Tärkeintä on yhteys itseen ja yhteys toisiin, Petra sanoo. Kuvat: Amanda Aho
Tärkeintä on yhteys itseen ja yhteys toisiin, Petra sanoo. Kuvat: Amanda Aho

Kyse ei ole vapaasta kasvatuksesta vaan terveistä rajoista. – Minun ikäisistäni monien rajoja on lapsuudessa ylitetty. Siksi kaikille ei ole aikuisenakaan helppoa tunnistaa ja ilmaista omia rajojaan ilman hylkäämisen pelkoa, sanoo Petra Masko.

Mitä me syödään illalla? kahdeksanvuotias Joa kysyy.

Katsotaanpa, Joan äiti Petra vastaa.

Jääkaapin oveen kiinnitetystä taulukosta se selviää: pizzaa ja jäätelöä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Ennakointitaulukko on auttanut herkkää poikaa saamaan elämäänsä lisää hallinnan tunnetta, Petra kertoo. Taulukosta löytyvät harrastusajat ja eri päivien ruoat. Harrastuspäivinä tarjolla on riisiä ja nugetteja, keskiviikkoisin on lasten lempiruokaa tomaatti-cashewpastaa ja perjantai-iltaisin pizzaa ja jäätelöä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Esimerkiksi tällaista on arki perheessä, jossa eletään kiintymysvanhemmuus-nimisen filosofian mukaan. Petra Masko on Kiintymysvanhemmuusperheet-yhdistyksen puheenjohtaja.

Pian tarjolla on myös välipalapullaa. Petra aukaisee uuninluukun, ja Joa ja 3,5-vuotias Lia kiirehtivät apajille.

– Täytyy oikein panostaa siihen, että rennolle oleilulle jää aikaa työ-, koulu- ja päiväkotipäivien lomassa, erityisluokanopettajana työskentelevä Petra sanoo.

”Kiintymysvanhemmuus ei ole sama asia kuin vapaa kasvatus, jossa lapselle ei aseteta rajoja.”

KIINTYMYSVANHEMMUUS on sana, jonka kuuleminen saa monen pulssin kiihtymään – joko innostuksesta tai inhosta. Kyseessä on John Bowlbyn 1950-luvulla kehittämään kiintymyssuhdeteoriaan perustuva hoitofilosofia, joka korostaa lapsen tarpeiden kunnioittamista. Sen nimen keksi vuonna 1982 amerikkalainen William Sears, joka Martha-vaimoineen hahmotteli kasvatustavan seitsemän peruspilaria.

Niistä tunnetuimmat ovat vauvantahtinen imetys, vauvan kantaminen ja vauvan kanssa nukkuminen. Vähemmälle huomiolle on jäänyt kantava pilari, tasapainon vaaliminen ja rajojen vetäminen. Kiintymysvanhemmuus ei siis ole sama asia kuin vapaa kasvatus, jossa lapselle ei aseteta lainkaan rajoja.

Suomessa hoitofilosofiaa on tehnyt tunnetuksi vuonna 2009 perustettu Kiintymysvanhemmuusperheet ry. Vapaaehtoisvoimin toimivalla yhdistyksellä on 350 jäsentä ja sen Facebook-ryhmässä yli 10000 kasvatusaiheista kiinnostunutta keskustelijaa. Petrakin omistaa suuren osan vapaa-ajastaan yhdistyksen toiminnalle. Hän korostaa, että yhdistys ei luokittele tai arvota kenenkään vanhemmuutta. 

– Uskon, että lempeän vuorovaikutuksen keinoin pystymme vaikuttamaan lasten ja perheiden hyvinvointiin. Kasvatuskysymysten pohdinta antaa minullekin eväitä sekä työhön että vapaa-aikaan.

Siksi hän jaksaa yhä uudelleen pohtia tuntemattomien Facebook-käyttäjien kanssa lempeitä ratkaisuja erilaisiin kasvatuspulmiin. 

”Lasten edessä ei tarvitse esiintyä järkähtämättömänä.”

LIA SÄNTÄÄ äidin luokse pyytämään lisää pullaa.

– Ehdotan, ettet enää ota, Petra sanoo.

– Mutta minä haluan, Lia vastaa.

Petra kysyy, minkä kokoista palaa Lia kaipaa. Lia näyttää kädellään. Petra vastaa, että se kyllä sopii, ja leikkaa tytölle palan.

– Vanhemmat usein ajattelevat, että kun sanoo jotain, periksi ei enää voi antaa tai menettää auktoriteettinsa. Lasten edessä ei kuitenkaan tarvitse esiintyä järkähtämättömänä. Keskustelemalla pääsee pitkälle.

Petra törmää usein argumenttiin, että jos lasten kanssa lähtee neuvottelemaan, muuta ei sitten enää ehdi tehdäkään.

– Olen vastannut, että luottakaa minuun, lapset eivät jaksa neuvotella loputtomiin. Kun lapset tottuvat siihen, että heitä kuullaan ja he voivat vaikuttaa omiin asioihinsa, he myös alkavat toimia yhteistyöhaluisemmin.

Neuvotteleminen ei siis tarkoita sitä, että aikuiset tanssivat lasten pillin mukaan, vaan sitä, että etsitään kaikille sopiva kompromissi.

– Lasten on hyvä olla perheen keskipisteessä, ei keskipisteenä.

Koko perhe näyttelee on perheen yhteinen suosikkipeli.
Koko perhe näyttelee on perheen yhteinen suosikkipeli.

LAPSENTAHTISESTA KASVATUKSESTA ovat perinteisesti innostuneet vanhemmat, jotka suosivat valinnoissaan luonnollisuutta ja ekologisuutta. Vielä kuluvan vuosikymmenen alkupuolella he edustivat tietynlaista vastakulttuuria.

Tätä kuvaa vuoden 2012 myrsky maitolasissa. Silloin Time-lehti julkaisi numeron, jonka kannessa poseerasi amerikkalainen kiintymysäiti imettämässä lähes nelivuotiasta, maastohousuista poikaansa. Artikkeli synnytti myös Suomessa kiivaan keskustelun, jossa enemmistö taivasteli imetettävän lapsen ikää, vähemmistö taivastelijoiden taivastelua. Erottui kaksi leiriä: ”tavalliset” vastaan kiintymysvanhemmat. 

Kuudessa vuodessa ilmapiiri on kuitenkin muuttunut, ja kaikki luonnollisena pidetty on kasvattanut suosiotaan. Samaan aikaan vaistonvaraiseksi kasvatustyyliksi luonnehdittu kiintymysvanhemmuus on alkanut vedota yhä useampiin.

Neuvoloissakin opastetaan nykyään sanoittamaan lapsen tunteita.

– Monet aiemmin erikoisina pidetyt kiintymysvanhemmuusfilosofian ajatukset ja suositukset ovat valtavirtaistuneet, Petra sanoo.

Neuvoloissakin opastetaan nykyään imettämään tai pulloruokkimaan vauvantahtisesti, sanoittamaan lapsen tunteita ja valitsemaan perheen kokonaishyvinvointia tukevat nukkumisjärjestelyt.

PETRA INNOSTUI kiintymysvanhemmuudesta toden teolla odottaessaan Liaa. Pian hän huomasi kahlanneensa Kiintymysvanhemmuusperheet ry:n kaikki blogipostaukset läpi.

– Silloin maailmani pyörähti ympäri ja ymmärsin, miksi jotkin jutut Joan vauvavaiheessa olivat tuntuneet pahalta. Olin pakottautunut toimimaan toisin kuin vaistoni sanoi. Olisin esimerkiksi halunnut, että Joa nukkuu vieressämme, mutta siirsin hänet jo vauvaikäisenä omaan sänkyyn, koska minulle oli vakuutettu, että niin kannattaa tehdä.

Petra kuitenkin korostaa, että kyse on ennen kaikkea perusasenteesta lasta kohtaan, ei vain yksittäisistä hoitokäytännöistä. Hoitofilosofian ydin on kunnioitus lasta kohtaan. Sen mukaan lapset ovat synnynnäisesti sosiaalisia, yhteistyöhaluisia ja tarkoitusperiltään hyviä.

– Kunnioitus lisää kunnioitusta. Kun kohtelet lasta kunnioittavasti, hän alkaa kohdella muita samoin.

On oltava yhteydessä omaan itseen, jotta voi olla aidosti yhteydessä toisiin.

Kiintymysvanhemmuus on herättänyt myös vastarintaa. Sitä on syytetty äitien syyllistämisestä ja näännyttämisestä, isien roolin väheksymisestä, naisten ajamisesta 50-lukulaiseen kotirouvamuottiin, lasten kasvattamisesta maailman keskipisteeksi ja omahyväisestä kuvitelmasta, että muut kuin kiintymysvanhemmat eivät kiinny lapsiinsa.

Petra ei tunnista soveltamaansa hoitofilosofiaa näistä moitteista.

– Jokaisen vanhemman ja lapsen välille muodostuu kyllä kiintymyssuhde. Me vain haluamme välittää tietoa menetelmistä, joilla suhde muodostuu mahdollisimman turvalliseksi. Kiintymysvanhemmuus ei ole paketti, joka on hyväksyttävä sellaisenaan. Voit ottaa rusinat pullasta tai koko pullan, Petra sanoo.

Hänelle tärkeintä on yhteys: on oltava yhteydessä omaan itseen, jotta voi olla aidosti yhteydessä toisiin. Yhteys toisiin taas on ihmisille laumaeläiminä elämän ja kuoleman kysymys. Esihistoriassa heimon ulkopuolelle jääminen tiesi varmaa kuolemaa. Samanlainen hengenhädän tunne valtaa lapsen, joka menettää yhteyden hoivaajaansa.

Hoitofilosofian tarkoitus on lisätä perheen jokaisen jäsenen hyvinvointia, jotta yhteys itseen ja muihin säilyy. Vanhempien on siis huolehdittava myös omista tarpeistaan ja rajoistaan.

Vauvaikäisellä on paljon välttämättömiä tarpeita, joista huolehtiessa vanhemman rajat helposti ylittyvät. Silloinkin on syytä huolehtia jaksamisestaan lepäämällä aina kun voi ja pyytämällä apua. Kun vauvasta kasvaa taapero ja välttämättömien perustarpeiden rinnalle tulee paljon muita tarpeita, vanhempi voi alkaa pitää omista rajoistaan kiinni.

Kun Joa oli vähän alle vuoden, Petra halusi jatkaa erityisluokanopettajan opintoja. Puoliso Joni taas kaipasi enemmän aikaa poikansa kanssa, joten hän jäi kotiin ja Petra pääsi opiskelemaan. Muutenkin kaikki perheenjäsenet vaalivat omia juttujaan. Petra tykkää häärätä järjestöissä ja nähdä ystäviään, Joni taas tehdä musiikkia.

Kun opettelee uutta, itseltään ei kannata vaatia mahdottomia. 

TASAPAINO EI OLE syntynyt itsestään. Petra ja Joni ovat tehneet paljon ajatustyötä saadakseen kotikuviot rullaamaan.

He ovat esimerkiksi opetelleet rakentavia kasvatustapoja MLL:n järjestämällä Toimiva perhe -kurssilla. Siellä harjoiteltiin viestintää, jonka avulla perheen jokaisen jäsenen tarpeet tulevat ristiriitatilanteissa kuulluiksi ilman vallankäyttöä ja pakottamista.

Käskyt esimerkiksi voidaan korvata minä-muotoisilla viesteillä. Sen sijaan, että huutaisi ”Lia, ei saa ottaa Joan leluja”, voi sanoa vaikka: ”Minua ärsyttää, jos nappaat Joan tavaroita, koska minun täytyy tulla setvimään koko ajan riitojanne.”

Näin lapsi oppii toisen ihmisen toiveiden kunnioittamista, ei auktoriteetin käskyihin alistumista.

Sen sijaan, että huutaisi ”Joa, isoveljenä sinun pitäisi osata olla riitelemättä Lian kanssa”, voi sanoa vaikka: ”Sinua näyttää harmittavan, että joudut jakamaan lähes kaiken Lian kanssa. Haluaisitko tehdä jotain minun kanssani kahdestaan?”

Näin lapsi oppii tunnistamaan ja käsittelemään tunteitaan, ei työntämään niitä sivuun.

Kun opettelee uutta, itseltään ei kannata vaatia mahdottomia. 

Elämä pelissä -ohjelmassa psykologi Tony Dunderfelt sanoi, että kun opitaan uusia käytösmalleja, 10–30 prosentin muutos on jo iso. Voi olla tyytyväinen, jos onnistuu toimimaan rakentavalla tavalla vaikka joka viides kerta. Pysyvät muutokset rakentuvat pienin askelin.

”Toivoisin kovasti, että aktiiveiksi tulisi myös lasten isiä.”

OVI KÄY, Joni tulee kotiin myyntipäällikön töistään. Joa pyyhältää paikalle ja alkaa opettaa isälleen alkuvuoden hittitanssia flossausta. Kohta Joni jo ketkuttaa lanteitaan ja käsiään teinien sujuvuudella.

Yhtä luontevasti hän heittäytyi mukaan, kun Petra aikoinaan innostui kiintymysvanhemmuudesta. 

Pariskunta on ideoinut sketsisarjaa, jossa aikuisia kohdeltaisiin kuin lapsia. Aikuinen itkisi, että on murtunut ystävän menettämisestä, ja hänet napattaisiin syliin ja osoitettaisiin taivaalle: ”Katso, lentokone!” Illallisvieraalle sanottaisiin, että et saa jälkiruokaa, koska et syönyt lautasta tyhjäksi.

Petra ja Joni tähdentävät, etteivät halua sormi pystyssä opettaa kenellekään, että on väärin tehdä niin tai noin. 

– Me kaikki tarvitsemme välillä herättelyä sen suhteen, miten toinen ihminen voi asiat tulkita.

Sujuuko flossaus? Perhe viettää joka ilta mediatonta aikaa, jolloin ollaan läsnä lapsille ja leikitään nauratusleikkejä.
Sujuuko flossaus? Perhe viettää joka ilta mediatonta aikaa, jolloin ollaan läsnä lapsille ja leikitään nauratusleikkejä.

Kiintymysvanhemmuusaktiiveista valtaosa on naisia. Se tuntuu olevan tyypillinen asetelma muissakin perheissä: äidit ottavat kasvatusvastaavan roolin.

– Roolit kotona muuttuvat valitettavan hitaasti. Toivoisin kovasti, että aktiiveiksi tulisi myös lasten isiä, tai kaikkia perheeseen kuuluvia aikuisia, miksei isovanhempiakin, Petra sanoo.

Isovanhemmat ovat paljon läsnä myös Joan ja Lian elämässä. Petran suvussa lempeän kasvatuksen viestikapula on kulkenut jo pitkään.

– Äidilleni ja isälleni oli esimerkiksi itsestään selvää, että lapset saavat nukkua heidän vieressään niin pitkään kuin haluavat ja että lasten ajatuksia ja tunteita kunnioitetaan.

JOAN KARATETREENIT lähestyvät.  Petra alkaa pakata treenivaatteita ja miettii itsepuolustuksen taitoa.

– Minun ikäisistäni monien rajoja on lapsuudessa ylitetty. Sen takia kaikille ei ole aikuisenakaan helppoa tunnistaa ja ilmaista omia rajojaan ilman hylkäämisen pelkoa.

Petra on ylpeä lapsistaan aina, kun he ilmaisevat, missä heidän rajansa kulkevat.

– Jos vaikka työnnän Joaa keittiössä kauemmaksi mitään sanomatta, hän älähtää: ”Sä tönit mua, älä koske.” Silloin herään, että mitä ihmettä juuri tein. Enhän töissäkään työnnä kollegojani syrjään mitään selittämättä, Petra sanoo.

Omien rajojen puolustamista harjoitellaan myös Joan karatessa. Petra uskoo ja toivoo, että vähitellen kasvaa sukupolvi, jonka yli ei kävellä ja joka osaa myös kunnioittaa muiden rajoja.

– Se, että toimii toista kohtaan rakentavasti, lisää myös omaa hyvinvointia. Kaikki voittavat.

Sisältö jatkuu mainoksen alla