Kuinka kauan voin vielä valvoa ennen kuin romahdan, väsynyt äiti miettii.

"Vauvani syntyi neljä vuotta sitten marraskuussa. Alku sujui kuin elokuvissa: ensisynnyttäjän pelot koliikista, imetysvaikeuksista ja allergioista eivät toteutuneet. Pääsenpä helpolla, ajattelin.

Kun synnytyksen jälkeinen hormoniboosti muutaman kuukauden jälkeen hiipui, yöheräilyt alkoivat tuntua raskailta. Naapuruston samanikäiset vauvat alkoivat jo ymmärtää, että kulttuurissamme nukutaan öisin ja valvotaan päivisin. Seurasin heidän vähitellen virkoavia vanhempiaan, jotka sopivat  lenkkitreffejä ja ravintolaillallisia. Itse kykenin lähinnä nuokkumaan hiekkalaatikon reunalla ja kehittää itselleni vakavaa suklaariippuvutta.

Meillä heräilyt eivät vähentyneet. Päinvastoin minut revittiin hereille yöstä toiseen viisi, kymmenen tai kaksikymmentä kertaa. Kun neuvolan opaskirja kertoi tämänikäisen vauvan nukkuvan viimeistään nyt ensimmäiset kokonaiset yönsä, tunsin täydellistä epäonnistumista.

Elämäni muuttui epätodelliselta tuntuvaksi selviytymistaisteluksi. Ylikierroksilla pyörivät keho ja mieli eivät osanneet enää nukahtaa silloinkaan, kun siihen olisi ollut mahdollisuus. Mielessäni jyskytti vain kysymys: kuinka kauan voin vielä valvoa, ennen kuin romahdan? Tilannetta vaikeutti se, että lapseni isä työskenteli ulkomailla, joten arjen pyöritys oli pitkälti minun vastuullani.

Totta kai tiesin etukäteen, että vauvat herättävät. Siksi oman uupumisen myöntäminen tuntui vaikealta ja syyllistin siitä itseäni: Miksi en jaksa, enkö olekaan hyvä äiti? Olin myös huolissani lapseni terveydestä: Onko hänellä jokin hätä? Oloni oli riittämätön ja lopulta, tarpeeksi monen valvotun yön jälkeen, pelkästään epätoivoinen.

Epätoivo joko lamaannuttaa tai antaa voimaa. Itse lähdin vimmaisesti etsimään tietoa ja apua.

Soitin neuvolaan, keskustelin uniohjaajien kanssa. Kävin läpi yhä uuden ihmisen kanssa perheemme päivärytmin ja rutiinit vain kuullakseni, että teemme kaiken kuten pitääkin. Lääkärissä kävimme useamman kerran toteamassa, että lapsi on terve, ja käsittämätöntä kyllä, erittäin virkeä ja hyväntuulinen.

Kokeilin tiheämpää imetystä, pullomaitoa, korviketta, vellikikkailuja. Imetyksen lopetusta, ettei maidon tuoksu valvottaisi lasta. Perhepetiä, sivuvaunua, pinnasänkyä ja taas perhepetiä. Vuorokausirytmin hienosäätöä. Satoja Sinisiä unia. Toivonpilkahduksia, yksittäisiä parempia öitä, muttei pysyvää muutosta.

Koska lapsen nukkuminen on yksi vanhempia eniten pohdituttavia aiheita, siitä löytyy runsaasti kirjallisuutta. Tartuin toimeen ja kävin läpi kirjaston valikoiman sekä tilasin englanninkielisiä opuksia Amazonista. Sain valtavasti tietoa, mutten löytänyt ratkaisua itse ongelmaan.

Läheiset tukivat ja auttoivat parhaansa mukaan. En kuitenkaan voinut laittaa työssäkäyviä tukihenkilöitäni jatkuvasti valvomaan öitään lastenvahtina, jotta minä saisin nukkua. Koska oloni oli jo valmiiksi umpisyyllinen, ajatus lapseni yöllisistä itkuista ilman äitiään tai isäänsä tuntui raastavalta.

Olin aina pitänyt unikoulua karkeana toimenpiteenä. Ajattelin, että siihen ryhtyvät vain itsekkäät ja kärsimättömät vanhemmat, jotka eivät välitä, vaikka kiintymyssuhde lapseen kärsii. Jouduin toteamaan, että näköjään tällaiseksi vanhemmaksi muuttuu viimeistään puolen vuoden valvomisen jälkeen. 

Tutkin siis neuvolan unikouluohjeet tarkkaan ja ryhdyin toimeen. Kotiunikoulu ei tuottanut lainkaan tuloksia, olimme vain vauvan kanssa molemmat entistä kiukkuisempia. Lopulta taistelin terveyskeskuksesta lähetteen Lastenklinikalle, jossa tilanne otettiin vakavasti. Pääsin toiveeni mukaisesti sairaalaunikouluun, jossa saisin nukkua hoitajien kantaessa vastuun lapsesta.

Vaikka jo taaperoksi varttunut lapseni ei oppinut tässäkään unikoulussa nukkumaan sen paremmin, lyhyt sairaalajakso oli meille käännekohta. Sain nukuttua edes muutamia usean tunnin pätkiä – unilääkkeillä, mutta silti – minkä ansiosta sain hieman voimaa jatkaa ratkaisun etsimistä. Onneksi sen löytyminen oli jo lähellä.

Jokainen lapsi, äiti ja isä on omanlaisensa. Siksi patenttiratkaisua uniongelmiin ei valitettavasti ole. Erityisesti esikoisen kanssa on vaikea arvioida, millainen temperamentti hänellä on ja johtuuko heräily jostakin fyysisestä vaivasta, stressistä tai ihan vain aktiivisesta luonteesta.

Meidän kohdallamme tilanteen laukaisi Anna Wahlgrenin unikoulu. Wahlgrenin pätevyydestä tai hänen tiettyjen sääntöjen mukaan etenevästä, mustavalkoisesta tyylistään voi olla montaa mieltä, mutta lapsen turvallisuuden tunteen rakentamiseen perustuva unikoulu tuntui heti järkevämmältä ja lempeämmältä kuin muut menetelmät. Wahlgrenin unikoulu vaati paneutumista ja sitoutumista sekä useimman läheisen mukanaoloa, mutta se kannatti.

Ongelma ei ratkennut kertalaakista, ja myöhemminkin meillä on ollut parempia ja huonompia vaiheita. Saimme kuitenkin pahimman kierteen sillä poikki ja värit alkoivat vähitellen palata elämään.

Kuinka kauan ihminen voi siis valvoa romahtamatta? Vastaus on: käsittämättömän pitkään, sekä putkeen että jaksoittain. Useimmiten aika tekee tehtävänsä ja lapsen heräilykierre helpottaa itsestään.

Haluaisin kuitenkin antaa muille äideille tärkeän ohjeen. Jos lapsen heräilykierre tuntuu vain pahenevan, älä epäröi etsiä tietoa ja apua. Omalle perheelle sopivan ratkaisun löytyminen voi olla kiven takana, mutta se löytyy kyllä.

Jutun kirjoittaja Kati pitää uniaiheista Nukahtamo-blogia, josta löytyy vertaistietoja ja -taitoja univaikeuksista kärsiville.

Mietitkö, mistä saisit lisää voimia ja iloa arkeen? Kaipaatko neuvoja vauvan uniongelmiin? Kysy ja keskustele äidin ja muun perheen jaksamisesta Vauva.fi:ssä 28.–29.5.2015! Jätä kysymyksesi tänne

Lue lisää

Huonounisen vauvan äiti: "Me selvitään tästä yhdessä -asenne auttoi pahimman yli"

Rikkinäisiä öitä, sumuisia päiviä – miten kestän vauvavuoden väsymyksen?

3 suurinta ongelmaa vauvan nukkumisessa – näin ratkaiset ne

Imetyskouluttajan mielestä monelle äidille on epäselvää, missä he voivat imettää. Vauva.fi:n kyselyyn vastanneet äidit kannattavat lakia.

Kätilö ja imetyskouluttaja Anitta Nykyrin mukaan Suomessa on todellinen tarve laille, jonka mukaan äiti saisi imettää lastaan paikasta riippumatta. Myös suurin osa Vauvan kyselyyn vastanneista haluaisivat turvata julki-imetyksen lailla. 

Nykyri on ollut mukana kansallisessa imetyksen edistämisen seurantaryhmässä. Ryhmä on yhdessä tuottanut imetyksen edistämisen toimintaohjelman vuosille 2018–2022.

– Imettäminen on asia, jota pidetään luonnollisena. Silti imettävä äiti herättää ihmisissä enemmän tunteita kuin vaikka mainoksen vähäpukeinen nainen, Nykyri pohtii.

Nykyrin mukaan useat äidit ovat sitä mieltä, että emme tarvitse lakia turvataksemme niinkin itsestäänselvää asiaa kuin imetys. Samanlaisia mietteitä oli Vauva.fi:n kyselyyn vastanneella äidillä:

”Olen imettänyt molempia paikasta ja ajasta riippumatta, mikäli lapsi on ollut nälkäinen. En yritä piilotella tai peitellä itseäni, mutta siisteillä ja hyvillä imetysvaatteilla siihen ei ole tarvettakaan, koska mitään ylimääräistä ei näy. Tarkoitus on ruokkia lapsi, ei aiheuttaa pahennusta tai saada kanssaihmisiä vaivaantumaan.”

Toisaalta monella äidillä on myös erilainen kokemus julki-imetyksestä:

Lääkärin odotushuoneessa eräs hoitaja koitti kovasti patistaa minua 'auttavaisesti' huoneeseen imettämään käytävällä istumisen sijaan. Vauva suuttui nälkäisenä kun hoitajan kanssa piti väitellä.”

Koen, että periaatteessa voisin imettää julkisella paikalla, mutta se tuntuu hieman epämiellyttävältä. Pelkään, että joku pahoittaa mielensä.”

”Ollaan pyydetty poistumaan paikalta useamman kerran (ostoskeskukset, ravintolat) ja minua on katsottu halveksuvasti.”

Kannusta ja tsemppaa arvostelun sijaan

Nykyrin mielestä moni äiti on epävarma siitä, voiko jossain tietyssä paikassa imettää. Myös sosiaalinen media avaa tilaa imetyskeskustelulle, ja negatiiviset kokemukset tuodaan julki herkästi.

– Suomessa häveliäisyyskulttuuri voi olla osaltaan syynä siihen, että julkisesti imettävää äitiä katsotaan pitkään. Lisäksi imetysluku oli meillä pitkään pieni, joka taas tarkoitti sitä, että imetys ei näkynyt julkisesti juuri ollenkaan, Nykyri pohtii. 

Jotkut Vauvan kyselyyn vastanneista miettivät, pitääkö imettäessä olla hienotunteinen. Kuinka paljon saa näkyä tai kuulua?

Olen peittänyt vauvan pään ettei tissi ole vilkkunut kaikelle kansalle. Vauvaa saa ja pitää syöttää julkisissa tiloissa, mutta hienotunteisesti. Niin, ettei rinta ole siinä kaikkien katseiden alla.”

Olisiko parempi että vauva huutaa nälkäänsä? Minusta se on ihan luonnollinen asia, että vauvaa imetetään silloin kun sillä on nälkä. Niin on ennenkin tehty”, kommentoi eräs lukija.

Nykyrin mielestä julki-imetys tuo äideille mahtavan tilaisuuden vertaistuelle. 

– Haasteet kuuluvat imetykseen. Olisi mahtavaa, jos äidit voisivat arvostelun sijaan tsempata ja kannustaa toisiaan. 

Maailmalla julki-imetys on turvattu lailla muun muassa Australiassa, Britanniassa sekä osassa Yhdysvaltoja. Tämä tarkoittaa, että imettävää äitiä ei saa lain mukaan pyytää esimerkiksi ravintolan vessaan imettämään, vaan äidillä on oikeus imettää lasta ravintolapöydässä.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Kaija Storbom ja Antti Lindtman Linnan juhlissa 2015. Kuva: Antti Hämäläinen

Pariskunnalle sataa onnitteluja, kun he kertoivat tyttärensä syntymästä sosiaalisessa mediassa.

Kansanedustaja Antti Lindtman, 35, ja hänen puolisonsa Kaija Storbom, 54, ovat saaneet esikoisensa. Pariskunnan tytär syntyi Naistenklinikalla Helsingissä. Lindtman kertoi onnellisesta perhetapahtumasta Instagramissa ja Facebookissa. 

 

Pieni on elämän alku, suuri on vanhempien onni. Tyttö tuli, kaikki hyvin❤️

Henkilön Antti Lindtman (@anttilindtman) jakama julkaisu

– Pieni on elämän alku, suuri on vanhempien onni, Lindtman kirjoittaa kuvansa postauksessa.

– Tyttö tuli, 3440g/50cm. Kaikki hyvin. Elämä on tässä ja nyt.

Pariskunta on puhunut avoimesti siitä, miten vaikeaa lapsen saaminen on heille ollut. Nyt pienelle perheelle sataa onnitteluja myös sosiaalisen median kautta. 

 

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.