Merja Larivaara, Virpi Hämeen-Anttila ja Eila Hiltunen kertovat, miten heistä tuli lahjakkaita.

Merja Larivaara, Virpi Hämeen-Anttila ja Eila Hiltunen kertovat, miten heistä tuli lahjakkaita.

Kasvatustieteiden professori Kari Uusikylä kysyy Naislahjakkuus-kirjassaan, onko nainen tyypillisesti sopeutuja-suorittaja, jonka luova rohkeus hautautuu naisroolin alle. Miten naisen lahjakkuus säilyy ja kehittyy perheen, uran ja lastenhoidon ristipaineessa?

Uusikylän kirjaan on haastateltu kymmentä suomalaista, lahjakasta naista, jotka puhuvat oman kasvunsa esteistä ja herättäjistä. Heistä suurin osa on äitejä. Lahjakkaiden naisten tarinoiden kautta avautuu ikkuna lahjakkaiden lasten maailmaan. Lahjakkuus ei ole lapselle pelkästään myönteinen asia, vaan usein myös rasite.

Näyttelijä Merja Larivaara:

- En ollut ihan helppo tapaus koulussa. Viihdyin vain silloin, kun opettaja oli poikkeuksellisen hieno tyyppi, joka antoi tilaa erilaisille persoonille. Koulu oli minulle melkoista painajaista. Tätä en ole halunnut kertoa omille lapsilleni, etteivät he rupeasi minua seuraamaan.

Me naiset olemme siinä onnellisessa asemassa, että meille on siunaantuu lastenteon myötä tarpeellisia taukoja. Äitinä on pakotettu hetkeksi luopumaan omasta työstään. Sillä energian määrällä, mikä tuosta vapautuu, on valmis luomaan enemmän kuin koskaan. Äitiysloma synnyttää minussa valtavasti uutta.?

Kuvanveistäjä Eila Hiltunen:

- Olin alaluokilla koulukiusattu. Myöhemmin sain matematiikasta lähes aina ehdot ja ylioppilastodistuksessakin matematiikan arvosana oli vitonen. Tuomitsin itseni hölmöksi kemiassa, fysiikassa ja matematiikassa. Todellisuudessa laskin mitä nopeimmin päässäni ja kolmiulotteinen hahmotuskykyni oli erinomainen.?

Kirjailija Virpi Hämeen-Anttila:

- Olen kaikissa elämänvaiheissani miettinyt itsetunnon merkitystä ja olemusta. Lapsena itsetuntoni oli aivan olematon. Tietysti, koska isäni pyrki nujertamaan sen. Koska hän oli itse epävarma, muiden perheenjäsenten hyvät itsetunnot olivat hänelle moite ja uhka ja niitä piti heikentää, että oma olo tuntuisi varmemmalta.

Usein sanotaan, että jokaisen menestyvän naisen takaa löytyy häntä tukeva mies, ja se pitää suuressa määrin paikkansa. Minäkin saan kiittää miestäni monista asioista. Hän on nykyisen vahvan itsetuntoni takana.

Naisen ura on alttiimpi häiriintymään perhe-elämästä kuin miehen. Ja ikävä kyllä: naiset eivät kyllin usein tue naisia. Lahjakas nainen tarvitsisi nimittäin menestyäkseen paitsi miehiä, myös naispuolisia tukijoita ja roolimalleja. Olen iloinen siitä, että tyttäreni ovat saaneet kotona mallin tasa-arvoisesta työnjaosta ja myös tukea itsetuntonsa rakentamiselle. Niistä jäin itse aikoinani paitsi.

Kuvat: iStockphoto

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 
Sisältö jatkuu mainoksen alla