Nuoren aivot skannaavat jatkuvasti, olenko vihamielisessä vai minuun positiivisesti suhtautuvassa seurassa. Kuva: iStockphoto.
Nuoren aivot skannaavat jatkuvasti, olenko vihamielisessä vai minuun positiivisesti suhtautuvassa seurassa. Kuva: iStockphoto.

Nuorten aivot käyvät kierroksilla – pienet sosiaaliset tapahtumat voivat kuormittaa enemmän kuin koulustressi, kertoo lastentautien erikoislääkäri Elina Hermanson.

Vanhemmat ajattelevat usein, että nuoret kuormittuvat ja jopa ahdistuvat läksykuormasta tai harrastusmääristä. Todellinen kuormitus voi kuitenkin tulla arjen sosiaalisista suhteista.

Teinit kiinnittävät todella paljon huomiota pieniin, meille aikuisille mitättömiltä tuntuviin asioihin kuten eleisiin, ilmeisiin ja äänenpainoihin. Teinin mantelitumake eli aivojen taistele-pakene-keskus skannaa jatkuvasti, olenko vihamielisessä vai minuun positiivisesti suhtautuvassa seurassa.

– Nuorille sosiaaliset kanssakäymiset ovat merkittävämpiä kuin aikuisille. Kaikki mitä meissä tapahtuu, on järkevästi rakennettu: aivot toimivat niin kuin yhteiskunta olisi edelleen samanlainen kuin kivikaudella. Nuoret ihmiset on tehty etsimään uusia elinalueita ja pariutumaan, sanoo lastentautien erikoislääkäri Elina Hermanson.

Mikä kuormittaa nuoren mieltä?

Jo pitkään on tiedetty, että nuoret ovat itsekeskeisiä ja heidän on vaikea hillitä tunteitaan ja impulssejaan. Nyt tieteen avulla on voitu myös todistaa, että nuorten aivoissa tapahtuu valtavan paljon enemmän kuin lasten ja vanhempien aivoissa.

Aistihavaintokyvyt kypsyvät jo varhain, mutta murrosiässä tunnekeskusten toiminta kiihtyy. Kontrollikeskusten toiminta puolestaan voimistuu hitaimmin. Nuoren aivot käyvät siis ylikierroksilla, koska tietoa käsitellään todella paljon, hyvin suurelta osin tiedostamattomasti. 

– Nuorten aivoissa on kauhea määrä sähköjohtoja, ja koska niin sanottua valkeaa ainetta ei ole vielä kehittynyt tarpeeksi pitämään johtoja erossa toisistaan, ne yhdistyvät väärin ja tapahtuu oikosulkuja. Aikuisten johdot pysyvät järjestyksessä, koska lelluvat valkean aineen suojissa, Hermanson kuvailee.

Varsinkin tytöt miettivät kovasti, kuka sanoi mitä, missä ja millä äänensävyllä, kuka katsoi mihin suuntaan ja millä tavalla.

Maailmassa sekä omassa lähipiirissä tapahtuvat asiat pohdituttavat nuorta: Miksi äiti kasvattaa pikkuveljeä väärin vaikka luin, että pitäisi toimia ihan toisin? Miten kehtaan mennä luokkaan, kun en äsken saanut palloa kiinni? Miksi meillä ostetaan vaaleaa leipää, vaikka tumma leipä ehkäisee syöpää?

Varsinkin tytöillä hippokampus, jossa sijaitsee pienten nippeliasioiden muistaminen, aktivoituu helposti. Tytöt miettivät kovasti, kuka sanoi mitä, missä ja millä äänensävyllä, kuka katsoi mihin suuntaan ja millä tavalla. Pienet asiat jäävät mieleen ja saattavat kuormittaa.

Nämä huolet ja ajatukset eivät tule useinkaan vanhemman tai vaikka koulun tietoon, eikä tavallisesti tarvitsekaan – nuorella saa olla oma elämä ja sen mukanaan tuomat ajatukset. Vanhemman jatkuvat utelut voinnista tuntuvat nuoresta usein häiritseviltä.

Nuori kyllä tarvittaessa kääntyy aikuisen puoleen huolineen. Aikuisen tulee olla sen arvoinen.

– Fiksua olisi, jos vanhemmalla ja nuorella olisi jotain säännöllisiä hetkiä, jolloin viettää yhteistä, kiireetöntä aikaa.

Jos nuori on kovin ahdistunut tai kuormittunut, hän voi noissa tilanteissa purkaa vanhemmalle kotiin ja kaverisuhteisiin liittyviä asioita. Nuorta ei kuitenkaan pidä pakottaa tilittämään tunteitaan.

Ja toisaalta: ei nuorenkaan arjen tarvitse olla jatkuvaa kriisiä. On niitäkin nuoria, jotka keskittyvät todella huolella vain läksyihin ja harrastuksiinsa. Joskus mekaaninen suorittaminen saattaa kuitenkin liittyä sosiaalisten tilanteiden aiheuttamien tunteiden kieltämiseen ja kompensointiin.

– Vanhempi ei voi elää oman lapsensa nuoruutta lapsen puolesta, ne nuoruuden angstit ja haasteet on jokaisen elettävä itse, Hermanson muistuttaa.

Mitä vanhempi voi tehdä helpottaakseen nuoren oloa?

Nuoret väsyvät sosiaalisissa tilanteissa enemmän, koska joutuvat käyttämään isompia osia aivoista – ja näin aivojen aineenvaihduntakin on isompaa. Jos ei ole energiaa, pinna napsahtaa nopeammin. Aikuisen tehtävä on järjestää nuorelle arjen rytmi kuntoon, varmistaa syöminen ja nukkuminen.

Hankalat keskustelut kannattaa ajoittaa niihin hetkiin, kun sekä aikuisella että teinillä on vatsat täynnä.

– Nuorten kanssa kannattaa keskustella kaikki hankalat jutut niin, että sopii keskustelun etukäteen ja varmistaa, että molemmilla – niin aikuisella kuin teinillä – on vatsat täynnä.

Vanhemman tehtävä on myös pitää perheessä yllä hyvää, avointa ja rentoa tunnelmaa. Nuori oppii ensisijaisesti mallista. Jos vanhemmat eivät keskustele tunteistaan rehellisesti ja avoimesti, miten nuori oppisi sanoittamaan omia tunteitaan?

– On vanhempia, jotka sanovat, etteivät riitele lastensa nähden tai ollenkaan. Mutta juuri tällaisia asioita nuoret stressaavat, eivät vanhemmat pysty nuoria huijaamaan.

Vaikka jäätävät sanat olisi peitelty hymyin, nuorten sosiaalisiin tilanteisiin virittyneet aivot kyllä skannaavat kireän ilmapiirin: nuo kaksi tyyppiä eivät viihdy. Jos nuori ei tiedä tilanteen taustoja, hän kehittelee tunnelmalle omat teoriansa. Parhaan esimerkin vaikkapa parisuhteesta voi antaa elämällä itse rehellisessä ja ilmapiiriltään avoimessa suhteessa.

– On ihan sama mitä vanhempi sössöttää oikeanlaisen elämästä, jos samalla laiminlyö itsensä ja  oman parisuhteensa. Ei kaikkea pidä nuorelle vuodattaa, mutta lähtökohtaisesti pitäisi olla rehellinen niistä vaikeuksista, mitä tulee eteen – se helpottaa ymmärtämistä.

Aikuisen on myös syytä pitää kiinni siitä, mitä lupasi:

– Nuorta stressaa  hirveästi, jos isä tai äiti lupaa hakea ja tulla ja tehdä, mutta ei tulekaan tai tee lupaamaansa.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Teinin kasvaminen aikuiseksi on vaikeaa, haikeaa ja ihanaa yhtä aikaa, Mirva behm sanoo. Kuva: Mirva Behm.
Teinin kasvaminen aikuiseksi on vaikeaa, haikeaa ja ihanaa yhtä aikaa, Mirva behm sanoo. Kuva: Mirva Behm.

Teinien vanhemmille on tosi vähän positiivista vertaistukea. Mirva Behmin eli MormuskaMutsin blogin ydinajatuksena onkin: "Teinit, niistä vaan on ihan pakko tykätä!"

Vauva.fin suosittu blogi MormuskaMutsi käsittelee teinien vanhemmuutta ja tietenkin teinejä – noita ihanan kamalia, aikuisuutta kohti kurottelevia tyyppejä! Blogia kirjoittaa viiden lapsen äiti Mirva Behm. Hänen vanhin lapsensa on jo 18, nuorin vasta kaksi.

– En ole kuullut, että teinin vanhemmuudesta bloggaisi kukaan muu, Behm kertoo.

Mirva kirjoitti aluksi perheaiheista blogia, mutta vasta teiniaiheen löydyttyä löytyi myös todellinen kirjoittamisen palo. Nyt aiheet tuntuvat tipahtelevan kuin itsekseen.

– Meillä on omia teini-ikäisiä lapsia, joiden kaverit käyvät kylässä, joten teiniys on läsnä koko ajan.

Parasta MormuskaMutsissa Mirvan mielestä on, että se liittää vanhemmat ja teinit yhteen. Neljätoistavuotiaat tägäävät somejakoihin omia vanhempiaan ajatuksella: hei iskä, lue tämä tai mutsi, tämä on muuten aivan kuin mä. Toisaalta vanhemmat jakavat blogipostauksia lapsilleen: kuulostaako tutulta lapseni, vink vink.

– Blogini saa vanhemmat ja nuoret keskustelemaan keskenään ja ymmärtämään toistensa näkökulmia. On huippujuttu, että molemmat kokevat blogini  omakseen.

Teinit ovat myös ihania

Mirva on blogia kirjoittaessaan huomannut, että teiniys on universaalia. Aikuisuuteen kasvu on samaa kipuilua kaikille.

– Tietenkin nuoret ovat omia persooniaan, mutta perheissä käydään läpi tosi samanlaisia juttuja.

MormuskaMutsi onkin paikka, josta voi lukea, ettei ole ainoa perhe, jossa teinin kanssa neuvotellaan ja ovet paukkuvat. Tällaista vertaistukea Mirva olisi itse kaivannut aikanaan.

Kun pellavapäisestä äidin tytöstä sukeutui raivotar, yllätyin ja säikähdin.

– Kun esikoinen tuli murrosikään ja pellavapäisestä äidin tytöstä sukeutui raivotar, yllätyin ja säikähdin. Ajattelin, että mitä väärää olen tehnyt ja miten olisin voinut tehdä toisin, vaikka se kiukkuisuus ja mököttäminen kuuluvat kasvamiseen, ovat osa prosessia.

Senkin Mirva on blogia kirjoittaessaan ymmärtänyt, että vanhemmat ja teinit itsekin kaipaavat haastavien ja vaikeiden asioiden lisäksi tekstejä siitä, miten ihania nuoret ovat. Myös tulevien teinien vanhempien olisi Mirvan mielestä hyvä lukea siitä, ettei teini-ikä ole yhtä painajaista.

– Kun kukkamekkotytöstä sukeutuu omillaan pärjäävä ja itsenäisesti ajatteleva nuori nainen, se on vaikeaa, haikeaa ja ihanaa yhtä aikaa.

Mirvan terveiset teinille

Vaikka tuntuisi, että vanhemmat on urpoja ja naputtavat kaikesta, he eivät tee sitä ärsyttääkseen, vaan koska heillä on vastuu. Ei tarvitse toimia niin kuin omat vanhemmat, mutta heiltä voi saada hyviä vinkkejä elämään. 

Mirvan terveiset teinin vanhemmalle

Teinit ovat impulsiivisia eivätkä ajattele pitkälle. Kannattaa muistella, millaista oli olla murrosikäinen ja yrittää ajatella maailmaa siltä kannalta. Ota aikalisä ennen kuin räyhäät. Rauhoittuminen on ainoa tapa säilyttää keskusteluyhteys. Ja jos yhteys katkeaa, sitä on vaikea korjata. 

 

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Kotona teini saa näyttää kaikki tunteensa, lääkäri ja kolmen lapsen äiti Pippa Laukka sanoo.

Huomaisin, jos joku tyttäristäni alkaisi puhua itsestään rumasti tai muuttuisi yhtäkkiä äärimmäisen kriittiseksi. Se kertoisi, että jotakin on tapahtunut lapsen itsetunnolle.

Hyvä itsetunto on yhteydessä siihen, miten selviämme maailmassa. Murrosikä alkaa fyysisesti yhä aiemmin, vaikka mieli on kuin lapsella, uravalinnat täytyy tehdä yhä nuorempina ja visuaaliset ärsykkeet tavoitellusta ulkomuodosta ovat tyrkyllä somessa 24/7.

Kun kirjoitin tyttäreni Iinan kanssa nuorille naisille suunnatun kirjan, kysyin, mistä he haluavat lukea. Suosituimpia aiheita oli lihasten erottuminen, vaikka vastaajat eivät olleet fitness-maailmasta.

Minulla oli nuorena huono itsetunto, vaikka 80-luvulla ärsykkeet loppuivat, kun menin kotiin ja suljin ulko-oven. Verhosin epävarmuuteni suorittamiseen. Hain täydellisiä suorituksia koulussa, kilpauinnissa ja lopulta kehollani, sillä kuvittelin, että kun onnistun, saan kiitosta ja hyväksyntää.

Syömishäiriöni laukesi, kun olin vaihto-oppilaana Amerikassa. Syömisen hallitseminen antoi valtaa ja vahvuutta hallita ahdistustani. Sain myös kehuja: kun tein mallintöitä ja laihduin, minulle kerrottiin, miten upealta näytän. Se oli bensaa liekkeihin. Jatkoin, vaikka olin omasta mielestäni yhä ruma kuin peikko, koska minulla on paksu tukka.

Tyttäreni ovat nyt teini-iän eri vaiheissa, ja huomaan, että heillä kaikilla on itsetunto, jota minulla ei heidän iässään ollut. Se ei rakennu teini-iässä vaan jo lapsuudessa. En voi kehua, että sen takana olisin minä, vaan kaikki perheemme ihmissuhteet, hoitajat, lasten kaverit ja arjen pysyvyys.

Olen läsnä ja välitän, vaikka tyttäreni kulkevat nilkat paljaina.

Minulle tärkeintä on ollut kasvatuksessa se, etten kasvata vallalla. En ole lasteni kaveri vaan äiti, mutta kunnioitan heitä tasavertaisina ihmisinä. Hyväksyn sen, että he tekevät asioita, joita minä en tekisi, mutta tuen heitä, jos he tekevät. Olen läsnä ja välitän, vaikka he kulkevatkin nilkat paljaina.

Olen myös antanut tyttöjen lopettaa jalkapallon, vaikka se harmitti. Kyse ei kuitenkaan ole minusta vaan lapsista. Jos harrastusta pakottaisi jatkamaan, pahimmillaan lapsi suorittaisi vanhemman haavetta ja hukkaisi oman intohimonsa.

Olen halunnut suojella tyttöjä myös turhilta todellisuuden iskuilta. En kerro heille, millainen maailma on minusta tai oikeasti, vaan odotan, että he löytävät sen itse. He saavat elää sellaisessa illuusiossa, jota he ikäänsä nähden tarvitsevat.

Kerroin lapsille syömishäiriöstäni vasta kaksi vuotta sitten.

Kerroin lapsille syömishäiriöstäni vasta kaksi vuotta sitten. Se ei muuttanut arjessamme mitään, sillä en ole peilannut elämäämme koskaan sitä kautta. Meillä ruuasta ei tehdä mitään numeroa. Vaikka minun piti syödä lautanen tyhjäksi lapsuudessani, en hermostu, vaikka lapseni eivät söisi.

Toivon kuitenkin, että kun he näkevät esimerkkini, he ymmärtävät, ettei heidän kannata tehdä samoja virheitä. Näin onneksi näyttää olevan: kun Iina lähti vaihto-oppilaaksi, hän osasi nauttia kokemuksista, uusista ystävistä ja ruuasta. Kun seurasin, miten hienosti hän pärjäsi, se vahvisti minuakin.

Kun pinnani on pettämässä, lohduttaudun sillä, että tuolla lapsella on vielä vaikeampaa kuin minulla.

Lapsuuteni ajankuvaan kuului, että piti käyttäytyä hillitysti ja olla naama peruslukemilla. En usko tunteiden pidättelyyn. Koti on sitä varten, että siellä saa päästellä. Keskimmäinen tyttäremme Tuuli on nyt murrosiän myrskyn silmässä. Hän on nupit kaakossa aika usein, vaikka koulusta tulee viestiä, miten hienosti hän käyttäytyy.

Olen ylpeä, että hän uskaltaa näyttää tunteensa kotona. Se kertoo, että olemme niin luotettavia tyyppejä, että meidän nähden niin voi tehdä. Tykkään kapinasta, sitä lasten täytyykin tehdä kasvaakseen. En silti väitä, että raivarit ovat mukavia. Kun pinnani on pettämässä, lohduttaudun Jari Sinkkosen ajatuksella: tuolla lapsella on vielä vaikeampaa kuin minulla.

Usein ajatellaan, että murrosiän raivareita kestää, kun vanhempi saa siitä ”palkinnon”: lapsi vaikkapa käpertyy kainaloon tai pyytää anteeksi. Ei se niin mene. Raivarit vain laantuvat ilman hienoa loppukohtausta. Lapsen tehtävä ei ole antaa vanhemmilleen palkintoja. Hänen tehtävänsä on kasvaa, ja murrosiässä se tarkoittaa tunne- ja äänirekisterin opettelua.

Vanhemmalle murrosiän seuraaminen tarkoittaa onnenhippusia siellä täällä. 

Kolmannen tyttäremme Aavan murrosikä siintää myös horisontissa. Hänestä näkee, että hän on kuopus. Me vanhemmat olemme jo luottaneet itseemme, ja latu on tasoitettu.

Vanhemmalle murrosiän seuraaminen tarkoittaakin onnenhippusia siellä täällä. Ne ovat pieniä, mutta ne voi nähdä. Kiitos tulee paljon myöhemmin. Iina sanoi kerran, että ei ole asiaa, jota hän ei voisi meille kertoa. Tiesin, että olen onnistunut.

  • Urheilulääkäri Pippa Laukka, 47, asuu Helsingissä.
  • Perheeseen kuuluvat aviomies Markku Laukka sekä Aava, 10, Tuuli, 13, ja Iina, 19.
  • Pipalta ja Iinalta ilmestyi tänä keväänä kirja Luonnollisesti paras.
Vierailija

Kolmen tytön äiti Pippa Laukka: ”Lapsen tehtävä ei ole palkita vanhempiaan”

Lapsella saattaa olla rakastava koti, muta hän voi kokea pärjäämättömyyttä kaveriporukassa. Ehkä hän ei osaa pitää puoliaan tiukassa väännössä - ehkä hän on valikoiva. Ehkä oppimisessa on vaikeuksia, eikä liikunnassakaan tule palkintoa. Jos koulussa tuntee itsensä surkeaksi, on sentään mukava että koti on kiva. Kuitenkin lapsi saattaa tuntea vertaisena itsensä aivan nollaksi, jos ei ole oikeita ystäviä ja arvosanat on heikkoja. Minusta joskus tuntuu, että usein pitkälle opiskelleilla...
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.