iStockphoto
iStockphoto

Näin saat lapsesi syömään riittävästi. Lue asiantuntijan vinkit.

Mitä tehdä, kun napero ei syö ruokaansa vaan pyörittelee kahta hernettä lautasellaan?

Ravitsemusasiantuntija Arja Alanko Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiristä vastaa kysymyksiin ja antaa vinkkejä huolestuneille vanhemmille.

Mistä tiedän, että lapseni syö riittävästi?

Tärkein mittari on kasvun seuraaminen. Jos lapsi kasvaa normaalisti ja jaksaa leikkiä, hätää ei ole.

Kannattaa muistaa, että lasten ravinnontarve vaihtelee yksilöllisesti ja myös iän mukaan. Kolmevuotias tuntuu syövän joskus kuin aikuinen, mutta nelivuotiaana ruokahalu usein vähenee. Ruokahalun muuttuminen tässä iässä on normaalia, ja lapsi rajoittaa syömisiään luontaisesti.

Aikuinen päättää mitä tarjotaan, lapsi päättää kuinka paljon syö. Luota lapsen omaan kykyyn säännöstellä syömisensä määrää. Terve lapsi ei kuole nälkään, jos ruokaa on tarjolla, tai jos joku ruokailu jää välistä. Kokonaisuus ratkaisee, ei muutama yksittäinen ateria.

Jos jonkun ravintoaineen saanti uhkaa jäädä pitkäksi aikaa vajaaksi, varmista vitamiinit purkista. Saat ainakin paremman mielen etkä stressaa niin paljoa. Hitusen lisää energiaa saat ruokaan, kun lorautat annokseen hieman rypsiöljyä tai lusikallisen kasvimargariinia. 

Tuntuu siltä, että lapsi vain näpeksii. Miten saisin hänet syömään?

Luo positiivinen ruokailutilanne. Kehu siitä mitä lapsi on jo syönyt, älä muistuta jäljelle jäävästä ruoasta.

Asettele ruoka kauniisti esille, tee joskus arjesta juhlaa vaikka sytyttämällä kynttilä. Hyvä keino on houkutella lapsi mukaan ruoanlaittoon ja pöydän kattamiseen. Itse pilkotuista aineksista tehty ruoka innostaa usein myös syömään.

Älä maanittele. Seuraavalla kerralla maistuu ehkä paremmin.

Älä myöskään pakota, ruokailusta sammuu silloin ilo. Ruokailutilanteesta ei saisi tulla vallankäytön väline.

Varmista, että lapsi saa riittävästi unta ja liikuntaa. Ulkoleikkien jälkeen usein iskee terve nälkä. 

lapsi suostuu syömään vain spagettia. Mitä teen?

Epäily uusia ruokia kohtaan on vahvimmillaan 2–3-vuotiailla. Uusien makujen maistelemista voi kuitenkin opetella. Mitä useammin tiettyä ruokaa on tarjolla, sitä useammin lapsi sitä myöhemmin valitsee.

Ole sitkeä ja kärsivällinen. Lapset voivat tarvita 15–20 maistamiskertaa tullakseen tutuksi uuden maun kanssa. Kun tarjoat uutta ruoka-ainetta jonkin tutun ja mieleisen kanssa, lapsi mieltää sen helpommin hyväksi.

Jos ruoka ei maistu, kokeillaan taas seuraavalla kerralla. Kasviksia ja vihanneksia kannattaa olla tarjolla joka aterialla, jotta ne tulevat tutuiksi.

Lapset omaksuvat ruokailutavat kotoaan. Yhdessä syömällä opitaan.

Lapsi leikkii ruoalla. Miten sen saisi loppumaan?

Ruoalla saa leikkiä! Ruokailun maailmasta tulee kiinnostava, kun syötävään tutustutaan aistien välityksellä (Sapere-menetelmä). Rohkaise pikkulasta tutkimaan, kokeilemaan, haistelemaan ja maistelemaan. Salaattiannoksesta voi askarrella vaikka siilin, jos se tuo iloa.

Ja jos ruoka ei mene alas ilman pöydässä olevia leluja, anna joskus periksi. Arjen sujuminen on pääasia, eivät tiukat periaatteet. Maailma ei kaadu, jos lounas syödään joku päivä jännittävästi vaikka pöydän alla.

Pääsääntöisesti ja pitkällä tähtäimellä ateriat kyllä kannattaa syödä pöydässä ja noudattaa säännöllisiä ruoka-aikoja. Muuten lapsesta saattaa kehittyä välipalojen napostelija, ja ylipainon riski kasvaa.

Onko jälkiruoka hyvä palkinto?

Jälkiruoalla ja muilla herkuilla ei kannata lahjoa. Sehän tarkoittaa sitä, että ”pahaa” ruokaa syömällä saa palkinnoksi jotain namia.

Ruoka ei ole myöskään lohtu, lasta lohdutetaan sylissä. Ruoan liittäminen tunteisiin ei ole hyvä ajatus muutenkaan, mahdollisia myöhempiä syömisongelmia ajatellen.

Kysymyksiin vastasi ravitsemusasiantuntija Arja Alanko Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiristä, Perusterveydenhuollon ja terveyden edistämisen yksiköstä.

Lue lisää

Tietoa kansainvälisestä Sapere-ruokakasvatusmenetelmästä:
http://peda.net/veraja/projekti/saperemenetelma

Ennen lempilelu oli kultaakin kalliimpi aarre. Nykyään parhaallekin lelulle löytyy useita korvaajia. 

Leluja on nyt lasten saatavilla enemmän kuin koskaan aiemmin. Ennen oli toisin.

– Vuosien varrella leikkimisen kulttuuri on muuttunut aika paljon, kertoo Lelumuseo Hevosenkengän johtaja Johanna Rassi.

Museon kokoelmissa on leluja 1800-luvulta nykypäivään. Vitriinejä tutkailemalla huomaa parhaiten, kuinka leikkimisen kulttuurin lisäksi myös lelut ovat muuttuneet.

Karkkipaperit muuttuivat aarteeksi, kun osasi käyttää tarpeeksi mielikuvitusta.

Monet nykylasten isovanhemmat ovat syntyneet 40-luvun pula-aikana, jolloin lasten leikkeihin kuuluivat paperinuket ja kiiltokuvat. Kävyistä tehtiin käpylehmiä, kivilläkin oli leikeissä oma tehtävänsä. Karkkipaperit muuttuivat merkittäväksi aarteeksi, kun niiden kanssa osasi käyttää tarpeeksi mielikuvitusta. Leluja tehtiin myös paljon itse.

Muovi aloitti massatuotannon

Muovi yleistyi lelujen raaka-aineena vasta 70-luvulla, Rassi kertoo. Uniikit puulelut saivat väistyä massatuotannon tieltä, kun leluja oli mahdollista tuottaa aiempaa enemmän ja halvemmalla.

Lego on aloittanut alun perin toimintansa puuleluilla jo vuonna 1930.

Esimerkiksi tanskalainen Lego on aloittanut alun perin toimintansa puuleluilla jo vuonna 1930. Muovinen Lego-palikka patentoitiin 1958, ja vasta seuraavien vuosikymmenten aikana Lego löysi paikkansa suomalaisista kodeista.

80-luvulle tultaessa massatuotetut lelut olivat jo melko itsestään selvä osa lapsuutta, ainakin keskiluokkaisissa perheissä. Tuolloin leluja saatettiin Rassin mukaan pitää myös statussymbolina: mitä enemmän lapsella oli leluja, sitä paremmissa kantimissa perheen talous oli.

Nyt entisiä luksusleluja löytyy jokaisesta kodista.

Rassi kertoo, että suomalaisessa lelumaailmassa on pitkään ihailtu amerikkalaisuutta.

50-luvulla Pauligin kahvipaketeista kerättiin amerikkalaisten autojen kuvia, tai leikittiin amerikkalaisia elokuvatähtiä esittävillä paperinukeilla. Yhdsyvaltalainen lelufirma Mattel toi vuonna 1959 markkinoille Barbie-nuken, mutta se oli korkean hintansa vuoksi vain harvojen ja valittujen saatavilla.

Hittilelu voi löytyä myös lenkkipolun varrelta

Nyt entisiä luksusleluja löytyy jokaisesta kodista, ja autokuvien sijaan kerätään Pokemoneja älypuhelimella. 

Nykylasten voi olla vaikea ymmärtää, että aina lelut eivät ole olleet itsestäänselvyys. Leikkiminen on älylaitteiden myötä muuttunut huimasti. On myös tutkittu, että lapset eivät jaksa enää leikkiä pitkäkestoisia leikkejä, vaan leikeissä halutaan edetä nopeasti seuraavaan. 

Kuitenkin lasten mielikuvitus on edelleen rikas, ja leluksi kelpaavat mitä ihmeellisimmät asiat. 

Vai eikö teillä muka koskaan ole kannettu kotiin kiviä ja käpyjä? 

Mikä teineissä on parasta? Lukijamme kertovat. Kerro oma ihana hetkesi kommenteissa!

Ne pienet, yhteiset jutut

Teinillä on jo oma maailmansa kavereineen ja menoineen. Mutta ne hetket, kun yhteys vanhemman ja teinin välillä löytyy, ne ovat arvokkaita.

Kun lapsi nojaa illalla sohvalla minuun ja kertoo omia kuulumisiaan, kun kaksi nuorempaa on jo nukkumassa. Illat ovat niitä arvokkaita lähentymisen hetkiä, jolloin isotkin asiat jaetaan vielä äidin kanssa.

Kun teinin saa lähtemään mukaansa vaikka kauppaan tai kävelylenkille, jutusta ei ole tulla loppua. Hän ehtii tunnin aikana avata maailmastaan enemmän kuin osaisi ikinä odottaa. Ja kuinka fiksuja ja pohdittuja ne jutut ovat.

Kun se ihana teini kuitenkin soittaa sinulle ensimmäisenä, oli iloinen tai surullinen asia. Meidän 15-vuotias tyttö edelleen ensimmäisenä joko soittaa tai tulee koulusta suoraan kotiin kertomaan päivän tapahtumat. Kun se teini pyytää juuri sinua mukaansa elokuviin, eikä sitä kaveria.

Parasta on arki

Kun teini-ikäinen omatoimisesti tyhjentää tiskikoneen, se saa jokaisen vanhemman pakahtumaan. 

Vilpitön kiitos tai jaettu joulutorttu. Karkkipäivänä äidille ostettu suklaalevy tai yllätyksenä siivottu olohuone. Parhaita hetkiä ovat myös yhdessä sohvalla katsottu leffa tai yhdessä pelattu videopeli, tai ne saunassa jaetut salaisuudet. Parhaita hetkiä ovat yksinkertaisesti ne, joista syntyy molemmille mukava muisto.

Kun lapsi omatoimisesti siivoaa tai laittaa ruokaa, tai auttelee ohimennen kotitöissä. Ajattelen, että olen osannut opettaa hänelle muiden huomioimista ja sitä, että kotihommat on kaikkien kotona asuvien tehtäviä.

Teini osaa yllättää

Teini-ikäisen lapsen vanhempana elämä on varmasti yllätyksiä täynnä. 

Kun teini sulkeutuu taas kerran huoneeseensa ja vähän myöhemmin selviää, että hän on hankkinut vähillä rahoillaan koko suvulle joululahjat ja väkertänyt niihin ihanat paketit ja itse tehdyt kortit. Se siitä itsekkyydestä.

Kun se sama teini, joka jatkuvasti ottaa yhteen pikkusisaruksen kanssa tosipaikan tullen huolehtii, ilahduttaa ja hoivaa mitä suurimmalla rakkaudella sitä samaa "ärsyttävää" pikkuveljeä.

Ei enää pieni lapsi, vaan itsenäinen, oma persoona

Kun teini kiinnostuu jostain asiasta, kotiväkikin oppii samalla uutta.

Kun lapsi innostuu jostain, kuten nyt vaikka syksyllä Tshernobylistä. Hän kaivaa tietoa siitä hullun lailla viikkoja putkeen ja pitää kotona esitelmiä aiheesta. On huimaa huomata, että lapsi on jo niin iso, että muodostaa omaa maailmankuvaa tietoa etsien ja hahmottamalla syy-seuraussuhteita itsenäisesti. Ja samalla oppii itsekin uusia asioita!

Kuinka ihana hän onkaan

Teinissä näkee parhaiten oman työnsä tuloksen. Ja sitä on lupa ihailla, täysillä.

Meidän 13-vuotias sanoi minulle eräänä päivänä: ”Minä äiti meinaan kasvattaa lapseni sitten samalla tavalla kun sä.”

Kun huomaa että on saanut kasvatettua nuoren miehen, jolla on hyvät tavat ja empatiakykyä. Joka huolehtii pikkusisaruksestaan ja menestyy koulussa.

Se, kun poika sanoi minulle, että olen maailman paras äitipuoli.