Jääkiekkoliiton mukaan kaikki raha, joka junioritoimintaan tulee kausi- ja seuramaksujen kautta, menee kokonaisuudessaan junioritoiminnan kehittämiseen. Kuva: Jääkiekkoliitto
Jääkiekkoliiton mukaan kaikki raha, joka junioritoimintaan tulee kausi- ja seuramaksujen kautta, menee kokonaisuudessaan junioritoiminnan kehittämiseen. Kuva: Jääkiekkoliitto

Kun lapsi kasvaa, harrastamisesta tulee kalliimpaa. Selvitimme neljän lajin harrastusmaksut ja sen, mitä rahalla saa.

Kolme ja puoli miljoonaa euroa. Se on summa, jolla Suomen Jääkiekkoliitto on kahdeksan vuoden aikana tukenut vähävaraisten perheiden jääkiekkoharrastusta. 

Tuen tarve ei yllätä. Varsinkin, jos perheessä on useampia lapsia, harrastusmaksut tekevät vuosi vuodelta suuremman loven perheen kukkaroon. Jääkiekko on esimerkki harrastuksesta, jonka voi aloittaa lähes ilmaiseksi, mutta jo muutaman vuoden päästä harrastus voi maksaa tuhatkin euroa vuodessa. 

Jääkiekko tunnetaan lajina, jonka harrastaminen ei ole halpaa. Mutta mistä maksut sitten koostuvat, ja mihin seuroille maksettu raha menee?

– Suurimmat kulut tulevat jäävuokrasta ja myöhemmin kisamatkoista. Kausimaksuilla katetaan näitä kuluja sekä lasten kanssa työtä tekevien ihmisten palkkoja ja palkkioita, kertoo Suomen Jääkiekkoliiton junioripäällikkö Kalle Väliaho.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Jään hinta vaihtelee paikkakunnittain. Kunnan omistaman jäähallin käyttö on yleensä ilmaista. Jos taas jäähalli on yksityisomistuksessa, hinta voi olla mitä vain ilmaisesta 200 euroon. Ja tämä on vain yhden tunnin vuokrahinta. 

– Käymme koko ajan seurojen kanssa keskustelua siitä, miten kulut pysyisivät mahdollisimman pieninä. Yksi esimerkki on se, että jäälle yritetään saada samaan aikaan mahdollisimman monta harrastajaa. Tällöin hinta pienenee yhtä harrastajaa kohden.

Miksi koululaisen harrastus on kalliimpi?

Alle 8-vuotiaiden Leijona-kiekkokoulun vuosimaksut ovat maksimissaan 180 euroa. Kiekkokoulussa on toimintaa syyskuusta maaliskuuhun, jolloin harrastuksen kuukausihinnaksi tulee kalleimmillaankin noin 25 euroa. Harjoituksia kiekkokoulussa on yhdestä kolmeen kertaan viikossa. Pieni pelaaja ei tarvitse aluksi kuin luistimet, kypärän ja mailan, ja näitäkin löytyy usein seuran kautta käytettynä. 

Kouluikäisen kiekkoilijan harrastusmaksun suuruuteen vaikuttaa paljon se, onko harjoittelussa käytettävä jäähalli yksityinen vai kunnallinen.  

Väliaho kertoo, että 9–10-vuotiaiden harrastaminen maksaa 30–80 euroa kuukaudessa. Lisäkustannuksia tulee jo tässä ikäluokassa myös kisamatkoista, tosin niitä karsitaan Väliahon mukaan tietoisesti. 

– Yleensä kisamatkoja tehdään lähelle, ja kuljetus onnistuu kimppakyydeillä, eikä esimerkiksi bussia tarvitse vuokrata. 

Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla kuljetusetäisyydet ovat lyhyitä, mutta jään hinta on puolestaan pääsääntöisesti yli 100 euroa tunti. 

Kausimaksuilla katetaan myös treenejä ohjaavien koulutettujen valmentajien palkkiot, pelien erotuomarien maksut, pelipaidat ja kiekot.

Yli 12-vuotialla harrastajilla kuukausimaksun lisäksi maksettavaksi voi tulla vielä erillinen seuramaksu, joka on seurasta riippuen muutamasta kymmenestä eurosta 300 euroon vuodessa.

Tukea harrastusmaksuihin tarvitaan

Harrastajien maksuja tuetaan Jääkiekkoliiton rahastosta, jonne varat tulevat muun muassa yksityisiltä lahjoittajilta ja Jääkiekkoliiton yhteistyökumppaneilta. Väliaho kertoo, että rahastosta haetaan eniten tukea kausimaksujen kattamiseen. Jotta rahallista tukea voi hakea, lapsen mielessä ei tarvitse siintää ura ammattipelaajana. Ideana on, että tukea voi hakea vaikka jo alle kouluikäisille pidettävään kiekkokouluun. 

– Jokaisella lapsella tulisi olla oikeus kokeilla itseä kinnostavaa harrastusta, Väliaho linjaa. 

Jos perhe haluaa hakea tukea, hakemus tehdään yhdessä seuran yhteyshenkilön kanssa. Kun avustus myönnetään kausimaksuihin, raha menee suoraan seuralle. Tuki kasvaa porrastetusti kausimaksujen mukaan: nuoren junioripelaajan tuki on 200 euroa, kun taas vanhemman pelaajan tuki on 1 300 euroa. 

Vuonna 2018 tukea haki 2 012 perhettä. Tukea sai 1 303 hakijaa. Tukipäätöstä tehdessä otetaan huomioon perheen taloudelliset haasteet kuten työttömyys tai se, että perheessä on useita lapsia. Tuen kriteerinä on myös se, että pelaaja sitoutuu harrastukseen koko kauden ajaksi ja haluaa kehittyä lajissa.

Myös muissa lajiliitoissa on herätty siihen, että kaikilla halukkailla ei välttämättä ole varaa harrastaa.

Suomen Koripalloliitto jakoi ensimmäiset WeDeliver-rahastonsa tuet tammikuussa 2019. Tuki on tarkoitettu vähävaraisten lapsiperheiden koripalloharrastuksen tukemiseen, ja rahalla voi kattaa kausimaksuja tai uusia varusteita. Lisäksi Koripalloliitolla on oma stipendirahastonsa niille nuorille, jotka kykyjensä puolesta voisivat hakeutua maajoukkueeseen pelaamaan, mutta joilla ei varaa maajoukkuetoimintaan. 

Selvitimme neljän eri lajin kulut. Vastaa jutun lopussa kyselyyn ja kerro, kuinka paljon teidän perheellänne menee rahaa harrastusmaksuihin. 

Jääkiekko

Mitä maksaa? 

Alle 8-vuotiaalta maksimissaan 180 euroa kausi. 9–10-vuotiailla maksu on 30-80 euroa kuukaudessa. 12-vuotiaille ja sitä vanhemmille maksettavaksi tulee kausimaksun lisäksi vuosittainen seuramaksu, joka on enintään 300 euroa. 

Kun pelit alkavat, seuralta ostetaan lisäksi noin kaksikymmentä euroa maksava pelipassi. Pelaaja tarvitsee myös vakuutuksen.

Miten maksu määräytyy?

Kausi- ja seuramaksun suuruus riippuu paljon siitä, missä seurassa lapsi harrastaa. Maksuun vaikuttavat muun muassa jään vuokrahinta ja pelimatkat. Maksuilla katetaan myös seuratoiminnassa mukana olevien henkilöiden palkat ja erotuomarien palkkiot. 

Mitä rahalla saa? 

Monipuoliset ohjatut harjoitukset, joita vetävät koulutetut valmentajat. Kausimaksulla katetaan myös pelitapahtumat ja esimerkiksi pelipaidat, harjoituspaidat ja kiekot.

Pelien alkaessa Jääkiekkoliitto ylläpitää myös sarjajärjestelmää, josta voi seurata oman joukkuuensa sijoittumista.

Jalkapallo

Mitä maksaa? 

Jalkapallon harrastusmaksuissa on paljon vaihtelua seurasta, treenikerroista ja harrastusolosuhteista riippuen. Maksuun vaikuttaa esimerkiksi jalkapallokentän vuokra, pelaajan ikä ja taso, jolla pelataan.

Jalkapalloliiton seurapalvelujohtaja Timo Huttunen kertoo, että halvimmillaan jalkapalloa pääsee harrastamaan muutamalla kympillä kausi, mutta kalleimmillaan kausimaksu voi olla yli 800 euroa. 

Lokakuussa 2018 tehdyn selvityksen mukaan jalkapallon keskimääräinen harrastushinta alakouluikäisillä oli 240 euroa kausi ja yläkouluikäisillä 300 euroa kausi. Tähän hintaan kuuluu kolme treenikertaa viikossa. Kauden pituus on noin 10 kuukautta.

Mistä summa koostuu?

Kausimaksuun sisältyy seuramaksu, pelipassi eli lisenssi sekä vakuutus. 

Mitä rahalla saa? 

Harrastusmaksuihin kuuluu seuran jäsenmaksu, ohjaus- ja valmennustoiminta, muut kulut kuten erotuomarien palkkiot ja joukkueen sarjatoiminta keväästä syksyyn.

Maksuihin kuuluvat myös joukkueen yhteisesti päättämät seura-asusteet. Mahdollisista leireistä ja turnauksista maksetaan erikseen. 

Voimistelu

Mitä maksaa? 

Voimistelun harrastusmaksut ovat 10-200 euroa kaudessa. 

Miten maksu määräytyy?

Hintaan vaikuttavat harjoitusten määrä, harjoituspaikka ja voimistelulaji. Maksulla katetaan myös ohjaajan palkka. Jokainen voimisteluseura hinnoittelee itse tuntinsa, joten seurojen välillä on vaihtelua.

Mitä rahalla saa? 

Seura vastaa siitä, että ohjaaja tai valmentaja on osaava ja koulutettu. Tuntien sisällöt ovat joko Voimisteluliiton suunnittelemia tai ammattitaitoisen ohjaajan itsensä tekemiä.

Koripallo

Mitä maksaa? 

Koripallon harrastusmaksuihin vaikuttavat seura, lapsen ikä sekä harjoitusten määrä. Alle kouluikäisen lapsen kausimaksu on 50 euroa, ja harjoituksia on kerran viikossa.

Kausimaksu 18-vuotiaalla SM-tasolla kilpailevalla nuorella on puolestaan noin 2 000 euroa. Tällä tasolla harjoituksia on 4-6 kertaa viikossa.

Kausimaksun lisäksi tulevat joukkuekohtaisesti esimerkiksi turnausten ja pelimatkojen kustannukset. Joissakin seuroissa pelaaja ostaa itse oman peliasunsa.

Miten maksu määräytyy?

Maksu koostuu yleensä seuran jäsen-, salivuoro-, valmennus-, lisenssi-, sarja- ja erotuomarimaksuista.

Eroa maksuihin tuovat myös muun muassa kuntakohtaiset tuet nuorten salivuoroihin, sillä joissakin kunnissa salivuoroista ei peritä maksua. Jos seuralla on oma harjoitushalli, kausimaksu on usein suurempi.

Mitä rahalla saa? 

Ohjattujen treenien lisäksi joissakin seuroissa esimerkiksi peliasut kuuluvat jäsenmaksuun. Asu on lainassa ja se palautetaan seuralle, jos harrastus lopetetaan. 

Lähteet: Jääkiekkoliitto, Suomen Palloliitto, Suomen Voimisteluliitto ja Suomen Koripalloliitto.

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 
Sisältö jatkuu mainoksen alla