Miten kauan ja kuinka usein vauva voi...

Kysymys:

Miten kauan ja kuinka usein vauva voi olla erossa ensisijaisesta hoitajastaan kiintymyssuhteen vaarantumatta? Aiheesta saa hyvin ristiriitaista tietoa ja keskustelupalstoilla käydään kiivaita keskusteluja aiheesta. Jos esimerkiksi kolmikuinen vauva on tutun hoitajan hoivissa muutaman tunnin ajan, voinko olla varma, etten vaaranna kiintymyssuhdetta tai aiheuta lapselleni traumoja? Olisiko hoitajan parempi ainakin aluksi tulla lapsen kotiin, että paikka olisi lapselle tuttu?

Entä mitä mieltä olet Hollannin päivähoitomallista, josta oli juttu Meidän Perhe -lehdessä (4/12)? Siellä lapset viedään siis pääsääntöisesti päivähoitoon kolmikuisina, vaikkakin osa-aikaisesti.

 

Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen vastaa:

Ihmisen kiintymyssuhteiden kehitys on loputtoman kiehtova aihe, ja alan tieteellinen tutkimus on vilkasta. Vielä parikymmentä vuotta sitten kyse oli jonkinlaisesta sisäpiirin jutusta; nyt tietoa on saatavissa suomen kielellä sekä yleistajuisessa että teoreettisemmassa muodossa. Keskustelu velloo kiivaana, ja kuten aina, matkan varrella mutkat ovat suoristuneet ja ilmiöiden monisyisyys on unohtunut.

Joillekin ihmisille termi ”kiintymyssuhde” on punainen vaate. He katsovat, että kyseessä on oppi, jolla pönkitetään ydinperhettä ja mieshegemoniaa ja alistetaan naisia sitomalla heidät kotiin ja lapsiin. Toisten mielestä teoria auttaa ymmärtämään niin traumojen ja hoidon vakavien laiminlyöntien seurauksia persoonallisuuden kehitykselle kuin vaikkapa vanhempien eron jälkeisen vuoroasumisen vaikutuksia pikkulapseen.

Brittiläisen psykiatrin, John Bowlbyn, hahmottelemassa kiintymysteoriassa on kyse siitä, miten ihminen alkaa elämänsä ensi päivistä aktiivisesti luoda järjestystä ympäröivään maailmaan. Keskeisenä organisoivana tekijänä on vaara ja vaaroilta suojautuminen. Vauvalle on hengenvaarallista jäädä pitkäksi aikaa yksin, eli hänelle avainkysymys on, miten saada hoivaaja luokseen. Avuton ihmislapsi voi nojautua aluksi vain aikuisen läsnäoloon ja saatavuuteen. Vuorovaikutuskokemuksista rakentuu hänen mieleensä vähitellen eräänlaisia sisäistettyjä työmalleja, psyykkisiä rakenteita, jotka vähitellen alkavat ohjata hänen toimintaansa ja reaktioitaan.

Lapsi oppii suunnilleen ensimmäisen ikävuotensa loppuun mennessä suosimaan käytöstä, joka tuo hoivaajan hänen luokseen ja estämään käytöstä, joka vie aikuisen pois hänen luotaan. Jotkut lapset ovat esimerkiksi havainneet, että äiti – tai kuka sitten onkin vauvan lähin aikuinen – kestää huononlaisesti kiukuttelua ja jättää vauvan ”rauhoittumaan” omiin oloihinsa. Sillä linjalla ei siis ole syytä jatkaa, ja lapsi oppii estämään kielteisten ja vihamielisten tunteidensa ilmaisemista. Toinen taas havaitsee, että äiti katoaa häneltä tuon tuostakin omiin maailmoihinsa, ja hänet saa sieltä ulos vain pakottamalla eli nostamalla hirmuisen metakan.

Alussa yksi kiintymyssuhde on ylitse muiden, ja sen toinen osapuoli on tavallisesti äiti. Se voi olla myös isä, isoäiti tai adoptioäiti – aikuisen status sinänsä on vauvalle yhdentekevä. Rinnalle nousee myöhemmin muita tärkeitä ihmisiä, mutta aivan pienen lapsen maailmaan ei mahdu kovinkaan monta kiintymyskohdetta. Tästä todisteena on niin kutsuttu reaktiivinen kiintymyssuhdehäiriö, jota tavataan joillakin varhaisvaiheensa suurissa laitoksissa viettäneillä lapsilla. Heillä ei ole spesifiä kiintymystä kehenkään, vaan he suhtautuvat kaikkiin valikoimattoman sosiaalisesti ja estottomasti.

Kiintymyssuhdeteoria selittää paljon, mutta se on kuitenkin vain yksi monista ikkunoista ihmismielen kehitykseen. Vauvat ovat kovin erilaisia; yksi tuntuu sietävän epämukavuutta hyvin, toinen kärsii pienistä muutoksista aivan kohtuuttomasti. Kyse on temperamenttieroista ja geneettisesti määräytyneistä rakenteellisista eroista.

Siksi on mahdotonta antaa yleispätevää ohjetta siitä, kuinka pitkiä eroja kolmen kuukauden tai puolen vuoden ikäinen vauva kestää. Kolmikuinen vauva ei ole vielä ehtinyt muodostaa kovin jäsentyneitä kiintymysmalleja hoivaajansa kanssa ja suhtautuu yleensä varsin suopeasti lempeästi käyttäytyvään vieraaseen.
Koska lapset ovat erilaisia, täytyy tuntea omansa riittävän hyvin, jotta tietää, mitä juuri hän kestää. Hän osaa kyllä antaa palautetta saamastaan kohtelusta, jos siitä ollaan kiinnostuneita. Vauvat eivät ole kristallia eivätkä säry ihan vähästä. Kolmen kuukauden ikäinen vauva tuskin saa trauman ollessaan tutun aikuisen hoivissa muutaman tunnin ajan, mutta englantilaisia lähteitä siteeratakseni ”the proof of the pudding is in the eating”, eli vanukkaan maun saa selville vain maistamalla.

Vauvan reaktioita seuraamalla ja omaa sydäntä kuuntelemalla päästään jo pitkälle. Se tiedetään varmuudella, että pitkäkestoinen stressi on vahingollista vauvan nopeasti kehittyvälle keskushermostolle. Jos vauva on
hädissään, eikä kukaan tule häntä lohduttamaan, itku muuttuu vähitellen kimeäksi kirkunaksi ja pikkuisessa kehossa riehuu kemiallinen myrsky. Hoivaajan tärkeä tehtävä onkin stressihuippujen tasoittaminen ja lohdun ja läheisyyden tarjoaminen pelästyneelle vauvalle.

Hollannissa lapset viedään tosiaan jopa kolmen kuukauden ikäisinä päivähoitoon. Se merkitsee todennäköisesti sitä, että vauva muodostaa tärkeän kiintymyssuhteen häntä päivisin hoitaviin aikuisiin. Minusta on hämmentävää, että vanhemmat haluavat saada lapsia, mutta pyrkivät heistä sitten Hollannin kaltaisessa
hyvinvointivaltiossa eroon mahdollisimman pian. Luulisi, että meistä jokainen haluaisi olla mahdollisimman pitkään niiden luona, joita rakastaa.

Meidän Perhe 6/2012

Vierailija

Vauvan kiintymyssuhde vaarassa?

Minusta teksti oli täyttä asiaa. Me ihmiset nyt olemme vain miljoonien vuosien evoluution aikana kehittyneet tällaiseksi, vauva tarvitsee hoitajaa ja on siitä riippuvainen eikä sitä asiaa 2010-luvun elämäntapa muuta. Valitettavasti tilanne on hankala meille tässä ajassa eläville äideille. Edellinen vierailija kirjoitti "Suomessa vallalla olevien oppien mukaan näiden lasten pitäisi siis olla aivan pilalla. Kuitenkin lapseni koulukaverit (3-vuotiaasta alkaen) ovat aivan tavallisia lapsia, tosin...
Lue kommentti
Seksuaaliterapeutti Marja Kihlström pitää Puhu muru -blogia vauva.fissä. Kuva: Miikka Pirinen

#metoo-kampanja on herättänyt vanhempien ahdistavat lapsuus- ja nuoruusmuistot. Mitä voimme tehdä, jotta omat lapsemme eivät joudu kohtaamaan samaa.

Kampanjan tarkoituksena on tehdä näkyväksi seksuaalisen häirinnän laajuus; se koskettaa lähes jokaista naista, ja myös useita miehiä.

Reidelle bussimatkan ajaksi laskeutuva käsi, hississä kohdattu itsensäpaljastaja, rasvaista vartalon kommentointia, kourimista tungoksessa, raiskausyrityksiä, uhkailuja, hyväksikäyttöä... Hastagilla #metoo jaetut kokemukset herättävät paitsi omat ikävät muistot, saavat vanhemman miettimään, kuinka suojella omaa lasta seksuaaliselta häirinnältä ja väkivallalta.

Opeta lasta ilmaisemaan omat rajansa

Seksuaalinen häirintä on aina ennen kaikkea toisen rajojen rikkomista, erityistason seksuaaliterapeutti (NASC) Marja Kihlström painottaa. Lapsen voi opettaa tunnistamaan omat rajansa. Se helpottaa lapsen kynnystä myös myöhemmin erottaa hyvä ja huono kosketus.

– Edes pientä lasta ei saisi koskaan pakottaa halaamaan tai istumaan sylissä, jos hän ei sellaista halua. Ei, vaikka  esimerkiksi isovanhemmat vaatisivat tai pahoittaisivat mielensä, Kihlström sanoo.

Lapsen on tärkeää itse oppia säätelemään, milloin ja kenen koskettamaksi haluaa tulla. Lapsesta voi tuntua ikävältä jokin niinkin arkinen kuin vieraan aikuisen käsi hartioilla.

– Lapsella voi olla erilaiset fyysiset rajat kuin itsellämme, ja lapsia on kuunneltava erityisen tarkkaan. Jos lapsi ei halua tulla kosketetuksi, hänen toivettaan tulee kunnioittaa, vaikka oma ajatus ei olisi missään mielessä seksuaalisesti virittynyt.

"Lapselle pitää opettaa, että kosketukseen on oltava aina lupa."

Lapselle pitää opettaa, että kosketukseen on oltava aina lupa. Ja jotta lapsi oppii myös itse kunnioittamaan toisten ihmisten rajoja, hänelle täytyy opettaa, että sääntö koskee myös häntä itseään. Vaikka olisi kuinka rakastunut päiväkotikaveriin ja haluaisi pussata tai halata, toisen rajoja ei saa ylittää ilman lupaa.

Lapsen kanssa voi puhua siitä, millainen kosketus tuntuu hyvältä ja millainen ei. Silloin lapsi oppii säätelemään, millaista kosketusta haluaa, milloin suostuu kosketukseen vain miellyttääkseen muita ja miten hallita sitä, mitä itse haluaa.

Auta tunnistamaan hyvä ja huono kosketus

Seksuaalikasvatus on yhtä tärkeää tytöille ja pojille, Marja Kihlström muistuttaa.

– Fakta on, että myös pojat kohtaavat seksuaalista häirintää. Se aiheuttaa, jos mahdollista, vielä enemmän häpeää, sillä yleinen oletus on, ettei sellaista tapahdu.

Seksuaalikasvatuksen voi aloittaa jo vauvana. Se käyaika lailla luonnostaan, kun vauvaa pidetään hellästi sylissä ja häntä kosketetaan rakastavasti. Taaperoa voi jo opettaa nimeämään eri ruuminosia. Tärkeää on, että perheessä ei ole kiellettyjä sanoja tai kysymyksiä liittyen seksuaalisuuteen tai vaikkapa sukupuolielimiin.

– Pimppi on pimppi eikä etupeppu. Ja siitä voi puhua yhtä arkisesti kuin kainalosta tai vatsasta. Jos kehonosiin liittyy vanhemmalla häpeää tai estoja, hän välittää ne hyvin helposti lapselle äänensävyissä tai puhumattomuutena, ja lapsi oppii, että omassa vartalossa on paikkoja, jotka ovat hävettäviä, toisarvoisia.

Hieman isommalle lapselle voi opettaa uikkarisäännön: Uimapuvun rajaavat alueet ovat lapsen omia alueita, joihin muut eivät saa koskea, lukuun ottamatta vanhempia tai muita aikusia hoivatarkoituksessa.

Harjoitelkaa avunpyytämistä

Kun lapsi alkaa liikkua yksin, pitää seksuaalisen häirinnän käsitettä avata hieman enemmän. Lapsen kanssa voi jutella myös siitä, mitä tehdä, jos joku lähestyy tavalla, joka ei itsestä tunnu hyvältä.

– Harjoitelkaa ein sanomista ja avunpyytämistä. Jos lapsi sanoo kovaan ääneen ”tuo ei tunnu kivalta”, sen pitäisi herättää myös ympärillä olevat aikuiset. Lapsen kanssa voi myös sopia, että aikuinen soittaa heti saatuaan tietynlaisen tekstiviestin.

"Lapsen on hyvä ymmärtää, että lamaantuminen ei tarkoita, että hän olisi suostunut tekoihin, antanut häirikölle luvan."

Lapselle voi puhua myös lamaantumisen tunteesta. Jos joku ylittää omat rajat yllättäen tai hyvin röyhkeästi, aikuinenkin voi lamaantua niin, ettei pystykään toimimaan tai sanomaan mitään. Lapsen on hyvä ymmärtää, että lamaantuminen ei tarkoita, että hän olisi suostunut tekoihin, antanut häirikölle luvan. Lamaantumiseen tunteeseenkin voi harjoitella keinoja selviytyä, kuten vaikka napakka ein huutaminen tai edellä mainittu tekstiviesti vanhemmalle.

Rakasta, arvosta, ota vakavasti

Aikuinen ei saisi koskaan väheksyä tai sivuuttaa, jos lapsi kertoo kokeneensa epämiellyttävän kohtaamisen – ei, vaikka kyseessä olisi perheen tuttu aikuinen.

– Se saattaa olla vanhemmalta vain yksi ”no, älä nyt, sehän on sinun oma setäsi” -kommentti, joka sulkee lapsen suun vuosiksi eteenpäin ja saa lapsen ajattelemaan, että hän toimi tilanteessa jotenkin väärin, häirintä olikin hänen syytään.

Aikuisilta unohtuu, että seksuaalinen häirintä on paljon muutakin kuin käsi housuissa tai rinnan puristus. Se voi olla ohi menevä läpsäytys takapuolelle, härskejä puheita, tai vaikka esiteini-ikäisten kömpelö kopelointiyritys luokkakaveria kohtaan. Vaikka tapahtunut ei aikuisesta tuntuisi vakavalta, lapsen tunne täytyy ottaa vakavasti ja siihen on puututtava.

"Kelpaamattomuuden ja rakkaudettomuuden tunne häivyttää lapsen kykyä tunnistaa omat rajansa ja kunniottaa muiden rajoja."

Vaikka me vanhemmat tekisimme kaikkemme suojellaksemme lasta seksuaaliselta häirinnältä ja kasvattaaksemme lapsistamme aikuisia, jotka osaisivat kunnioittaa toisen rajoja, me emme aina voi vaikuttaa siihen, minkälaista seksuaalikasvatusta lapsemme saavat muualta. Lapsen käsitykseen omista ja toisten rajoista vaikuttavat aina myös päivähoito, koulu, ystävät ja vaikkapa ystävien vanhemmat.

– Paras lääke seksuaalikasvatuksen rinnalla seksuaalista häirintää vastaan on, että lapsi kokee olevansa rakastettu ja arvostettu.

Rakkaudessa kylpevä ihminen todennäköisesti arvostaa myös muiden rajoja. Kelpaamattomuuden ja rakkaudettomuuden tunne häivyttää lapsen kykyä tunnistaa omat rajansa ja kunniottaa muiden rajoja. Silloin lapsi saattaa etsiä hyväksyntää väärilläkin tavoilla ja alistuu helpommin häirinnälle.

Puhu muru
Seuraa 
Liittynyt9.10.2015

Miten voit suojella lastasi seksuaaliselta häirinnältä – asiantuntija neuvoo

Olet aivan oikeassa MeToo, että uikkarisäännön lisäksi olisi hyvä puhua kaikenlaisesta koskemattomuudesta liittyen halaamiseen, suuteluun, käden laittoon reidelle, pyllylle, rinnalle. Asiat olisi tärkeää osaa selittää ikätasoon sopivalla tavalla ja vastata lapsen kysymyksiin. Nuo ohjeesi, ettei kaikille tarvitse olla kohtelias, ja karkuun lähtemisestä, vanhemmille ja /tai poliisille soitosta myöskin. Lapselle ja nuorelle on tärkeää painottaa uudelleen ja uudelleen, että kerrothan vanhemmille,...
Lue kommentti
MeToo

Miten voit suojella lastasi seksuaaliselta häirinnältä – asiantuntija neuvoo

Uikkarisääntö muuten hyvä, muttei valmista kohtaamaan aikuista, joka äkkiä tunkee limaisen kielensä esiteinin suuhun. Kertokaa siis myös, että pussailuunkin pitää olla aina lupa. Ja ettei kaikille tarvitse olla kohtelias. Ja että jos vähänkin epäilyttää, äkkiä mäkeen, soitto aikuisille ja yhteys poliisiin.
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Yhteyksiä muodostumassa. Ruudun äärellä voi oppia paljon, mutta muuta elämää se ei saa korvata. Kuva: iStockphoto

Ihmissuhteet ja liikunta kehittävät lapsen aivoja. Aivotutkija kertoo, miten älylaitteet ja ruutuaika niihin vaikuttavat.

Mikä on aivojen kannalta hyvää ruutuaikaa?

Hyvä ruutuaika on sellaista, joka ei vie aikaa liikunnalta ja sosiaaliselta kanssakäymiseltä. Ruutuajan käsite on hankala, sillä kaikki riippuu siitä, mitä lapsi laitteella tekee. Katsooko hän ohjelmaa, joka on kielletty alle 12-vuotiailta vai pelaako hän oppimispeliä? Pelaaminen kehittää kognitiivisia toimintoja, mutta voi olla kiihdyttävää. Siksi se ei välttämättä kannata iltaisin. Passiivinen katsominen taas ei kehitä ongelmaratkaisua, mutta viihdyttää.

Suomessa virallisia ruutuaikasuosituksia ei ole. Esimerkiksi Yhdysvalloissa alle kaksivuotiaille ei suositella laitteiden käyttöä ollenkaan muuten kuin vanhemman seurassa. Alle kaksivuotiaille laitteiden käyttämisestä ei ole todettu olevan hyötyä. Pahimmillaan käyttö voi viivästyttää puheen kehitystä, jos se on pois kasvokkaiselta vuorovaikutukselta. 2–5-vuotiailla sopiva aika voisi jäädä tuntiin päivässä.

Voiko lapselle antaa tabletin eteen, kun hän on tylsistynyt?

Laitetta ei pidä käyttää kasvatuskeinona tai lääkkeenä hankaliin tilanteisiin. Kun lapsen aivojen etuotsalohkot eivät ole tarpeeksi kehittyneet, hän tarvitsee tunteiden säätelyyn aikuisen apua. Jos aikuinen lykkää eteen tabletin, itsesäätelykeinot eivät pääse samalla tavalla kehittymään. Pahimmillaan lapsi ei opi itsesäätelyä eikä käsittelemään tunteitaan.

Hetki lastenohjelman parissa ei mädätä lapsen aivoja, mutta ei siitä välttämättä ole hyötyäkään.

Arjessa tulee toki eteen tilanteita, jolloin aikuisesta tuntuu, että pää räjähtää. Silloin on ihan ok antaa lapsen vaikkapa viettää hetki vaikka lastenohjelman parissa. Se ei mädätä lapsen aivoja, mutta ei siitä ole välttämättä hyötyäkään.

Milloin laitteiden käyttöön pitää puuttua?

Silloin, jos koulunkäynti alkaa kärsiä, lapsi ei liiku tai hän ei enää näe kavereitaan kasvotusten.

Murrosikäisen aivot ovat voimakkaassa kehitysvaiheessa, joten hän tarvitsee unta. Laitteiden käyttö ennen nukahtamista todennäköisesti lyhentää unta ja huonontaa sen laatua. Kun nukahtaminen viivästyy, huonosti nukkuvan nuoren aivomassa otsalohkoissa hiljalleen vähenee, ja se heikentää hänen päättely- ja ongelmanratkaisukykyään.

Laitteet kannattaa sulkea viimeistään tuntia ennen uniaikaa.

Laiteet kannattaa sulkea viimeistään tuntia ennen uni­aikaa, että aivot pääsevät valmistautumaan nukahtamista varten muun muassa erittämällä melatoniinia.

Vaikuttaako aivoihin se, jos lapsi kirjoittaa vain koneella?

Aivot eivät surkastu, vaikka ei ikinä kirjoittaisi käsin. Käsillä tekeminen on kuitenkin todella tärkeää. Se aktivoi kehon liikkeeseen liittyviä hermoyhteyksiä aivoissa ja jumppaa aivoja aivan eri tavalla kuin koneiden käyttäminen.

Lapset oppivat kirjoittamaan nopeammin käsin kuin koneella. 

On todettu, että lapset oppivat kirjoittamaan paljon nopeammin käsin kuin laitteilla. Käsinkirjoitetut muistiinpanot jäävät aikuisillakin mieleen paremmin. Eräässä tutkimuksessa todettiin, että 4.–6.-luokkalaiset kirjoittivat täydellisempiä lauseita käsin kuin koneella.

Miten muuten lapsen aivojen kehitystä voi tukea?

Aktiivisuus ja uteliaisuus kehittävät aivoja. Tutkittua merkitystä on liikunnalla, musiikilla sekä kasvokkaisella vuorovaikutuksella erityisesti silloin, kun lapsi on pieni. Hyvä ruoka on tärkeää. Se sisältää hiilihydraatteja, joita aivot käyttävät pääasiallisena polttoaineenaan, sekä aivoille elintärkeitä hyviä rasvoja, joita saa esimerkiksi rasvaisesta kalasta sekä pähkinöistä.

Liikunta edistää uusien hermoyhteyksien syntymistä.

Liikunta saattaa lisätä pienten hiussuonien määrää, jolloin aivot saavat enemmän happea. Se edistää myös kasvuhormonin erittymistä ja siten uusien hermoyhteyksien syntymistä. Nuorena harrastettu liikunta on yhteydessä menestykseen kognitiivisia taitoja mittaavissa testeissä vielä aikuisenakin.

Asiantuntijana aivotutkija, psykologi Mona Moisala.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.