Meillä on vilkas kolmevuotias poika...

Kysymys:

Meillä on vilkas kolmevuotias poika, joka aloitti tarhan tänä syksynä. Saimme tarhasta viestiä, että pojan vilkkaudesta on keskusteltu neuvolan kanssa. Pojallamme on vaikeuksia noudattaa sääntöjä, ja olivat miettineet jopa kuulon tarkistusta.

Myös kotona on ollut aiemmin vaikeuksia sääntöjen noudattamisessa, mutta nykyisin toimii paremmin. Pojalle ei vain monesti riitä, että pyytää nätisti, vaan pitää näkyä, että aikuinen on tosissaan. Poika on tosi voimakastahtoinen ja utelias. Oma-aloitteisuudesta esimerkiksi pukeutumisessa on tullut positiivista palautetta.
Onko syytä huoleen? Pelkään, että poikani joutuu silmätikuksi ja hänen itsetuntonsa kärsii. Mitä voidaan odottaa kolmevuotiaalta?

Kysymys:

Olen 2 vuoden ja 7 kuukauden ikäisen pojan äiti. Lapsi on vilkas, villi ja touhukas. Kotona hän saa purkaa energiaansa leikkien, kiipeillen ja hyppien sekä rakennellen. On meillä säännöt, mutta en ole nähnyt tarpeelliseksi istuttaa häntä paikallaan kuin ruokailun ja pukemisen ajan.

Syksyn tultua aloitimme kerhon ja saimme palautetta, että meidän tulisi hakeutua tutkimuksiin lapsen ylivilkkauden takia: lapsi ei suostu istumaan tuolilla päivänavausta, ottaa toisilta leluja ja keskeyttää muiden leikkejä. Ohjaaja korosti, että lapsi lähestyy kolmea ikävuotta eikä osaa olla paikallaan eikä usko kieltoja.
Kaksivuotistarkastuksessa neuvolassa ei todettu mitään poikkeavaa. Terveydenhoitajan mukaan lapsi on normaali, vilkas poika, mutta keskittyi hyvin esimerkiksi muumitalon ja palapelien kanssa. Kuinka erottaa lapsen käyttäytymisestä ylivilkkaus?

Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen vastaa:

Kaksi äitiä, sama ongelma. Kummallakin on suunnilleen kolmevuotias poika, joka vaikuttaa kehittyneen hyvin, mutta jonka vilkkaus on herättänyt huolta kerhossa tai tarhassa. Kumpaakin vesseliä kuvataan voimakastahtoiseksi ja määrätietoiseksi. Paikallaan istuminen ei kuulu heidän vahvuuksiinsa, eivätkä he ole mukautuneet ryhmän sääntöihin niin kuin voisi toivoa.

Milloin aletaan puhua ADHD:stä (aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö)? Pitäisikö käynnistää tutkimukset?
Olen ADHD-kysymyksissä hieman kerettiläinen. En kiistä missään tapauksessa oireyhtymän olemassaoloa, mutta terve kriittisyys on paikallaan. Lapset voivatolla levottomia monista syistä, muun muassa siksi, että he ovat lapsia ja siitä syystä kypsymättömiä. Eteläeurooppalaiset lasten-psykiatrit sinnittelivät pitkään ADHD:n käsitettä vastaan, koska heistä lasten kuuluukin olla levottomia. Toden totta: etelän veri on meikäläistä vilkkaampaa, ja sikäläiset lapset ovat monesti eläväisempiä kuin suomalaiset.

En ole saanut koskaan hyvää vastausta siihen, missä ADHD-oireista kärsivät lapset lymyilivät 40 tai 50 vuotta sitten. Oireisto on vahvasti perinnöllinen, joten luulisi levottomia vipeltäjiä olleen aina vähintään muutama jokaisessa koululuokassa. Eipä vain ollut.

Lasten aistit kuormittuvat nykyisin aivan liiaksi. Taaperon tai pienen koululaisenkaan keskushermosto ei ole samankaltainen kuin aikuisella, vaan se on monilta osin kypsymätön ja keskeneräinen. Se ei pysty käsittelemään kuva- ja ääniärsykkeiden tulvaa, joka hyökyy televisiosta, pelikonsoleista tai päiväkodin lapsijoukon aiheuttamasta metelistä. Ylikuormittuminen näkyy levottomuutena ja impulsiivisuutena.
Ensimmäinen ylivilkkaan lapsen hyväksi tehtävä toimenpide onkin pyrkiä vähentämään ärsyketulvaa eli varmistamaan, että hän saa tarpeeksi mahdollisuuksia rauhoittua ja olla omissa oloissaan. Riittävä yöuni ja liikunta ovat myös välttämättömiä. Sokeripitoisia ruokia ja juomia pitäisi käyttää kohtuudella. Lääkehoitoa mietitään vasta, kun lapsi on ehtinyt kouluikään ja muita konsteja on kokeiltu riittävän kauan.

Kolmevuotias on vielä pieni, eikä häneltä voi vaatia kovinkaan hallittua käytöstä tai hienostuneita tapoja. Tärkeää on, että kumpikin poika pystyy keskittymään mieluisiin tehtäviin aikuisen kanssa. Molemmat ovat selvästi rauhoittuneet viime aikoina, mikä puhuu ADHD-tyyppistä oireilua vastaan. Tuntuu siltä, että kummankin käytös mahtuu normaalirajoihin, ja sitä selittää lähinnä temperamenttityyppi. Savossakin sanotaan, että pojalla on ”vilihakat silimät” niin kuin isällään.

Tutkimuksiin en siis kehota hakeutumaan ainakaan vielä, mutta jollakin tavalla olisi hyvä tulla kerhon ja päiväkodin työntekijöitä vastaan ja reagoida heidän huoleensa. Lapset käyttäytyvät ryhmässä eri tavalla kuin kotona, ja työntekijät ovat harjaantuneita tekemään siitä huomioita.

Mutta 17 pientä lasta samassa tilassa... Minustakin tulisi siellä levoton, enkä luultavasti jaksaisi kuunnella kiltisti.
Kolmevuotiaalle voi ja pitääkin opettaa, että toisilta ei viedä kädestä leluja eikä toisten leikkejä saa keskeyttää. Kotona voisi jutella siitä, että kerhossa pitäisi malttaa istua hetki ihan hiljaa. Saisikohan siitä leikin aikaan?
On tärkeää erottaa lapsen luonnollinen uteliaisuus ja toimeliaisuus siitä, että ryhmässä olemista on opeteltava ja siihen kuuluu kyky hallita vähitellen omaa käytöstään.

Meidän Perhe 12/2012

Ennen lempilelu oli kultaakin kalliimpi aarre. Nykyään parhaallekin lelulle löytyy useita korvaajia. 

Leluja on nyt lasten saatavilla enemmän kuin koskaan aiemmin. Ennen oli toisin.

– Vuosien varrella leikkimisen kulttuuri on muuttunut aika paljon, kertoo Lelumuseo Hevosenkengän johtaja Johanna Rassi.

Museon kokoelmissa on leluja 1800-luvulta nykypäivään. Vitriinejä tutkailemalla huomaa parhaiten, kuinka leikkimisen kulttuurin lisäksi myös lelut ovat muuttuneet.

Karkkipaperit muuttuivat aarteeksi, kun osasi käyttää tarpeeksi mielikuvitusta.

Monet nykylasten isovanhemmat ovat syntyneet 40-luvun pula-aikana, jolloin lasten leikkeihin kuuluivat paperinuket ja kiiltokuvat. Kävyistä tehtiin käpylehmiä, kivilläkin oli leikeissä oma tehtävänsä. Karkkipaperit muuttuivat merkittäväksi aarteeksi, kun niiden kanssa osasi käyttää tarpeeksi mielikuvitusta. Leluja tehtiin myös paljon itse.

Muovi aloitti massatuotannon

Muovi yleistyi lelujen raaka-aineena vasta 70-luvulla, Rassi kertoo. Uniikit puulelut saivat väistyä massatuotannon tieltä, kun leluja oli mahdollista tuottaa aiempaa enemmän ja halvemmalla.

Lego on aloittanut alun perin toimintansa puuleluilla jo vuonna 1930.

Esimerkiksi tanskalainen Lego on aloittanut alun perin toimintansa puuleluilla jo vuonna 1930. Muovinen Lego-palikka patentoitiin 1958, ja vasta seuraavien vuosikymmenten aikana Lego löysi paikkansa suomalaisista kodeista.

80-luvulle tultaessa massatuotetut lelut olivat jo melko itsestään selvä osa lapsuutta, ainakin keskiluokkaisissa perheissä. Tuolloin leluja saatettiin Rassin mukaan pitää myös statussymbolina: mitä enemmän lapsella oli leluja, sitä paremmissa kantimissa perheen talous oli.

Nyt entisiä luksusleluja löytyy jokaisesta kodista.

Rassi kertoo, että suomalaisessa lelumaailmassa on pitkään ihailtu amerikkalaisuutta.

50-luvulla Pauligin kahvipaketeista kerättiin amerikkalaisten autojen kuvia, tai leikittiin amerikkalaisia elokuvatähtiä esittävillä paperinukeilla. Yhdsyvaltalainen lelufirma Mattel toi vuonna 1959 markkinoille Barbie-nuken, mutta se oli korkean hintansa vuoksi vain harvojen ja valittujen saatavilla.

Hittilelu voi löytyä myös lenkkipolun varrelta

Nyt entisiä luksusleluja löytyy jokaisesta kodista, ja autokuvien sijaan kerätään Pokemoneja älypuhelimella. 

Nykylasten voi olla vaikea ymmärtää, että aina lelut eivät ole olleet itsestäänselvyys. Leikkiminen on älylaitteiden myötä muuttunut huimasti. On myös tutkittu, että lapset eivät jaksa enää leikkiä pitkäkestoisia leikkejä, vaan leikeissä halutaan edetä nopeasti seuraavaan. 

Kuitenkin lasten mielikuvitus on edelleen rikas, ja leluksi kelpaavat mitä ihmeellisimmät asiat. 

Vai eikö teillä muka koskaan ole kannettu kotiin kiviä ja käpyjä? 

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Mikä teineissä on parasta? Lukijamme kertovat. Kerro oma ihana hetkesi kommenteissa!

Ne pienet, yhteiset jutut

Teinillä on jo oma maailmansa kavereineen ja menoineen. Mutta ne hetket, kun yhteys vanhemman ja teinin välillä löytyy, ne ovat arvokkaita.

Kun lapsi nojaa illalla sohvalla minuun ja kertoo omia kuulumisiaan, kun kaksi nuorempaa on jo nukkumassa. Illat ovat niitä arvokkaita lähentymisen hetkiä, jolloin isotkin asiat jaetaan vielä äidin kanssa.

Kun teinin saa lähtemään mukaansa vaikka kauppaan tai kävelylenkille, jutusta ei ole tulla loppua. Hän ehtii tunnin aikana avata maailmastaan enemmän kuin osaisi ikinä odottaa. Ja kuinka fiksuja ja pohdittuja ne jutut ovat.

Kun se ihana teini kuitenkin soittaa sinulle ensimmäisenä, oli iloinen tai surullinen asia. Meidän 15-vuotias tyttö edelleen ensimmäisenä joko soittaa tai tulee koulusta suoraan kotiin kertomaan päivän tapahtumat. Kun se teini pyytää juuri sinua mukaansa elokuviin, eikä sitä kaveria.

Parasta on arki

Kun teini-ikäinen omatoimisesti tyhjentää tiskikoneen, se saa jokaisen vanhemman pakahtumaan. 

Vilpitön kiitos tai jaettu joulutorttu. Karkkipäivänä äidille ostettu suklaalevy tai yllätyksenä siivottu olohuone. Parhaita hetkiä ovat myös yhdessä sohvalla katsottu leffa tai yhdessä pelattu videopeli, tai ne saunassa jaetut salaisuudet. Parhaita hetkiä ovat yksinkertaisesti ne, joista syntyy molemmille mukava muisto.

Kun lapsi omatoimisesti siivoaa tai laittaa ruokaa, tai auttelee ohimennen kotitöissä. Ajattelen, että olen osannut opettaa hänelle muiden huomioimista ja sitä, että kotihommat on kaikkien kotona asuvien tehtäviä.

Teini osaa yllättää

Teini-ikäisen lapsen vanhempana elämä on varmasti yllätyksiä täynnä. 

Kun teini sulkeutuu taas kerran huoneeseensa ja vähän myöhemmin selviää, että hän on hankkinut vähillä rahoillaan koko suvulle joululahjat ja väkertänyt niihin ihanat paketit ja itse tehdyt kortit. Se siitä itsekkyydestä.

Kun se sama teini, joka jatkuvasti ottaa yhteen pikkusisaruksen kanssa tosipaikan tullen huolehtii, ilahduttaa ja hoivaa mitä suurimmalla rakkaudella sitä samaa "ärsyttävää" pikkuveljeä.

Ei enää pieni lapsi, vaan itsenäinen, oma persoona

Kun teini kiinnostuu jostain asiasta, kotiväkikin oppii samalla uutta.

Kun lapsi innostuu jostain, kuten nyt vaikka syksyllä Tshernobylistä. Hän kaivaa tietoa siitä hullun lailla viikkoja putkeen ja pitää kotona esitelmiä aiheesta. On huimaa huomata, että lapsi on jo niin iso, että muodostaa omaa maailmankuvaa tietoa etsien ja hahmottamalla syy-seuraussuhteita itsenäisesti. Ja samalla oppii itsekin uusia asioita!

Kuinka ihana hän onkaan

Teinissä näkee parhaiten oman työnsä tuloksen. Ja sitä on lupa ihailla, täysillä.

Meidän 13-vuotias sanoi minulle eräänä päivänä: ”Minä äiti meinaan kasvattaa lapseni sitten samalla tavalla kun sä.”

Kun huomaa että on saanut kasvatettua nuoren miehen, jolla on hyvät tavat ja empatiakykyä. Joka huolehtii pikkusisaruksestaan ja menestyy koulussa.

Se, kun poika sanoi minulle, että olen maailman paras äitipuoli.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.