Aikuista ärsyttävä kitinä on merkki siitä, että lapsi on joutunut jollain tavalla epämukavuusalueelleen. Hän vain yrittää ratkaista tilannetta omalla tavallaan.

Pitäisi jo lähteä, mutta viisivuotiaan pukeutumisesta ei tahdo tulla mitään.

– En tykkää pinkistä, lapsi ilmoittaa valittavalla äänensävyllä, vaikka on itse valinnut paidan kaupasta vain pari viikkoa aikaisemmin.

Aikuisenkin hermo alkaa kiristyä.

Kuulostaako tutulta? Lapsi heittäytyy vastahankaan, kun pitäisi päästä lähtemään, tai marina liittyy syömiseen tai nukkumaan menoon – tai jopa johonkin tosi mukavaan, kuten syntymäpäiviin tai retkeen Linnanmäelle.

Aikuisesta tuntuu kuin lapsi tekisi ongelmia tyhjästä. Lapsen näkökulmasta tilanne on kuitenkin toinen.

– Marina on merkki siitä, että lapsi on joutunut jollain tavalla epämukavuusalueelleen. Mariseva lapsi yrittää vain ratkaista tilannetta omalla tavallaan, sanoo neuropsykologian erikoispsykologi Heli Isomäki.

Tunteiden vallassa

Jokainen lapsi marisee joskus, mutta joillain pikkulapsilla valitus on jatkuvaa ja äänekästä. Selitys löytyy aivojen kehityksestä.

Ihmisen aivot kehittyvät kolmessa vaiheessa. Vastasyntynyt elää paljolti niin sanottujen liskoaivojen varassa. Niiden tehtävä on huolehtia, että ihminen pysyy hengissä: sydän sykkii, hengitys kulkee ja ruokahuolto toimii.

Seuraavaksi kehittyvät tunneaivot.

Taapero opettelee vähitellen lukemaan muiden tunteita. Hän ei enää itke nälkää kuten vauva, vaan osaa jo kertoa siitä sanoin – tai käyttäytymisellä, kuten marinalla.

Marina on lapsen hälytyssignaali, jota me aikuiset emme vain aina osaa tulkita oikein.

Marina onkin tyypillisintä 2–4 vuoden iässä, jolloin tunneaivot johtavat aivojen kehitystä. Vasta noin kolmen vuoden iässä järkiaivot alkavat ottaa enemmän osaa päätöksentekoon. Järkiaivot mahdollistavat vertailun ja päättelyn. Niiden kehitys jatkuu aina parikymppiseksi asti.

Marina on siis kuin lapsen hälytyssignaali, jota me aikuiset emme vain aina osaa tulkita oikein. Aikuisen näkökulmasta pikkuasioista valittaminen vaikuttaa turhalta, koska näemme, ettei se hyödytä mitään.

Järkeen vetoaminen ei kuitenkaan auta lasta, koska hänen aivonsa eivät toimi vielä samalla logiikalla kuin aikuisen aivot, joissa tunne ja järki käyvät jatkuvaa vuoropuhelua. Aikuinen voi valita, ottaako välipalaksi omenan vai suklaapatukan. Nelivuotias ei voi samalla tavalla valita, koska hän tekee päätöksensä perustuen lähes pelkästään tunneaivojen ohjaukseen. Lapsi valitsee sen, mikä tuntuu hyvältä.

Miten sen saa loppumaan?

Jatkuva kitinä on raskasta kuunneltavaa. Joskus vanhemmasta voi tuntua parhaalta ratkaisulta ohittaa mariseva lapsi kokonaan.

– Tunneaivojen varassa lapsi ei ymmärrä tällaista aikuisen käytöstä. Saattaa jopa olla, että lapsi reagoi marisemalla vielä enemmän, Isomäki sanoo.

Onko hankalan olon syynä väsymys, nälkä tai puristava kenkä?

Ohittamisen sijaan kannattaa pohtia, mikä vie lapsen epämukavuusalueelle. Onko hankalan olon syynä väsymys, nälkä tai puristava kenkä? Tai voisiko aiheuttaja olla pelko tai harmitus? Jos päiväkotiin on lähdetty monena aamuna itkun kanssa, marina voi olla merkki siitä, että lapsi pelkää saman toistuvan. Tai lasta saattaa harmittaa, kun pikkusisarus saa vanhemmilta enemmän huomiota.

Lapset ovat taitavia aistimaan piilotettujakin tunteita. Jos marina-aamuja on jatkunut pitkään, saattaa vanhemman asenne olla jo valmiiksi se, että sama kaava tulee toistumaan. Lapsi aistii vanhemman ahdistuneisuuden ja marisee hädissään entistä enemmän.

Yksi ratkaisu on yrittää tuoda tilanteisiin lisää iloa ja yllätyksellisyyttä. Vanhempi voi heittäytyä hetkeksi robotiksi, joka puhuu robottikieltä, mutta ei ymmärrä yhtään marinakieltä. Tai vanhempi voi leperrellä lapselle korostetusti kuin vauvalle ja pukea hänet kuin vauvan. Parhaimmillaan leikillisyys ohjaa lapsen huomion pois ikävistä tunteista.

– Aikuisen on vain oltava tuntosarvet ojossa, ettei lapsi koe leikillisyyttä halventavana, Isomäki sanoo.

Lapsen tunnemaailmaan kannattaa heittäytyä, mutta ei pidä ryhtyä sirkuspelleksi.

On lapsen etu kasvaa tavalliseen arkeen, johon kuuluvat myös pettymykset.

– Aikamme yksi ongelma ovat lapset, joiden elämää on tasoitettu alusta asti varjelemalla lapsia kaikilta ikäviltä kokemuksilta ja pettymyksiltä, Isomäki sanoo.

Tällaisesta niin sanotusta ylityynnytyksestä voi seurata, että aivojen dopamiinitaso on jatkuvasti tavallista korkeammalla. Sama ilmiö on havaittu lapsilla, jotka pelaavat paljon tietokoneella. Tästä seuraa usein ongelmia koulussa ja sosiaalisissa suhteissa, koska aivojen kuormituskestävyys vähenee.

– On lapsen etu kasvaa tavalliseen arkeen, johon kuuluvat myös pettymykset.

Vanhemmalta tarvitaan herkkyyttä tunnistaa, kuinka paljon pettymyksiä ja vaatimuksia lapsi kussakin ikävaiheessa pystyy kohtaamaan.

Jaksaa, jaksaa!

Marina voi olla opittu malli, joka on lapsen aivoissa ehdollistunut tiettyihin tilanteisiin. Jos päiväkotiin on lähdetty vuoden ajan kitinän kera, lapselle on ehtinyt kehittyä jo vahva toimintamalli. Tästä pois oppiminen voi viedä aikaa.

Se vaatii vanhemmalta kärsivällisyyttä ja paljon myönteisiä hetkiä lapsen kanssa.

Usein lapsi ymmärtää enemmän kuin aikuinen osaa kuvitellakaan. Lapsen kanssa kannattaa puhua hankalista tilanteista rauhallisena hetkenä ilman syyllistämistä.

– Ihmetelkää turvallisesti yhdessä, miten tilanteista tulisi mukavampia, Isomäki kannustaa.

Jos vanhempi ei onnistu vaihtamaan lapsen tunnetilaa, se vaihtuu yleensä viimeistään päiväkodissa, kun vanhempi on kadonnut töihin. Kavereiden keskellä harmitus unohtuu.

Sitkeyttä ja iloa!

1. Älä suutu

Jos sisälläsi kihisee, lapsi aistii sen ja saattaa reagoida marinalla. Päätä suhtautua tilanteeseen rakentavasti. Yli-ihminen ei kuitenkaan tarvitse olla. On normaalia, että vanhemmillakin palaa joskus pinna. Rauhallisena hetkenä voitte miettiä yhdessä, mikä olisi parempi tapa toimia.

2. Huumori auttaa

Tuo marinatilanteeseen vastakkaisia tunteita. Kitinä ei lopu järkipuheella vaan huumorilla tai vaikka pikkupulmien ratkomisella. Otetaanko tänä aamuna aikaa, kuinka kauan meillä kestää päästä autoon? Äiti tai isi on kauhakuormaaja, joka kaappaa sinut kauhaan ja vie eteiseen pukeutumaan.

3. Ole sitkeä

Kun jaksat sinnikkäästi tarjota lapselle myönteisiä ratkaisuja, autat häntä oppimaan mukavia tapoja selvitä marinatilanteista. Viisikymmentä huonoa kokemusta kumoutuu viidelläkymmenellä mukavalla kokemuksella. Muista kehua lasta aina kun siihen on aihetta.

Vierailija

Usko tai älä, lapsen turhalta tuntuvalla marinalla on tarkoitus

En usko että juttu kehoittaa kaikki mulle ja heti keinoon, mutta se todella on rasittavaa kuukaudesta toiseen samat asiat jos tekee tuon marinan niin omanki mielenterveyden vuoks kokeilla oikeesti jotain muuta keinoa kun se millä on aiemmin menty. On se kaikille mukavampaa jos hoitoon lähtö aamuisin ei oo ulkovaatteita laittaessa aina yhtä marinaa ja taistelua, vaan omaa käyttäytmistä muuttamalla siitä voi saada kaikille hauskemman ja mukavamman hetken ilman hampaiden kiristelyä
Lue kommentti
Vierailija

Usko tai älä, lapsen turhalta tuntuvalla marinalla on tarkoitus

Vierailija kirjoitti: Ja tällä tavoin ne lapset oppivat, ettei hetkeksikään epämukavuudalueelle, kaikki mulle ja heti! Lapsen elämä on jatkuvaa epämukavuusalueella olemista. Kaikkialla on jotain uuttaa ja joku toinen päättää aivan kaiken omassa elämässä. Näin velana artikkelin sisältö on looginen, mutta ymmärtäähän sen että jos on kyseisessä tilanteessa niin ei ehkä osaa yhtä järjen mukaisesti asiaa tarkastella - varsinkin stressaantuneena.
Lue kommentti
Jaettu nauru yhdistää ystäviä. Kuva: Colourbox
Jaettu nauru yhdistää ystäviä. Kuva: Colourbox

Parhaimmillaan huumori yhdistää perhettä ja kavereita, mutta vitsailuksi verhottu ivaaminen voi olla myös vallankäyttöä ja kiusaamista.

Koko perhe hirnuu. Isä on taas kertonut ruokapöydässä saman hölmön puujalkavitsin kuin aina.

Pieninkin kikattaa syöttötuolissaan, vaikkeivät sanaleikit hänelle vielä edes aukea. Tärkeintä on tunne siitä, että on mukana.

– Huumori voi olla perhettä yhdistävä liima, meidän oma juttu...

Taloudellinen niukkuus iskee kouluikäisiin eri tavalla kuin pienempiin lapsiin. ”Kun kaverit menevät elokuviin, hän sulkeutuu huoneeseensa”, kertoo vähävarainen teinitytön äiti.

”Pahimmalta tuntuu nähdä, kuinka lapsi yrittää ymmärtää, muttei pysty peittämään pettymystään. 

Niin kuin esimerkiksi taannoin, kun poika pyysi uutta videopeliä, vaikka tiesi vastaukseni jo etukäteen. Lapsen surulliset silmät viilsivät sydäntä, ja yritin pitää ääneni reippaana sanoessani, että katsotaan sitten ensi kuussa. Kumpikin tiedämme, ettei vastaus todennäköisesti muutu ensi kuussakaaan, ja toivon, että poika unohtaisi koko asian. Toisaalta sitten tulee jokin muu uusi houkutus, mitä kavereilla on ja meillä ei.”

Äiti ja poika, 10 vuotta

”On kurjaa, että lapsi jää sivuun kaveriporukoista.”

”Teen parhaani, että teini-ikäinen tyttäreni voisi nauttia kaikista samoista asioista kuin kaverinsakin. Huomaan, että hän ei kehtaa pyytää rahaa elokuvalippuun koska tietää, ettei minulla ole. Sitten hän jättäytyy pois kaveriporukan menoista ja sulkeutuu huoneeseensa.

Teinin maailma on aika mustavalkoinen, rahaa joko on tai sitä ei ole. Ei auta, jos sanon, että saat kaksikymppiä ensi viikolla. Se hetki on sitten jo mennyt.”

Äiti ja tytär, 16 vuotta

Koululaisen yksinäinen kesä

”Tällä hetkellä eniten päänvaivaa aiheuttaa yhdeksänvuotiaan kesäloma. Yrittäjäperheessä lomia ei pidetä, sillä raha on jatkuvasti tiukassa. Lisähuolta aiheuttaa toisen vanhemman vakava perussairaus. Lapsen luokkakaverit matkustelevat ja menevät erilaisille harrastusleireille. Yhden leiriviikon hinta saattaa olla satoja euroja ja siihen käyttörahat päälle. 

On kurjaa, että lapsi jää kesäksi sivuun kaveriporukoista. Kouluun palaaminen syksyllä on hankalaa, koska kokemukset kesästä ovat eriarvoisia.”

Perhe, jossa 2- ja 9-vuotiaat lapset

”Lukiolaisten opiskelusta ei tulisi mitään ilman isovanhempien tukea.”

”Kännykät, tietokoneet, tabletit ja koulukirjat… Lukiolaisten opiskelusta ei tulisi mitään, elleivät isovanhemmat sponsoroisi sitä avokätisesti. 

Molemmat lapset jäisivät myös ilman ajokortteja, elleivät mummo ja vaari maksaisi niitä.”

Perhe, jossa 17- ja 19-vuotiaat lapset

Ruokaa vai ehjät housut?

”Usein kuulee sanottavan, että kyllä köyhäkin voi harrastaa, sen kun menee metsään kävelemään. Tai että oma takapuoli pitää vaan nostaa sohvalta ja reipastua.

Näitä juttuja sanovat yleensä ne, joilla on loppukuustakin rahaa tilillä. Kukaan toimeentuleva ei pysty ymmärtämään, kuinka lamaannuttavaa ja masentavaa jatkuva taloudellinen taistelu on. Se syö kuukausi toisensa jälkeen kaikki voimavarat, kun joutuu joka kuukausi valitsemaan, ostaako leipää ja maitoa vai lapselle uudet housut puhkikuluneiden tilalle.

Lopulta ajatukset eivät pyöri enää minkään muun kuin laskujen ja rahan ympärillä. Kaikki energia menee selviämiseen. Yhtäkkiä kavereilla, metsäkävelyillä tai millään muullakaan ei ole enää merkitystä.”

Äiti ja 5- ja 9-vuotiaat lapset

Artikkeli jatkuu alapuolella
Taskut tyhjinä
Arki
Taskut tyhjinä