Rankaisematta jättäminen ei tarkoita, ettei lapsella olisi rajoja, sanoo perhetyöntekijä Tiia Trogen.
Rankaisematta jättäminen ei tarkoita, ettei lapsella olisi rajoja, sanoo perhetyöntekijä Tiia Trogen.

Rangaistukset vahingoittavat lapsen ja aikuisen välistä yhteyttä ja luottamusta, sanoo positiivisen kasvatuksen puolestapuhuja Tiia Trogen.

”Taaperoille tulee kiistaa leluämpäristä, ja lapsi kopauttaa kaveria lapiolla. Vanhempi nappaa taaperon hiekkalaatikolta suuttuneena kainaloonsa. Tämä leikki loppuu tähän, ja mummolavisiitti on sitten peruttu!

Aikuinen saattaa ajatella, että rangaistus on tarpeen, jotta lapsi oppii oikean ja väärän rajan. Oikeasti rankaiseminen on aina huono tapa ratkaista tilanne. Se ei opeta lapselle mitään hyvää eikä estä vastaavia tilanteita toistumasta. Lapsi näkee, että on teollaan pahoittanut toisen mielen ja tajuaa ilman rangaistustakin toimineensa väärin. Rankaiseminen aiheuttaa vain häpeää ja lisää pahaa mieltä.

”Teoilla on seuraamuksia, mutta seuraamus on eri asia kuin rangaistus.”

Selitys huonoon käytökseen on useimmiten siinä, ettei lapsi vielä osaa säädellä tunteitaan. Kiista ämpäristä aiheutti kiukun, jonka lapsi purki leikkikaveriinsa. Ikävistä tunteista selviämiseen on parempia keinoja kuin rynnätä kaverin kimppuun, ja vanhemman tehtävänä on näyttää lapselle nämä keinot. Tunteiden säätelyä ei opeta se, että perutaan mummolakyläily tai karkkipäivä.

Rankaisematta jättäminen ei tarkoita, ettei lapsella olisi rajoja. Rutiinit, keskustelut ja perheen yhteisten sääntöjen perustelu auttavat pitämään rajoista kiinni. Jos yhdessä on sovittu, että kännykät menevät yöksi parkkiin, ne tekevät niin. Koululainen ymmärtää, että kännykän vilkuilu haittaa nukkumista, jolloin seuraavasta päivästä tulee ankea.

Teoilla on seuraamuksia, mutta seuraamus on eri asia kuin rangaistus. Looginen seuraamus on asiaan liittyvä, kohtuullinen ja kehittävä. Jos lapsi pelaa kielloista huolimatta yömyöhään puhelimellaan, looginen seuraamus ei ole viikkorahan peruminen vaan se, että sovitaan uudesta rajasta: jatkossa puhelin menee yöksi parkkiin. Jos lapsi häiritsee jatkuvasti yhteisiä leikkejä, hänet ohjataan tekemään muuta. Jotta leikki jatkossa sujuisi, lapsen kanssa harjoitellaan yhdessä olemisen taitoja.

Vanhempi ei voi olla aina kertomassa lapselle, mikä on oikein ja mikä väärin. Haluamme, että lapsi oppii ajattelemaan itse, ei vain tottelemaan.

Rankaisu vahingoittaa lapsen ja aikuisen yhteyttä ja luottamusta. Jos lapsi passitetaan ristiriitatilanteessa jäähylle yksin omaan huoneeseen, hän oppii siitä ainoastaan, että vaikeissa tilanteissa hänet voidaan eristää ja jättää yksin hankalien tunteiden kanssa.

”Empatialla moni tilanne ratkeaa tehokkaammin.”

Rankaisemalla tuuppaamme lapsen kauas itsestämme, vaikka oikeasti lapsi kaipaisi aikuisen apua.

Rankaisu nostattaa kapinamielen ja vastarintaa. Lapsi todennäköisesti pitää vanhempia epäreiluina ja hänestä voi tuntua, ettei häntä kuunnella ja ettei vanhempiin voi luottaa.

Empatialla moni tilanne ratkeaa tehokkaammin kuin kovilla keinoilla.”

Tiia Trogen on perhetyöntekijä, teologian maisteri ja positiivisen kasvatuksen puolestapuhuja.

Vierailija

Tiia Trogen: ”Lapsen rankaiseminen ei kannata koskaan”

Selkäsaunaa tai korville vetelyä en tosiaan kannata, mutta väärin tekemisestä on oltava seuraamus, kuten tulee tapahtumaan sitten isossa maailmassa myöhempinä vuosina. Kun opetetaan mitä saa ja mitä ei saa tehdä, kun osaa ja tietää mutta silti tekee yhteisiä sääntöjä vastaan, on siitä annettava rangaistus, seuraamus tai miten pehmeästi/kovasti asian haluaakaan esittää. Pelkkä tyhjän puhuminen ei kasvata.
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Jaettu nauru yhdistää ystäviä. Kuva: Colourbox
Jaettu nauru yhdistää ystäviä. Kuva: Colourbox

Parhaimmillaan huumori yhdistää perhettä ja kavereita, mutta vitsailuksi verhottu ivaaminen voi olla myös vallankäyttöä ja kiusaamista.

Koko perhe hirnuu. Isä on taas kertonut ruokapöydässä saman hölmön puujalkavitsin kuin aina.

Pieninkin kikattaa syöttötuolissaan, vaikkeivät sanaleikit hänelle vielä edes aukea. Tärkeintä on tunne siitä, että on mukana.

– Huumori voi olla perhettä yhdistävä liima, meidän oma juttu...

Taloudellinen niukkuus iskee kouluikäisiin eri tavalla kuin pienempiin lapsiin. ”Kun kaverit menevät elokuviin, hän sulkeutuu huoneeseensa”, kertoo vähävarainen teinitytön äiti.

”Pahimmalta tuntuu nähdä, kuinka lapsi yrittää ymmärtää, muttei pysty peittämään pettymystään. 

Niin kuin esimerkiksi taannoin, kun poika pyysi uutta videopeliä, vaikka tiesi vastaukseni jo etukäteen. Lapsen surulliset silmät viilsivät sydäntä, ja yritin pitää ääneni reippaana sanoessani, että katsotaan sitten ensi kuussa. Kumpikin tiedämme, ettei vastaus todennäköisesti muutu ensi kuussakaaan, ja toivon, että poika unohtaisi koko asian. Toisaalta sitten tulee jokin muu uusi houkutus, mitä kavereilla on ja meillä ei.”

Äiti ja poika, 10 vuotta

”On kurjaa, että lapsi jää sivuun kaveriporukoista.”

”Teen parhaani, että teini-ikäinen tyttäreni voisi nauttia kaikista samoista asioista kuin kaverinsakin. Huomaan, että hän ei kehtaa pyytää rahaa elokuvalippuun koska tietää, ettei minulla ole. Sitten hän jättäytyy pois kaveriporukan menoista ja sulkeutuu huoneeseensa.

Teinin maailma on aika mustavalkoinen, rahaa joko on tai sitä ei ole. Ei auta, jos sanon, että saat kaksikymppiä ensi viikolla. Se hetki on sitten jo mennyt.”

Äiti ja tytär, 16 vuotta

Koululaisen yksinäinen kesä

”Tällä hetkellä eniten päänvaivaa aiheuttaa yhdeksänvuotiaan kesäloma. Yrittäjäperheessä lomia ei pidetä, sillä raha on jatkuvasti tiukassa. Lisähuolta aiheuttaa toisen vanhemman vakava perussairaus. Lapsen luokkakaverit matkustelevat ja menevät erilaisille harrastusleireille. Yhden leiriviikon hinta saattaa olla satoja euroja ja siihen käyttörahat päälle. 

On kurjaa, että lapsi jää kesäksi sivuun kaveriporukoista. Kouluun palaaminen syksyllä on hankalaa, koska kokemukset kesästä ovat eriarvoisia.”

Perhe, jossa 2- ja 9-vuotiaat lapset

”Lukiolaisten opiskelusta ei tulisi mitään ilman isovanhempien tukea.”

”Kännykät, tietokoneet, tabletit ja koulukirjat… Lukiolaisten opiskelusta ei tulisi mitään, elleivät isovanhemmat sponsoroisi sitä avokätisesti. 

Molemmat lapset jäisivät myös ilman ajokortteja, elleivät mummo ja vaari maksaisi niitä.”

Perhe, jossa 17- ja 19-vuotiaat lapset

Ruokaa vai ehjät housut?

”Usein kuulee sanottavan, että kyllä köyhäkin voi harrastaa, sen kun menee metsään kävelemään. Tai että oma takapuoli pitää vaan nostaa sohvalta ja reipastua.

Näitä juttuja sanovat yleensä ne, joilla on loppukuustakin rahaa tilillä. Kukaan toimeentuleva ei pysty ymmärtämään, kuinka lamaannuttavaa ja masentavaa jatkuva taloudellinen taistelu on. Se syö kuukausi toisensa jälkeen kaikki voimavarat, kun joutuu joka kuukausi valitsemaan, ostaako leipää ja maitoa vai lapselle uudet housut puhkikuluneiden tilalle.

Lopulta ajatukset eivät pyöri enää minkään muun kuin laskujen ja rahan ympärillä. Kaikki energia menee selviämiseen. Yhtäkkiä kavereilla, metsäkävelyillä tai millään muullakaan ei ole enää merkitystä.”

Äiti ja 5- ja 9-vuotiaat lapset

Artikkeli jatkuu alapuolella
Taskut tyhjinä
Arki
Taskut tyhjinä