Meidän Perheen työaikakyselystä selvisi, että työn ja perheen yhdistäminen sujuu mukavimmin osa-aikatyössä.

Kokoaikaista päivätyötä tekee alle puolet vastanneista, selvisi Meidän Perheen työaikakyselystä. Vastanneilta kysyttiin, millaista työaikaa he tekevät ja miten he ovat kokeneet työn ja lapsiperhearjen yhdistämisen.

Vastanneista noin 44 prosenttia kertoi tekevänsä ns. tavallista päivätyötä. Ilta-, viikonloppu- tai yötyö kuuluu yli kolmanneksen arkeen: vuorotyöläisiä oli vastanneista 36 prosenttia. Noin kymmenesosa on tällä hetkellä työelämän ulkopuolella.

Osa-aikatyö helpottaa arkea

Läheskään kaikilla työviikko ei ole se tavallinen viisipäiväinen. Lyhennettyä työaikaa tai muuten osa-aikaista työtä tekee vastanneista peräti kolmasosa.

Osa-aikatyössä olevista moni kokee, että arjessa ehtii ja jaksaa enemmän – kunhan työn määrä vastaa työaikaa:

"Lyhyemmällä työpäivällä jää energiaa myös lapsen kanssa touhuamiseen ja kotihommiinkin."

"Mielestäni varsin toimivaa tehdä lyhennettyä työaikaa niin, että saa yhden ylimääräisen vapaapäivän viikkoon. Lisäksi kun tekee lauantaita silloin tällöin ja isä hoitaa lapsia silloin kotona, eivät lapset tarvitse kuin 15 hoitopäivää. Kaikki saavat siis enemmän aikaa kotona yhdessä."

"Olimme osa-aikaisella hoitovapaalla niin, että me vanhemmat vuorottelimme viikon töissä ja viikon kotona hoitovapaalla. Saimme palkkatuloja, kotihoidontukea ja kuntalisää, pysyimme mukana työelämässä ja saimme lapsemme hoidettua kotona."

"Olin vuoden osittaisella hoitovapaalla lyhentämällä työaikaani kuuteen tuntiin. Tuo ei käytännössä toiminut ollenkaan, koska tein lyhyemmässä ajassa ihan samat työt kuin muutkin. Nyt olen tehnyt vuoden neljän päivän työviikkoa ja ollut todella tyytyväinen!"

Vuorotyö ei ole aina paha asia

Vuorotyössäkin nähdään paljon positiivista, kunhan puolisokin osallistuu arjen pyörittämiseen:

"Koen, että saan olla lasten kanssa enemmän kuin jos tekisin arkipäivisin toimistotyöaikaa. Arkivapaat ja se, että ennen iltavuoroon menoa saan olla lasten kanssa kotona aamun ja aamupäivän, ovat pelkkää plussaa!"

"Hyvä puoli vuorotyössä on se, että saa viikolla vapaata ja mies on viikonloppuna kotona, kun itse on töissä. Eli hoidon tarve ei ole niin suuri."

"Silloin kun minä ja mieheni molemmat työskentelimme vuorotöissä, lapsilla riitti 13 hoitopäivää/kk. Nyt kun mies tekee aamu ja -iltavuoroja ja minä olen arkisin 8-16 töissä lapset ovat hoidossa 16 pvä/kk. Rahaa tulee tilille saman verran kuukaudessa, mutta hoitomaksut ovat suuremmat kuin ennen. Myös lasten hoitoajat ovat pidentyneet. Eli vuorotyö ei ole aina paha asia."

Haastava yhdistelmä on yksinhuoltajuus ja vuorotyö:

"Yksinhuoltajana on usein vaikea yhdistää työtä ja lastenhoitoa. Mutta onneksi on  hyvä tukiverkosto, johon kuuluu lasten mumma ja ystävät. Viikonlopputyöt ovat kaikista hankalimmat järjestää."

Joustoa kokoaikatyöhön

Miten sitten pyörii kokoaikaista päivätyötä tekevän arki? Sitä helpottaa, jos on joustava työaika:

"Aamusta kiire. Iltapäivästä kiire. Iltatoimintaa lasten kanssa ja lopulta illalla tai keskiyöllä kaadutaan sänkyyn. Lomalla helpottaa. Ehkä."

"Työn ja lastenhoidon yhdistäminen on jatkuvaa tasapainoilua vaativa huono kompromissi, jossa aina tuntee laiminlyövänsä jompaa kumpaa. Erityisesti lyhyt ilta lasten kanssa on ikävä."

"Omat työni ovat sellaiset, että olen niistä itse vastuussa ja kunhan hoidan hommani deadlineen mennessä ja oikein, on työnantajani tyytyväinen. Hyvin on toiminut."

Sitaatit ovat lainauksia työaikakyselyn vastauksista. Kysely toteutettiin Meidän Perheen netissä huhti-toukokuun vaihteessa 2013, ja vastauksia tuli yhteensä 186. Kiitos kaikille osallistuneille!

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Toisenlaiset äidit Livillä ja Ruudussa tiistaisin klo 21. Kuva Niki Strbian

Jos vanhemmalla on haavoja omissa varhaisissa ihmissuhteissaan, voivat kasvatuksen työkalut loppua kesken.

Muun muassa geneettinen perimä, varhainen kiintymysmalli ja elämänkokemukset vaikuttavat ihmisen psyykkiseen kehitykseen. Jos ihminen jää tavalla tai toisella toistuvasti yksin selviytymään lapsuuden haasteista ilman asianmukaista tukea, tuottaa se usein selkeitä pulmia tunteiden säätelyssä ja vuorovaikutuksessa.

Entä miten heijastuuu vanhemmuuteen se, jos elämä on tarjoillut vuoren tai jopa vuoriston kokoisia vaikeuksia näissä asioissa?

Kun vanhempana pitäisi tarjota lapselle lohtua tämän kitistessä barbin kengän katoamisesta, aikuisen sisällä saattaakin herätä äkkiarvaamatta se pieni, ymmärrystä vaille jäänyt lapsi, joka alkaa kiljua ja raivota. Moni vanhempi ihmettelee jälkikäteen: ”En voi uskoa, että tuo juuri pääsi ulos suustani!” 

Aikuisen sisällä herää ymmärrystä vaille jäänyt lapsi, joka alkaa kiljua ja raivota.

Osa vanhemmista ryhtyy omien vaikeiden kokemustensa valossa ylisuojelevaksi, mistä voi seurata vaikeuksia asettaa lapselle riittäviä rajoja. Tilanne on lapselle turvaton, ja sitä kompensoidakseen hän ottaa yhä enemmän pomon roolia itselleen. Allikossa ollaan!

Melkoisia uhkakuvia, sillä onhan meillä kaikilla vanhemmaksi tullessamme takanaan lapsuus ja rimpsu elettyä elämää – yleensä rosoista tai rosoisempaa. Miten siitä sitten voi selvitä? Vai tarkoittaako epävakaa elämänhistoria tuomiota?

Hyviä uutisia! Aivot säilyvät muovautumiskykyisinä läpi elämän. Vuorovaikutusmallit voivat muuttua. Erityisen lohdullista on, että ihmisen psyykkistä eheyttä eivät sinänsä määrittele vaikeatkaan elämäntapahtumat, vaan hänen kykynsä käsitellä niitä. 

Ihmisen psyykkistä eheyttä eivät määrittele vaikeatkaan elämäntapahtumat, vaan hänen kykynsä käsitellä niitä. 

Oman elämän tietoinen tarkastelu ja pohdinta – ”making sense of your life” – lisää itseymmärrystä. Sitä kautta ihminen kasvaa ja kehittyy, ja on helpompi tunnistaa tunteet ja ajatukset, jotka vaikuttavat omaan käytökseen. Esimerkiksi sen, miksi barbinkenkäepisodit saattavat joskus syöstä aikuisen pois tolaltaan.

Lapsen mieli kehittyy vastavuoroisuuden ja huolenpidon kokemuksissa. Kun vanhempi eläytyy ja tavoittaa lapsen käyttäytymisen taustalla vaikuttavia tarpeita ja mielentiloja, kokee lapsi tulevansa ymmärretyksi. Hän ei jää yksin hankalienkaan tunteiden kanssa. Näin siirretään mielenterveyttä seuraavalle sukupolvelle.

Historia ei ole tuomio. Oman taustan ja mielen käsittelemisestä ja ymmärtämisestä seuraa hyvää vanhemmuutta, hyviä ihmissuhteita ja hyvinvointia.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Kolme hellyttävää tapaa lievittää lapsen ikävää. 

”En haluu päiväkotiin! Haluan äitin!”, huutaa kuopus, kun avaamme päiväkodin oven aamuisin. llalla lapsi kuiskaa, että hänellä on jo nyt ikävä meitä vanhempia. Päiväkodissa unikaverina mukana oleva haukku-hauva kyllä lohduttaa, mutta ei korvaa äitiä. Millä helpottaisin lapseni ikävää?

Päiväkodin täti keksii keinon: Tuokaa mukananne valokuva perheestä. Kuopus voi katsella sitä, kun ikävä muuttuu itkuksi. Itse keksin antaa haukku-hauvan kaulaan huivini, joka tuoksuu minulle, ja toivon mukaan siksi lohduttaa.

Ystäväperheen äiti kehottaa valitsemaan pienen sileän kiven – suukon. Vanhempi antaa suukko-kivelle päiväkotipäivän alussa pusun (tai kuiskaa kivelle ”rakastan sinua”), ja sitten kivi sujautetaan lapsen taskuun. Tiukan paikan tullen pieni kämmen voi käpertyä äidin tai isän suukon ympärille.

Tiukan paikan tullen pieni kämmen voi käpertyä äidin tai isän suukon ympärille.

Törmään netissä vielä kolmanteen kikkaan. Amerikkalainen Louise Mallet keksi piirtää pienet sydämet poikansa ja itsensä kämmeniin. Sydämiä hän nimittää ”halinappulaksi”. Kun sydämestä painaa, saa toinen sydämen omistaja etähalin.

– Latasimme sydämet matkalla kouluun pitämällä toisiamme kädestä. Kun hain pojan iltapäivällä hoidosta, hän kertoi iloisesti, että minulta saamansa halit olivat helpottaneet ikävää. Lapsi kertoi painaneensa sydäntä pitkään, kun häntä oli koulupäivän aikana itkettänyt. Vastasin hänelle, että ”se oli varmasti se pitkä, ihana hali, jonka tunsin”, Louise kirjoittaa.

Ikävää helpottavan kikan ei tarvitse olla monimutkainen. Se voi olla samanlainen ranneke, hiuspinni tai pieni pehmoeläin, josta lapsi ja vanhempi muistavat toisensa päivän aikana. Se voi olla aina tiettyyn kohtaan annettu pusu tai silitys, jota koskettamalla lapsi saa yhteyden vanhempaansa tai voimalause, jota lapsi voi ajatella, kun ikävä yllättää. Tärkeintä on, että kikan avulla lapsi tuntee olonsa rakastetuksi ja turvalliseksi.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.