Me kaksi. "Toivottavasti olen juuri se paras isä Rekolle", Tommi sanoo.
Me kaksi. "Toivottavasti olen juuri se paras isä Rekolle", Tommi sanoo.

Tommi Evilä on innoissaan koti-isyydestä mutta vastuu lapsesta tuntuu niin suurelta, että joskus häntä pelottaa.

Ylös! Nyt! Kello on seitsemän, ja Tommi Evilän on turha yrittää hiljentää herätyskelloaan. Kellona on tänään ja kaikkina muina koti-isäaamuina puolitoistavuotias Reko.

– Reko kantaa minulle joka aamu sukat sänkyyn, että pue tästä. Se ei jätä tulkinnan varaa, Tommi sanoo.

Keskiyön kieppeille kitaraa soitellut Tommi nukkuisi mieluusti vielä, mutta ei auta. Kolmena päivänä viikossa Asta-vaimo menee töihin Saarioisten pääkonttorille. Tommi, Reko ja Rutta-koira jäävät silloin kolmisin kotiin.

Tommi on koti-isyydestä innoissaan – nyt kun on selvinnyt alkusokista.

– Huippu-urheilijan elämä on pitkälti omiin kengänkärkiin tuijottelua. 20 vuotta elin urheilun ehdoilla ja minä itse edellä, joten onhan muutos ollut aikamoinen, Tommi toteaa.

– Vasta oman lapsen kautta kuitenkin tajuaa, miten lyhyen ajan lapset todella ovat pieniä. Reko oppii joka päivä uutta. Tämä on ainutlaatuista aikaa, jota haluan imeä itseeni kuin sieni.

"Omia vanhemmuustaitojaan on hyvä uskaltaa kyseenalaistaa ja päivittää jatkuvasti."

Vaikka Tommi on lopettanut urheilu-uransa, harjoitteleminen, kehittyminen ja itsearviointi ovat jääneet selkäytimeen. Siksi hän pohtii myös isänä, miten voisi parantaa suoritustaan.

– Lapsen tuoma vastuun määrä on niin valtava, että vanhemmuuteen liittyvät pelkoni ovat välillä järjettömiä. Pieni lapsi on niin ihana ja mahtava – mutta voinko minä toimillani pilata hänet? Sitä pelkään usein.

Hän tahtoo tulla koko ajan paremmaksi isäksi.

– Omia vanhemmuustaitojaan on hyvä uskaltaa kyseenalaistaa ja päivittää jatkuvasti.

Millaisia kasvatusperiaatteita Evilöillä on? Tommi ja Asta hoitavat parisuhdettaan päivittäin – miten? Lue elokuun Meidän Perhe -lehdestä!

Perhe

Tommi Evilä, 36, asuu vaimonsa Astan, puolitoistavuotiaan Rekon sekä Rutta-mopsin kanssa Tampereella. Evilä on pituushypyn MM-pronssimitalisti sekä yhdeksänkertainen suomenmestari. Nykyään hän työskentelee koti-isyyden ohella ammattivalmentajana ja yrittäjänä.

minäminulleminun

Koti-isä Tommi Evilä: "Vanhemmuuteen liittyvät pelkoni ovat välillä järjettömiä"

Nykyään varsinkin poikalapset saavat tehdä ihan mitä tahansa kenelle tahansa. Kunhan itsellä on kivaa. Ennen sentään oli miehekästä olla juro, ja pojista tehtiin miehiä, joten pojat eivät koskaan huutaneet. Nykyään on söpöä, kun pojat ovat äidin poikia, mammanpoikia ja saavat ilmaista itseään, joten nykyään pojat selittävät, säheltävät, mesoavat, mitä pidettiin ennen tyttömäisenä, mutta vaikka tytöt puhuivat ennen paljon, heidän käskettiin ottaa volyymin suhteen muut huomioon. Muita ei nykyään...
Lue kommentti
eimaailmannapamuille

Koti-isä Tommi Evilä: "Vanhemmuuteen liittyvät pelkoni ovat välillä järjettömiä"

Tuon ikäinen on helppo, mutta kun alkaa kaivata seuraa, niin se pitää järjestää niin että kohtuuttomasti ei aiheuta muille haittaa ja reippaasti jaksaa nostaa perse penkistä ja mennä puistoihin itse. ei laittaa tielle haitaksi. Muistaa, että vaikka hän on tärkeintä vanhemmille niin kaikki muut ihmsiet ovat yhtä arvokkaita eikä hänellä ole mitään etuoikeuksia esim rikkoa lakeja ja kootut selitykset peliin, vaikka poliisikin mielellään suosii näitä pojat ovat poikia-juttuja.
Lue kommentti

Mikä toimii yhdellä lapsella, ei välttämättä toimi maailman kahdella miljardilla muulla lapsella, kirjoittaa Marjut Ollila.

On helppoa olla täydellinen kasvattaja. Siihen ei tarvita kuin roppakaupalla tahdonvoimaa, ihanteita sekä lujia päätöksiä. Eikä edes yhtään lasta.

Lasten saamisen myötä olen saanut huomata – joskus katkerana mutta useimmiten huvittuneena – että teoria tuppaa toisinaan olemaan yhtä kaukana todellisuudesta kuin itä lännestä.

Viimeistään kolmannen lapseni synnyttyä tungin äitikorttini syvälle povarini uumeniin. Pidän suuni supussa aina, kun olen aikeissa sanoa, että ”Sitten kun sinulla on yksi/kaksi/kolme lasta, huomaat...”

Tiedän hyvänä päivänä noin suurin piirtein, miten saan nämä kolme omaani hoidettua. Maailman kahdesta miljardista muusta lapsesta en menisi vannomaan. Mikä toimii yhdellä, saattaa toiselle olla kryptoniittia.

Viimeistään kolmannen lapseni synnyttyä tungin äitikorttini syvälle povarini uumeniin.

Kokemus toki opettaa, ja hyvinä pitämiäni vinkkejä voin kysyttäessä jakaa, mutta toisen puolesta en ala tietää. Yritän muistaa, että synnytyksen yhteydessä minusta ei tullut oraakkelia, vaan ihan vain äiti.

Jollain tapaa sitä silti muuttuu uuden lapsen saadessaan. Ikään kuin syntyy uudelleen vanhemmaksi. Vaikka olen edelleen yksi ja sama, olen jokaiselle kolmestani erilainen äiti. Ovathan hekin uniikkikappaleita.

Kun halusin tietää, millaista menoa olisi odotettavissa kolmilapsisena, soitin viisilapsiselle ystävälleni.

Maanittelujen jälkeen hän suostui raportoimaan, että sinähän tiedät vanhan lapsiperhetotuuden, miten kaksi menee siinä missä yksikin vain, jos kyse on pullasta. Nyökyttelin ja odotin hänen sanovan, että kolmas pulla kuitenkin menisi siinä sivussa jo rutiinilla.

Mitä vielä! Sain kehotuksen varautua elämäni suurimpaan härdelliin. Lapset pelaisivat ylivoimapeliä, eikä aikuisten käsipareja enää riittäisi jokaiselle. Neljäs ja viides saattaisivat jo mennäkin omalla painollaan.

Vaikka olen edelleen yksi ja sama, olen jokaiselle kolmestani erilainen äiti.

Myös sen neuvon sain, että jos useampilapsiseen perheeseen eksyy mikä tahansa tauti, noro tai kihomadot, siivousoperaation sijaan on helpompi ottaa lapset ja muuttaa pois kotoa. Sitten nauroimme, ensin katketaksemme, lopulta hiukan hermostuneina.

Puhelun jälkeen lähdin välittömästi leikkaamaan lasten kynnet tautien ehkäisyn nimissä. Vilkaisin vain nopeasti äitikortistani toimintaohjeet: yhdeltä kynnet leikataan nukkuessa, toiselta rusinoilla lahjoen ja kolmannelta... niin, hänen kyntensä pitääkin viilata.

Marjut Ollila on 3- ja 8- vuotiaiden lasten sekä viisikuisen vauvan äiti ja suosittu sormiruokabloggaaja, joka nauraa äänekkäimmin omille vitseilleen ja rakastaa rentoutta ja lapsentahtisuutta. Hän vuorottelee kolumnistina toimittaja Outi Kaartamon kanssa.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Pieni lapsi ei ymmärrä yksityisyyden rajoja samalla tavalla kuin aikuinen, lastenpsykiatri Janna Rantala sanoo. Kuva: Heli Blåfield
Pieni lapsi ei ymmärrä yksityisyyden rajoja samalla tavalla kuin aikuinen, lastenpsykiatri Janna Rantala sanoo. Kuva: Heli Blåfield

Kannattaa luottaa aikuisten keskinäiseen viisauteen. Ei latisteta lasta, joka pyrkii rohkeasti mukaan keskusteluun, vastaa lastenpsykiatri Janna Rantala.

”Lapsemme on 3,5-vuotias, uusiin ihmisiin hieman varauksellisesti ja ujosti suhtautuva poika. Parin viimeisen kuukauden aikana hän on selvästi vapautunut ja alkanut ottaa kontaktia oma-aloitteisesti niin tuttuihin kuin tuntemattomiin aikuisiin. Lapsen kerronnassa ei ole kuitenkaan rajoja, vaan hän saattaa kertoa esimerkiksi vanhemman sairaudesta täysin estottomasti kenelle tahansa.

En haluaisi latistaa lapsen avoimuutta ja juuri löytynyttä uskallusta puhua vieraammillekin. Kuitenkin jotkut asiat ovat mielestäni perheen sisäisiä asioita, jotka eivät kuulu muille. Toisaalta jotkut saattavat hämmentyä tai kokea vaivaannuttavana kovin yksityiskohtaisen selostuksen esimerkiksi juuri terveysasioista. Miten selittää asia lapselle ymmärrettävästi, mutta siten, ettei lapsi koe syyllisyyttä jo kertomistaan asioista eikä myöskään ala vältellä puhumista?”

Ujon puheliaan äiti

Lastenpsykiatri Janna Rantala vastaa:

Saako aloittaa vitsillä? Lapsi kertoi kaupan kassalle heleällä äänellä, miten oli nähnyt aamulla äidin kakalla. Kotona äiti ohjasi lasta, että kakkaaminen on ok, mutta sellaisesta ei puhuta kaikille, koska se on yksityisasia. Seuraavalla kauppareissulla lapsi kertoi: ”Mä näin taas äidin kakalla, mutta siitä ei puhuta kaikille, koska se on yksityisasia.”

Pieni lapsi ei kerta kaikkiaan ymmärrä yksityisyyden rajoja samalla tavoin kuin vanhempi. Viattomuudessaan hän kertoo juttua, johon hän toivoo kuulijan vastaavan mukavalla tavalla. Ehkä tarinan lapsi ajatteli, että kaupan kassa kertoisi vastavuoroisesti omista vessakokemuksistaan. Siinä sitten rupateltaisiin mukavasti asioinnin lomassa.

Kun lapsi kasvaa kannustavassa ja luottavaisessa ilmapiirissä, hän ei sensuroi puheitaan vanhemman reaktion pelossa. Raju reagointi kiellettyyn puheenaiheeseen on lasta häpäisevä kokemus, kuten olet viisaasti ennakoinutkin. Sitä en suosittele, vaikka vanhempaa hävettäisikin.

Sopivat puheenaiheet ovat monesti kulttuuri- ja perhekohtaisia.

Mitä siis tehdä? Aluksi voi tarkistaa, mitä kaikkea puhuu lapsen kuullen. Tärkeitä asioita ei silti kannata salata lapselta! Voi myös pohtia, miksi jokin asia ei omasta mielestä kuulu ulkopuolisille. Sopivat puheenaiheet ovat monesti kulttuuri- ja perhekohtaisia. Esimerkiksi sairaus saattaa jollekin olla julkinen puheenaihe, toiselle taas hyvin yksityinen.

Nolossa tilanteessa voi ohjata vaivihkaa keskustelua pois aralta alueelta ennen yksityiskohtien vyöryä. Kolmevuotias on hämättävissä kertomaan muista asioista. Tempun voi tehdä myös yllättävään kuulijan rooliin joutunut. Kannattaa siis luottaa aikuisten keskinäiseen viisauteen.

Esimerkiksi päiväkotien työntekijät kuuntelevat näitä juttuja pokka naamalla vuodesta toiseen ja suhtautuvat silti meihin vanhempiin asiallisesti. Kaikkien elämässä on monenlaista, yksityistäkin. Ollaan sen äärellä yhtä viisaita kuin sinä, eikä latisteta lasta, joka pyrkii rohkeasti mukaan keskusteluun.

Mietityttääkö lapsen kasvatus? Lastenpsykiatri Janna Rantala vastaa lukijoiden kysymyksiin Meidän Perhe -lehden joka numerossa. Lähetä kysymys lomakkeella tai sähköpostitse meidanperhe@sanoma.com Laita viestin otsikoksi ”Janna vastaa”.

Käyttäjä13602
Seuraa 
Liittynyt18.6.2018

Mitä tehdä, kun kolmevuotias kertoilee perheen yksityisasioita ulkopuolisille?

Lapselle voi opettaa kuulumisen kertomista tutun esimerkiksi mummon kanssa. Näyttää miten äiti ja mummo kysyy ja kertoo kuulumisia ja kertoa mitä yleensä kerrotaan. Sitten on lapsen vuoro. Joka kerta kun tulaan mummolaan, mummo kysyy lapselta kuulumiset. Pienen lapsen kanssa aikuinen on suuressa roolissa ja johdattaa lasta. Kysyy kysymyksiä, tarkentaa ja Mielenkiinnolla kuuntelee. Harjoitellaan. Meillä pienenä opetettiin että vessassa puhutaan vessa asiat. Ja vessaan mentiinkin äitin kanssa...
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.