Lapsellekin voi sanoa, että nyt tarvitsen oman hetken. Se opettaa, että aikuinen osaa lukea tunnetilaansa. ”Minä meditoin vartin joka päivä. Silloin sanon lapsille, että menen meddaamaan ja häiritä saa vain hätätilanteissa”, Maaret Kallio sanoo. Kuva: Sami Lamberg
Lapsellekin voi sanoa, että nyt tarvitsen oman hetken. Se opettaa, että aikuinen osaa lukea tunnetilaansa. ”Minä meditoin vartin joka päivä. Silloin sanon lapsille, että menen meddaamaan ja häiritä saa vain hätätilanteissa”, Maaret Kallio sanoo. Kuva: Sami Lamberg

Psykoterapeutti Maaret Kallio kysyy joka kerta lapsiltaan, miltä vanhempien riitely heistä tuntuu. Silloin hän on myös hyvän elämän ytimessä.

Yrittäjäksi ryhdyttyäni esikoinen sanoi, että äiti, olet ollut viime aikoina tosi väsynyt ja kireä. Se tuntui pahalta. Olisin halunnut olla hyvä äiti, mutta samalla olin tosi iloinen, että meillä on niin turvallinen ilmapiiri, että vanhempiakin voi kritisoida ääneen. Sen turvan luovat kohtaamiset.

Kohtaaminen tarkoittaa käytännössä läsnä­oloa. Läsnäolo ymmärretään usein väärin: vanhemman ei tarvitse olla koko ajan vastaanottavainen tai kolmen sentin päässä lapsesta. Läsnä oleminen on sitä, että uskaltaa olla kaiken sen äärellä, mikä on totta ja olemassa, eikä väistele vaikeitakaan asioita. Jos en jaksa leikkiä lasten kanssa, sanon, että nyt äiti on ihan poikki ja tänään köllötellään sohvalla. Kun lapsi näkee, että tunnistan olovaihteluni ja kunnioitan niitä, on se opettavaista hänellekin.

Aidot kohtaamiset ovat arkisia, toistuvia, pieniä hetkiä. Ihmisillä voi olla upeat puitteet, esimerkiksi huippuromanttinen illallinen, ilman mitään yhteyttä toisiinsa. Meidän perheessämme kohtaamisia mahdollistetaan elämällä tavallista elämää. Esimerkiksi ruokapöydässä vain olemme. Tilanteeseen saa tuoda kaikenlaisia tunteita ja oloja, mutta samalla harjoittelemme sitä, miten itse toisiin vaikuttaa.

Jos lapsi sanoo, että ruoka on hirveää, minä sanon, että arvaa miltä minusta tuntuu, kun olen tehnyt ruoan. Opettelemme, että mielipiteitä saa olla, mutta ne voi ilmaista niin, ettei loukkaa toista. Voi sanoa vaikka, että ruoka ei ole ihan mun makuuni. Sekin on kohtaamista.

”Moni vanhempi suorittaa vanhemmuuden tietotaito-osuuden kiitettävästi. Tunteita on vaikeampi hallita ja ymmärtää.”

Vanhemmuudessa tunne-elämän taidot voivat unohtua. Moni vanhempi suorittaa tietotaito-osuuden kiitettävästi. Tehdään luomusoseita, mietitään lapsen kielivalintoja ja ollaan huolissaan kolmivuotiaan liikuntataidoista. Tunteita on vaikeampi hallita ja ymmärtää.

Mitä herkkälukuisempi suhde vanhemmalla on lapseensa, sitä herkkälukuisempi suhde lapselle tulee itseensä. Se näkyy tutkitusti siinä, millaisia parisuhteita lapsi myöhemmin rakentaa. Hyvät lapsuudensuhteet ennustavat tasapainoisia ihmissuhteita ja sovinnollista suhdetta itseen. Siksi perheen kohtaamisissa on hyvän elämän ydin.

Kun ilmapiiri on turvallinen, voi nähdä toisen käytöksen taakse. Jos toinen kiukuttelee, ei ajattele, että mitä sä nyt tuittuilet, vaan miettii, missä on syy. Viime viikonloppuna olimme perheen kanssa Hangossa, missä pidin luentoja. Kun tulimme kotiin, olin etäinen ja ärtynyt. Mieheni silitti olkapäätäni ja sanoi, että taidat olla ihan poikki.

Kerran lapsi kertoi, että koulussa oli ollut riitatilanne ja hän oli miettinyt, miksi joku oli niin ylimielinen. Olin, että jes! Hän ei ajatellut, että onpas luokkakaveri typerys vaan mitä käytöksen takana on.

”Minäkin suutun. Minulla on nopea temperamentti, ja vanhemmuus on ajoittain rasittavaa.”

En missään nimessä halua antaa sellaista kuvaa, että olisin vanhempana täysin zen. Kyllä minäkin suutun, sillä minulla on nopea temperamentti ja vanhemmuus on ajoittain rasittavaa. Olen kuitenkin kehittynyt äitinä sen verran, että nyt osaan sanoa jo etukäteen, että hiha alkaa palaa. Jos teen ylilyönnin, läsnäoloa ja kohtaamista on se, etten pakene häpeää vaan pyydän anteeksi, että suutuin liian kovaa. Hyvä vanhemmuus on onneksi korjaamista eikä täydellisesti vetämistä. Olisi hirveää antaa lapsilleni sellainen mielikuva, että olen ikuinen onnistuja. Päinvastoin, on lohdullista, että ihmissuhteet, joissa pyritään pitämään hyvä tunnelma, ovat oikeasti hauraita.

Tärkeitä kohtaamisia ovat myös ne, jotka käydään riitatilanteiden jälkeen. Moni ajattelee, että elämää kannattaa jatkaa kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Sillä tavoin tunneyhteys kuitenkin ohenee. Kun riitelemme mieheni kanssa, kysymme aina lapsilta, kuulitteko riidan ja miltä se tuntui. Usein he vastaavat, että ei miltään, tuo oli se teidän peruskuvionne. Tilanne ei aiheuta hätää, kun se puhutaan läpi, mutta jos ei puhuttaisi, lapset oppisivat, että asioista pitää vaieta. Sitä mistä ei saa puhua, on aina vaikeampi ymmärtää.

”Lapsi, joka roikkuu aina jalassa, tankkaa usein jotain, mitä on saanut liian heiveröisesti.”

Kiire on kohtaamiselle myrkkyä. Jos koko ajan juoksee aikataulujen perässä, ei ole aikaa lukea, miten toinen voi. Myös mitä enemmän lapsella ja kumppanilla on sellainen olo, että toinen on turvallisesti tavoitettavissa, sitä enemmän he voivat päästää irti. Lapset, jotka roikkuvat aina jalassa tai jatkavat iltashow’ta kaksi tuntia, tankkaavat usein jotain, mitä ovat saaneet liian heiveröisesti. Lapsi ei aina tiedä, mistä hänen tunnetilansa johtuu. Siksi sitä pitää etsiä yhdessä.

Käyn jatkuvaa arvokeskustelua, mikä minulle on tärkeää. Äitiys, vaimona oleminen, työn laatu ja ystävyys ovat. Siivous, puutarhanhoito ja viikonloppuisin sometus eivät tällä hetkellä ole. Uskon, että aina löytyy aikaa sille, mitä pitää tärkeimpänä. Hoidan pelargonioita myöhemmin.

Maaret Kallio

  • Psykoterapeutti Maaret Kallio, 40, asuu Espoossa.
  • Perheeseen kuuluvat kaksi lasta ja aviomies.
  • Maaretin uusi kirja Inhimillisiä kohtaamisia ilmestyi syyskuussa.
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.