Olitko sinäkin ennen huoleton, nykyään hermoheikko? Tervetuloa joukkoon, lauletaan yhdessä: Oon huolissain!

En vieläkään ole antanut kanttorille sitä kappalevalintaa anteeksi. Esikoisen koulunaloitus oli meille vanhemmille muutenkin herkkä paikka. Kulmakunnan seitsenvuotiaat seisoivat rivissä koulutien alkamisen kunniaksi järjestetyssä tilaisuudessa, me äidit ja isät pinnistelimme siinä silmät kosteina. Pitikö juuri silloin soittaa Maan korvessa kulkevi lapsosen tie?

Aikana ennen lapsia olin joku ihan toinen ihminen. Se joku hyppäsi laskuvarjolla, pyöräili vuoren yli, hankkiutui matkoilla kummallisiin seikkailuihin eikä koskaan pelännyt mitään. Nykyinen minä syntyi kai auton takapenkillä matkalla synnytyssairaalasta kotiin. Kylläpä olikin möykkyinen tie ja vaarallisen tuntuista liikennettä!

Nykyinen minä ajattelee joskus niin nolon pelokkaita ajatuksia, ettei niitä kehtaa kertoa kenellekään. Kun sitten kuitenkin kertoo – vaikkapa sen, että hirvittää koko päivän töissä, kun kuopus on päiväkotiryhmänsä kanssa jossain retkellä – kuulija sanoo helpottuneena: ihanaa, että joku muukin on yhtä sekopää. Lasten mukana tulevan rakkauden ja huolen määrää ei kumpaakaan osannut ennalta aavistaa.

Yhtenä aamuna esikoinen oli lähdössä koulun luontoretkelle. Minä ja hänen isänsä heräsimme molemmat hössöttämään kukonlaulun aikaan. Onhan lämmintä kaakaota? Onhan istuinalusta? Onko nyt varmasti tarpeeksi eväitä – kamala ajatuskin, että lapsonen olisi luonnon armoilla nälissään!

Lapsi lähti reppu selässä, kääntyi vielä portaalla katsomaan meitä, jotka kuikuilimme ulko-oven raossa, ja sanoi: ”Tiedättehän sen biisin, jossa lauletaan, että oon voimissain. Te kaksi voisitte laulaa, että oon huolissain.”

Kyllä! Luultavimmin tästä ikuisuuteen.

Meidän Perheen pääkirjoitus 8/2018