Lapsi harrastaa, vanhemman tunteet kuumenevat. Mikä saa äidin ja isän räyhäämään valmentajille?

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Lapsi alkaa harrastaa jalkapalloa, ja vanhemmatkin ovat siitä innoissaan. Saat liikuntaa ja kavereita, onpa kivaa! Pääset osaksi joukkuetta, tosi hieno juttu!

Alun innon tilalle nousevat nopeasti kuitenkin toisenlaiset tunteet, joita saavat todistaa lasten harrastustoiminnasta vastaavat aikuiset, kuten valmentajat ja joukkueenjohtajat. He saivat puheenvuoron Meidän Perheen kyselyssä, joka tehtiin Vauva.fissä vuodenvaihteessa 2018–2019.

Vastauksia kertyi erityisesti jääkiekko- ja jalkapallovalmentajilta, mutta myös muodostelmaluistelusta, ringetestä, jääpallosta sekä lentopallosta.

”Yksi vanhemmista sanoi minulle, että voisin huutaa tytöille enemmän, jotta he olisivat hiljaa treeneissä. Tämä on arvojeni vastaista.” (Jalkapallovalmentaja)

”Monella on oma mielipide, jota ajetaan läpi muista välittämättä. Joukkueenjohtaja on hyvä tyyppi, kun hän on samaa mieltä, silloin taas huono, kun on eri mieltä.” (Muodostelmaluistelun joukkueenjohtaja)

”Kaikkein innokkaimmat vanhemmat kehittelevät salaliittoja tai rakentelevat epämääräisiä kuvioita oman lapsensa edun maksimoimiseksi.” (Jääkiekkovalmentaja)

Tunnemyrskyn syy on joukkuelajin luonne: pohjimmiltaan siinä kyse on kilpailusta. Kilpailuhenkisen vanhemman on vaikea suhtautua siihen tyynesti, kertoo urheilu­psykologi Sari Honkanen Terveystalosta. Hän on pohtinut vanhempien käytöstä kentän laidalla myös vapaa-ajallaan junioreiden lentopallovalmentajana.

– Joukkuelajin luonteen takia vanhemman näkökulma vaihtuu lapsen harrastamisen ilosta nopeasti siihen, kuka saa peliaikaa ja miten valmentaja huomioi minun lastani, Honkanen perustelee.

Kuka valmentaa, seura vai vanhempi?

Vanhempien kriittisyys näkyy erityisesti lajeissa, joissa äidit ja isät ovat mukana seuraamassa lastensa treenejä. Esimerkiksi jalkapallossa vanhempia tarvitaan jatkuvasti apuvalmentajiksi, kun taas monessa yksilölajissa harrastusten vetäjät komentavat äidit ja isät kauppaan tai lenkille siksi aikaa, kun lapset saavat harrastaa.

Kun vanhemmat seuraavat harjoittelua, he tuntevat olevansa siinä mukana. Tämä muokkaa vanhemman näkökulmaa lapsen harrastamiseen, Sari Honkanen sanoo.

– Mitä enemmän vanhempi kuluttaa aikaa tai rahaa lapsen harrastukseen, sitä enemmän hänestä tuntuu, että hänellä on oikeus vaikuttaa siihen. Aika on rahaa, ja sille on ikään kuin oikeus saada vastinetta. Se tekee vanhemmista vaativia valmentajaa ja joukkueen tavoitteita kohtaan, Honkanen jatkaa.

– Valmentaja ajattelee, että tämä on minun ja lasten juttu, jonka vanhemmat omalla panoksellaan mahdollistavat. Vanhemman näkökulmasta asetelma on toinen. Hän kokee olevansa harrastuksessa voimakkaasti mukana.

Suuri kysymys: onko tämä reilua?

Kentällä kirmaa iloinen lapsijoukko, kentän laidalla puhisee äreä vanhempi. Miksi minun lapseni saa juuri tämän verran peliaikaa? Kohteleeko valmentaja häntä reilusti? Miksi hän pelaa itseään huonompien kanssa?

Peliaika ja joukkuejaot ovat Meidän Perheen kyselyn mukaan joukkuelajien suurimmat kiistanaiheet. Kritiikkiä antavat kuitenkin vain vanhemmat, eivät lapset. Muun muassa näin valmentajat kuvailevat tilanteita Meidän Perheen kyselyssä:

”Negatiivista palautetta tulee, jos vanhempi kokee lapsensa olevan väärässä tasoryhmissä tai saavan liian vähän peliaikaa.” (Jalkapallovalmentaja)

”Pelipaikat, peliaika, pelitapa, turnauksen taso, lapseni ei pidä näistä harjoitteista, pitää minunkin ryhtyä valmentajaksi niin lapseni pääsee kilpajoukkueeseen, täytyykö olla noin vakavaa, lapseni ei ole koskaan ollut puolustaja, miksi parhaimmat pelaavat aina kilpajoukkueessa, eikö pelaajat voisi vain arpoa...” (Jalkapallon apuvalmentaja)

”Yksi vanhempi kertoi kellottaneensa peliaikoja, ja hänen lapsensa ei ollut saanut samaa peliaikaa kuin muut.” (Jalkapallovalmentaja)

”Koko ajan koetaan, että omaa lasta on syrjitty.” (Jalkapallon joukkueenjohtaja)

Kritiikin syynä on Sari Honkasen mukaan erilainen tapa tulkita valmennuksen ratkaisuja.

– Vanhempi näkee tilanteen herkästi pitkällä tähtäimellä: minun lapseni menettää nyt mahdollisuuden, joka hänellä olisi, jos hän esimerkiksi pääsisi mukaan ylempään ryhmään. Ajatus menee kuitenkin liian pitkälle. Tosiasiassa yksittäinen kausi tai sarja pelejä ei määrittele lapsen tulevaisuutta.

Menestymisessä tärkeämpää on lapsen oma tarve ja halu kilpailla itseään vastaan ja tulla taidoissaan entistä paremmaksi. Silloin ryhmän taso ei ole keskeisin tekijä.

Oman harminsa lisäksi vanhempi käsittelee samalla lapsen tunnetta, jota hän usein kuitenkin tulkitsee väärin. Aikuinen saattaa kuvitella myös lapsen olevan joukkuejaosta pahoillaan, tai häntä voi turhauttaa se, ettei lapsi ole vaatinut kunnianhimoisesti itselleen parempaa pelipaikkaa.

– Aikuinen tekee johtopäätöksen, että lapseni on tästä surullinen ja häntä kohdellaan huonosti. Ajatus valtaa mielen, kun sille antaa tilaa, ja siitä syntyy herkästi kielteisen ajattelun kierre, Honkanen jatkaa.

– Lapsi taas elää täysin hetkessä, ja hänelle tärkeitä ovat tapahtuma ja kaverit.

Vanhemman huono käytös jarruttaa lasta 

Peliaikojen ja joukkuejakojen lisäksi kriittistä vanhempaa voi kismittää oman lapsen taitotaso. Se johtaa herkästi siihen, että vanhempi sekä haukkuu valmennusta että huutelee lapselleen peliohjeita katsomosta. Latautunut ohjeistus ei auta lasta parempaan, päinvastoin.

”Usein kotoa asetetut paineet näkyvät lapsessa. Silloin katseet kääntyvät epäonnistumisien jälkeen kohti katsomoa 'kotivalmentajan' suuntaan.” (Jääkiekkovalmentaja)

”Kun vanhemmat huutavat kentän laidalta pelaajille, pelaajat menevät sekaisin.” (Jalkapallovalmentaja)

Lentopallovalmentajana Sari Honkanen on päässyt käsittelemään tilanteita, joissa vanhemman kontrolli pettää. Hän kertoo esimerkin temperamenttisesta isästä, joka turhautui tyttärensä jokaisessa pelissä.

– Kun keskustelin hänen kanssaan, hän ei ollut huomannut ollenkaan, miten tyttö teki monta virhettä lisää hänen reagointinsa jälkeen, Honkanen kertoo.

– Kun lapsi huomaa vanhemman käytöksen, se vaikuttaa väistämättä hänen tekemiseensä. Käyttäytymällä huonosti vanhempi estää lasta saamasta parhaan mahdollisen irti harrastuksesta. Se ei edistä lapsen oppimista tilanteessa.

”Lopputulos voi olla, että suoritus epäonnistuu aikuisen käytöksen vuoksi.”

Koululaista aikuisen huono käytös saattaa nolottaa, pienemmälle lapselle se toimii mallina. Pahimmassa tapauksessa lapsi alkaa itse puhua ja käyttäytyä aggressiivisesti pelikentällä ja tekee näin muidenkin harrastamisesta kurjaa.

– Reaktioon vaikuttaa lapsen ikä sekä se, miten perheessä muutenkin suhtaudutaan asioihin. Katsotaanko pettymystä aiheuttavia tilanteita myönteisesti vai reagoidaanko niihin ensisijaisesti kielteisesti?

Yksi tehtävä: kannusta

Kaikesta huolimatta vanhemmat ovat mainettaan parempia, kirjoittaa jääkiekkovalmentaja Meidän Perheen kyselyssä. 56 prosenttia kyselyyn vastanneista valmentajista ja joukkueenjohtajista kertoo, että he saavat vanhemmilta enimmäkseen myönteistä palautetta. Eniten vanhemmat kiittävät tunnelman luomisesta ja siitä, miten hyvä lapsen on harrastaa tutussa porukassa.

”Teemme hyvää yhteistyötä lasten harrastuksen eteen. Kaikille kyllä riittää hommia.” (Jääkiekkovalmentaja)

”Kiitos vanhemmat, että olette mukana ja annatte näin lapsellenne mahdollisuuden harrastaa. Vanhemmat ovat osa joukkuetta, ja jos lapsen vanhempi ei tue harrastusta, se usein loppuu ennen aikojaan.” (Jalkapallovalmentaja)

”Suurin osa palautteesta on positiivista, esimerkiksi 'kiitos, kun jaksat' ja 'ilman sinua tyttöni ei harrastaisi'.” (Jalkapallovalmentaja)

Kentän laidalla räyhääminen on siis onneksi poikkeus, toki kiusallinen sellainen. Todennäköisimmin mekkalan nostaa temperamenttinen aikuinen, jolle urheilu ja menestys ovat lähellä sydäntä. Taustalla voi olla myös oma, toteutumaton haave urasta urheilijana.

Lisäksi vanhemmista löytyy niitä, jotka ajattelevat tuntevansa lajin niin hyvin, että heillä on paukkuja arvostella toimintaa.

Riehujavanhemmat ovat kyllä itsekin tietoisia käytöksestään ja osaavat hävetä sitä. Tilanteiden ehkäisyyn auttaa Honkasen mukaan parhaiten ennakointi. Mikä kentän tapahtumissa oikein hermostuttaa? Useimmiten tunteet nousevat pintaan, kun oma lapsi tekee virheen tai joukkue on tappiolla. Silloin tekee mieli vaikuttaa asiaan katsomosta. Tosiasiassa tilanne on vanhemmalle valinnan paikka: suutunko nyt vai muistanko oman roolini kannustajana?

– Valmentaminen ei kuulu katsomoon. Vanhemman tehtävä on nähdä lapsen onnistumiset ja antaa niistä palautetta. Negatiivisen vanhemman on hyvä tiedostaa, että jos jatkan tätä, käyn yhä kovemmilla kierroksilla.

Kolme keinoa saada tunteet aisoihin

Kiihtymykseen auttavat lopulta hyvin simppelit keinot:

  1. Jos et pysty katsomaan harjoituksia tai pelejä näyttämättä kielteisiä tunteita, lähde pois. Katsomosta huutelu on kaikkein huonoin ratkaisu.
  2. Mieti käytöstäsi ja pohdi, mikä tilanteissa sinua turhauttaa ja kiihdyttää. Opettele tunnistamaan, milloin tunteiden hallinta meinaa pettää.
  3. Kuuntele valmentajaa ja joukkueenjohtajaa ja sitoudu yhteisiin pelisääntöihin. Harrastus on lapsen, ei sinun.

Myös joukkueen toimihenkilöt voivat vaikuttaa vanhempien käytökseen. Sari Honkanen kannustaa avoimeen viestintään: kun vanhemmat ovat perillä lasten tavoitteista, he ymmärtävät paremmin valmentajan ratkaisuja.

– Onko tähtäin mitalipeleissä? Mitä se tarkoittaa valmennuksessa ja vaatimuksissa lasta kohtaan? Kun vanhemmatkin ovat tietoisia näistä asioista, ei ristiriitoja synny niin herkästi.

Kuvat
Julia Tavast