Kesä vei kengät. Jalkojen heiluttelu keittiön ovista muuttuu vaikeammaksi, kun keittiön edustalle rakennetaan terassi. Kuva: Pia Inberg
Kesä vei kengät. Jalkojen heiluttelu keittiön ovista muuttuu vaikeammaksi, kun keittiön edustalle rakennetaan terassi. Kuva: Pia Inberg

Iso remontti ei kuulunut Terhin ja Kallen suunnitelmiin. Kesän aikana he huomasivat, että trampoliini voi poikkeustilassa pelastaa perheen.

Remontoitte itsellenne kodin kolme vuotta sitten. Millainen oli remonttikesä 2014?

Terhi: Muutimme Porvooseen Helsingistä ja asuimme talomme pihalla viisi kuukautta asuntovaunussa, sillä talo meni perusteelliseen remppaan. Minä nukuin vaunussa poikien kanssa. Kalle ei mahtunut sinne, hän nukkui pihan kanalarakennuksessa. Remontoimme koko valveilla­oloaikamme kesäkuusta marraskuun alkuun. Grillasimme ruuat pihalla koko remontin ajan ja tiskasimme ulkona saunan edessä.

Onneksi se kesä oli lämmin. Pojille ostettiin trampoliini, jota ilman olisi varmasti tullut tekemisen puute. Söimme jäätelöä joka päivä ja lämmitimme iltaisin saunan, jossa remontin pölyt ja hiet pestiin pois. Nuo viisi kuukautta olivat suunnaton voimainponnistus mutta – näin jälkeen päin ajateltuna – myös onnellista perheen yhteistä aikaa.

Terhin, Kallen ja kolmen pojan kodissa on 120 neliötä.
Terhin, Kallen ja kolmen pojan kodissa on 120 neliötä.

Miten remppakesän jälkeinen elämä sujui?

Terhi: Marraskuun alussa alkoi sataa räntää. Onneksi pääsimme muuttamaan taloon, kun keittiö, olohuone ja alakerran vessa valmistuivat. Kaikkiaan aikaa meni kuitenkin vielä puolitoista vuotta lisää. Kaikki lomat ja vapaa-aika rempattiin. Sen jälkeen oli käsittämättömän ihanaa, kun ei tarvinnut työpäivän jälkeen vaihtaa illaksi remppavaatteita päälle.


Melkein kuin mökillä. Satunnaisia mökkivierailuja lukuun ottamatta tämä perhe viettää kesän koti pihalla. Onhan siellä sauna, grilli ja miltei kaikki, mitä suomalaisilla kesämökeilläkin.


Grilli kuumana. Kalle on perheen pääkokki ja kesällä grillimestari. Savustettu lohi ja grillatut kanavartaat, vihannekset sekä halloumi katoavat kohta nälkäisen veljeskolmikon suihin.

Mikä teidät veti asumaan juuri tähän kotiin?

Kalle: Rauha. Siihen ihastuin ja siitä tykkään vieläkin. Ei ole parempaa asiaa kuin pitkän työpäivän jälkeen sytyttää tuli pihasaunan pesään. Tuntuu, kuin tulisi mökille. Porvoossa koko elämänmeno on erilaista kuin Helsingissä. Ihmisillä ei ole ilmeinen kiire mihinkään, jutustelu on tärkeä osa porvoolaista meininkiä.

Terhi: Piha. Ihastuin isoon pihaan, jossa lapset voivat temmeltää. En ole vielä intohimoinen puutarhanhoitaja mutta ajattelen, että minusta voisi tulla sellainen. Rintamamiestalo on monelle asumisen suuri unelma, minulle se ei ollut. Mietimme jopa rintamamiestalon myymistä ja uuden talon rakentamista tälle tontille. Sitten vanha talo alkoikin tuntua kodilta, ja myymisajatukset unohtuivat.

Miten talo muuttuu, kun pojat kasvavat?

Terhi: Vielä jonkin aikaa Elias ja Julle mahtuvat samaan huoneeseen, mutta on mahdollista, että isompana he haluavat omat huoneet. Meillä on kellarikerroksessa tila remontoitavana. Siitä on tulossa Kallen työhuone, mutta ehkä tulevaisuudessa joku pojista valloittaa sen.


Kaikki pojat harrastavat jääkiekkoa ja ovat muutenkin urheilullisia. Eliaksen ja Jullen huoneessa on puolapuut ja riippurenkaat. Joskus kuntoiluhetki pidetään koko perheen voimin.
Kaikki pojat harrastavat jääkiekkoa ja ovat muutenkin urheilullisia. Eliaksen ja Jullen huoneessa on puolapuut ja riippurenkaat. Joskus kuntoiluhetki pidetään koko perheen voimin.


Peräkamarin pelimiehet. Alexiksen huoneessa on lasten biljardipöytä. Pojat pelaavat usein panoksenaan kunniaa tai rahaa: 50 senttiä tai kaksi euroa.

Millä taikatempuilla talo pysyy siistinä?

Terhi: Olen valinnut kaikki sisustusmateriaalit ajatellen sitä, että meillä on kolme poikaa. Alakerran lattioissa on mikrosementti, joka on helppo imuroida ja pestä. Olohuoneen sohvakangas on pestävää materiaalia, alcantaraa. Yläkerran vinyylikorkkilattia kestää iskut ja sisälätkän peluun. Koko perhe osallistuu talon siistinä pitämiseen: Alexis imuroi, ja nuoremmat tyhjentävät tiskikonetta ja vievät roskia.

Kalle, olet perheen pääkokki. Millaista ruokaa teet ja millaisessa keittiössä?

Kalle: Suunnittelimme Terhin kanssa keittöremontin yhdessä. Kaadoimme väliseinää ja teimme keittiöön yhdistyvän ruokailutilan entisten asukkaiden makuuhuoneesta. Rakastan ruuanlaittoa: isäni on ollut alalla, ja minun haaveeni on oma bistro. Arkisin teen nopeaa ruokaa, kuten kanaa, pastaa tai risottoa. Kiireisiin päiviin teen viikonloppuna curryja pakastepusseihin valmiiksi. Kesällä on mahtavaa kokata ulkona. Unelmoin muuratusta kesäkeittöstä, jossa olisi pizzauuni.


Unelmien keittiössä. Kalle halusi väljän keittiön, jossa kokki mahtuu työskentelemään, vaikka kolme lasta kaartelee ympärillä.


Vielä korkeammalle! Elias näyttää, miten tramppa toimii. vaikka kyllähän pikkuveli Julle sen tietää. Ilman trampoliinia remonttikesä olisi ollut lapsille paljon tylsempi.


Panda pistäytyi pesulla. Pihapiirin puusauna lämpiää usein. Piha on niin suojaisa, että asukkaat voivat juosta nakuina talosta saunaan ja takaisin. Nyt Jullella on kuitenkin yllään pandapuku.

Terhi, työskentelet sisustussuunnittelijana. Kerro vinkkisi lastenhuoneeseen!

Terhi: Neuvoisin miettimään kalusteiden määrää, kokoa ja yhtenäistä tyyliä. Värityksen suunnitteluun kannustan ottamaan lapset mukaan. Omat lapseni ovat saaneet osallistua tapettikirjojen ja värilastujen kanssa suunnitteluun. Kannattaa korostaa yhtä seinää tehostemaalilla tai -tapetilla tai näyttävällä kuvatapetilla. Muut seinät voivat olla neutraalit.

Mitä remppa teille opetti?

Terhi ja Kalle: Pitää olla armollinen: jos jokin juttu ei valmistu sinä iltana kun piti, se ei ole maailmanloppu. Ja parisuhde ei saa kärsiä remontin takia.