Rankaisematta jättäminen ei tarkoita, ettei lapsella olisi rajoja, sanoo perhetyöntekijä Tiia Trogen.
Rankaisematta jättäminen ei tarkoita, ettei lapsella olisi rajoja, sanoo perhetyöntekijä Tiia Trogen.

Rangaistukset vahingoittavat lapsen ja aikuisen välistä yhteyttä ja luottamusta, sanoo positiivisen kasvatuksen puolestapuhuja Tiia Trogen.

”Taaperoille tulee kiistaa leluämpäristä, ja lapsi kopauttaa kaveria lapiolla. Vanhempi nappaa taaperon hiekkalaatikolta suuttuneena kainaloonsa. Tämä leikki loppuu tähän, ja mummolavisiitti on sitten peruttu!

Aikuinen saattaa ajatella, että rangaistus on tarpeen, jotta lapsi oppii oikean ja väärän rajan. Oikeasti rankaiseminen on aina huono tapa ratkaista tilanne. Se ei opeta lapselle mitään hyvää eikä estä vastaavia tilanteita toistumasta. Lapsi näkee, että on teollaan pahoittanut toisen mielen ja tajuaa ilman rangaistustakin toimineensa väärin. Rankaiseminen aiheuttaa vain häpeää ja lisää pahaa mieltä.

”Teoilla on seuraamuksia, mutta seuraamus on eri asia kuin rangaistus.”

Selitys huonoon käytökseen on useimmiten siinä, ettei lapsi vielä osaa säädellä tunteitaan. Kiista ämpäristä aiheutti kiukun, jonka lapsi purki leikkikaveriinsa. Ikävistä tunteista selviämiseen on parempia keinoja kuin rynnätä kaverin kimppuun, ja vanhemman tehtävänä on näyttää lapselle nämä keinot. Tunteiden säätelyä ei opeta se, että perutaan mummolakyläily tai karkkipäivä.

Rankaisematta jättäminen ei tarkoita, ettei lapsella olisi rajoja. Rutiinit, keskustelut ja perheen yhteisten sääntöjen perustelu auttavat pitämään rajoista kiinni. Jos yhdessä on sovittu, että kännykät menevät yöksi parkkiin, ne tekevät niin. Koululainen ymmärtää, että kännykän vilkuilu haittaa nukkumista, jolloin seuraavasta päivästä tulee ankea.

Teoilla on seuraamuksia, mutta seuraamus on eri asia kuin rangaistus. Looginen seuraamus on asiaan liittyvä, kohtuullinen ja kehittävä. Jos lapsi pelaa kielloista huolimatta yömyöhään puhelimellaan, looginen seuraamus ei ole viikkorahan peruminen vaan se, että sovitaan uudesta rajasta: jatkossa puhelin menee yöksi parkkiin. Jos lapsi häiritsee jatkuvasti yhteisiä leikkejä, hänet ohjataan tekemään muuta. Jotta leikki jatkossa sujuisi, lapsen kanssa harjoitellaan yhdessä olemisen taitoja.

Vanhempi ei voi olla aina kertomassa lapselle, mikä on oikein ja mikä väärin. Haluamme, että lapsi oppii ajattelemaan itse, ei vain tottelemaan.

Rankaisu vahingoittaa lapsen ja aikuisen yhteyttä ja luottamusta. Jos lapsi passitetaan ristiriitatilanteessa jäähylle yksin omaan huoneeseen, hän oppii siitä ainoastaan, että vaikeissa tilanteissa hänet voidaan eristää ja jättää yksin hankalien tunteiden kanssa.

”Empatialla moni tilanne ratkeaa tehokkaammin.”

Rankaisemalla tuuppaamme lapsen kauas itsestämme, vaikka oikeasti lapsi kaipaisi aikuisen apua.

Rankaisu nostattaa kapinamielen ja vastarintaa. Lapsi todennäköisesti pitää vanhempia epäreiluina ja hänestä voi tuntua, ettei häntä kuunnella ja ettei vanhempiin voi luottaa.

Empatialla moni tilanne ratkeaa tehokkaammin kuin kovilla keinoilla.”

Tiia Trogen on perhetyöntekijä, teologian maisteri ja positiivisen kasvatuksen puolestapuhuja.

Vierailija

Tiia Trogen: ”Lapsen rankaiseminen ei kannata koskaan”

Selkäsaunaa tai korville vetelyä en tosiaan kannata, mutta väärin tekemisestä on oltava seuraamus, kuten tulee tapahtumaan sitten isossa maailmassa myöhempinä vuosina. Kun opetetaan mitä saa ja mitä ei saa tehdä, kun osaa ja tietää mutta silti tekee yhteisiä sääntöjä vastaan, on siitä annettava rangaistus, seuraamus tai miten pehmeästi/kovasti asian haluaakaan esittää. Pelkkä tyhjän puhuminen ei kasvata.
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Toisen lapsen tulisi olla ensisijaisesti toivottu lapsi vanhemmilleen, ei sisarukseksi sisarukselleen, lapsi- ja perhepsykologi Leea Mattila sanoo. 

Saimme ensimmäisen lapsen monien hankaluuksien jälkeen viime vuonna, ja ajatus toisesta lapsesta mietityttää päivittäin. Olemme jo 35-vuotiaita, ja lähipiirin kokemukset pelottavat. Riski saada kehityshäiriötä tai perinnöllistä sairautta poteva lapsi on iän myötä koko ajan suurempi.

Onko ok jäädä vain yhden lapsen perheeksi, vai jääkö lapsemme paitsi jostain merkityksellisestä? Harkitsemme jopa adoptiota, koska toinen raskaus pelottaa niin paljon.

Huolestunut äiti

Vaikeudet lapsen saamiseen liittyen voivat jäädä kaihertamaan mieltä ja aktivoitua siinä vaiheessa, kun perheeseen toivotaan toista lasta. Jos kokemukset ovat olleet suunnattoman negatiivisia, niitä voi mahdollisesti arvella traumoiksi. Tällöin ne vaikuttavat jokapäiväiseen elämään pelkoina ja pahoinvointina, ja tilanteeseen on hyvä harkita keskusteluapua.

On hyvä muistaa, ettei lasten lukumäärä ole aina oma valinta.

Lapsiluku on aina henkilökohtainen päätös, jonka tekeminen suuntaan tai toiseen saattaa aiheuttaa vanhemmassa syyllisyyttä. On hyvä muistaa, ettei lasten lukumäärä aina ole oma valinta. Elämä on aina epävarmaa. ”Amerikkalainen unelma” eli ajatus siitä, että onneen johdattaa ydinperhe, jossa on lapsia ja omakotitalo, on illuusio.

Synnyttäjien keski-ikä on noussut, ja vaikeat raskaudet saavat miettimään muita vaihtoehtoja. Adoptio on niistä yksi. Se täyttää vuosittain ison kolon monen lasta toivovan sydämestä. Tärkeää olisi, että toinen lapsi, hankintatavasta riippumatta, olisi ensisijaisesti toivottu lapseksi vanhemmilleen eikä sisarukseksi sisarukselleen.

Sisarus tuo lapsen elämään mahdollisesti elämänmittaisen kontaktin, mutta mikään ei takaa, että näin käy.

Kumpuaako ahdistuksesi mielestäsi enemmän koetusta vaikeasta raskaudesta vai toisen lapsen valinnasta ylipäänsä? Kenen takia olet valitsemassa ja mitä? Kirkasta itsellesi nämä ajatukset. Esikoislapsen kannalta tilanteessa ei ole oikeaa tai väärää valintaa. Molemmissa on hyvät ja huonot puolensa.

Sisarus tuo lapsen elämään mahdollisesti elämänmittaisen kontaktin, mikä on suuri rikkaus. Mikään ei kuitenkaan takaa, että näin käy. Monet sisarukset pysyvät toisilleen etäisinä. Sisarussuhteen ajatellaan olevan myös erityisen antoisa lasten sosiaalisten taitojen harjaannuttamisen kannalta, mutta sitä tapahtuu myös muissa ihmissuhteissa.

Ainoana lapsena eläminen ei jätä lasta paitsi merkityksellisistä asioista. Lapsen kehitykseen vaikuttaa sisarusten olemassaoloa tai puuttumista enemmän se, millainen suhde ja vuorovaikutus hänellä on vanhempiinsa. Se on asia, johon voit varmasti vaikuttaa.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Mitä jos et enää kuvailisi säätä adjektiiveilla? Ulkona ei ole kamala sadeilma, vaan ulkona sataa, sanoo lastenohjaaja Juha Alhokoski.

”Ulkoilu lasten kanssa säällä kuin säällä on monen mielestä kaunis ajatus – ennen räntäsateita ja paukkupakkasia. Silloin alkaa helposti huolettaa, pärjääkö oma kullannuppu ulkona. Oikeasti eniten rohkeutta vaaditaan vanhemmilta. Lapsi ei näe sään kamaluutta samalla tavalla kuin aikuinen: jos ulkona sataa, sehän vain tarkoittaa mahtavia lätäköitä, joissa leikkiä.

Monet aikuiset ovat vieraantuneet ulkoilusta. Esimerkiksi ajatus jatkuvasta työmatkapyöräilystä on vieras, koska untuvatakki päällä autoon hyppääminen on helpompaa.

Lapset oppivat esimerkistä. Jos vanhemmat ovat valmiita lähtemään ulos ja pukeutuvat sään mukaan, lapsikin ymmärtää, että kysymys on vain oikeista varusteista.

Kurahousut ovat väline lätäköissä leikkimiseen.

Työpaikallani päiväkodissa päätimme vanhempainillassa, ettei säätä saa kommentoida adjektiiveilla. Eli ulkona ei ole kamala sadeilma, vaan ulkona sataa. Emme myöskään puhu kurahousupakosta. Kurahousut ovat väline lätäköissä leikkimiseen samalla tavalla kuin hiihtämiseen tarvitaan sukset.

Aloittaminen on hankalinta. Siksi ulkona liikkumisesta kannattaa tehdä koko perheen säännöllinen tapa, koska ajan kanssa se helpottuu.

Liikkumisen ei tarvitse olla mitään ihmeellistä elämysten hakemista. Aina ei tarvitse mennä seinäkiipeilemään, perinteinen pyöräilykin on hyvä, arkinen harrastus, joka sopii koko perheelle.

Lapset nauttivat paljon myös ihan kävelystä. Samoin kuin aikuisten nykyään suosituissa kävelykokouksissa, lapset puhuvat kävellessään koko ajan ja kertovat kuin huomaamattaan paljon elämästään, ajatuksistaan ja haaveistaan. Tämä tarjoaa aikuiselle hienon mahdollisuuden päästä kärryille siitä, mitä pienessä mielessä liikkuu.

Metsässä on kaikki, mitä lapset tarvitsevat.

Maastosta löytyy monenlaisia leikkivälineitä, ja kun mukaan ottaa esimerkiksi kiikarin ja suurennuslasin, tekemistä riittää.

Luontoretkillä ujotkin lapset uskaltautuvat paremmin leikkeihin mukaan.

Epätasainen maasto haastaa tehokkaasti liikkumaan. Välillä taas voi pysähtyä ja rakentaa vaikka majaa. Hienomotoriikkaa kehittävän legoilla rakentelun vastapainoksi tarvitaan isoja leikkejä, joissa tila luonnossa otetaan äänekkäästi haltuun. On tärkeää, että lapsi saa elää elämäänsä leikkien ja liikkuen ulkona. Kun lapsi on näissä hetkissä pääosassa, hän voi nähdä itsensäkin uudessa valossa.

Päiväkodin lasten kanssa käymme retkillä viitenä aamupäivänä viikossa. Retket luovat ryhmään vahvan me-hengen, ja luontoretkillä ujotkin lapset uskaltautuvat paremmin leikkeihin mukaan, koska jokaiselle löytyy varmasti sopiva rooli.”

Juha Alhokoski on lastenohjaaja helsinkiläisessä päiväkodissa ja intohimoinen pyörällä liikkuja.

Vierailija

Juha Alhokoski: ”Metsä on paras leikkipaikka”

Äiti-ihminen kirjoitti: Metsä on tottakai hieno paikka lapsille,mutta entäs käärmeet ja hirvikärpäset?Edes aikuinen ei aina näitä huomaa! No voi kyynel. Onhan ne hirvikärpäset vähän ällöjä, kun mönkivät hiuspohjassa, mutta tuskin se olisi mikään syy kieltää lapsia menemästä metsään. Pipo päähän ja kumpparit jalkaan. Vai tuleeko vielä susikin ja vie nicopetterin mennessään? Ei ihme, että näistä nykynuorista tulee niin veteliä ja tuijottavat vain luuriaan huoneessaan, kun äipästä lapsi menee...
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.