Meillä on vilkas kolmevuotias poika...

Kysymys:

Meillä on vilkas kolmevuotias poika, joka aloitti tarhan tänä syksynä. Saimme tarhasta viestiä, että pojan vilkkaudesta on keskusteltu neuvolan kanssa. Pojallamme on vaikeuksia noudattaa sääntöjä, ja olivat miettineet jopa kuulon tarkistusta.

Myös kotona on ollut aiemmin vaikeuksia sääntöjen noudattamisessa, mutta nykyisin toimii paremmin. Pojalle ei vain monesti riitä, että pyytää nätisti, vaan pitää näkyä, että aikuinen on tosissaan. Poika on tosi voimakastahtoinen ja utelias. Oma-aloitteisuudesta esimerkiksi pukeutumisessa on tullut positiivista palautetta.
Onko syytä huoleen? Pelkään, että poikani joutuu silmätikuksi ja hänen itsetuntonsa kärsii. Mitä voidaan odottaa kolmevuotiaalta?

Kysymys:

Olen 2 vuoden ja 7 kuukauden ikäisen pojan äiti. Lapsi on vilkas, villi ja touhukas. Kotona hän saa purkaa energiaansa leikkien, kiipeillen ja hyppien sekä rakennellen. On meillä säännöt, mutta en ole nähnyt tarpeelliseksi istuttaa häntä paikallaan kuin ruokailun ja pukemisen ajan.

Syksyn tultua aloitimme kerhon ja saimme palautetta, että meidän tulisi hakeutua tutkimuksiin lapsen ylivilkkauden takia: lapsi ei suostu istumaan tuolilla päivänavausta, ottaa toisilta leluja ja keskeyttää muiden leikkejä. Ohjaaja korosti, että lapsi lähestyy kolmea ikävuotta eikä osaa olla paikallaan eikä usko kieltoja.
Kaksivuotistarkastuksessa neuvolassa ei todettu mitään poikkeavaa. Terveydenhoitajan mukaan lapsi on normaali, vilkas poika, mutta keskittyi hyvin esimerkiksi muumitalon ja palapelien kanssa. Kuinka erottaa lapsen käyttäytymisestä ylivilkkaus?

Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen vastaa:

Kaksi äitiä, sama ongelma. Kummallakin on suunnilleen kolmevuotias poika, joka vaikuttaa kehittyneen hyvin, mutta jonka vilkkaus on herättänyt huolta kerhossa tai tarhassa. Kumpaakin vesseliä kuvataan voimakastahtoiseksi ja määrätietoiseksi. Paikallaan istuminen ei kuulu heidän vahvuuksiinsa, eivätkä he ole mukautuneet ryhmän sääntöihin niin kuin voisi toivoa.

Milloin aletaan puhua ADHD:stä (aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö)? Pitäisikö käynnistää tutkimukset?
Olen ADHD-kysymyksissä hieman kerettiläinen. En kiistä missään tapauksessa oireyhtymän olemassaoloa, mutta terve kriittisyys on paikallaan. Lapset voivatolla levottomia monista syistä, muun muassa siksi, että he ovat lapsia ja siitä syystä kypsymättömiä. Eteläeurooppalaiset lasten-psykiatrit sinnittelivät pitkään ADHD:n käsitettä vastaan, koska heistä lasten kuuluukin olla levottomia. Toden totta: etelän veri on meikäläistä vilkkaampaa, ja sikäläiset lapset ovat monesti eläväisempiä kuin suomalaiset.

En ole saanut koskaan hyvää vastausta siihen, missä ADHD-oireista kärsivät lapset lymyilivät 40 tai 50 vuotta sitten. Oireisto on vahvasti perinnöllinen, joten luulisi levottomia vipeltäjiä olleen aina vähintään muutama jokaisessa koululuokassa. Eipä vain ollut.

Lasten aistit kuormittuvat nykyisin aivan liiaksi. Taaperon tai pienen koululaisenkaan keskushermosto ei ole samankaltainen kuin aikuisella, vaan se on monilta osin kypsymätön ja keskeneräinen. Se ei pysty käsittelemään kuva- ja ääniärsykkeiden tulvaa, joka hyökyy televisiosta, pelikonsoleista tai päiväkodin lapsijoukon aiheuttamasta metelistä. Ylikuormittuminen näkyy levottomuutena ja impulsiivisuutena.
Ensimmäinen ylivilkkaan lapsen hyväksi tehtävä toimenpide onkin pyrkiä vähentämään ärsyketulvaa eli varmistamaan, että hän saa tarpeeksi mahdollisuuksia rauhoittua ja olla omissa oloissaan. Riittävä yöuni ja liikunta ovat myös välttämättömiä. Sokeripitoisia ruokia ja juomia pitäisi käyttää kohtuudella. Lääkehoitoa mietitään vasta, kun lapsi on ehtinyt kouluikään ja muita konsteja on kokeiltu riittävän kauan.

Kolmevuotias on vielä pieni, eikä häneltä voi vaatia kovinkaan hallittua käytöstä tai hienostuneita tapoja. Tärkeää on, että kumpikin poika pystyy keskittymään mieluisiin tehtäviin aikuisen kanssa. Molemmat ovat selvästi rauhoittuneet viime aikoina, mikä puhuu ADHD-tyyppistä oireilua vastaan. Tuntuu siltä, että kummankin käytös mahtuu normaalirajoihin, ja sitä selittää lähinnä temperamenttityyppi. Savossakin sanotaan, että pojalla on ”vilihakat silimät” niin kuin isällään.

Tutkimuksiin en siis kehota hakeutumaan ainakaan vielä, mutta jollakin tavalla olisi hyvä tulla kerhon ja päiväkodin työntekijöitä vastaan ja reagoida heidän huoleensa. Lapset käyttäytyvät ryhmässä eri tavalla kuin kotona, ja työntekijät ovat harjaantuneita tekemään siitä huomioita.

Mutta 17 pientä lasta samassa tilassa... Minustakin tulisi siellä levoton, enkä luultavasti jaksaisi kuunnella kiltisti.
Kolmevuotiaalle voi ja pitääkin opettaa, että toisilta ei viedä kädestä leluja eikä toisten leikkejä saa keskeyttää. Kotona voisi jutella siitä, että kerhossa pitäisi malttaa istua hetki ihan hiljaa. Saisikohan siitä leikin aikaan?
On tärkeää erottaa lapsen luonnollinen uteliaisuus ja toimeliaisuus siitä, että ryhmässä olemista on opeteltava ja siihen kuuluu kyky hallita vähitellen omaa käytöstään.

Meidän Perhe 12/2012

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Yhteyksiä muodostumassa. Ruudun äärellä voi oppia paljon, mutta muuta elämää se ei saa korvata. Kuva: iStockphoto

Ihmissuhteet ja liikunta kehittävät lapsen aivoja. Aivotutkija kertoo, miten älylaitteet ja ruutuaika niihin vaikuttavat.

Mikä on aivojen kannalta hyvää ruutuaikaa?

Hyvä ruutuaika on sellaista, joka ei vie aikaa liikunnalta ja sosiaaliselta kanssakäymiseltä. Ruutuajan käsite on hankala, sillä kaikki riippuu siitä, mitä lapsi laitteella tekee. Katsooko hän ohjelmaa, joka on kielletty alle 12-vuotiailta vai pelaako hän oppimispeliä? Pelaaminen kehittää kognitiivisia toimintoja, mutta voi olla kiihdyttävää. Siksi se ei välttämättä kannata iltaisin. Passiivinen katsominen taas ei kehitä ongelmaratkaisua, mutta viihdyttää.

Suomessa virallisia ruutuaikasuosituksia ei ole. Esimerkiksi Yhdysvalloissa alle kaksivuotiaille ei suositella laitteiden käyttöä ollenkaan muuten kuin vanhemman seurassa. Alle kaksivuotiaille laitteiden käyttämisestä ei ole todettu olevan hyötyä. Pahimmillaan käyttö voi viivästyttää puheen kehitystä, jos se on pois kasvokkaiselta vuorovaikutukselta. 2–5-vuotiailla sopiva aika voisi jäädä tuntiin päivässä.

Voiko lapselle antaa tabletin eteen, kun hän on tylsistynyt?

Laitetta ei pidä käyttää kasvatuskeinona tai lääkkeenä hankaliin tilanteisiin. Kun lapsen aivojen etuotsalohkot eivät ole tarpeeksi kehittyneet, hän tarvitsee tunteiden säätelyyn aikuisen apua. Jos aikuinen lykkää eteen tabletin, itsesäätelykeinot eivät pääse samalla tavalla kehittymään. Pahimmillaan lapsi ei opi itsesäätelyä eikä käsittelemään tunteitaan.

Hetki lastenohjelman parissa ei mädätä lapsen aivoja, mutta ei siitä välttämättä ole hyötyäkään.

Arjessa tulee toki eteen tilanteita, jolloin aikuisesta tuntuu, että pää räjähtää. Silloin on ihan ok antaa lapsen vaikkapa viettää hetki vaikka lastenohjelman parissa. Se ei mädätä lapsen aivoja, mutta ei siitä ole välttämättä hyötyäkään.

Milloin laitteiden käyttöön pitää puuttua?

Silloin, jos koulunkäynti alkaa kärsiä, lapsi ei liiku tai hän ei enää näe kavereitaan kasvotusten.

Murrosikäisen aivot ovat voimakkaassa kehitysvaiheessa, joten hän tarvitsee unta. Laitteiden käyttö ennen nukahtamista todennäköisesti lyhentää unta ja huonontaa sen laatua. Kun nukahtaminen viivästyy, huonosti nukkuvan nuoren aivomassa otsalohkoissa hiljalleen vähenee, ja se heikentää hänen päättely- ja ongelmanratkaisukykyään.

Laitteet kannattaa sulkea viimeistään tuntia ennen uniaikaa.

Laiteet kannattaa sulkea viimeistään tuntia ennen uni­aikaa, että aivot pääsevät valmistautumaan nukahtamista varten muun muassa erittämällä melatoniinia.

Vaikuttaako aivoihin se, jos lapsi kirjoittaa vain koneella?

Aivot eivät surkastu, vaikka ei ikinä kirjoittaisi käsin. Käsillä tekeminen on kuitenkin todella tärkeää. Se aktivoi kehon liikkeeseen liittyviä hermoyhteyksiä aivoissa ja jumppaa aivoja aivan eri tavalla kuin koneiden käyttäminen.

Lapset oppivat kirjoittamaan nopeammin käsin kuin koneella. 

On todettu, että lapset oppivat kirjoittamaan paljon nopeammin käsin kuin laitteilla. Käsinkirjoitetut muistiinpanot jäävät aikuisillakin mieleen paremmin. Eräässä tutkimuksessa todettiin, että 4.–6.-luokkalaiset kirjoittivat täydellisempiä lauseita käsin kuin koneella.

Miten muuten lapsen aivojen kehitystä voi tukea?

Aktiivisuus ja uteliaisuus kehittävät aivoja. Tutkittua merkitystä on liikunnalla, musiikilla sekä kasvokkaisella vuorovaikutuksella erityisesti silloin, kun lapsi on pieni. Hyvä ruoka on tärkeää. Se sisältää hiilihydraatteja, joita aivot käyttävät pääasiallisena polttoaineenaan, sekä aivoille elintärkeitä hyviä rasvoja, joita saa esimerkiksi rasvaisesta kalasta sekä pähkinöistä.

Liikunta edistää uusien hermoyhteyksien syntymistä.

Liikunta saattaa lisätä pienten hiussuonien määrää, jolloin aivot saavat enemmän happea. Se edistää myös kasvuhormonin erittymistä ja siten uusien hermoyhteyksien syntymistä. Nuorena harrastettu liikunta on yhteydessä menestykseen kognitiivisia taitoja mittaavissa testeissä vielä aikuisenakin.

Asiantuntijana aivotutkija, psykologi Mona Moisala.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Jokaisella on oikeus surra tapaa, jolla on vanhemmaksi tullut. Se jättää aina jälkensä, miettii psykologi Leea Mattila.  Kuva: Niki Strbian.

Lapsettomuudesta kärsivä kaipaa tukea, ei neuvoja.

Lapsitoiveeseen kiteytyy usein oman itsen jatkuvuus ja elämän merkitykselliseksi kokeminen. Kun lasta ei ala kuulua, mieleen puskee nöyryytys, pettymys, häpeä, ahdinko ja syyllisyys. Lapsiperheiden kohtaaminen saattaa herättää kateutta, parisuhde kuormittuu surusta, ja hedelmättömyyshoidosta johtuva taloudellinen paine kuristaa.

Voit sanoa: “Olen pahoillani puolestasi. Jos haluat, kuuntelen sinua”.

Sosiaalinen tuki on ratkaisevan tärkeää kriisin keskellä. Lapsettomuutta kommentoivalta kaivataan sensitiivisyyttä. Voit sanoa: “Olen pahoillani puolestasi. Jos haluat, kuuntelen sinua”.

Toisinaan hedelmöityshoidoilla raskaaksi tullut synnyttää biologisesti toisen soluista kasvaneen lapsen. Lapsettomuuden voi katkaista myös adoptio- tai sijaislapsi. Vanhemmuus on onneksi ensisijaisesti sosiaalinen ja tunnesuhde. Silti jokaisella on oikeus surra tapaa, jolla on vanhemmaksi tullut. Se jättää aina jälkensä.  

Seuraavat huomautukset kannattaa jättää väliin, kun keskustelet lapsettoman kanssa:

1.”Mun kaverin naapuri on kanssa ollut hoidoissa, ja se on tooosi rankkaa. Tiedän, seurasin sivusta. Että teille on tulossa kyllä rankkaa.” 

Lapsettomuushoitoihin hakeutuva ei todellakaan halua kuulla manailuja siitä, miten rankkaa se tulee olemaan. Hän osaa tiedostaa asian itsekin. Myötätuntoinen katse tai halaus toimii paremmin.

2. “Mun kummin kaima yritti kanssa lasta, mutta sitten ne lakkas stressaamasta ja kävi lomalla, ja nyt niillä on luomulapsi.”

Ihmeitä sattuu ja stressi on varmasti vihollinen, mutta sitä ei kuitenkaan saa kytkettyä pois päältä vipua vääntämällä. Useimmille lapsettomuus on syvä, hyvin yksityinen kriisi. Sitä ei saa vähätellä.

Useimmille lapsettomuus on syvä, hyvin yksityinen kriisi. Sitä ei saa vähätellä.

3. “Ai haluutte lapsen? Ota meidän lapsi viikonlopuksi, niin katsotaan sitten, haluatko enää lasta.”

Tämä on todellinen oksennus lapsettoman niskaan. Kamalinta ja mitätöivintä, mitä voi sanoa. Sensuroi vitsi omasta valikoimastasi.

4. “Hankkikaa koira!”

Karvaiset lemmikit ovat monelle äärimmäisen rakkaita, mutta lasta toivovalle ne eivät voi korvata ihmisen paikkaa.

5. "Jos sä oot raskaana?" 

Tämä saattaa olla kaikkein ärsyttävin heitto naiselle, kun hänellä on pahoinvointia tai päänsärkyä. Kommentin kuuleminen voi tehdä surulliseksi tai todella vihaiseksi. Oireet ovat suuremmalla todennäköisyydellä kuukautisoireita. Kuukautisten alkaminen muistuttaa lapsetonta hänen hartaiten toivomansa asian epäonnistumisesta – ja sitten joku vielä heittää sen vitsiksi. 

Psykologi Leea Mattila toimii asiantuntijana Toisenlaiset äidit -ohjelmassa. Hän syventää vauva.fi-kolumnissaan kunkin viikon aihetta.

Vierailija

5 asiaa, joita ei kannata sanoa lapsettomuudesta kärsivälle

Vierailija][quote=Vierailija kirjoitti: Itsellä lähipiirissä useampia 40 kymppisiä pareja jotka pitkään yhdessä olleet ja ikinä ei ole edes tullut mieleen kysyä tai puuttua heidän lapsettomuuteensa. Itse kertovat jos sille tarvetta, sillä miten se meille edes kuuluu kysellä. Olin 27v ensimmäisen lapsen syntyessä ja kyllä monta kertaa pahoitin mieleni lapsi kyselystä ja toisen lapsen tein 10v myöhemmin ja siinäkin välissä niitä ikäviä sai kuulla. Ja nyt lapset aikuisia ja naapurin ihminen vielä...
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.