Lapseni saa kiukkukohtauksen kaupassa – mitä voin tehdä?

En kestä lapseni kiukkua. Mitä teen?
Lapsen kiukutellessa aikuinenkin voi hetkeksi taantua lapsen tasolle, varsinkin jos kiukuttelun syy vaikuttaa järjettömältä. Kasvattajan kannattaa pohtia, miten häneen on suhtauduttu kiukuttelevana lapsena. Periytyykö oma toimintamalli omilta vanhemmilta? On myös tärkeää hyväksyä itsensä epätäydellisenä ihmisenä, joka ei aina jaksa ottaa vastaan lapsen kiukkua.

Miten lapseni hyötyy kiukuttelusta?
Lapsen on tärkeää kokea, että kiukkua ja vihaakin on turvallista tuntea vanhempien hylkäämättä tai syyllistämättä. Jos lapsen aggressio aina heti tukahdutetaan, lapsi ei pääse tutustumaan kaikkiin tunteisiinsa. Pahimmassa tapauksessa lapsi oppii, että raivo on aina pahasta. Näinhän ei ole! Kiukuttelun avulla lapsi harjoittelee tärkeää taitoa: ei-sanan sanomista.

Miten suhtaudun omaan raivooni?
Puhu tunteistasi lapselle. Voit sanoa: ”Nyt minua suututtaa niin, etten voi ottaa sinua syliin. Odota hetki.” Tällainen puhe rauhoittaa myös aikuista itseään, ja lapsi oppii hyvän mallin hallita omia tunteitaan. Tarvittaessa pakene hetkeksi vaikka wc:hen ja huuhtele kasvot kylmällä vedellä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Lapseni kiukuttelee usein. Miten saan sen loppumaan?
Kiukutteluun on usein syy, lapsi ei tee sitä huvikseen. Onko lapsi väsynyt, nälkäinen, tulossa sairaaksi? Vietättekö tarpeeksi aikaa yhdessä? Lapsi tarvitsee huomiota, seuraa ja paijausta varsinkin iltaisin, kun hoito- tai koulupäivä on takana. Älä anna television häiritä – keskity lapseen. Tärkeät ohjelmat voit katsoa videolta lasten nukkuessa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Lapseni raivoaa, kun pyydän häntä keskeyttämään leikit.
Anna lapselle valmistautumisaikaa kertomalla asiasta vaikka kymmenen minuuttia ennen määräaikaa. Liian usein vanhemmat vain riuhtaisevat lapset puuhistaan milloin mitäkin varten.

Mitä teen, kun lapsi saa raivokohtauksen?
Suhtaudu raivoon niin asiallisesti kuin mahdollista, vältä turhaa höpöttämistä ja ota lapsi syliin. Luja ote estää lasta riehumasta ja paiskomasta tavaroita. Kokeile rauhallista puhetta ja heijaamista.

Lapseni tappelevat keskenään. Pitääkö siihen puuttua?
Lasten keskinäinen kisailu ja hurjaltakin näyttävä voimien mittelö pitää sallia – kiusaamiseen, alistamiseen tai väkivaltaan pitää puuttua heti. Aikuiselta vaaditaan kypsyyttä asettaa tappelulle rajat. Varmista, että lapsesi voivat riittävästi purkaa tarmoaan liikunnallisissa ulkoleikeissä.

Lapseni kammoaa pukemista, mikä neuvoksi?
Varmista, että käsittelet lasta riittävän hellävaraisesti ja että vaatteet eivät kiristä, hankaa tai pistele. Kiinnitä huomio liioitellen johonkin muuhun: “Onpa sinun varpaasi kasvanut!” tai pestaa toinen lapsi avuksesi. Lapset ovat hyviä suostuttelemaan toisiaan kestämään arjen kauhuja. Voit myös julistaa kilpailun siitä, kuka on ensimmäisenä ulkotamineissa.

Lapsi raivoaa epäonnistuttuaan, kuten kaaduttuaan. Miten suhtaudun?
Lapsen kokemaa kipua ei kannata mitätöidä hokemalla ”Ei sattunut yhtään!” Lapsi voi raivota todistaakseen, että häneen todella koskee. Lohduta kiukuttelevaa ja kannusta häntä yrittämään uudelleen.

Lapseni bravuuri on kohtaus kaupassa. Mitä teen?
Tilanne on tuttu lähes kaikille vanhemmille. Säilytä malttisi, ota lapsi syliin tai pidä häntä kädestä. Älä lahjo lasta, vaan hoida määrätietoisesti ostoskäynti loppuun. Kohtaukset voivat loppua, kun lapsi huomaa ne tehottomiksi.

Lähde: Maria Rinne, Kesytä lapsen kiukku, Meidän Perhe 1/2004

Vierailija

Minullakin noita tenavia on ollut, enkä muista, että kertaakaan yksikään heistä olisi järjestänyt "kohtausta" kaupassa tai missään muussakaan julkisessa tilassa.

Kotona on joskus saattanut olla jonkinlaisia "purkauksia" silloin kun joku kiva asia on kielletty tms, mutta silloin olen vain tyynesti todennut, että "jutellaan asiasta sitten kun olet rauhoittunut".

Näitä "kauhukertomuksia" lukiessa tuntuu joskus siltä, että eivät ole tottakaan. Tottakai jokainen oman tahdon omaava normaali lapsi joskus kiukuttelee ja ilmaisee vastalauseensa, mutta ainoat todella rajut kiukunpuuskat olen aikoinani saanut vastaani silloin kun olen pakottavista syistä joutunut jättämään lapseni jonkun vieraan ihmisen (sukulaisen, tuttavan) hoiviin pieneksi ajaksi. Ovat toki "hoidossa" ollessaan käyttäytyneet mallikelpoisesti, mutta äidin astuessa ovesta sisään, on alkanut parku ja kiukuttelu.

Tulkitsin em. käytöksen niin, että äidille on turvallista purkaa pahaa oloa ja kiukutella, ja se yleensä meni ohi kun saivat tarpeeksi kiukutella ja parkua.

Selityksenä mainittakoon, että olin osittaisena kotiäitinä miltei kaksikymmentä vuotta (päivisin hoidin lapset ja kodin ja iltaisin ja öisin sitten varsinaisen ansiotyöni).

Miltei ilman lomia jatkunut tauoton parinkymmenen vuoden työrupeama 24/7 vaati tietenkin veronsa kun voimat viimein loppuivat ihan täysin, mutta onneksi sekin on jo historiaa.

Onnellinen voin olla hyvin kasvatetuista lapsista, (nykyisistä menestyvistä ja tasapainoisista aikuisista) lapsista jotka olen ihan itse kasvattanut.

Eivät minun lapseni pieninä järjestäneet raivokohtauksia kaupassa eivätkä myöhemminkään aiheuttaneet "harmaita hiuksia" sortumalla päihteisiin tai jengiytymällä epämääräisiin porukoihin. Ja luulen sen johtuvan siitä, että kasvatin lapseni ihan itse.

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 
Sisältö jatkuu mainoksen alla