvälle povarini uumeniin. Pidän suuni supussa aina, kun olen aikeissa sanoa, että ”Sitten kun sinulla on yksi/kaksi/kolme lasta, huomaat...”

Tiedän hyvänä päivänä noin suurin piirtein, miten saan nämä kolme omaani hoidettua. Maailman kahdesta miljardista muusta lapsesta en menisi vannomaan. Mikä toimii yhdellä, saattaa toiselle olla kryptoniittia.

Viimeistään kolmannen lapseni synnyttyä tungin äitikorttini syvälle povarini uumeniin.

Kokemus toki opettaa, ja hyvinä pitämiäni vinkkejä voin kysyttäessä jakaa, mutta toisen puolesta en ala tietää. Yritän muistaa, että synnytyksen yhteydessä minusta ei tullut oraakkelia, vaan ihan vain äiti.

Jollain tapaa sitä silti muuttuu uuden lapsen saadessaan. Ikään kuin syntyy uudelleen vanhemmaksi. Vaikka olen edelleen yksi ja sama, olen jokaiselle kolmestani erilainen äiti. Ovathan hekin uniikkikappaleita.

Kun halusin tietää, millaista menoa olisi odotettavissa kolmilapsisena, soitin viisilapsiselle ystävälleni.

Maanittelujen jälkeen hän suostui raportoimaan, että sinähän tiedät vanhan lapsiperhetotuuden, miten kaksi menee siinä missä yksikin vain, jos kyse on pullasta. Nyökyttelin ja odotin hänen sanovan, että kolmas pulla kuitenkin menisi siinä sivussa jo rutiinilla.

Mitä vielä! Sain kehotuksen varautua elämäni suurimpaan härdelliin. Lapset pelaisivat ylivoimapeliä, eikä aikuisten käsipareja enää riittäisi jokaiselle. Neljäs ja viides saattaisivat jo mennäkin omalla painollaan.

Vaikka olen edelleen yksi ja sama, olen jokaiselle kolmestani erilainen äiti.

Myös sen neuvon sain, että jos useampilapsiseen perheeseen eksyy mikä tahansa tauti, noro tai kihomadot, siivousoperaation sijaan on helpompi ottaa lapset ja muuttaa pois kotoa. Sitten nauroimme, ensin katketaksemme, lopulta hiukan hermostuneina.

Puhelun jälkeen lähdin välittömästi leikkaamaan lasten kynnet tautien ehkäisyn nimissä. Vilkaisin vain nopeasti äitikortistani toimintaohjeet: yhdeltä kynnet leikataan nukkuessa, toiselta rusinoilla lahjoen ja kolmannelta... niin, hänen kyntensä pitääkin viilata.

Marjut Ollila on 3- ja 8- vuotiaiden lasten sekä viisikuisen vauvan äiti ja suosittu sormiruokabloggaaja, joka nauraa äänekkäimmin omille vitseilleen ja rakastaa rentoutta ja lapsentahtisuutta. Hän vuorottelee kolumnistina toimittaja Outi Kaartamon kanssa.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Pieni lapsi ei ymmärrä yksityisyyden rajoja samalla tavalla kuin aikuinen, lastenpsykiatri Janna Rantala sanoo. Kuva: Heli Blåfield
Pieni lapsi ei ymmärrä yksityisyyden rajoja samalla tavalla kuin aikuinen, lastenpsykiatri Janna Rantala sanoo. Kuva: Heli Blåfield

Kannattaa luottaa aikuisten keskinäiseen viisauteen. Ei latisteta lasta, joka pyrkii rohkeasti mukaan keskusteluun, vastaa lastenpsykiatri Janna Rantala.

”Lapsemme on 3,5-vuotias, uusiin ihmisiin hieman varauksellisesti ja ujosti suhtautuva poika. Parin viimeisen kuukauden aikana hän on selvästi vapautunut ja alkanut ottaa kontaktia oma-aloitteisesti niin tuttuihin kuin tuntemattomiin aikuisiin. Lapsen kerronnassa ei ole kuitenkaan rajoja, vaan hän saattaa kertoa esimerkiksi vanhemman sairaudesta täysin estottomasti kenelle tahansa.

En haluaisi latistaa lapsen avoimuutta ja juuri löytynyttä uskallusta puhua vieraammillekin. Kuitenkin jotkut asiat ovat mielestäni perheen sisäisiä asioita, jotka eivät kuulu muille. Toisaalta jotkut saattavat hämmentyä tai kokea vaivaannuttavana kovin yksityiskohtaisen selostuksen esimerkiksi juuri terveysasioista. Miten selittää asia lapselle ymmärrettävästi, mutta siten, ettei lapsi koe syyllisyyttä jo kertomistaan asioista eikä myöskään ala vältellä puhumista?”

Ujon puheliaan äiti

Lastenpsykiatri Janna Rantala vastaa:

Saako aloittaa vitsillä? Lapsi kertoi kaupan kassalle heleällä äänellä, miten oli nähnyt aamulla äidin kakalla. Kotona äiti ohjasi lasta, että kakkaaminen on ok, mutta sellaisesta ei puhuta kaikille, koska se on yksityisasia. Seuraavalla kauppareissulla lapsi kertoi: ”Mä näin taas äidin kakalla, mutta siitä ei puhuta kaikille, koska se on yksityisasia.”

Pieni lapsi ei kerta kaikkiaan ymmärrä yksityisyyden rajoja samalla tavoin kuin vanhempi. Viattomuudessaan hän kertoo juttua, johon hän toivoo kuulijan vastaavan mukavalla tavalla. Ehkä tarinan lapsi ajatteli, että kaupan kassa kertoisi vastavuoroisesti omista vessakokemuksistaan. Siinä sitten rupateltaisiin mukavasti asioinnin lomassa.

Kun lapsi kasvaa kannustavassa ja luottavaisessa ilmapiirissä, hän ei sensuroi puheitaan vanhemman reaktion pelossa. Raju reagointi kiellettyyn puheenaiheeseen on lasta häpäisevä kokemus, kuten olet viisaasti ennakoinutkin. Sitä en suosittele, vaikka vanhempaa hävettäisikin.

Sopivat puheenaiheet ovat monesti kulttuuri- ja perhekohtaisia.

Mitä siis tehdä? Aluksi voi tarkistaa, mitä kaikkea puhuu lapsen kuullen. Tärkeitä asioita ei silti kannata salata lapselta! Voi myös pohtia, miksi jokin asia ei omasta mielestä kuulu ulkopuolisille. Sopivat puheenaiheet ovat monesti kulttuuri- ja perhekohtaisia. Esimerkiksi sairaus saattaa jollekin olla julkinen puheenaihe, toiselle taas hyvin yksityinen.

Nolossa tilanteessa voi ohjata vaivihkaa keskustelua pois aralta alueelta ennen yksityiskohtien vyöryä. Kolmevuotias on hämättävissä kertomaan muista asioista. Tempun voi tehdä myös yllättävään kuulijan rooliin joutunut. Kannattaa siis luottaa aikuisten keskinäiseen viisauteen.

Esimerkiksi päiväkotien työntekijät kuuntelevat näitä juttuja pokka naamalla vuodesta toiseen ja suhtautuvat silti meihin vanhempiin asiallisesti. Kaikkien elämässä on monenlaista, yksityistäkin. Ollaan sen äärellä yhtä viisaita kuin sinä, eikä latisteta lasta, joka pyrkii rohkeasti mukaan keskusteluun.

Mietityttääkö lapsen kasvatus? Lastenpsykiatri Janna Rantala vastaa lukijoiden kysymyksiin Meidän Perhe -lehden joka numerossa. Lähetä kysymys lomakkeella tai sähköpostitse meidanperhe@sanoma.com Laita viestin otsikoksi ”Janna vastaa”.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.