Teinin kasvaminen aikuiseksi on vaikeaa, haikeaa ja ihanaa yhtä aikaa, Mirva behm sanoo. Kuva: Mirva Behm.
Teinin kasvaminen aikuiseksi on vaikeaa, haikeaa ja ihanaa yhtä aikaa, Mirva behm sanoo. Kuva: Mirva Behm.

Teinien vanhemmille on tosi vähän positiivista vertaistukea. Mirva Behmin eli MormuskaMutsin blogin ydinajatuksena onkin: "Teinit, niistä vaan on ihan pakko tykätä!"

Vauva.fin suosittu blogi MormuskaMutsi käsittelee teinien vanhemmuutta ja tietenkin teinejä – noita ihanan kamalia, aikuisuutta kohti kurottelevia tyyppejä! Blogia kirjoittaa viiden lapsen äiti Mirva Behm. Hänen vanhin lapsensa on jo 18, nuorin vasta kaksi.

– En ole kuullut, että teinin vanhemmuudesta bloggaisi kukaan muu, Behm kertoo.

Mirva kirjoitti aluksi perheaiheista blogia, mutta vasta teiniaiheen löydyttyä löytyi myös todellinen kirjoittamisen palo. Nyt aiheet tuntuvat tipahtelevan kuin itsekseen.

– Meillä on omia teini-ikäisiä lapsia, joiden kaverit käyvät kylässä, joten teiniys on läsnä koko ajan.

Parasta MormuskaMutsissa Mirvan mielestä on, että se liittää vanhemmat ja teinit yhteen. Neljätoistavuotiaat tägäävät somejakoihin omia vanhempiaan ajatuksella: hei iskä, lue tämä tai mutsi, tämä on muuten aivan kuin mä. Toisaalta vanhemmat jakavat blogipostauksia lapsilleen: kuulostaako tutulta lapseni, vink vink.

– Blogini saa vanhemmat ja nuoret keskustelemaan keskenään ja ymmärtämään toistensa näkökulmia. On huippujuttu, että molemmat kokevat blogini  omakseen.

Teinit ovat myös ihania

Mirva on blogia kirjoittaessaan huomannut, että teiniys on universaalia. Aikuisuuteen kasvu on samaa kipuilua kaikille.

– Tietenkin nuoret ovat omia persooniaan, mutta perheissä käydään läpi tosi samanlaisia juttuja.

MormuskaMutsi onkin paikka, josta voi lukea, ettei ole ainoa perhe, jossa teinin kanssa neuvotellaan ja ovet paukkuvat. Tällaista vertaistukea Mirva olisi itse kaivannut aikanaan.

Kun pellavapäisestä äidin tytöstä sukeutui raivotar, yllätyin ja säikähdin.

– Kun esikoinen tuli murrosikään ja pellavapäisestä äidin tytöstä sukeutui raivotar, yllätyin ja säikähdin. Ajattelin, että mitä väärää olen tehnyt ja miten olisin voinut tehdä toisin, vaikka se kiukkuisuus ja mököttäminen kuuluvat kasvamiseen, ovat osa prosessia.

Senkin Mirva on blogia kirjoittaessaan ymmärtänyt, että vanhemmat ja teinit itsekin kaipaavat haastavien ja vaikeiden asioiden lisäksi tekstejä siitä, miten ihania nuoret ovat. Myös tulevien teinien vanhempien olisi Mirvan mielestä hyvä lukea siitä, ettei teini-ikä ole yhtä painajaista.

– Kun kukkamekkotytöstä sukeutuu omillaan pärjäävä ja itsenäisesti ajatteleva nuori nainen, se on vaikeaa, haikeaa ja ihanaa yhtä aikaa.

Mirvan terveiset teinille

Vaikka tuntuisi, että vanhemmat on urpoja ja naputtavat kaikesta, he eivät tee sitä ärsyttääkseen, vaan koska heillä on vastuu. Ei tarvitse toimia niin kuin omat vanhemmat, mutta heiltä voi saada hyviä vinkkejä elämään. 

Mirvan terveiset teinin vanhemmalle

Teinit ovat impulsiivisia eivätkä ajattele pitkälle. Kannattaa muistella, millaista oli olla murrosikäinen ja yrittää ajatella maailmaa siltä kannalta. Ota aikalisä ennen kuin räyhäät. Rauhoittuminen on ainoa tapa säilyttää keskusteluyhteys. Ja jos yhteys katkeaa, sitä on vaikea korjata. 

 

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Kotona teini saa näyttää kaikki tunteensa, lääkäri ja kolmen lapsen äiti Pippa Laukka sanoo.

Huomaisin, jos joku tyttäristäni alkaisi puhua itsestään rumasti tai muuttuisi yhtäkkiä äärimmäisen kriittiseksi. Se kertoisi, että jotakin on tapahtunut lapsen itsetunnolle.

Hyvä itsetunto on yhteydessä siihen, miten selviämme maailmassa. Murrosikä alkaa fyysisesti yhä aiemmin, vaikka mieli on kuin lapsella, uravalinnat täytyy tehdä yhä nuorempina ja visuaaliset ärsykkeet tavoitellusta ulkomuodosta ovat tyrkyllä somessa 24/7.

Kun kirjoitin tyttäreni Iinan kanssa nuorille naisille suunnatun kirjan, kysyin, mistä he haluavat lukea. Suosituimpia aiheita oli lihasten erottuminen, vaikka vastaajat eivät olleet fitness-maailmasta.

Minulla oli nuorena huono itsetunto, vaikka 80-luvulla ärsykkeet loppuivat, kun menin kotiin ja suljin ulko-oven. Verhosin epävarmuuteni suorittamiseen. Hain täydellisiä suorituksia koulussa, kilpauinnissa ja lopulta kehollani, sillä kuvittelin, että kun onnistun, saan kiitosta ja hyväksyntää.

Syömishäiriöni laukesi, kun olin vaihto-oppilaana Amerikassa. Syömisen hallitseminen antoi valtaa ja vahvuutta hallita ahdistustani. Sain myös kehuja: kun tein mallintöitä ja laihduin, minulle kerrottiin, miten upealta näytän. Se oli bensaa liekkeihin. Jatkoin, vaikka olin omasta mielestäni yhä ruma kuin peikko, koska minulla on paksu tukka.

Tyttäreni ovat nyt teini-iän eri vaiheissa, ja huomaan, että heillä kaikilla on itsetunto, jota minulla ei heidän iässään ollut. Se ei rakennu teini-iässä vaan jo lapsuudessa. En voi kehua, että sen takana olisin minä, vaan kaikki perheemme ihmissuhteet, hoitajat, lasten kaverit ja arjen pysyvyys.

Olen läsnä ja välitän, vaikka tyttäreni kulkevat nilkat paljaina.

Minulle tärkeintä on ollut kasvatuksessa se, etten kasvata vallalla. En ole lasteni kaveri vaan äiti, mutta kunnioitan heitä tasavertaisina ihmisinä. Hyväksyn sen, että he tekevät asioita, joita minä en tekisi, mutta tuen heitä, jos he tekevät. Olen läsnä ja välitän, vaikka he kulkevatkin nilkat paljaina.

Olen myös antanut tyttöjen lopettaa jalkapallon, vaikka se harmitti. Kyse ei kuitenkaan ole minusta vaan lapsista. Jos harrastusta pakottaisi jatkamaan, pahimmillaan lapsi suorittaisi vanhemman haavetta ja hukkaisi oman intohimonsa.

Olen halunnut suojella tyttöjä myös turhilta todellisuuden iskuilta. En kerro heille, millainen maailma on minusta tai oikeasti, vaan odotan, että he löytävät sen itse. He saavat elää sellaisessa illuusiossa, jota he ikäänsä nähden tarvitsevat.

Kerroin lapsille syömishäiriöstäni vasta kaksi vuotta sitten.

Kerroin lapsille syömishäiriöstäni vasta kaksi vuotta sitten. Se ei muuttanut arjessamme mitään, sillä en ole peilannut elämäämme koskaan sitä kautta. Meillä ruuasta ei tehdä mitään numeroa. Vaikka minun piti syödä lautanen tyhjäksi lapsuudessani, en hermostu, vaikka lapseni eivät söisi.

Toivon kuitenkin, että kun he näkevät esimerkkini, he ymmärtävät, ettei heidän kannata tehdä samoja virheitä. Näin onneksi näyttää olevan: kun Iina lähti vaihto-oppilaaksi, hän osasi nauttia kokemuksista, uusista ystävistä ja ruuasta. Kun seurasin, miten hienosti hän pärjäsi, se vahvisti minuakin.

Kun pinnani on pettämässä, lohduttaudun sillä, että tuolla lapsella on vielä vaikeampaa kuin minulla.

Lapsuuteni ajankuvaan kuului, että piti käyttäytyä hillitysti ja olla naama peruslukemilla. En usko tunteiden pidättelyyn. Koti on sitä varten, että siellä saa päästellä. Keskimmäinen tyttäremme Tuuli on nyt murrosiän myrskyn silmässä. Hän on nupit kaakossa aika usein, vaikka koulusta tulee viestiä, miten hienosti hän käyttäytyy.

Olen ylpeä, että hän uskaltaa näyttää tunteensa kotona. Se kertoo, että olemme niin luotettavia tyyppejä, että meidän nähden niin voi tehdä. Tykkään kapinasta, sitä lasten täytyykin tehdä kasvaakseen. En silti väitä, että raivarit ovat mukavia. Kun pinnani on pettämässä, lohduttaudun Jari Sinkkosen ajatuksella: tuolla lapsella on vielä vaikeampaa kuin minulla.

Usein ajatellaan, että murrosiän raivareita kestää, kun vanhempi saa siitä ”palkinnon”: lapsi vaikkapa käpertyy kainaloon tai pyytää anteeksi. Ei se niin mene. Raivarit vain laantuvat ilman hienoa loppukohtausta. Lapsen tehtävä ei ole antaa vanhemmilleen palkintoja. Hänen tehtävänsä on kasvaa, ja murrosiässä se tarkoittaa tunne- ja äänirekisterin opettelua.

Vanhemmalle murrosiän seuraaminen tarkoittaa onnenhippusia siellä täällä. 

Kolmannen tyttäremme Aavan murrosikä siintää myös horisontissa. Hänestä näkee, että hän on kuopus. Me vanhemmat olemme jo luottaneet itseemme, ja latu on tasoitettu.

Vanhemmalle murrosiän seuraaminen tarkoittaakin onnenhippusia siellä täällä. Ne ovat pieniä, mutta ne voi nähdä. Kiitos tulee paljon myöhemmin. Iina sanoi kerran, että ei ole asiaa, jota hän ei voisi meille kertoa. Tiesin, että olen onnistunut.

Pippa Laukka

  • Urheilulääkäri Pippa Laukka, 47, asuu Helsingissä.
  • Perheeseen kuuluvat aviomies Markku Laukka sekä Aava, 10, Tuuli, 13, ja Iina, 19.
  • Pipalta ja Iinalta ilmestyi tänä keväänä kirja Luonnollisesti paras.
Vierailija

Kolmen tytön äiti Pippa Laukka: ”Lapsen tehtävä ei ole palkita vanhempiaan”

Lapsella saattaa olla rakastava koti, muta hän voi kokea pärjäämättömyyttä kaveriporukassa. Ehkä hän ei osaa pitää puoliaan tiukassa väännössä - ehkä hän on valikoiva. Ehkä oppimisessa on vaikeuksia, eikä liikunnassakaan tule palkintoa. Jos koulussa tuntee itsensä surkeaksi, on sentään mukava että koti on kiva. Kuitenkin lapsi saattaa tuntea vertaisena itsensä aivan nollaksi, jos ei ole oikeita ystäviä ja arvosanat on heikkoja. Minusta joskus tuntuu, että usein pitkälle opiskelleilla...
Lue kommentti
Rakkaus on suurin voimavara

Kolmen tytön äiti Pippa Laukka: ”Lapsen tehtävä ei ole palkita vanhempiaan”

kotona täytyy kunnioittaa nuorten identiteettiä ja rakastaa nuoria ilman ehtoja ja estoitta. Nuoren täytyy saada kasvaa rakkauden täyteisessä ilmapiirissä ja rakkauden täytyy näkyä ja olla motiivina kaikessa tekemisessä suhteessa vanhempina lapsiin. Näin kasvattamalla lapsesta kehittyy tasapainoinen aikuinen ja hän oppii arvostamaan terveellä tavalla itseään ja kanssa matkaajiaan,elikkä lähimmäisiään. Nimimerkillä. Kolme itsetunnoltaan terveen pojan näillä "eväillä"kasvattanut perheen isä ja...
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Tilaajille
Syömishäiriöt ovat tytöillä tavallisempia. Pojilla pakonomainen tarve kontrolloida kehoa voi näkyä esimerkiksi liian tiheinä punttisalitreeneinä. Kuva: iStockphoto
Syömishäiriöt ovat tytöillä tavallisempia. Pojilla pakonomainen tarve kontrolloida kehoa voi näkyä esimerkiksi liian tiheinä punttisalitreeneinä. Kuva: iStockphoto

Yksi syö vain puolikkaan omenan, toinen liikkuu vimmatusti, kolmas ahmii salaa. Onko lapsella syömishäiriö? Mistä sen tunnistaa ja mitä vanhempi voi tehdä?

”Oli sää mikä tahansa, tytär lähti lenkille – myös väsyneenä ja iltamyöhään.”

”Hän alkoi pukeutua väljiin vaatteisiin ja pitää useita kerroksia päällekkäin.”

”Nuoren oma roskis oli yhtäkkiä täynnä suklaapapereita.”

Näin vanhemmat kuvaavat...