9-vuotiaan tytön vaativa käytös kuormittaa koko perhettä.

Kysymys:

Perheeseemme kuuluu vanhempien lisäksi 12- ja 9-vuotiaat tyttäret sekä 7-vuotias poika. Päänvaivaa aiheuttaa keskimmäinen lapsista, nyt 3. luokan aloittanut tytär. Hän on lahjakas lapsi, luki jo 5-vuotiaana, on hyvä monessa (musiikki, kuvis, liikunta) ja pärjää erinomaisesti koulussa. Luokkakaverit ovat mm. valinneet hänet reiluksi kaveriksi ja hän on saanut stipendinkin koulusta.

Tänä syksynä hän vaihtoi koulua kuvisluokalle, mikä edellyttää matkustamista bussilla kaupungin keskustaan. Idea luokalle pyrkimisestä oli hänen itsensä (isosisko on samanlaisella luokalla), ja hän ainakin sanoo viihtyvänsä uudessa koulussa hyvin.

Se mikä kummastuttaa, on hänen kova ja epäempaattinen käytöksensä sekä tietynlaiset "pakkomielteet" kotona. On aikoja jolloin ongelmia ei ole juurikaan ollut, mutta olen taas monta kuukautta ollut päivittäin ihmeissäni hänen kanssaan. Kuitenkin esim. koulussa osaa olla varsin miellyttävä ja hyväkäytöksinen.

Hän on aina ollut muutosvastarintainen ja hitaasti lämpenevä lapsi. Eskarivuonna meni puoli lukuvuotta ennenkuin löytyi pari mieleistä kaveria. Valitettettavasti nämä kaverit laitettiin kouluun mennessä lupauksista huolimatta toiselle luokalle. Vaikka eskarissa menikin hyvin, oli kotona ensimmäiset kuukaudet hirveää, kun mikään ei onnistunut/kelvannut - ei aamupala, pukeminen jne.

Tilanne laukesi lopulta 10 kohdan aamukortilla, johon tytär sai aina tarran hyvin sujuneesta arkiaamusta. 10 tarran jälkeen menimme kylpylään koko perhe eikä sen jälkeen korttia tarvittu.

Pienenä hän saattoi saada hysteerisen itkukohtauksen jos vaatteille tippui pisarakin jotain. Ne oli välittömästi vaihdettava tai mistään ei tullut mitään. Myös myöhästyminen (tai sen pelko) sekä ylipäänsä lähteminen jonnekin aiheutti suurta stressiä. Juuri kun olimme pukeneet, tulikin pissahätä, mutta mitään ei tullut. Harrastukseen hän ei olisi halunnut mennä jos sattui tulemaan viimeisenä paikalle (vaikkemme olisi edes myöhästyneet).

Nykyisin pukeutuminen ja vaatteet ovat edelleen eräänlainen pakkomielle. Vaikka hän olisi valinnut mieleiset vaatteet aiemmin, ne eivät kelpaakaan kun tulee aika pukeutua. Joku kohta kiristää tai menee liian ylös tai alas. Vaatteet lentelevät pitkin seiniä, ja puolet vaatekaapin sisällöstä kiskotaan ulos.

Vaikka olisin aloittanut lähtövalmistelut hyvissä ajoin, ei mikään aika riitä tällaiseen. Kun sitten tulee kiire, hän on aivan paniikissa ja asiat sujuvat vielä huonommin. Joskus tuntuu siltä kuin hän yrittäisi saada kaikki muutkin hermostumaan ja on synkällä tavalla tyytyväinen vasta sitten kun näin on tapahtunut.

Jos tarjoudun auttamaan, hän useimmiten torjuu avun aggressiivisesti, haukkuu tyhmäksi ja idiootiksi. Jos vaikka pikkuveli sattuu tällöin olemaan sopivan välimatkan päässä, häntä tönäistään. Olen yrittänyt rauhoitella ottamalla syliin ja silittelemällä, mutta hän yleensä vain suuttuu entistä enemmän, jopa raivoisaan hysteriaan saakka.

Olen yhdessä hänen kanssaan välillä karsinut vaatekaapin sisällön niin, että siellä olisi vain mieluisia ja mukavia vaatteita ja sitten on sovittu ettei näiden yhdessä valittujen kanssa kiukutella. Tämä saattaa auttaa viikoksi. Olen koettanut pitää huolta siitä, että ostamme hänelle yhdessä myös uusia vaatteita joiden valintaan hän voi itse vaikuttaa, ettei hän kokisi joutuvansa käyttämään VAIN isosiskolta perittyjä vaatteita.

Välillä on harmittanut kun olen vienyt kirpputorille hyväkuntoisia lähes uusia vaatteita, jotka ovat "epämukavia" ja kuukauden kuluttua samanlaista vingutaan kaupasta. Joskus tuntuu siltä, että kun joku aiheuttaa hänelle pahan mielen, tämä kostetaan lähiympäristölle nimittelemällä, halveksuvilla ilmeillä ja kommenteilla tai - yleensä sisaruksille - ihan fyysisellä päällekäymisellä.

Toisten saamasta huomiosta tai lahjoista hän on herkästi mustasukkainen. Hän osaa kyllä osoittaa empatiaa esim. eläimiä kohtaan, mutta perheenjäsenten tunteitä hän ei ota ollenkaan huomioon. Hän saattaa sanoa erittäin loukkaavasti vanhemmilleen, isovanhemmille, sisaruksille. Siinä kun sisarukset huolestuvat toisen satuttaessa itsensä keskimmäinen toteaa useimmiten,  että "oli oma vikasi".

Hän ei juuri koskaan lohduttele eikä etenkään  pyytele anteeksi omia tekosiaan vaikka varmasti tietääkin vaikkapa sanoneensa pahasti. Äärimmäisen harvoin hän myöntää olleensa väärässä. Kaikki on aina jonkun muun syy. Hän on aina ollut perfektionisti niin, että jos joku ei onnistu hän suuttuu. Usein tällöinkään apu ei kelpaa vaan hän sanoo "ettei kiinnosta, sä olet ihan tyhmä ja tää homma on ihan tyhmää".

Toisaalta hän osaa tulla kiehnäämään kylkeen oikein herttaisena varsinkin kun haluaa jotakin ja silloin kun toinen on tehnyt hänen mielensä mukaisesti. Sääntöjen suhteen hän on äärimmäisen tarkka koulussa ja esim. poikien meluaminen tunnilla tai tunnin alussa on jatkuva valituksen kohde.

Jos häntä toruu käytöksestään tai ylipäänsä kritisoi jostakin, hän ottaa halveksivan ilmeen ja ilmoittaa "ettei kiinnosta". Olen yrittänyt jos mitä konstia, vedota empaattisuuteen esimerkeillä "miltä sinusta tuntuisi jos..." (vastaus on "ei miltään"), yrittämällä ehdottaa toisenlaista lähestymistapaa, kääntää hänen huomionsa harmittavasta asiasta johonkin positiivisempaan tai ottamalla asiat huumorilla.

Pakottaminen, rangaistuksilla uhkaaminen tai suuttuminen ei tehoa. Hän vain vetäytyy kovan ja halveksuvan kuoren sisälle. Koska minusta tuntuu siltä, ettei hän tunnista negatiivisia tunteitaan saati että osaisi ilmaista ne puhumalla olen koettanut "peilata" hänen käytöstään ilmaisemalla asiat sanallisesti "taidat olla tosi vihanen", "sinua varmaan jännittää kovasti".

Olen koettanut antaa esimerkkiä anteeksipyytämisestä tai erehdysten myöntämisestä omalla käytökselläni. Yritän antaa hänelle henkilökohtaista läheisyyttä ja huomiota. Olen koettanut myös suoraan mutta kauniisti sanoa hänelle jos hän on pahoittanut toisen mielen siltä varalta ettei hän todellakaan itse tajua sitä. Ei apua.

En kerta kaikkiaan keksi mikä olisi oikea lähestymistapa. On vaikeaa koettaa päivittäin peittää turhautumistaan ja pahaa mieltään. Pelkään että ajaudumme noidankehään, jossa tytär kokee olevansa vähemmän rakastettu tai huonompi kuin toiset lapset, joiden kanssa ei tähän verrattuna tunnu olevan minkään sorttisia ongelmia.

Suorastaan pelkään mitä tulevaisuus tuo parin vuoden sisällä tullessaan, jos tämä on jo nyt näin vaikeaa.

Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen vastaa:

Olet pohtinut valtavan paljon tyttäresi vaativaa ja kaikkia perheenjäseniä kuormittavaa käytöstä. Päätelmät ja niiden pohjalta tapahtuneet ratkaisuyritykset herättävät minussa ihailua ja kunnioitusta. Tytön on täytynyt tajuta mielensä sopukoissa, miten paljon häntä on yritetty ymmärtää, ja miten hänen tunteitaan on pyritty säästämään.

Tyttäresi pystyy olemaan koulussa reilu kaveri ja osoittamaan eläimille lämpimiä tunteita, mutta läheisiään kohtaan hän käyttäytyy toisinaan todella tylysti. Kiukku voi purkautua nimittelyn ohella fyysisenä aggressionakin. Tyttö on itseään kohtaan äärimmäisen vaativa ja tuntuu elättävän mielessään kuvitelmaa, että pystyy kaikkeen ja hallitsee kaiken. Aina, kun tuo illuusio särkyy, seuraa raivo, jota nimitetään narsistiseksi raivoksi.

Kerrot, miten tyttö on "synkällä tavalla tyytyväinen" saadessaan kaikki muut hermostumaan. Sanavalinta osuu napakymppiin ja kertoo siitä, että kaikesta osaamisestaan ja pätemisestään huolimatta tyttäresi kokee sisäisesti olevansa heikoilla. Hänen on vaikea olla aidosti iloinen mistään, ja hänestä on tyydyttävää kun hän onnistuu vetämään toisetkin samaan tunnetilaan.

En ole varma, osaanko pukea ajatukseni ymmärrettävään muotoon, mutta minusta on välttämätöntä murtaa tyttären ympärilleen rakentama suojamuuri jotta päästäisiin sen pelokkaan pikkutytön luo, joka siellä sisällä lymyää. Puhuisin tälle älykkäälle ja sensitiiviselle lapselle siitä, että rumat puheet, nimittely, töniminen jne. johtavat väistämättä siihen, että muut alkavat varoa ja lopulta karttaa hänen seuraansa. Metsä vastaa niin kuin sinne huudetaan.

Rumiin puheisiin, idiootiksi nimittelyyn samoin kuin pukeutumiseen liittyviin kysymyksiin ottaisin tiukan linjan. Sen ylläpitämiseen tarvitaan myös isää. Voisitte ehkä tehdä yhdessä jonkinlaisen sopimuksen siitä, miten vaatehankinnoissa ja pukeutumistilanteissa toimitaan. Kun tyttö joutuu lapsellisuuttaan ja kypsymättömyyttään sellaisen tunnekuohun valtaan, että vaatekappaleet lentävät eikä mikään kelpaa päälle pantavaksi, on aikuisen tehtävä ratkaisu lapsen puolesta. Käyttämättömiä vaatteita ei viedä kirpputorille eikä suostuta muuhunkaan vedätykseen.

Tämän asian esittäisin lapselle nimenomaan hänen omana ongelmanaan ja käyttäisin sanoja "lapsellinen" ja "kypsymätön". Tyttö tarvitsee kokemuksen vanhemmista, jotka pysyvät lujina eivätkä salli lapsen ottaa johtajuutta. Ideana ei ole niinkään se kuuluisa "rajan asettaminen" kuin lapsen vapauttaminen kuvitelmasta, että kaikki on hänen itsensä varassa, ja että hänen on selviydyttävä kaikesta yksin. Kuinka vapauttavaa hänelle olisikaan uskaltaa heittäytyä vahvojen vanhempien varaan.

Luvassa on monta tukalaa tilannetta. Jos tuntuu siltä, että joudutaan umpikujaan, kannattaa hakeutua hakemaan ammattiapua - mieluummin ennemmin kuin myöhemmin.

Seksuaaliterapeutti Marja Kihlström pitää Puhu muru -blogia vauva.fissä. Kuva: Miikka Pirinen

#metoo-kampanja on herättänyt vanhempien ahdistavat lapsuus- ja nuoruusmuistot. Mitä voimme tehdä, jotta omat lapsemme eivät joudu kohtaamaan samaa.

Kampanjan tarkoituksena on tehdä näkyväksi seksuaalisen häirinnän laajuus; se koskettaa lähes jokaista naista, ja myös useita miehiä.

Reidelle bussimatkan ajaksi laskeutuva käsi, hississä kohdattu itsensäpaljastaja, rasvaista vartalon kommentointia, kourimista tungoksessa, raiskausyrityksiä, uhkailuja, hyväksikäyttöä... Hastagilla #metoo jaetut kokemukset herättävät paitsi omat ikävät muistot, saavat vanhemman miettimään, kuinka suojella omaa lasta seksuaaliselta häirinnältä ja väkivallalta.

Opeta lasta ilmaisemaan omat rajansa

Seksuaalinen häirintä on aina ennen kaikkea toisen rajojen rikkomista, erityistason seksuaaliterapeutti (NASC) Marja Kihlström painottaa. Lapsen voi opettaa tunnistamaan omat rajansa. Se helpottaa lapsen kynnystä myös myöhemmin erottaa hyvä ja huono kosketus.

– Edes pientä lasta ei saisi koskaan pakottaa halaamaan tai istumaan sylissä, jos hän ei sellaista halua. Ei, vaikka  esimerkiksi isovanhemmat vaatisivat tai pahoittaisivat mielensä, Kihlström sanoo.

Lapsen on tärkeää itse oppia säätelemään, milloin ja kenen koskettamaksi haluaa tulla. Lapsesta voi tuntua ikävältä jokin niinkin arkinen kuin vieraan aikuisen käsi hartioilla.

– Lapsella voi olla erilaiset fyysiset rajat kuin itsellämme, ja lapsia on kuunneltava erityisen tarkkaan. Jos lapsi ei halua tulla kosketetuksi, hänen toivettaan tulee kunnioittaa, vaikka oma ajatus ei olisi missään mielessä seksuaalisesti virittynyt.

"Lapselle pitää opettaa, että kosketukseen on oltava aina lupa."

Lapselle pitää opettaa, että kosketukseen on oltava aina lupa. Ja jotta lapsi oppii myös itse kunnioittamaan toisten ihmisten rajoja, hänelle täytyy opettaa, että sääntö koskee myös häntä itseään. Vaikka olisi kuinka rakastunut päiväkotikaveriin ja haluaisi pussata tai halata, toisen rajoja ei saa ylittää ilman lupaa.

Lapsen kanssa voi puhua siitä, millainen kosketus tuntuu hyvältä ja millainen ei. Silloin lapsi oppii säätelemään, millaista kosketusta haluaa, milloin suostuu kosketukseen vain miellyttääkseen muita ja miten hallita sitä, mitä itse haluaa.

Auta tunnistamaan hyvä ja huono kosketus

Seksuaalikasvatus on yhtä tärkeää tytöille ja pojille, Marja Kihlström muistuttaa.

– Fakta on, että myös pojat kohtaavat seksuaalista häirintää. Se aiheuttaa, jos mahdollista, vielä enemmän häpeää, sillä yleinen oletus on, ettei sellaista tapahdu.

Seksuaalikasvatuksen voi aloittaa jo vauvana. Se käyaika lailla luonnostaan, kun vauvaa pidetään hellästi sylissä ja häntä kosketetaan rakastavasti. Taaperoa voi jo opettaa nimeämään eri ruuminosia. Tärkeää on, että perheessä ei ole kiellettyjä sanoja tai kysymyksiä liittyen seksuaalisuuteen tai vaikkapa sukupuolielimiin.

– Pimppi on pimppi eikä etupeppu. Ja siitä voi puhua yhtä arkisesti kuin kainalosta tai vatsasta. Jos kehonosiin liittyy vanhemmalla häpeää tai estoja, hän välittää ne hyvin helposti lapselle äänensävyissä tai puhumattomuutena, ja lapsi oppii, että omassa vartalossa on paikkoja, jotka ovat hävettäviä, toisarvoisia.

Hieman isommalle lapselle voi opettaa uikkarisäännön: Uimapuvun rajaavat alueet ovat lapsen omia alueita, joihin muut eivät saa koskea, lukuun ottamatta vanhempia tai muita aikusia hoivatarkoituksessa.

Harjoitelkaa avunpyytämistä

Kun lapsi alkaa liikkua yksin, pitää seksuaalisen häirinnän käsitettä avata hieman enemmän. Lapsen kanssa voi jutella myös siitä, mitä tehdä, jos joku lähestyy tavalla, joka ei itsestä tunnu hyvältä.

– Harjoitelkaa ein sanomista ja avunpyytämistä. Jos lapsi sanoo kovaan ääneen ”tuo ei tunnu kivalta”, sen pitäisi herättää myös ympärillä olevat aikuiset. Lapsen kanssa voi myös sopia, että aikuinen soittaa heti saatuaan tietynlaisen tekstiviestin.

"Lapsen on hyvä ymmärtää, että lamaantuminen ei tarkoita, että hän olisi suostunut tekoihin, antanut häirikölle luvan."

Lapselle voi puhua myös lamaantumisen tunteesta. Jos joku ylittää omat rajat yllättäen tai hyvin röyhkeästi, aikuinenkin voi lamaantua niin, ettei pystykään toimimaan tai sanomaan mitään. Lapsen on hyvä ymmärtää, että lamaantuminen ei tarkoita, että hän olisi suostunut tekoihin, antanut häirikölle luvan. Lamaantumiseen tunteeseenkin voi harjoitella keinoja selviytyä, kuten vaikka napakka ein huutaminen tai edellä mainittu tekstiviesti vanhemmalle.

Rakasta, arvosta, ota vakavasti

Aikuinen ei saisi koskaan väheksyä tai sivuuttaa, jos lapsi kertoo kokeneensa epämiellyttävän kohtaamisen – ei, vaikka kyseessä olisi perheen tuttu aikuinen.

– Se saattaa olla vanhemmalta vain yksi ”no, älä nyt, sehän on sinun oma setäsi” -kommentti, joka sulkee lapsen suun vuosiksi eteenpäin ja saa lapsen ajattelemaan, että hän toimi tilanteessa jotenkin väärin, häirintä olikin hänen syytään.

Aikuisilta unohtuu, että seksuaalinen häirintä on paljon muutakin kuin käsi housuissa tai rinnan puristus. Se voi olla ohi menevä läpsäytys takapuolelle, härskejä puheita, tai vaikka esiteini-ikäisten kömpelö kopelointiyritys luokkakaveria kohtaan. Vaikka tapahtunut ei aikuisesta tuntuisi vakavalta, lapsen tunne täytyy ottaa vakavasti ja siihen on puututtava.

"Kelpaamattomuuden ja rakkaudettomuuden tunne häivyttää lapsen kykyä tunnistaa omat rajansa ja kunniottaa muiden rajoja."

Vaikka me vanhemmat tekisimme kaikkemme suojellaksemme lasta seksuaaliselta häirinnältä ja kasvattaaksemme lapsistamme aikuisia, jotka osaisivat kunnioittaa toisen rajoja, me emme aina voi vaikuttaa siihen, minkälaista seksuaalikasvatusta lapsemme saavat muualta. Lapsen käsitykseen omista ja toisten rajoista vaikuttavat aina myös päivähoito, koulu, ystävät ja vaikkapa ystävien vanhemmat.

– Paras lääke seksuaalikasvatuksen rinnalla seksuaalista häirintää vastaan on, että lapsi kokee olevansa rakastettu ja arvostettu.

Rakkaudessa kylpevä ihminen todennäköisesti arvostaa myös muiden rajoja. Kelpaamattomuuden ja rakkaudettomuuden tunne häivyttää lapsen kykyä tunnistaa omat rajansa ja kunniottaa muiden rajoja. Silloin lapsi saattaa etsiä hyväksyntää väärilläkin tavoilla ja alistuu helpommin häirinnälle.

MeToo

Miten voit suojella lastasi seksuaaliselta häirinnältä – asiantuntija neuvoo

Uikkarisääntö muuten hyvä, muttei valmista kohtaamaan aikuista, joka äkkiä tunkee limaisen kielensä esiteinin suuhun. Kertokaa siis myös, että pussailuunkin pitää olla aina lupa. Ja ettei kaikille tarvitse olla kohtelias. Ja että jos vähänkin epäilyttää, äkkiä mäkeen, soitto aikuisille ja yhteys poliisiin.
Lue kommentti
Puhu muru
Seuraa 
Liittynyt9.10.2015

Miten voit suojella lastasi seksuaaliselta häirinnältä – asiantuntija neuvoo

Olet aivan oikeassa MeToo, että uikkarisäännön lisäksi olisi hyvä puhua kaikenlaisesta koskemattomuudesta liittyen halaamiseen, suuteluun, käden laittoon reidelle, pyllylle, rinnalle. Asiat olisi tärkeää osaa selittää ikätasoon sopivalla tavalla ja vastata lapsen kysymyksiin. Nuo ohjeesi, ettei kaikille tarvitse olla kohtelias, ja karkuun lähtemisestä, vanhemmille ja /tai poliisille soitosta myöskin. Lapselle ja nuorelle on tärkeää painottaa uudelleen ja uudelleen, että kerrothan vanhemmille,...
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Yhteyksiä muodostumassa. Ruudun äärellä voi oppia paljon, mutta muuta elämää se ei saa korvata. Kuva: iStockphoto

Ihmissuhteet ja liikunta kehittävät lapsen aivoja. Aivotutkija kertoo, miten älylaitteet ja ruutuaika niihin vaikuttavat.

Mikä on aivojen kannalta hyvää ruutuaikaa?

Hyvä ruutuaika on sellaista, joka ei vie aikaa liikunnalta ja sosiaaliselta kanssakäymiseltä. Ruutuajan käsite on hankala, sillä kaikki riippuu siitä, mitä lapsi laitteella tekee. Katsooko hän ohjelmaa, joka on kielletty alle 12-vuotiailta vai pelaako hän oppimispeliä? Pelaaminen kehittää kognitiivisia toimintoja, mutta voi olla kiihdyttävää. Siksi se ei välttämättä kannata iltaisin. Passiivinen katsominen taas ei kehitä ongelmaratkaisua, mutta viihdyttää.

Suomessa virallisia ruutuaikasuosituksia ei ole. Esimerkiksi Yhdysvalloissa alle kaksivuotiaille ei suositella laitteiden käyttöä ollenkaan muuten kuin vanhemman seurassa. Alle kaksivuotiaille laitteiden käyttämisestä ei ole todettu olevan hyötyä. Pahimmillaan käyttö voi viivästyttää puheen kehitystä, jos se on pois kasvokkaiselta vuorovaikutukselta. 2–5-vuotiailla sopiva aika voisi jäädä tuntiin päivässä.

Voiko lapselle antaa tabletin eteen, kun hän on tylsistynyt?

Laitetta ei pidä käyttää kasvatuskeinona tai lääkkeenä hankaliin tilanteisiin. Kun lapsen aivojen etuotsalohkot eivät ole tarpeeksi kehittyneet, hän tarvitsee tunteiden säätelyyn aikuisen apua. Jos aikuinen lykkää eteen tabletin, itsesäätelykeinot eivät pääse samalla tavalla kehittymään. Pahimmillaan lapsi ei opi itsesäätelyä eikä käsittelemään tunteitaan.

Hetki lastenohjelman parissa ei mädätä lapsen aivoja, mutta ei siitä välttämättä ole hyötyäkään.

Arjessa tulee toki eteen tilanteita, jolloin aikuisesta tuntuu, että pää räjähtää. Silloin on ihan ok antaa lapsen vaikkapa viettää hetki vaikka lastenohjelman parissa. Se ei mädätä lapsen aivoja, mutta ei siitä ole välttämättä hyötyäkään.

Milloin laitteiden käyttöön pitää puuttua?

Silloin, jos koulunkäynti alkaa kärsiä, lapsi ei liiku tai hän ei enää näe kavereitaan kasvotusten.

Murrosikäisen aivot ovat voimakkaassa kehitysvaiheessa, joten hän tarvitsee unta. Laitteiden käyttö ennen nukahtamista todennäköisesti lyhentää unta ja huonontaa sen laatua. Kun nukahtaminen viivästyy, huonosti nukkuvan nuoren aivomassa otsalohkoissa hiljalleen vähenee, ja se heikentää hänen päättely- ja ongelmanratkaisukykyään.

Laitteet kannattaa sulkea viimeistään tuntia ennen uniaikaa.

Laiteet kannattaa sulkea viimeistään tuntia ennen uni­aikaa, että aivot pääsevät valmistautumaan nukahtamista varten muun muassa erittämällä melatoniinia.

Vaikuttaako aivoihin se, jos lapsi kirjoittaa vain koneella?

Aivot eivät surkastu, vaikka ei ikinä kirjoittaisi käsin. Käsillä tekeminen on kuitenkin todella tärkeää. Se aktivoi kehon liikkeeseen liittyviä hermoyhteyksiä aivoissa ja jumppaa aivoja aivan eri tavalla kuin koneiden käyttäminen.

Lapset oppivat kirjoittamaan nopeammin käsin kuin koneella. 

On todettu, että lapset oppivat kirjoittamaan paljon nopeammin käsin kuin laitteilla. Käsinkirjoitetut muistiinpanot jäävät aikuisillakin mieleen paremmin. Eräässä tutkimuksessa todettiin, että 4.–6.-luokkalaiset kirjoittivat täydellisempiä lauseita käsin kuin koneella.

Miten muuten lapsen aivojen kehitystä voi tukea?

Aktiivisuus ja uteliaisuus kehittävät aivoja. Tutkittua merkitystä on liikunnalla, musiikilla sekä kasvokkaisella vuorovaikutuksella erityisesti silloin, kun lapsi on pieni. Hyvä ruoka on tärkeää. Se sisältää hiilihydraatteja, joita aivot käyttävät pääasiallisena polttoaineenaan, sekä aivoille elintärkeitä hyviä rasvoja, joita saa esimerkiksi rasvaisesta kalasta sekä pähkinöistä.

Liikunta edistää uusien hermoyhteyksien syntymistä.

Liikunta saattaa lisätä pienten hiussuonien määrää, jolloin aivot saavat enemmän happea. Se edistää myös kasvuhormonin erittymistä ja siten uusien hermoyhteyksien syntymistä. Nuorena harrastettu liikunta on yhteydessä menestykseen kognitiivisia taitoja mittaavissa testeissä vielä aikuisenakin.

Asiantuntijana aivotutkija, psykologi Mona Moisala.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.