Kuva: Satu Kemppainen
Kuva: Satu Kemppainen

Työelämässä puhutaan paljon positiivisen palautteen arvosta. Sillä on merkitystä myös vanhemmuudessa.

Mikä on kauneinta, mitä voi sanoa uhmaikäisen vanhemmalle?

Kuopuksellani oli kaksivuotiaana ärhäkkä vaihe. Pienen pojan hermot menivät herkästi, ja vähän väliä oli jokin selvittelyä vaativa tilanne päällä: kotieteisessä, päiväkodissa, puistossa... Aloin olla jo yliherkkä ympäristön katseille ja reaktioille.

Uskaltauduimme kuitenkin lomareissulle ja reissulla veljeni perheen ja neljän pikkulapsen kanssa kivaan ravintolaan. Skarppasin äärimmilleni, että ruokahetkestä tulisi mukava emmekä häiritsisi tunnelmallisen paikan muita asiakkaita.

Näin kuitenkin silmäkulmastani, kuinka läheisen pöydän vanhempi rouva vilkuili vähän väliä seuruettamme. Ateriansa päätteeksi hän asteli pöytäämme. ”Halusin vain tulla sanomaan, että aivan ihanat lapset teillä, ja kuinka hienosti osaatte olla heidän kanssaan. Oli niin ilo seurata koko illan!”

Kiitin häkeltyneenä, mutta nainen ei varmasti koskaan saanut tietää, kuinka paljon tuo kommentti minulle siinä elämäntilanteessa merkitsi. Että pienet lapset, hirveä hässäkkä, mutta hyvin te vedätte! Vaalin myös ilmaisua ”ihanat lapset” mielessäni. Niin, tosiaan!

Vanhemmuuden kokemukseen vaikuttaa paljon se, kuinka kykenevä vanhempi kokee olevansa. Mutta kuka sellaista palautetta antaisi?

Työelämässä puhutaan paljon positiivisen palautteen merkityksestä. Tutkimusten mukaan myös vanhemmuuden kokemukseen vaikuttaa paljon se, kuinka kykenevä vanhempi kokee olevansa. Mutta kuka sellaista palautetta antaisi?

Ihailen ystävääni, jolla on loistava suhde teinityttäreensä. Ja toista, joka vaikean avioeron jälkeen hoitaa yksin pienet lapset ja vaativan työn. Hetki sitten bussissa seurasin kolmen lapsen, temppuilevien rattaiden ja hajoavan kauppakassin kanssa sinnittelevää äitiä.

Olen jakanut kokemuksia, tarjonnut olkapään, heittänyt myötätuntoisen katseen. Ehkä ensi kerralla muistan myös kertoa, kuinka älyttömän hienosti nämä vanhemmat hoitavat hommansa.

Meidän Perhe -lehden pääkirjoitus 3/2018

Vierailija

Kauneinta, mitä voi sanoa uhmaikäisen vanhemmalle

Näinhän se pitäisi mennä. Kun tsempataan pahassa paikassa jaksaa paremmin. Se vain menee useimmiten niin, että ulkoinenpaine on kvin juuri silloin kun tukea tarvitsisi eniten. Ihmiset niin vähän yrittävät asettua toisten asemaan. Ennemmin lisätään taakkaa heille joilla muutenkin raskasta. Luokitellaan, juoruillaan ja tehdään omasta elämästä käsin oletuksia.
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.