Kuvat
Milka Alanen
Ile Uusivuori on kolmen lapsen isä, joka uskoo, että omat pelot on voitettava ensin.
Ile Uusivuori on kolmen lapsen isä, joka uskoo, että omat pelot on voitettava ensin.

Ile Uusivuori kiittää vaimoaan siitä, että lapset eivät ujostele.

Havahdun kotimme outoon hiljaisuuteen kuin sotilas tykistökeskityksen tauottua. Lapsemme ovat linnoittautuneet huoneeseensa ja treenaavat biisejä, joita aikovat pukille esittää.

Tekisi mieli korkata skumppapullo. Koko syksyn kestänyt ”koska meillä on joulu” -tiedustelu on päättynyt. Ehkä samannimisen laulun kirjoitti joku väsynyt vanhempi, joka kyllästyi lastensa kuukausia kestävään kyselyyn joulun ajankohdasta. Jos minkään valtion sotilastiedustelu tarvitsee mielen murtavia kuulustelijoita, olen valmis vuokraamaan lapsiani heille sopivaa tuntipalkkaa vastaan.

Joulushow’n konseptointi tekee minut hyvin onnelliseksi. Olin itse ujo lapsi, jota pukin tuleminen hirvitti. Vaadin äidiltäni moninaiset lupaukset, ettei vain tarvitse laulaa tai edes katsoa joulupukkia päin. Omat lapsemme suhtautuvat asiaan hyvin eri tavalla, ja se on täysin vaimoni ansiota.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Oma ujouteni vaati minulta paljon tekemistä.

Ujous ilmenee kiusallisena tunteena, johon liittyy usein häpeää ja nolostumista. Valitettavasti tämä inhimillinen piirre vaikuttaa moneen asiaan: uusien ystävyyssuhteiden muodostamiseen, esiintymiseen ja tuntemattomille puhumiseen. Pahimmassa tapauksessa ujous saattaa kroonistua kokonaisvaltaiseksi pelon kautta elämiseksi, joka näkyy myöhemmin erityisesti elämän valintatilanteissa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Oma lapsuuteni ujous hävisi julkisen työn myötä, mutta se vaati minulta paljon tekemistä. Lapsiani katsoessani en voi kuin hämmästellä ujouden täydellistä poissaoloa. Tässä asiassa nostan hattua vaimoni suuntaan.

Puolisollani on ilmiömäinen tapa kiinnostua, innostua ja herättää lastemme uteliaisuus. Kun menemme kylään, kaikkia tervehditään ja kaikkien kanssa keskustellaan. Hiekkalaatikolle vaimoni porhaltaa lapion kanssa edeltä. Suurin osa lasteni hyvistä ystävyyssuhteista onkin hänen esityönsä tulosta. Hän tutustuu itse joko lapsiin tai heidän vanhempiinsa – ikään kuin luo sopivat olosuhteet ystävyydelle.

Jos haluamme lapset joulupukin syliin, on tehtävä kuten vaimoni ja mentävä itse ensin.

Luonteva sosiaalisuus on Mäntyharjun mummon peruja. Maaseutuyhteisössä ei ollut varaa ujostella, kun ihminen tarvitsi toista käytännön asioissa. Vapaana hetkenä mentiin pariksi tunniksi kaffelle haastelemaan.

Vaikka olemmekin nykyään ammattimme puolesta melkein ammattitutustujia ja ihmisistä kiinnostujia, väitän silti, että jännittävissä tilanteissa sekä ujous että rohkeus tarttuvat. Siksi meidän on aikuisina asetuttava johtamaan sosiaalisia tilanteita. Jos haluamme kasvattaa lapsista sosiaalisia ja ihmisiä pelkäämättömiä, meidän on käsiteltävä ensin oma ujoutemme. Oma tapamme suhtautua ihmisiin siirtyy suoraan lapseen.

Jos haluamme lapset kuvaan joulupukin syliin, on tehtävä kuten vaimoni ja mentävä itse ensin. Se oli muuten melkoisen hauska joulukuva!

Vierailija

Ujoudessa ei ole mitään pahaa. Pahin virhe on reipastaa yms. ujoa tai huomautella siitä. Jättäkää ujot rauhaan. Heillä on paljon enemmän kuin suupalteilla, vaikka ette sitä huomaakaan. Terv. Ujo

Vierailija

Ujous on vain yksi piirre muiden joukossa. Eikä se edes aina tule esiin. Riippuu hyvin paljon tilanteesta, omasta vireystilasta, muista ihmisistä ym. kuinka paljon ujostuttaa. En koskaan leimaisi lastani "ujoksi". Koska ei hän aina sitä ole. Joskus häntä ujostuttaa, mutta se on ihan ok. Ainoastaan silloin siitä on haittaa, jos hän ei esim. uskalla tutustua muihin lapsiin tai tulee kiusatuksi eikä uskalla pitää puoliaan. Mutta näitä asioita harjoitellaan ja opitaan. Lapsellani on paljon muita vahvuuksia. Hän on sosiaalinen ja huumorintajuinen. Hänen temperamenttinsa on hitaasti lämpenevä. Siitä piirteestä on myös monessa tilanteessa hyötyä. Hän ei sählää, huuda, töni ryhmärilanteissa. Hän kuuntelee ja toimii vasta sitten. Hän on tekee asiat loppuun saakka ja on monessa asiassa todella taitava ikäisekseen. Olen todella ylpeä lapsestani, jota usein ujostuttaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla