iStockphoto
iStockphoto

16-vuotiaalle voi hankkia sivukortin äidin tai isän luottokorttiin. Kannattaako mahdollisuus hyödyntää?

 

16-vuotiaalle voi hankkia sivukortin äidin tai isän luottokorttiin. Asiantuntijat ovat eri mieltä siitä, kannattaako mahdollisuus hyödyntää.

KYLLÄ

Ulla Halonen, Finanssialan keskusliiton rahoitusasiantuntija:

"Järkevästi käytettynä kortit helpottavat elämää monella tapaa. Alaikäisen on mahdollista saada Visa Electron -kortti, joka ei ole luottokortti vaan tilillä on oltava ostoksen verran rahaa.

Luoton ottamisessa sinänsä ei ole mitään huonoa, kun tuleva maksukyky on kunnossa. Pitää muistaa, että kun ostaa luotolla, ostaa velaksi, ja velka on maksettava jonain päivänä pois.

Nuoret ottavat nykyisin kulutusluottoja erilaisten hankintojensa
rahoittamiseen. He käyttävät myös paljon rahaa shoppailuun, matkusteluun, viihde-elektroniikkaan, tietokoneisiin ja yleensä vapaa-ajan viettoon.

Olisi hyvä opettaa nuorille järkevää rahankäyttöä ja säästämistä
pienestä pitäen. Kannattaa pitää kirjaa menoista, jotta näkee, mistä mahdollisesti pystyy tinkimään. Opeta lapselle myös oman talouden suunnittelua ja budjetointia.

Nuorille pitäisi myös kertoa luotonoton periaatteista ja lainaan sisältyvistä velvollisuuksista. Rahoitusvaihtoehtoja on hyvä vertailla. Samoin pitäisi välttää luotonotto kovin monesta paikasta, jotta muistaa, mistä erääntyviä laskuja on tulossa."

 

EI

Riitta Virtanen, Nuorten velkapörssin toiminnanjohtaja:

"Mielestäni nuorille ei pidä tarjota luottokorttia. Jos rahaa ei opi käyttämään konkreettisesti, sen hahmottaminen on vaikeaa.

Olen todella huolissani räjähdysmäisesti lisääntyneistä pikaluotoista. Nuoret eivät ottaessaan tiedä, mitä pikalainat ovat. Minulla oli asiakkaana nuori mies, joka oli saanut kymmenessä kuukaudessa itselleen yli 22 000 euron velat pelkästään pikavipeillä. Onneksi hän oli töissä ja sai pankkilainan velkojensa maksuun.

Vanhempien tulisi huolehtia lasten talouskasvatuksesta, mutta toivoisin, että peruskoulussa olisi oppiaine omasta taloudenhallinnasta."

EI

Kimmo Jalonen, historian ja yhteiskuntaopin lehtori, joka opettaa myös peruskoululaisille ekonomia-nimistä valinnaisainetta:

"Alle 18-vuotiaalle ei kannata hankkia luottokorttia. Sitä ei kannata hankkia myöhemminkään, ellei käsitä, että luotto on lainaa, joka on maksettava takaisin korkojen kanssa. On näppärää esimerkiksi ulkomailla maksaa kortilla, mutta ilman säännöllisiä tuloja en luottokorttia myöntäisi.

Kun lainanmaksut sitten viivästyvät, tulevat lainan ja normaalin koron päälle viivästyskorot, perintäkulut ja monet muut harmit. Luottokorttiyhtiöt tavoittelevat voittoa, ja voitto tulee asiakkailta.

En kuitenkaan liikaa syyllistäisi nuoria. Jos vanhemmat ostavat lapsilleen joululahjat luotolla, on aika hassua, että ihmetellään nuorten löysää rahankäyttöä. Toki nuorilla on vähemmän työ- ja elämänkokemusta. Luulo, että kaikki tienaavat vähintään 5 000 euroa kuussa, on yllättävän yleinen."

 

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Toisenlaiset äidit Livillä ja Ruudussa tiistaisin klo 21. Kuva Niki Strbian

Jos vanhemmalla on haavoja omissa varhaisissa ihmissuhteissaan, voivat kasvatuksen työkalut loppua kesken.

Muun muassa geneettinen perimä, varhainen kiintymysmalli ja elämänkokemukset vaikuttavat ihmisen psyykkiseen kehitykseen. Jos ihminen jää tavalla tai toisella toistuvasti yksin selviytymään lapsuuden haasteista ilman asianmukaista tukea, tuottaa se usein selkeitä pulmia tunteiden säätelyssä ja vuorovaikutuksessa.

Entä miten heijastuuu vanhemmuuteen se, jos elämä on tarjoillut vuoren tai jopa vuoriston kokoisia vaikeuksia näissä asioissa?

Kun vanhempana pitäisi tarjota lapselle lohtua tämän kitistessä barbin kengän katoamisesta, aikuisen sisällä saattaakin herätä äkkiarvaamatta se pieni, ymmärrystä vaille jäänyt lapsi, joka alkaa kiljua ja raivota. Moni vanhempi ihmettelee jälkikäteen: ”En voi uskoa, että tuo juuri pääsi ulos suustani!” 

Aikuisen sisällä herää ymmärrystä vaille jäänyt lapsi, joka alkaa kiljua ja raivota.

Osa vanhemmista ryhtyy omien vaikeiden kokemustensa valossa ylisuojelevaksi, mistä voi seurata vaikeuksia asettaa lapselle riittäviä rajoja. Tilanne on lapselle turvaton, ja sitä kompensoidakseen hän ottaa yhä enemmän pomon roolia itselleen. Allikossa ollaan!

Melkoisia uhkakuvia, sillä onhan meillä kaikilla vanhemmaksi tullessamme takanaan lapsuus ja rimpsu elettyä elämää – yleensä rosoista tai rosoisempaa. Miten siitä sitten voi selvitä? Vai tarkoittaako epävakaa elämänhistoria tuomiota?

Hyviä uutisia! Aivot säilyvät muovautumiskykyisinä läpi elämän. Vuorovaikutusmallit voivat muuttua. Erityisen lohdullista on, että ihmisen psyykkistä eheyttä eivät sinänsä määrittele vaikeatkaan elämäntapahtumat, vaan hänen kykynsä käsitellä niitä. 

Ihmisen psyykkistä eheyttä eivät määrittele vaikeatkaan elämäntapahtumat, vaan hänen kykynsä käsitellä niitä. 

Oman elämän tietoinen tarkastelu ja pohdinta – ”making sense of your life” – lisää itseymmärrystä. Sitä kautta ihminen kasvaa ja kehittyy, ja on helpompi tunnistaa tunteet ja ajatukset, jotka vaikuttavat omaan käytökseen. Esimerkiksi sen, miksi barbinkenkäepisodit saattavat joskus syöstä aikuisen pois tolaltaan.

Lapsen mieli kehittyy vastavuoroisuuden ja huolenpidon kokemuksissa. Kun vanhempi eläytyy ja tavoittaa lapsen käyttäytymisen taustalla vaikuttavia tarpeita ja mielentiloja, kokee lapsi tulevansa ymmärretyksi. Hän ei jää yksin hankalienkaan tunteiden kanssa. Näin siirretään mielenterveyttä seuraavalle sukupolvelle.

Historia ei ole tuomio. Oman taustan ja mielen käsittelemisestä ja ymmärtämisestä seuraa hyvää vanhemmuutta, hyviä ihmissuhteita ja hyvinvointia.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Kolme hellyttävää tapaa lievittää lapsen ikävää. 

”En haluu päiväkotiin! Haluan äitin!”, huutaa kuopus, kun avaamme päiväkodin oven aamuisin. llalla lapsi kuiskaa, että hänellä on jo nyt ikävä meitä vanhempia. Päiväkodissa unikaverina mukana oleva haukku-hauva kyllä lohduttaa, mutta ei korvaa äitiä. Millä helpottaisin lapseni ikävää?

Päiväkodin täti keksii keinon: Tuokaa mukananne valokuva perheestä. Kuopus voi katsella sitä, kun ikävä muuttuu itkuksi. Itse keksin antaa haukku-hauvan kaulaan huivini, joka tuoksuu minulle, ja toivon mukaan siksi lohduttaa.

Ystäväperheen äiti kehottaa valitsemaan pienen sileän kiven – suukon. Vanhempi antaa suukko-kivelle päiväkotipäivän alussa pusun (tai kuiskaa kivelle ”rakastan sinua”), ja sitten kivi sujautetaan lapsen taskuun. Tiukan paikan tullen pieni kämmen voi käpertyä äidin tai isän suukon ympärille.

Tiukan paikan tullen pieni kämmen voi käpertyä äidin tai isän suukon ympärille.

Törmään netissä vielä kolmanteen kikkaan. Amerikkalainen Louise Mallet keksi piirtää pienet sydämet poikansa ja itsensä kämmeniin. Sydämiä hän nimittää ”halinappulaksi”. Kun sydämestä painaa, saa toinen sydämen omistaja etähalin.

– Latasimme sydämet matkalla kouluun pitämällä toisiamme kädestä. Kun hain pojan iltapäivällä hoidosta, hän kertoi iloisesti, että minulta saamansa halit olivat helpottaneet ikävää. Lapsi kertoi painaneensa sydäntä pitkään, kun häntä oli koulupäivän aikana itkettänyt. Vastasin hänelle, että ”se oli varmasti se pitkä, ihana hali, jonka tunsin”, Louise kirjoittaa.

Ikävää helpottavan kikan ei tarvitse olla monimutkainen. Se voi olla samanlainen ranneke, hiuspinni tai pieni pehmoeläin, josta lapsi ja vanhempi muistavat toisensa päivän aikana. Se voi olla aina tiettyyn kohtaan annettu pusu tai silitys, jota koskettamalla lapsi saa yhteyden vanhempaansa tai voimalause, jota lapsi voi ajatella, kun ikävä yllättää. Tärkeintä on, että kikan avulla lapsi tuntee olonsa rakastetuksi ja turvalliseksi.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.