Lapsellekin voi sanoa, että nyt tarvitsen oman hetken. Se opettaa, että aikuinen osaa lukea tunnetilaansa. ”Minä meditoin vartin joka päivä. Silloin sanon lapsille, että menen meddaamaan ja häiritä saa vain hätätilanteissa”, Maaret Kallio sanoo. Kuva: Sami Lamberg
Lapsellekin voi sanoa, että nyt tarvitsen oman hetken. Se opettaa, että aikuinen osaa lukea tunnetilaansa. ”Minä meditoin vartin joka päivä. Silloin sanon lapsille, että menen meddaamaan ja häiritä saa vain hätätilanteissa”, Maaret Kallio sanoo. Kuva: Sami Lamberg

Psykoterapeutti Maaret Kallio kysyy joka kerta lapsiltaan, miltä vanhempien riitely heistä tuntuu. Silloin hän on myös hyvän elämän ytimessä.

Yrittäjäksi ryhdyttyäni esikoinen sanoi, että äiti, olet ollut viime aikoina tosi väsynyt ja kireä. Se tuntui pahalta. Olisin halunnut olla hyvä äiti, mutta samalla olin tosi iloinen, että meillä on niin turvallinen ilmapiiri, että vanhempiakin voi kritisoida ääneen. Sen turvan luovat kohtaamiset.

Kohtaaminen tarkoittaa käytännössä läsnä­oloa. Läsnäolo ymmärretään usein väärin: vanhemman ei tarvitse olla koko ajan vastaanottavainen tai kolmen sentin päässä lapsesta. Läsnä oleminen on sitä, että uskaltaa olla kaiken sen äärellä, mikä on totta ja olemassa, eikä väistele vaikeitakaan asioita. Jos en jaksa leikkiä lasten kanssa, sanon, että nyt äiti on ihan poikki ja tänään köllötellään sohvalla. Kun lapsi näkee, että tunnistan olovaihteluni ja kunnioitan niitä, on se opettavaista hänellekin.

Aidot kohtaamiset ovat arkisia, toistuvia, pieniä hetkiä. Ihmisillä voi olla upeat puitteet, esimerkiksi huippuromanttinen illallinen, ilman mitään yhteyttä toisiinsa. Meidän perheessämme kohtaamisia mahdollistetaan elämällä tavallista elämää. Esimerkiksi ruokapöydässä vain olemme. Tilanteeseen saa tuoda kaikenlaisia tunteita ja oloja, mutta samalla harjoittelemme sitä, miten itse toisiin vaikuttaa.

Jos lapsi sanoo, että ruoka on hirveää, minä sanon, että arvaa miltä minusta tuntuu, kun olen tehnyt ruoan. Opettelemme, että mielipiteitä saa olla, mutta ne voi ilmaista niin, ettei loukkaa toista. Voi sanoa vaikka, että ruoka ei ole ihan mun makuuni. Sekin on kohtaamista.

”Moni vanhempi suorittaa vanhemmuuden tietotaito-osuuden kiitettävästi. Tunteita on vaikeampi hallita ja ymmärtää.”

Vanhemmuudessa tunne-elämän taidot voivat unohtua. Moni vanhempi suorittaa tietotaito-osuuden kiitettävästi. Tehdään luomusoseita, mietitään lapsen kielivalintoja ja ollaan huolissaan kolmivuotiaan liikuntataidoista. Tunteita on vaikeampi hallita ja ymmärtää.

Mitä herkkälukuisempi suhde vanhemmalla on lapseensa, sitä herkkälukuisempi suhde lapselle tulee itseensä. Se näkyy tutkitusti siinä, millaisia parisuhteita lapsi myöhemmin rakentaa. Hyvät lapsuudensuhteet ennustavat tasapainoisia ihmissuhteita ja sovinnollista suhdetta itseen. Siksi perheen kohtaamisissa on hyvän elämän ydin.

Kun ilmapiiri on turvallinen, voi nähdä toisen käytöksen taakse. Jos toinen kiukuttelee, ei ajattele, että mitä sä nyt tuittuilet, vaan miettii, missä on syy. Viime viikonloppuna olimme perheen kanssa Hangossa, missä pidin luentoja. Kun tulimme kotiin, olin etäinen ja ärtynyt. Mieheni silitti olkapäätäni ja sanoi, että taidat olla ihan poikki.

Kerran lapsi kertoi, että koulussa oli ollut riitatilanne ja hän oli miettinyt, miksi joku oli niin ylimielinen. Olin, että jes! Hän ei ajatellut, että onpas luokkakaveri typerys vaan mitä käytöksen takana on.

”Minäkin suutun. Minulla on nopea temperamentti, ja vanhemmuus on ajoittain rasittavaa.”

En missään nimessä halua antaa sellaista kuvaa, että olisin vanhempana täysin zen. Kyllä minäkin suutun, sillä minulla on nopea temperamentti ja vanhemmuus on ajoittain rasittavaa. Olen kuitenkin kehittynyt äitinä sen verran, että nyt osaan sanoa jo etukäteen, että hiha alkaa palaa. Jos teen ylilyönnin, läsnäoloa ja kohtaamista on se, etten pakene häpeää vaan pyydän anteeksi, että suutuin liian kovaa. Hyvä vanhemmuus on onneksi korjaamista eikä täydellisesti vetämistä. Olisi hirveää antaa lapsilleni sellainen mielikuva, että olen ikuinen onnistuja. Päinvastoin, on lohdullista, että ihmissuhteet, joissa pyritään pitämään hyvä tunnelma, ovat oikeasti hauraita.

Tärkeitä kohtaamisia ovat myös ne, jotka käydään riitatilanteiden jälkeen. Moni ajattelee, että elämää kannattaa jatkaa kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Sillä tavoin tunneyhteys kuitenkin ohenee. Kun riitelemme mieheni kanssa, kysymme aina lapsilta, kuulitteko riidan ja miltä se tuntui. Usein he vastaavat, että ei miltään, tuo oli se teidän peruskuvionne. Tilanne ei aiheuta hätää, kun se puhutaan läpi, mutta jos ei puhuttaisi, lapset oppisivat, että asioista pitää vaieta. Sitä mistä ei saa puhua, on aina vaikeampi ymmärtää.

”Lapsi, joka roikkuu aina jalassa, tankkaa usein jotain, mitä on saanut liian heiveröisesti.”

Kiire on kohtaamiselle myrkkyä. Jos koko ajan juoksee aikataulujen perässä, ei ole aikaa lukea, miten toinen voi. Myös mitä enemmän lapsella ja kumppanilla on sellainen olo, että toinen on turvallisesti tavoitettavissa, sitä enemmän he voivat päästää irti. Lapset, jotka roikkuvat aina jalassa tai jatkavat iltashow’ta kaksi tuntia, tankkaavat usein jotain, mitä ovat saaneet liian heiveröisesti. Lapsi ei aina tiedä, mistä hänen tunnetilansa johtuu. Siksi sitä pitää etsiä yhdessä.

Käyn jatkuvaa arvokeskustelua, mikä minulle on tärkeää. Äitiys, vaimona oleminen, työn laatu ja ystävyys ovat. Siivous, puutarhanhoito ja viikonloppuisin sometus eivät tällä hetkellä ole. Uskon, että aina löytyy aikaa sille, mitä pitää tärkeimpänä. Hoidan pelargonioita myöhemmin.

Maaret Kallio

  • Psykoterapeutti Maaret Kallio, 40, asuu Espoossa.
  • Perheeseen kuuluvat kaksi lasta ja aviomies.
  • Maaretin uusi kirja Inhimillisiä kohtaamisia ilmestyi syyskuussa.
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Mikä toimii yhdellä lapsella, ei välttämättä toimi maailman kahdella miljardilla muulla lapsella, kirjoittaa Marjut Ollila.

On helppoa olla täydellinen kasvattaja. Siihen ei tarvita kuin roppakaupalla tahdonvoimaa, ihanteita sekä lujia päätöksiä. Eikä edes yhtään lasta.

Lasten saamisen myötä olen saanut huomata – joskus katkerana mutta useimmiten huvittuneena – että teoria tuppaa toisinaan olemaan yhtä kaukana todellisuudesta kuin itä lännestä.

Viimeistään kolmannen lapseni synnyttyä tungin äitikorttini syvälle povarini uumeniin. Pidän suuni supussa aina, kun olen aikeissa sanoa, että ”Sitten kun sinulla on yksi/kaksi/kolme lasta, huomaat...”

Tiedän hyvänä päivänä noin suurin piirtein, miten saan nämä kolme omaani hoidettua. Maailman kahdesta miljardista muusta lapsesta en menisi vannomaan. Mikä toimii yhdellä, saattaa toiselle olla kryptoniittia.

Viimeistään kolmannen lapseni synnyttyä tungin äitikorttini syvälle povarini uumeniin.

Kokemus toki opettaa, ja hyvinä pitämiäni vinkkejä voin kysyttäessä jakaa, mutta toisen puolesta en ala tietää. Yritän muistaa, että synnytyksen yhteydessä minusta ei tullut oraakkelia, vaan ihan vain äiti.

Jollain tapaa sitä silti muuttuu uuden lapsen saadessaan. Ikään kuin syntyy uudelleen vanhemmaksi. Vaikka olen edelleen yksi ja sama, olen jokaiselle kolmestani erilainen äiti. Ovathan hekin uniikkikappaleita.

Kun halusin tietää, millaista menoa olisi odotettavissa kolmilapsisena, soitin viisilapsiselle ystävälleni.

Maanittelujen jälkeen hän suostui raportoimaan, että sinähän tiedät vanhan lapsiperhetotuuden, miten kaksi menee siinä missä yksikin vain, jos kyse on pullasta. Nyökyttelin ja odotin hänen sanovan, että kolmas pulla kuitenkin menisi siinä sivussa jo rutiinilla.

Mitä vielä! Sain kehotuksen varautua elämäni suurimpaan härdelliin. Lapset pelaisivat ylivoimapeliä, eikä aikuisten käsipareja enää riittäisi jokaiselle. Neljäs ja viides saattaisivat jo mennäkin omalla painollaan.

Vaikka olen edelleen yksi ja sama, olen jokaiselle kolmestani erilainen äiti.

Myös sen neuvon sain, että jos useampilapsiseen perheeseen eksyy mikä tahansa tauti, noro tai kihomadot, siivousoperaation sijaan on helpompi ottaa lapset ja muuttaa pois kotoa. Sitten nauroimme, ensin katketaksemme, lopulta hiukan hermostuneina.

Puhelun jälkeen lähdin välittömästi leikkaamaan lasten kynnet tautien ehkäisyn nimissä. Vilkaisin vain nopeasti äitikortistani toimintaohjeet: yhdeltä kynnet leikataan nukkuessa, toiselta rusinoilla lahjoen ja kolmannelta... niin, hänen kyntensä pitääkin viilata.

Marjut Ollila on 3- ja 8- vuotiaiden lasten sekä viisikuisen vauvan äiti ja suosittu sormiruokabloggaaja, joka nauraa äänekkäimmin omille vitseilleen ja rakastaa rentoutta ja lapsentahtisuutta. Hän vuorottelee kolumnistina toimittaja Outi Kaartamon kanssa.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Pieni lapsi ei ymmärrä yksityisyyden rajoja samalla tavalla kuin aikuinen, lastenpsykiatri Janna Rantala sanoo. Kuva: Heli Blåfield
Pieni lapsi ei ymmärrä yksityisyyden rajoja samalla tavalla kuin aikuinen, lastenpsykiatri Janna Rantala sanoo. Kuva: Heli Blåfield

Kannattaa luottaa aikuisten keskinäiseen viisauteen. Ei latisteta lasta, joka pyrkii rohkeasti mukaan keskusteluun, vastaa lastenpsykiatri Janna Rantala.

”Lapsemme on 3,5-vuotias, uusiin ihmisiin hieman varauksellisesti ja ujosti suhtautuva poika. Parin viimeisen kuukauden aikana hän on selvästi vapautunut ja alkanut ottaa kontaktia oma-aloitteisesti niin tuttuihin kuin tuntemattomiin aikuisiin. Lapsen kerronnassa ei ole kuitenkaan rajoja, vaan hän saattaa kertoa esimerkiksi vanhemman sairaudesta täysin estottomasti kenelle tahansa.

En haluaisi latistaa lapsen avoimuutta ja juuri löytynyttä uskallusta puhua vieraammillekin. Kuitenkin jotkut asiat ovat mielestäni perheen sisäisiä asioita, jotka eivät kuulu muille. Toisaalta jotkut saattavat hämmentyä tai kokea vaivaannuttavana kovin yksityiskohtaisen selostuksen esimerkiksi juuri terveysasioista. Miten selittää asia lapselle ymmärrettävästi, mutta siten, ettei lapsi koe syyllisyyttä jo kertomistaan asioista eikä myöskään ala vältellä puhumista?”

Ujon puheliaan äiti

Lastenpsykiatri Janna Rantala vastaa:

Saako aloittaa vitsillä? Lapsi kertoi kaupan kassalle heleällä äänellä, miten oli nähnyt aamulla äidin kakalla. Kotona äiti ohjasi lasta, että kakkaaminen on ok, mutta sellaisesta ei puhuta kaikille, koska se on yksityisasia. Seuraavalla kauppareissulla lapsi kertoi: ”Mä näin taas äidin kakalla, mutta siitä ei puhuta kaikille, koska se on yksityisasia.”

Pieni lapsi ei kerta kaikkiaan ymmärrä yksityisyyden rajoja samalla tavoin kuin vanhempi. Viattomuudessaan hän kertoo juttua, johon hän toivoo kuulijan vastaavan mukavalla tavalla. Ehkä tarinan lapsi ajatteli, että kaupan kassa kertoisi vastavuoroisesti omista vessakokemuksistaan. Siinä sitten rupateltaisiin mukavasti asioinnin lomassa.

Kun lapsi kasvaa kannustavassa ja luottavaisessa ilmapiirissä, hän ei sensuroi puheitaan vanhemman reaktion pelossa. Raju reagointi kiellettyyn puheenaiheeseen on lasta häpäisevä kokemus, kuten olet viisaasti ennakoinutkin. Sitä en suosittele, vaikka vanhempaa hävettäisikin.

Sopivat puheenaiheet ovat monesti kulttuuri- ja perhekohtaisia.

Mitä siis tehdä? Aluksi voi tarkistaa, mitä kaikkea puhuu lapsen kuullen. Tärkeitä asioita ei silti kannata salata lapselta! Voi myös pohtia, miksi jokin asia ei omasta mielestä kuulu ulkopuolisille. Sopivat puheenaiheet ovat monesti kulttuuri- ja perhekohtaisia. Esimerkiksi sairaus saattaa jollekin olla julkinen puheenaihe, toiselle taas hyvin yksityinen.

Nolossa tilanteessa voi ohjata vaivihkaa keskustelua pois aralta alueelta ennen yksityiskohtien vyöryä. Kolmevuotias on hämättävissä kertomaan muista asioista. Tempun voi tehdä myös yllättävään kuulijan rooliin joutunut. Kannattaa siis luottaa aikuisten keskinäiseen viisauteen.

Esimerkiksi päiväkotien työntekijät kuuntelevat näitä juttuja pokka naamalla vuodesta toiseen ja suhtautuvat silti meihin vanhempiin asiallisesti. Kaikkien elämässä on monenlaista, yksityistäkin. Ollaan sen äärellä yhtä viisaita kuin sinä, eikä latisteta lasta, joka pyrkii rohkeasti mukaan keskusteluun.

Mietityttääkö lapsen kasvatus? Lastenpsykiatri Janna Rantala vastaa lukijoiden kysymyksiin Meidän Perhe -lehden joka numerossa. Lähetä kysymys lomakkeella tai sähköpostitse meidanperhe@sanoma.com Laita viestin otsikoksi ”Janna vastaa”.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.