Kuinka kauan voin vielä valvoa ennen kuin romahdan, väsynyt äiti miettii.

"Vauvani syntyi neljä vuotta sitten marraskuussa. Alku sujui kuin elokuvissa: ensisynnyttäjän pelot koliikista, imetysvaikeuksista ja allergioista eivät toteutuneet. Pääsenpä helpolla, ajattelin.

Kun synnytyksen jälkeinen hormoniboosti muutaman kuukauden jälkeen hiipui, yöheräilyt alkoivat tuntua raskailta. Naapuruston samanikäiset vauvat alkoivat jo ymmärtää, että kulttuurissamme nukutaan öisin ja valvotaan päivisin. Seurasin heidän vähitellen virkoavia vanhempiaan, jotka sopivat  lenkkitreffejä ja ravintolaillallisia. Itse kykenin lähinnä nuokkumaan hiekkalaatikon reunalla ja kehittää itselleni vakavaa suklaariippuvutta.

Meillä heräilyt eivät vähentyneet. Päinvastoin minut revittiin hereille yöstä toiseen viisi, kymmenen tai kaksikymmentä kertaa. Kun neuvolan opaskirja kertoi tämänikäisen vauvan nukkuvan viimeistään nyt ensimmäiset kokonaiset yönsä, tunsin täydellistä epäonnistumista.

Elämäni muuttui epätodelliselta tuntuvaksi selviytymistaisteluksi. Ylikierroksilla pyörivät keho ja mieli eivät osanneet enää nukahtaa silloinkaan, kun siihen olisi ollut mahdollisuus. Mielessäni jyskytti vain kysymys: kuinka kauan voin vielä valvoa, ennen kuin romahdan? Tilannetta vaikeutti se, että lapseni isä työskenteli ulkomailla, joten arjen pyöritys oli pitkälti minun vastuullani.

Totta kai tiesin etukäteen, että vauvat herättävät. Siksi oman uupumisen myöntäminen tuntui vaikealta ja syyllistin siitä itseäni: Miksi en jaksa, enkö olekaan hyvä äiti? Olin myös huolissani lapseni terveydestä: Onko hänellä jokin hätä? Oloni oli riittämätön ja lopulta, tarpeeksi monen valvotun yön jälkeen, pelkästään epätoivoinen.

Epätoivo joko lamaannuttaa tai antaa voimaa. Itse lähdin vimmaisesti etsimään tietoa ja apua.

Soitin neuvolaan, keskustelin uniohjaajien kanssa. Kävin läpi yhä uuden ihmisen kanssa perheemme päivärytmin ja rutiinit vain kuullakseni, että teemme kaiken kuten pitääkin. Lääkärissä kävimme useamman kerran toteamassa, että lapsi on terve, ja käsittämätöntä kyllä, erittäin virkeä ja hyväntuulinen.

Kokeilin tiheämpää imetystä, pullomaitoa, korviketta, vellikikkailuja. Imetyksen lopetusta, ettei maidon tuoksu valvottaisi lasta. Perhepetiä, sivuvaunua, pinnasänkyä ja taas perhepetiä. Vuorokausirytmin hienosäätöä. Satoja Sinisiä unia. Toivonpilkahduksia, yksittäisiä parempia öitä, muttei pysyvää muutosta.

Koska lapsen nukkuminen on yksi vanhempia eniten pohdituttavia aiheita, siitä löytyy runsaasti kirjallisuutta. Tartuin toimeen ja kävin läpi kirjaston valikoiman sekä tilasin englanninkielisiä opuksia Amazonista. Sain valtavasti tietoa, mutten löytänyt ratkaisua itse ongelmaan.

Läheiset tukivat ja auttoivat parhaansa mukaan. En kuitenkaan voinut laittaa työssäkäyviä tukihenkilöitäni jatkuvasti valvomaan öitään lastenvahtina, jotta minä saisin nukkua. Koska oloni oli jo valmiiksi umpisyyllinen, ajatus lapseni yöllisistä itkuista ilman äitiään tai isäänsä tuntui raastavalta.

Olin aina pitänyt unikoulua karkeana toimenpiteenä. Ajattelin, että siihen ryhtyvät vain itsekkäät ja kärsimättömät vanhemmat, jotka eivät välitä, vaikka kiintymyssuhde lapseen kärsii. Jouduin toteamaan, että näköjään tällaiseksi vanhemmaksi muuttuu viimeistään puolen vuoden valvomisen jälkeen. 

Tutkin siis neuvolan unikouluohjeet tarkkaan ja ryhdyin toimeen. Kotiunikoulu ei tuottanut lainkaan tuloksia, olimme vain vauvan kanssa molemmat entistä kiukkuisempia. Lopulta taistelin terveyskeskuksesta lähetteen Lastenklinikalle, jossa tilanne otettiin vakavasti. Pääsin toiveeni mukaisesti sairaalaunikouluun, jossa saisin nukkua hoitajien kantaessa vastuun lapsesta.

Vaikka jo taaperoksi varttunut lapseni ei oppinut tässäkään unikoulussa nukkumaan sen paremmin, lyhyt sairaalajakso oli meille käännekohta. Sain nukuttua edes muutamia usean tunnin pätkiä – unilääkkeillä, mutta silti – minkä ansiosta sain hieman voimaa jatkaa ratkaisun etsimistä. Onneksi sen löytyminen oli jo lähellä.

Jokainen lapsi, äiti ja isä on omanlaisensa. Siksi patenttiratkaisua uniongelmiin ei valitettavasti ole. Erityisesti esikoisen kanssa on vaikea arvioida, millainen temperamentti hänellä on ja johtuuko heräily jostakin fyysisestä vaivasta, stressistä tai ihan vain aktiivisesta luonteesta.

Meidän kohdallamme tilanteen laukaisi Anna Wahlgrenin unikoulu. Wahlgrenin pätevyydestä tai hänen tiettyjen sääntöjen mukaan etenevästä, mustavalkoisesta tyylistään voi olla montaa mieltä, mutta lapsen turvallisuuden tunteen rakentamiseen perustuva unikoulu tuntui heti järkevämmältä ja lempeämmältä kuin muut menetelmät. Wahlgrenin unikoulu vaati paneutumista ja sitoutumista sekä useimman läheisen mukanaoloa, mutta se kannatti.

Ongelma ei ratkennut kertalaakista, ja myöhemminkin meillä on ollut parempia ja huonompia vaiheita. Saimme kuitenkin pahimman kierteen sillä poikki ja värit alkoivat vähitellen palata elämään.

Kuinka kauan ihminen voi siis valvoa romahtamatta? Vastaus on: käsittämättömän pitkään, sekä putkeen että jaksoittain. Useimmiten aika tekee tehtävänsä ja lapsen heräilykierre helpottaa itsestään.

Haluaisin kuitenkin antaa muille äideille tärkeän ohjeen. Jos lapsen heräilykierre tuntuu vain pahenevan, älä epäröi etsiä tietoa ja apua. Omalle perheelle sopivan ratkaisun löytyminen voi olla kiven takana, mutta se löytyy kyllä.

Jutun kirjoittaja Kati pitää uniaiheista Nukahtamo-blogia, josta löytyy vertaistietoja ja -taitoja univaikeuksista kärsiville.

Mietitkö, mistä saisit lisää voimia ja iloa arkeen? Kaipaatko neuvoja vauvan uniongelmiin? Kysy ja keskustele äidin ja muun perheen jaksamisesta Vauva.fi:ssä 28.–29.5.2015! Jätä kysymyksesi tänne

Lue lisää

Huonounisen vauvan äiti: "Me selvitään tästä yhdessä -asenne auttoi pahimman yli"

Rikkinäisiä öitä, sumuisia päiviä – miten kestän vauvavuoden väsymyksen?

3 suurinta ongelmaa vauvan nukkumisessa – näin ratkaiset ne

Pienen lapsen vanhemmalla on aina seuraava neuroosi ovella, kirjoittaa Outi Kaartamo.

Olen pienen lapsen äidiksi vanha: tarvitsen lukulaseja, kun haluan tarkastella lastani lähemmin. Elämänkokemus suojelee minua joiltain vanhemmuuden paineilta, mutta ei neurooseilta.

Neuroottiset ihmiset muuttuvat vanhempina usein entistä neuroottisemmiksi. Tiedän pari äitiä, jotka suhtautuvat lastensa vaivoihin asiallisesti, ja ruotsinlaivallisen niitä, jotka huolestuvat, kun löytävät lapsestaan mustelman.

Kerhosta tuttu äiti keksi, että hänen vauvallaan on pienet silmät. Internetissä käytyään hän varma, että ”pienisilmäisyys” johtui raskauden aikana käytetystä maalinpoistoaineesta.

Mikä hirvittävä, sydäntä repivä lohduton tuska siitä, että kaikki on lopullisesti pilalla.

Muistan tunteen omalta raskausajaltani. Puolisoni puhdisti vinyylilevyä, ja liuottimen tuoksu kantautui nenääni – ja nenän limakalvolta istukan läpi suoraan sikiöön. Myrkytyskeskuksen asiantuntijan huvittunut ääni lohdutti.

Tämänkaltaisia kaikki meni -hetkiä oli lukuisia.

Sikiöstäni tuli kuitenkin taapero, joka oppii joka päivä jotain uutta. Eilen lapsi lähetti lentosuukon. Tänään hän sanoi aarre. Kaikki huoleni näyttävät menneen hukkaan. Mikä suunnaton onni!

Myrkytyskeskuksen asiantuntijan huvittunut ääni lohdutti.

Mutta aina vain hetken ajan, sillä uusi neuroosi huutaa jo ovella: oliko influenssarokotteen annoskoko liian suuri! Imuri käynnistyi lapsen vieressä, kuulo meni! Lapsi takoo päätään suihkukaapin seinään, neurologille!

Tähtihetkeni neuro-äitinä (ja -tyttärenä) oli, kun vaadin äitiäni kuvailemaan kaikki näkemänsä lapsen kakat keskellä yötä. Kun äiti erehtyi puhumaan koostumuksesta, karjuin puhelimeen: ”MÄ KYSYIN VÄRIÄ!”

 Seuraavana päivänä hävetti, mutta ei naurattanut. Pienen lapsen vanhemman pelot voivat olla naurettavia, mutta on surkeaa, miten paljon ne varjostavat ainutlaatuista aikaa.

Ajattelen usein vanhempia, joiden pelot ovat toteutuneet, ja liikutun heidän toimintakyvystään. Omia murheita on silti mahdottoman vaikea suhteuttaa niihin, joilla on paljon vaikeampaa.

Terapeutit kysyvät joskus asiakkailtaan, mitä näiden neuroosit oikein palvelevat. Lasten suhteen olisi mukava ajatella, että lasten hyvinvointia.

Pienen lapsen vanhemman pelot voivat olla naurettavia, mutta on surkeaa, miten paljon ne varjostavat ainutlaatuista aikaa.

Värisevän vanhemman on kuitenkin vaikea opettaa lastaan rohkeaksi. Kun lapsi kasvaa, yritän kasvattaa itseäni kohtaamaan ainakin väistämättömät: korvatulehdukset, punkin korvan takana, leikissä syntyneet ruhjeet, riidat kavereiden kanssa, ulkonäköpaineet.

Vähimmäistavoitteeni on, että kestän ne paremmin kuin lapseni.

Outi Kaartamo on toimittaja ja vuoden ikäisen lapsen äiti. Hän ostaa Facebook-kirppiksiltä lastenvaatteita, joita ei tarvitse, koska haluaa kirjoittaa kuvan alle ensimmäisenä av yv. Hän vuorottelee kolumnistina sormiruokabloggaaja Marjut Ollillan kanssa.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Maitohappobakteereista ja muista probiooteista on paljon hyötyä, mutta jatkuvasti niitä ei tarvitse syödä, sanoo lastenlääkäri ja probioottitutkimusta tekevä dosentti Samuli Rautava

1. Haluan parantaa lasteni vastustuskykyä. Auttaako maitohappo­bakteerikuuri?

Arkikielessä puhutaan usein maitohappobakteereista ja probiooteista sekaisin. Maitohappobakteerit ovat yksi probioottien laji.

Probiootit saattavat vähentää infektioita lapsilla, joiden vastustuskyky on muita heikompi. Esimerkiksi lapset, joita ei ole vauvoina imetetty, ovat alttiimpia muita heikommalle vastustuskyvylle. Silloin probiootit voivat auttaa vähentämään korvatulehduksia ja flunssia.

Näyttö ei ole aukotonta, joten tutkimusten perusteella ei voi suositella rutiininomaista probioottikuuria flunssa-aikaan. Niitä voi kuitenkin hyvin käyttää tukemaan vastustuskykyä, jos tulossa on esimerkiksi koejakso koulussa tai tärkeä matka. Hyvä tuote silloin on esimerkiksi Lactobacillus rhamnosusta sisältävää Gefilus.

2. Onko probioottikuurista hyötyä, jos koulussa jyllää vatsatauti?

Tietyistä probioottikannoista on apua. Saccharomyces boulardii- ja Lactobacillus rhamnosus -kannat lyhentävät tutkimusten mukaan ripulitaudin kestoa keskimäärin yhden päivän. Niiden käyttö kannattaa aloittaa heti oireiden alettua ja jatkaa noin viikko taudin loppumisen jälkeen. Näitä bakteerikantoja myydään muun muassa nimillä Precosa ja Gefilus.

Samat probiootit saattavat myös ehkäistä vatsatauteihin sairastumista. On hyvä käytäntö, että koko perhe aloittaa probioottien käytön, jos yksi perheenjäsen sairastuu tai tautia on lähipiirissä.

3. Lapsi sai antibioottikuurin. Annanko hänelle myös probiootteja?

Probiootit ehkäisevät antibioottiripulia. Niitä kannattaa siis käyttää lääkekuurin aikana, jos vatsa on aiemmin mennyt antibiooteista sekaisin, mutta rutiininomaisesti tarvetta ei ole. Probiootteja kannattaa käyttää vielä noin viikon verran kuurin jälkeen. Kun kuuri on päällä, niitä ei syödä samaan aikaan lääkkeen kanssa, etteivät antibiootit kumoa probiootin vaikutusta.

4. Voivatko probiootit ehkäistä allergioita?

Jos lapsella on riski sairastua atopiaan tai allergioihin, äidin raskauden- ja imetyksenaikainen probioottien käyttö saattaa suojata niiltä. Ensimmäisten elinkuukausien aikana annetut probioottilisät vaikuttavat kouluikään saakka.

Jonkin verran on näyttöä myös siitä, että kun lapsilla tyypillinen maitoallergia alkaa helpottaa 2–3 vuoden iässä, probioottien käyttö saattaa nopeuttaa allergian väistymistä.

5. Voiko probioottien käytöstä olla haittaa?

Pitkäaikainen käyttö tuskin heikentää probioottien tehoa, mutta säännöllinen käyttö on turhaa. Tärkeää on myös syödä probioottia, joka on tutkitusti hyväksi juuri tähän vaivaan. Mikä auttaa yhteen tilanteeseen, ei välttämättä tepsi toiseen.

Probiootteja ei voi syödä liikaa, kun noudattaa annostus­ohjetta. Valmisteet kannattaa ostaa ennemmin apteekista kuin ruokakaupasta, sillä niitä markkinoidaan välillä hyvinkin löysillä väitteillä, ja apteekin henkilökunta osaa neuvoa, mitkä ovat oikeasti tutkittuja ja tehokkaita. Tutkimuksissa on myös havaittu, että kaupan tuotteissa ei välttämättä ole sitä probioottia tai ainakaan siinä määrin kuin purkin kyljessä sanotaan.

Elintarvikkeissa käytetään samoja probiootteja kuin ravintolisissäkin, mutta vaikutuksia elintarvikkeisiin lisättynä on tutkittu melko vähän. Probioottijogurtit ovat kuitenkin turvallisia. Ruokaa syömällä ei saa yliannostusta.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.