Kuva: Satu Kemppainen
Kuva: Satu Kemppainen

Kolmetoista vuotta äitinä ovat opettaneet minulle yhden asian: lähes kaikki periaatteet joutuu heittämään yksi kerrallaan roskakoriin.

Äitiyden alkutaipaleella minulle oli selvää, miten ja minkälaisia lapsia halusin kasvattaa. Periaatteeni tulisivat näkymään käytännön valinnoissa: vain luomua ja kotimaista, antaisin uhmaikäisen valita kahdesta vaihtoehdosta, jalkaan vain nahkakengät eikä vaatteiksi ainakaan mitään pimuvaatteita, leluiksi ostaisin vain muutamia, kauniita ja kehittäviä puuleluja – enkä hermostuisi koskaan.

Oli myös ideologisia periaatteita kuten Barbie-elokuva- ja Monster High -nukkekielto – tuollaista naiskuvaa en halunnut lapsilleni opettaa! Sitten keskimmäiseni rakastui noihin korkokenkähahmoihin. Hänelle nuket ja elokuvat edustivat rohkeutta olla oma itsensä (vaikka olisit hirviö tai pop-tähti), rohkeutta taistella (vaikka Ken-poikaa pelottaisi), rohkeutta olla tiukasti stereotyyppisen naisellinen kynsilakkoineen ja glittermeikkineen (varsinkin maailmaa pelastaessa) ja vahvuutta kulkea omia polkujaan. Jouduin tunnustamaan, että olin niin oman periaatteeni lumoissa, etten nähnyt nukeissa ja elokuvissa muuta kuin muovisia ja vanhanaikaisia naiskuvia. En osannut katsoa pidemmälle, mutta lapseni osasi.

En nähnyt nukeissa ja elokuvissa muuta kuin muovisia ja vanhanaikaisia naiskuvia. En osannut katsoa pidemmälle, mutta lapseni osasi.

Kolmannen lapsen kohdalla suurin osa periaatteistani oli jo törmännyt tosielämään. Silti uskoin yhä vahvasti niistä yhteen: Jos tarjoan mahdollisimman monipuolista ruokaa ja erilaisia makuja, lapsi oppii kaikkiruokaiseksi. Kaksi ensimmäistä lastani todistivat tämän periaatteen toimivuutta. Paistattelin ravintoloissa hyvänä vanhempana, kun lapseni söivät ennakkoluulottamasti kaikkea parsasta possunniskaan – kyllä, myös sillivatkulia. Jotenkin onnistuin uskottelemaan itselleni, että se olisi minun saavutukseni.

Olin ollut äiti kymmenen vuotta, kun kolmas lapseni syntyi. Hän syö vain makaronia, perunaa, lihapullia ja rieskaa. Ja näitäkin vain yhtä kerrallaan. Ai niin, syö hän myös vanukasta, banaaneja ja jätskiä. Että sinne meni sekin vanhemmuuden saavutus. Kaikkea on tarjolla, kaikkea on tarjottu ja maistatettu, mutta kuopuksen suu napsahtaa kiinni heti, kun joku ruoka ei ole keltaista, ruskeaa ja makeaa tai mautonta. 

Paistattelin ravintoloissa hyvänä vanhempana, kun lapseni söivät ennakkoluulottamasti kaikkea parsasta possunniskaan – kyllä, myös sillivatkulia.

On olemassa hyviäkin periaatteita kuten se, että ei saa valehdella tai karkkia ei syödä lounaaksi. Mutta omat ehdottomat ajatukseni liittyen vaikka vaatteisiin, peseytymiseen, ulkoiluun, leikkiin, älypuhelimiin, ruokailuun ja nukkumiseen kumpusivat osin omasta epävarmuudestani vanhempana.

Halusin uskoa, että hyvä vanhemmuus rakentuu siitä, että pystyn pyörittämään arkea tietyillä säännöillä, joista ei poiketa. Ne olivat osin aivan hölmöjä kuten se, että kesällä ei saa mennä ulos talvikengissä (koska jokuhan saattaisi ajatella, etten huolehdi lapsestani) tai perunat pitää syödä loppuun ennen kuin saa lisää lihapullia (koska ei maailman lautaseltakaan voi napsia vain lihapullia). Halusin olla varma, että huolehdin tarpeeksi ja kasvatan lapsia, jotka pärjäävät.

Niin, niin – me emme kasvata lapsia, vaan he kasvattavat meitä. En vain olisi ajatellut sen olevan näin konkreettisesti omien puheiden nielemistä. Tekee tietysti hyvää äidille, joka ajatteli alkumetreillä kasvatuksen olevan lapsen taivuttamista vanhemmalle sopivaan muottiin. Lapseni kyllä pärjäävät vähemmillä periaatteilla, kunhan saavat ponnistaa rakkaudesta, eivät minun keksimistäni typeristä säännöistä.

Lasta ei tulisi ikinä päästää uimaan sinileväveteen, sanoo lastenlääkäri Mari Hero.

Miksi sinilevä on vaarallista lapselle?

Vesistöissämme on myrkyllistä ja myrkytöntä sinilevää. Noin puolet levistä on myrkyllisiä. Sinilevien myrkyllisyyttä ei pysty toteamaan niiden ulkonäöstä tai väristä. Paras keino varmistaa, että lapsi ei altistu myrkylliselle levälle, on kieltää uiminen kokonaan, jos vedessä on levää. On harvinaista, että lapsi pääsisi juomaan myrkyllistä sinilevävettä niin paljon, että se aiheuttaisi hengenvaaraa, mutta muita oireita kyllä. 

Sinilevän kyllästämää vettä ei tule käyttää kesämökilläkään missään tilanteessa. Esimerkiksi kiukaalle heitettynä sinilevän sisältämät myrkyt höyrystyvät, ja ne pääsevät sitä kautta saunojien hengitysteihin. Sinileväisellä vedellä ei myöskään pitäisi huuhdella kasviksia tai hedelmiä. 

Millaisia oireita sinilevä aiheuttaa?

Myrkylliselle sinilevälle altistuminen aiheuttaa usemmiten iho-oireita. Pahimmillaan sinilevä on lapselle hengenvaarallista, sillä sinilevä aiheuttaa ärsytystä hengitysteissä. Muita oireita ovat muun muassa silmien ärsytys, ripuli ja oksentelu. Usein sinilevälle altistunut voi myös saada flunssan kaltaisia oireita, kuten kuumetta ja päänsärkyä. 

Oireiden voimakkuus vaihtelee sen mukaan, onko altistuja pieni vauva vai aikuinen. Pienen vauvan iho on herkempi, joten myös oireet voivat olla rajummat.

Voiko sinilevästä aiheutuneita oireita hoitaa kotikonstein?

Jos lapsi on uinut sinileväisessä vedessä, hänet tulisi suihkuttaa huolellisesti uinnin jälkeen. Lisäksi ihon voi pestä suihkugeelillä. Suihkun jälkeen iholle voi levittää perusrasvaa.

Sinilevän aiheuttamia flunssan kaltaisia oireita voi hoitaa lapsille sopivilla särkylääkkeillä.

Jos lapsi vahingossa hörppää vettä, jossa on sinilevää, lapselle voi antaa kotona lääkehiiltä. Pienestä kulauksesta ei ole syytä mennä paniikkiin, mutta jos lapsen oireet ovat rajut, kannattaa olla yhteydessä lääkäriin. 

Milloin lääkäriin?

Jos myrkylliselle sinilevälle altistuja on pieni vauva, lääkäriin voi lähteä herkästikin ensimmäisten oireiden jälkeen. Isomman lapsen kanssa tilannetta voi seurata muutaman päivän ja lähteä lääkäriin, jos oireet eivät hellitä.

Lääkettä sinilevän myrkkyyn ei ole, mutta useimmissa tapauksissa oireita voi lievittää kodin tavallisella lääkekaapilla hyvin.

Asiantuntijana lastenlääkäri Mari Hero.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Jaettu nauru yhdistää ystäviä. Kuva: Colourbox
Jaettu nauru yhdistää ystäviä. Kuva: Colourbox

Parhaimmillaan huumori yhdistää perhettä ja kavereita, mutta vitsailuksi verhottu ivaaminen voi olla myös vallankäyttöä ja kiusaamista.

Koko perhe hirnuu. Isä on taas kertonut ruokapöydässä saman hölmön puujalkavitsin kuin aina.

Pieninkin kikattaa syöttötuolissaan, vaikkeivät sanaleikit hänelle vielä edes aukea. Tärkeintä on tunne siitä, että on mukana.

– Huumori voi olla perhettä yhdistävä liima, meidän oma juttu...