Tapakouluttaja Kaarina Suonperä kertoo, millainen on lapsen juhlaetiketti.

Kaunis käytös opitaan kotona. Hyvä ryhti, silmiin katsominen, tervehtiminen, kiittäminen ja anteeksipyytäminen ovat perustaitoja.

  • Älä nolaa lasta. Aikuinen ei halua tulla nolatuksi julkisesti, ei liioin lapsi. Nuhteet eivät auta tapoja juurtumaan eikä moittija näytä hyvää esimerkkiä siitä tahdikkuudesta, jota hän lapsilta vaatii. Mikään ei latista muidenkin juhlatunnelmaa tehokkaammin kuin lapsilleen motkottavat vanhemmat. Jos lapsi karjuu, että anna mehua, vanhempi voi sanoa: "Muistatko muuten, miten kotonakin aina kauniisti pyydät?"
  • Kaikille sattuu. Lasin kaatuminen ei ole maailmanloppu, vaan pelkkä pesukoneasia. Toimi, älä taivastele: pyydä vahinkoa anteeksi ja tarjoudu pesettämään liina tai matto. Lapselta ei voi odottaa samanlaista hienomotoriikkaa ja varovaisuutta kuin aikuisilta.
  • Lapsikin jännittää. Pieni juhlajännitys on ymmärrettävää. On inhimillistä, että opitut tavat tuppaavat hetkeksi unohtumaan. Ole lempeä ja rento ja huomioi lapsen vilpitön yritys.
  • Lapsen juhla-asu on iän ja tilanteen mukainen. Avonaiset mekot ja korot eivät pue alle rippikouluikäisiä tyttöjä. Tytön hyvä juhla-asu on pusero ja hame tai mekko. Puku, jota käytetään ehkä kerran tai kaksi, on kallis hankinta, joten pieni poika voi hyvin juhlia kauluspaidassa tai muussa siistissä paidassa ja suorissa housuissa. Siisti neuletakki korvaa pikkutakin.
  • Lenkkitossuissa ei pitäisi mennä juhliin, mutta kiiltonahkakenkiinkään ei vanhempien ole pakko investoida, jos budjetti on rajallinen. Siistit vapaa-ajan kengät tai sandaalit sopivat. Juhlakengät voi ostaa käytettyinä tai lainata. Tärkeintä on, että vaatteet ovat puhtaat ja siistit, lapsi oppii erottamaan arkivaatteet juhlapukeutumisesta ja pyrkii käyttäytymään juhlissakin hyvin.
  • Lapsille syöminen ei ole pääasia. Älä hermostu, jos juhlahumu päihittää pöydän antimet. Järjestäjänä voit varata pienille nopeasti syötävät, vähän sottaavat tarjoomukset, esimerkiksi lihapullakeon, prinssinnakkivuoren, pieniä kasvis- ja hedelmäpaloja ja jäätelöä.
  • Pillimehut eivät ehkä ole ekologisia, mutta niiden kaatuilua ei tarvitse varoa toisin kuin kevyiden pahvimukien. Jos lapsella on menossa kranttuilukausi, voi olla hyvä idea antaa hänen syödä kotona ennen lähtöä, silloin hän ei juhlissa kiukuttele ainakaan nälkäänsä.
  • Varaa lapsille puuhaa. Pitkät päivälliset puheineen voivat ikävystyttää nuorimpia. Koska aina ei ole takeita siitä, että juhlien järjestäjä on huolehtinut perheen nuorimmille tekemistä, kannattaa ottaa mukaan hiljaista ajankulua: lehtiö ja värikyniä, siirtotarra-arkki, pieni suurennuslasi tai kiikarit, sarjakuvia. Varta vasten ostettu pikkutavara säilyttää uutuudenviehätyksensä ainakin kotiinlähtöön asti.
  • Osallistumalla oppii. Kun lapsi kulkee pienestä pitäen perheen kanssa juhlissa, hän kasvaa luontevaan vuorovaikutukseen. Ruokapöydässä pikkulapsen voi ottaa syliin ja jutella siitä, miten aterialla toimitaan. Jos lapsi yrittää kahmia kaikki keksit kulhosta, anna hänen ottaa pari ja rohkaise häntä tarjoamaan muille. Pienenkin lapsen voi ottaa mukaan häihin.
  • Kun lapsi alkaa pitkästyä, siirrytään vaivihkaa kauemmas. On turhaa jäädä kirkosta pois sillä verukkeella, että "ei se kumminkaan jaksa olla hiljaa". Lapsi jaksaa aikansa.
  • Lahjat saa avata juhlien aikana. Lahjojen avaamisen voi juhlissa ottaa hauskana ohjelmanumerona. Teippaa kortti huolella pakettiin siltä varalta, että kääröä ei avata juhlissa. Näin sankari tietää, mitä hän sai juuri sinulta ja osaa kiitoksessaan ilmaista ilonsa siitä. Lahjoista on aina muistettava kiittää.
  • Viittaa kintaalla hapannaamoille. Aina löytyy happamia "lapset saavat näkyä, mutta eivät kuulua" -ihmisiä. On normaalia, että pikkuväki riehaantuu juhlissa. Jos joku kommentoi ilakointia paheksuen, älä ryhdy väittelemään. Jos moitteeseen oli aihetta, vilpittömän pahoittelun pitäisi riittää.

Asiantuntijana tapakouluttaja Kaarina Suonperä.

Lotta Ehrnrooth, Meidän Perhe

Kuvat: iStockphoto

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Perintösohvalla. Sisarukset Oiva, Taito ja Tilda ovat tottuneet viettämään paljon aikaa yhdessä. Tuvan sohvalle kokoonnutaan pelaamaan ja katsomaan telkkaria. Antin äidiltä saadulle sohvalle mahtuvat myös bedlingtoninterrierit Armas ja Hellä. Kuva: Juha Salminen
Perintösohvalla. Sisarukset Oiva, Taito ja Tilda ovat tottuneet viettämään paljon aikaa yhdessä. Tuvan sohvalle kokoonnutaan pelaamaan ja katsomaan telkkaria. Antin äidiltä saadulle sohvalle mahtuvat myös bedlingtoninterrierit Armas ja Hellä. Kuva: Juha Salminen

Johannan ja Antin perhe asuu kaukana katuvaloista pienessä hirsitalossa, jossa eletään tiiviisti lähekkäin. Pihalla on tilaa sekä lapsille että lampaille.

Miten päädyitte asumaan pieneen kylään?

Johanna: Tämä on ensimmäinen omistusasuntomme. Meillä oli molemmilla oma yritys ja etsimme kotia, jonka läheltä löytyisi edullista työtilaa.

Antti: Sukuani on asunut täällä päin, ja isälläni on mökki lähellä. Kun isäni kertoi, että täältä on tulossa talo myyntiin, päätimme lähteä katsomaan sitä. Ostopäätös oli hetken mielijohde. Talo oli ollut kesämökkinä viimeiset parikymmentä vuotta, ja se oli tosi huonossa kunnossa. Piha oli yhtä viidakkoa. Taloa ei edes näkynyt viereiselle tielle.

 

Eläinrakas perhe hankki lampaita ja kanoja kolme vuotta sitten. Lampaat ovat perheen lemmikki- ja terapiaeläimiä. Johannan mielestä yksi parhaista asioista on istua kesällä pihakivellä ja rapsuttaa lampaita. Kuva: Juha Salminen
Eläinrakas perhe hankki lampaita ja kanoja kolme vuotta sitten. Lampaat ovat perheen lemmikki- ja terapiaeläimiä. Johannan mielestä yksi parhaista asioista on istua kesällä pihakivellä ja rapsuttaa lampaita. Kuva: Juha Salminen

 


Jaettu tila. Perheen nuorimmat sisarukset Tilda ja Taito jakavat yhteisen huoneen, joka on ennen toiminut olohuoneena ja vanhempien makuuhuoneena. Kuva: Juha Salminen

 


Tupakeittiön pöydän ääressä syödään, tehdään läksyt, leikitään, katsotaan telkkaria ja kootaan palapelejä. Keittiön katseenvangitsija on Johannan toivoma ruudullinen lattia, jonka 144 ruutua Antti teippasi ja maalasi itse. Kuva: Juha Salminen


Mihin ihastuitte huonokuntoisessa talossa?

Johanna: Minä ihastuin nykyisen lastenhuoneen tapettiin ja muovimaton alta löytyneeseen puulattiaan. Muuta ei tarvittu. Antti on myöhemmin ollut sitä mieltä, että asiaa olisi kannattanut harkita tarkemmin, mutta olimme silloin nuoria ja pöljiä. Hetken ajatus kantoi pitkälle.

”Lähdimme soitellen sotaa, sillä emme olleet koskaan ennen remontoineet vanhaa taloa.”

Antti: Vesi piti kantaa sisään, eikä talossa ollut sisävessaa. Sulake paloi heti, jos lämmityspatterit ja kahvinkeitin olivat samaan aikaan päällä. Keittiön lattia oli romahtanut yhdestä nurkasta. Sain alkaa ensitöikseni tehdä lämmintä kuistia ja sisävessaa. Meitä ulkovessa ei olisi haitannut, mutta se kävi vanhempiemme luonnolle.

Johanna: Lähdimme soitellen sotaan, sillä emme olleet koskaan ennen remontoineet vanhaa taloa. Antti on onneksi puuseppä, ja hänen taitava isänsä on ollut isona apuna. Olemme etsineet tietoa perinnerakentamisesta kirjoista ja kyselleet ihmisten kokemuksia. Asioita olisi voinut tehdä toisinkin, mutta talo on ainakin vielä pystyssä.

Millaista on asua paikassa, joka kuhisee kesällä turisteja ja hiljenee talveksi?

Johanna: Nykyään nautin omasta rauhasta. Lähinaapurina meillä on yksi ympärivuotinen asukas. Muut ovat mökkiläisiä. Keskustaan on matkaa kuusi kilometriä, ja siellä ovat myös lähimmät katuvalot. Kotikylällä pitää liikkua talvisin otsalamput päässä.

Lapsilla ei ole kavereita ihan naapurissa, mutta toistaiseksi heillä on riittävästi seuraa toisistaan. Kun meillä käy ystäviä Helsingistä, heidän pitää saada heti radio ja telkkari päälle, koska meillä on liian hiljaista. Me taas nautimme hiljaisuudesta. Toisaalta taloon mahtuu huutoa ja kiljuntaa, kun ei tarvitse pelätä, että naapurit kuulevat.

Miten talo toimii lapsiperheen kotina?

Johanna: Talo on joustanut yllättävän hyvin perheen kasvaessa. Olemme muuttaneet ja vaihtaneet huoneita tarpeen mukaan. Tildan ja Taiton huone oli aluksi olohuone ja myöhemmin vanhempien makuuhuone. Oivalle rajasimme oman tilan lastenhuoneen viereiseen pieneen läpikulkutilaan. Oivaa ei häiritse, vaikka sisarukset kulkevat hänen huoneensa läpi. Lapset ovat niin tottuneita olemaan tiiviisti yhdessä ja jakamaan huoneen, että heillä on heti ikävä toisiaan, kun joku menee kaverin luokse yökylään.


Astia-aarteita. Kotiin on ostettu käytettyinä vain Oivan sänky ja salongin kirjahylly sekä pari uutta säilytyskalustetta. Muut esineet ovat tulleet jossain vastaan, saatu tai pelastettu roskalavalta. Kuva: Juha Salminen


Minkälaisia sisustajia olette?

Johanna: Emme kovin kummoisia. Meillä ei tarvitse olla samanlaista kuin muilla vaan sellaista, mikä näyttää meidän mielestämme kivalta. Vanhassa talossa hirret ovat vanhoja ja seinät vinoja. Lapsemme tykkäävät askarrella ja piirtää, ja heidän tuotoksiaan on paljon esillä. Pidämme siitä, että koti on käytännöllinen, ja käytämme sitä mitä on saatavilla. On meillä Ikean kuvasto, jota joskus selailen, mutta kun tarvitsemme jotain, käymme ensin etsimässä pihavarastosta. Kylällä on myös loistava kierrätyspiste.

Miten tavarat pysyvät teillä järjestyksessä?

Johanna: Kaikki perustuu siihen, että tavaraa on vain sen verran kuin kaappeihin mahtuu. Lasten syntymän myötä vannotimme sukulaisia, ettei meille hankita mitään turhia muovihärpäkkeitä. Ulkovarastossa säilytämme muun muassa huonekaluja. Käymme hakemassa sieltä pöydän tai tuolin, kun tarvitsemme jotain. Vien sinne aina osan lasten leluistakin, ja tuon mukanani vaihtureita. Silloin ne tuntuvat uusilta. Ei tarvitse olla jatkuvasti ostamassa uutta, kun osa tavaroista on välillä pois silmistä.


Lisää tilaa. Vanhemmat saivat oman makuuhuoneen talon laajennusosasta. Kodin tapetit ovat joko alkuperäisiä tai Johannan poistomyyntilöytöjä. Kuva: Juha Salminen

 


Matoilla on tarina. Tilda tykkää kodista, jossa on paljon itsetehtyjä juttuja. Kodin räsymatot ovat Johannan, hänen äitinsä ja mummunsa kutomia. Oivan huoneen räsymatto on kudottu vaarin vanhoista pussilakanoista. Kuva: Juha Salminen


Miten vietätte mieluiten aikaa kotona?

Johanna: Tykkään siitä, että tilaa on vähän ja olemme lähellä toisiamme. Talon koko ei ole ollut koskaan ongelma. Lisäosaakaan emme olisi välttämättä tarvinneet, mutta tuli ajatus, että jotain pitää rakentaa.

”Tarhapäivän jälkeen lapset kaipaavat läheisyyttä ja kantavat lelunsa tupaan.”

Keittiötupa on paikka, jossa oleskelemme ja puuhastelemme paljon yhdessä: syödään, tehdään läksyt, leikitään, katsotaan telkkaria ja kootaan palapelejä. Lapset kaipaavat tarhapäivän jälkeen läheisyyttä ja kantavat usein lelunsa tupaan.

Viikonloput vietämme kotihiirinä. Pizzaperjantaisin syömme itsetehtyä tai pakastepizzaa, mikä on lasten suosikki. Lauantaisin menemme ulkosaunaan, katsomme luonto-ohjelmia ja syömme jätskiä ja popcorneja.

 

Perhe

Johanna, 36, ja Antti Österman, 38, sekä lapset Oiva, 8, Tilda, 6, ja Taito, 4, asuvat Taivassalossa. Perheeseen kuuluu myös kaksi koiraa, kolme lammasta ja kuusi kanaa.

Johanna pyörittää omaa tekstiilialan

yritystään, Antti työskentelee puuvene-veistäjänä, merimiehenä ja lossinkuljettajana. Perheen koti on 1840-luvulla valmistunut 105-neliöinen hirsitalo, jonka laajennus

valmistui 2017.

– Aina on tilaa vielä yhdelle tai kahdelle, sanoo synttärisankarin äiti Annica.

Mikä ihana idea – noin mekin tehdään jatkossa.

Näin ajatteli porvoolainen Annica Lindén, kun hän luki viime syksynä Kodin Kuvalehden nettijutun jyväskyläläisestä äidistä, joka toivotti poikansa kuusivuotisjuhliin tervetulleeksi ilman synttärikutsuja jääneen lapsen.

Jos muutkin tekisivät noin, yksinäisiä lapsia ei kohta enää olisi, Annica mietti. Hän ehdotti tyttärelleen Fannylle, että toteutetaan sama idea helmikuussa, kun tämä täyttää kahdeksan.

– Arvasin kyllä, mitä Fanny vastaa ehdotukseen: Totta kai! Hän on sosiaalinen lapsi, joka ystävystyy helposti uusien kavereiden kanssa, ja oikeudenmukaisuus on hänelle tärkeää, Annica sanoo.

Niinpä hän kirjoitti tällä viikolla Facebookiin avoimen kutsun:

Annica uskoo, että ennestään tuntematon kaveri solahtaa juhlaporukkaan helposti, sillä luvassa on mukavaa ohjelmaa: pomppulinna ja askartelua ainakin.

– Olen itse tällainen askartelija, ja siksi meidän juhlissa on aina jotain askartelua. Viime vuonna koristelimme kangastusseilla pehmoavaimenperiä, tänä vuonna ehkä tuunaamme kukkia. Askartelupöydän ääressä ollaan kaikki ystäviä, vaikkei tunnettaisi ennestään.

Viime vuonna Fannyn synttäreillä oli merenneitoteema.
Viime vuonna Fannyn synttäreillä oli merenneitoteema.

Annica ajattelee, että ennestään tuntemattoman kaverin kutsuminen synttäreille on helppo tapa levittää hyvää mieltä. Juhlat järjestetään joka tapauksessa, joten yksi tai kaksi lautasta lisää pöytään ei tuo lisää vaivaa. Iloa siitä on toivottavasti vielä juhlapäivän jälkeenkin, jos vaikka juhlissa syttyisi uusi ystävyys.

Jos siis Porvoon seudulla on joku, joka haluaisi kovasti yksisarvisjuhliin, ota yhteyttä Annicaan.

Kutsukortti pienelle juhlijalle tulee postissa tuota pikaa, hän lupaa.