Perheet seikkailevat kirjoissa

Äiti, lataa akut lukemalla! Viisi näkökulmaa perheeseen:

Selviytyjäperhe:
Nais Mason: Toivo (Gummerus).

Jos ehdit lukea tänä keväänä vain yhden kirjan, lue tämä. Kenialainen Nais Mason on kahden lapsen äiti ja miehensä tartuttama hiv-potilas, pian myös leski. Mutta hän on myös oman elämänsä sankari, taistelijaluonne, joka alkaa itse sairastuttuaan työskennellä HIV-positiivisten ja perheväkivaltaa kokeneiden afrikkalaisnaisten hyväksi. Omat murheet tuntuvat pieniltä tämän kirjan jälkeen, ja jälleen muistuu mieleen, miten paljon se paikka, jossa sattuu syntymään, määrittää mahdollisuuksiamme. Jos kirjalla on opetus, se on tämä: mitä jokainen meistä voi tehdä muuttaakseen maailmaa edes hiukan paremmaksi paikaksi elää?

Yksinhuoltajaperhe:
Eve Hietamies: Tarhapäivä (Otava).

Luitko Hietamiehen edellisen romaanin, Yösyötön? Tarhapäivä jatkaa Antti ja Paavo Pasasen yhteiselon tarkastelua. Yhä tärkeämmäksi muodostuu ystävätär Enni Terttu-tyttärineen. Hietamies kuvaa lapsiperheen arkea niin todentuntuisesti ja yksityiskohtaisesti, että lukijaa riemastuttaa. Onko Hietamies ollut kärpäsenä katossa vai mistä hän tietää tämän kaiken? Viihdyttävä kirja uppoaa varmasti kohdeyleisöönsä eli melko pienten lasten vanhempiin.

Sijaisperhe:
Anna-Leena Härkönen: Onnen tunti (Otava).

Härkönen käsittelee aiheensa aina perusteellisesti, tämänkin. Perheenäiti Tuulaa riivaa ajatus siitä, mihin huostaanotetut lapset päätyvät. Kuka pitää heistä huolta? Niin Tuulan perheeseen astelevat eräänä päivänä sijaislapset Luke ja Venni. Hyvin alkavan kirjan imu laimenee hiukan loppua kohden, mutta silti lukija ei taaskaan voi olla hämmästelemästä sitä, miten sujuvasti ja ennen kaikkea hauskasti Härkönen kirjoittaa satuttavistakin aiheista. Taattua Härköstä, johon väsynykin äiti jaksaa tarttua.

Aatelisperhe:
Mary S. Lovell: Mitfordin tytöt (Schildts).

Tämä elämäkerta on jo parin vuoden takaa, mutta kun tarina alkaa sadan vuoden takaa, kirjakaan ei hetkessä vanhene. Tämä sopii historiallisten romaanien ja elämäkertojen ystäville. Tarjolla on hurmaava nojatuolimatka brittiläisen yläluokan omintakeiseen elämään, jossa köyhyys on suhteellista ja tempaukset omaa luokkaansa. Ihan tällaista elämää ei ole koskaan eletty meillä, ja siksi siitä on niin hauska lukea. Yksi Mitfordin kuudesta sisaruksesta on vielä elossa ja elää herttuattarena Englannin maaseudulla.

Ydinperhe:
Jonathan Franzen: Vapaus (Siltala).

Yli 600-sivuinen järkäle voi pelottaa, mutta siihen kannattaa tarttua. Amerikkalaisen Berglundin perheen tarina imaisee mukaansa, ja jos lukija välillä uupuu, Berglundeista voi huoleti pitää pari päivää paussia ja palata heidän elämäänsä uusin voimin. Franzen kuvaa hienosti henkilöidensä sisäistä maailmaa, ja jokainen löytää tästä varmasti omat samaistumiskohteensa. Sopii sille, joka turhautuu kevyen viihteen äärellä. Tämän voi varata vaikka kesälomalukemiseksi.

PS. Muista vielä tämä:

Satu Taskinen: Täydellinen paisti. Teos.

Jokainen, joka on valmistellut päivällistä kylään tuleville puolison sukulaisille, tunnistaa ne pienen pienet tilanteet ja tunteet sekä sen mielialasta toiseen heittelehtivän epävarmuuden, joita Wienissä asuva Satu Taskinen palkitussa esikoisteoksessaan kuvaa. Kaikki menee paistin ehdoilla. Kirja kattaa vain yhden päivän, mutta miten paljon yhteen päivään mahtuukaan! Lopuksi kyse on aivan muusta kuin paistista, ja tunnelma muuttuu sivu sivulta. Kirja voitti Helsingin Sanomien parhaan esikoiskirjan palkinnon vuonna 2011. Ei ihan helppo kirja, mutta antaa kärsivälliselle lukijalle paljon.

Moi! Mitä te teette? Kuva: iStockphoto

”Kurkin seksin aikana ovelle, ettei kukaan lapsista vain seiso siellä”, kolmen lapsen äiti tunnustaa.

”Nyt ymmärrän, mistä pimeässä ja peiton alla -myytti on lähtöisin. Lapsiperheestä”, kertoi 39-vuotias kahden lapsen äiti sen jälkeen, kun hänen nuorimmaisensa tassutti vanhempien makuuhuoneeseen kesken seksin.

Sen jälkeen ei tehnyt enää mieli pitää valoja päällä. 

Seksi pikkulapsiaikanakin on kuitenkin mahdollista, vaikkakin harvoin kovin spontaania. Kun arki ja ylimääräiset silmäparit kotona asettavat rajoituksensa aikuisten keskinäiselle kanssakäymiselle, tarvitaan vinkkejä heiltä, jotka asiasta tietävät: pienten lasten vanhemmilta. 

1. Tarjoa ruutuaikaa. 

”Kun lapsemme olivat pienempiä, heidät sai tehokkaasti naulittua puoleksi tunniksi ruudun ääreen pistämällä Muumit pyörimään. Edelleen, kun kuulen ohjelman tunnusmusiikin, mieli vaeltaa seksiin.” Nainen, 28, kolme lasta

2. Luota lukkoon.

”Lukittava makkarin ovi on ihan ehdoton. Lapsetkin tietävät, että äiti ja isä laittavat välillä oven lukkoon, kun haluavat jutella rauhassa keskenään.” Nainen, 37, kolme lasta

3. Mene saunaan. Tai ”saunaan”.

”Kylpyhuoneen ovessa on lukko, joten lasten hereillä ollessa harrastamme seksiä siellä. Ilmoitamme menevämme kahdestaan päiväsaunaan – tai vain 'satumme' yhtä aikaa suihkuun. Kun laittaa suihkun täysillä valumaan, ei tarvitse olla edes ihan hipihiljaa.” Nainen, 38, kaksi lasta 

4. Muista kuuloetäisyys.

”Seksiä harrastetaan vain, kun lapset ovat nukkumassa, ja silloinkin eri kerroksessa kuin lastenhuone on. Portaiden narahtelu paljastaa yössä vaeltelijat, joten meille jää aina aikaa teeskennellä, että katseltiin tässä vain telkkaria… Se toimii, jos kylpytakki on käden ulottuvilla.” Nainen, 38, kaksi lasta

5. Odota iltaan.

”Minun on vaikea antautua seksin vietäväksi, jos lapset katsovat seinän takana Pikku Kakkosta. Se tunne, että lapset saattavat tulla koska vain, ei kiihota. Siksi meillä on seksiä lähinnä iltaisin lasten jo nukkuessa tai jos lapset eivät ole jostain syystä kotona. Iltaisinkin kurkin seksin aikana ovelle, ettei kukaan lapsista seiso siellä tuijottamassa häkeltyneenä.

Ikimuistoisimmat kokemukset liittyvät siihen, kun melkein laukeamisen hetkellä lapsen kuulee oksentavan viereisessä huoneessa. Lapsiperheessä todella mennään tunnelmasta toiseen sekunnissa.” Nainen, 42, kolme lasta

Vierailija

Naiset kertovat: Mene ”saunomaan” ja 4 muuta keinoa, miten seksi pikkulapsiperheessä onnistuu varmimmin

Meillä on neljä lasta, nyt jo koululaisia ja teini-ikäisiä. Heidän ollessaan pieniä harrastimme mm. naapureiden kanssa "vaihtokauppoja" eli lähetimme lapset naapuriin tai he omansa vastavuoroisesti meille. Siinä tunnissa jolloin vauva ja taapero päiväunilla sekä isot lapset naapurissa ehti nauttia vähän pidemmälläkin kaavalla. Toinen suosikki oli viikonloppuaamujen lastenohjelmat. Lapset istuivat kuin nakutettuna television äärellä puolisen tuntia. Siinä hiljaa peiton alla lusikka-asennossa...
Lue kommentti
Liitän sanan ’taaperoimettäjä’ nyt ensimmäistä kertaa julkisesti itseeni. Kuva: Satu Kemppainen.

Miksi taaperoimetys aiheuttaa hämmennystä ja hävettää?

Olen imettänyt kolmesti. Kaikki kolme lasta ovat saaneet maitoa myös muualta kuin rinnoistani. En suunnitellut imetysteni pituutta tai tapaa. Jokaisen lapsen imetyksestä olen oppinut jotakin.

Ensimmäisen lapsen kanssa, voi taivas, yli kymmenen vuotta sitten, imetys oli kamalaa. Suihkin suihkutisseillä maitoa kahvilassa vieraisiin pöytiin. Lapseni oli tukehtua maitotykkieni laukauksiin. Rinnat paisuivat liiasta pumppauksesta äärirajoille. Kyllä, liivikaupasta loppuivat koot kesken. Myönnän, että sulkeuduin vauva-aikana kotiin, koska en halunnut yleisöä maitosodalleni. Sota kesti lähes vuoden, ja olin onnellinen, kun se loppui.

Lapseni oli tukehtua maitotykkieni laukauksiin. Kyllä, liivikaupasta loppuivat koot kesken.

Toisen lapsen kanssa osasin laittaa tissini kuriin ajoissa. Kun imetys ei ollut jatkuvaa taistelua, se todella oli käsittämättömän vaivatonta. Yhtäkkiä imettäminen puistonpenkillä, appiukon vieressä tai vaikka lätkämatsissa tuntui helpolta. Silti imetin tätä lasta lyhyemmän ajan kuin esikoista, vain kahdeksan kuukautta, koska lapsi itse halusi niin. Ja minäkin halusin.

Kolmas lapseni ryömi heti synnytyksen jälkeen rinnalleni. Hän rakasti olla rinnalla, ja minä rakastin vain katsella häntä. Yhtäkkiä minulla ei ollut kiire minnekään. En huomannut mitään rasittavia tiheän imun kausia, vaan antauduin imetykselle. Olin valmis tasaamaan hengitykseni, rentoutumaan. Kuin huomaamatta lapseni täytti vuoden, ja hups, olinkin taaperoimettäjä.

Liitän sanan ’taaperoimettäjä’ tässä nyt ensimmäistä kertaa julkisesti itseeni.

Liitän sanan ’taaperoimettäjä’ tässä nyt ensimmäistä kertaa julkisesti itseeni. Olenko se todella minä?

En ollut koskaan ajatellut imetyksen maksimipituutta, mutta en nähnyt itseäni taaperoimettäjänä. Lapsi oli täyttänyt maagisen yhden vuoden, ja yhtäkkiä leppoisa imetyshetki vaihtui salakähmäiseen pälyilyyn. Päässäni takoi: Miten tähän tultiin? Lapsi varmaan roikkuu rinnalla vielä kouluikäisenäkin! Rajoittaako tämä vapauttani? Miksi en osaa lopettaa?

Kun joku kysyi, että imetinkö vielä, vastasin kaarrellen, että juu, mutta lopettelemassa ollaan, on tuo lapsi vain vähän tissin perään. Oikeasti me molemmat olimme tissin perään. Olimme koukussa hetkeen, jossa saatoimme unohtaa päiväkodin, työt ja vanhempien sisarusten käninän, ja vain tuijottaa toisiamme, olla lähellä. Toki poika saattoi olla koukussa itse tuotteeseenkin.

Päässäni takoi: Miten tähän tultiin? Lapsi varmaan roikkuu rinnalla vielä kouluikäisenäkin! Miksi en osaa lopettaa?

Minusta oli tullut kaappi-imettäjä. Niin syvään minussa oli kirjoitettu, että taaperoimetys on jotenkin outoa. Tunnen edelleen sitä kohtaan ristiriitaa. Mikä saa minut ajattelemaan niin? THL:n imetyssuositus on vuosi ja WHO:n kaksi vuotta. Kukaan ei kauhistellut tai pilkannut, vaikka imetin taaperoa.

Jokaisella meillä on omanlaisensa äiti-identiteetti. Lapsen kasvatus ja siihen liittyvät valinnat ovat jatkuvaa identiteetin vahvistamista. Taaperoimetys ei kuulunut minun identiteettihorisonttiini, ja oli siksi kipukohta.

Tiedän, etten ole ainoa kaapissa imettänyt. Tiedän äitejä, jotka kipuilevat pitkäksi venyneen imetyksen kanssa kuukausia, koska omat ja ulkopuolen odotukset ovat ristiriidassa. Ja sitten tiedän äitejä, jotka pystypäin imettävät tai ovat imettämättä juuri niin kauan tai vähän aikaa kuin itseä ja lasta huvittaa. Te olette esikuviani!

Mutta meille epävarmoille äideille sanoisin: Imetystaipaleesi pituus on sinun oma, yksityinen asiasi. Siinä ei ole mitään hävettävää.