Kuva: Minna Lehtinen
Kuva: Minna Lehtinen

Paras suoja häirintää vastaan on hyvä itsetunto. Sen rakentamiselle ei ole alaikärajaa, Tanja Auvinen sanoo.

"Tyttäreni, 16, istui hiljattain ratikassa. Hänen vieressään siistinnäköinen nelikymppinen mies alkoi jutella ja ehdotti seksiä. Tyttäreni suuttui ja komensi miehen lopettamaan.

Vaikka ärsyynnyin kuullessani tästä, olin onnellinen, että tyttäreni kertoi asiasta. Moni nuori ei puhu kokemastaan, koska ahdistelusta voi tulla syyllinen olo, vaikka syy ei tietenkään ole nuoren. Aloin heti miettiä, mahtoivatko ratikan muut matkustajat tehdä mitään. Meillä kaikilla on velvollisuus puuttua, jos näemme, että jotakuta ahdistellaan.

Jos lapsi tai nuori ei saa hyväksyntää lähipiiriltään, hän etsii sitä muualta.

Eniten minua huolestuttavat ne nuoret, joilla ei ole luottamuksellista suhdetta yhteenkään aikuiseen. Jokainen kaipaa hyväksyntää. Jos lapsi tai nuori ei saa sitä lähipiiriltään, hän etsii sitä muualta.

Hyväksikäyttäviä aikuisia on kaikkialla missä nuoriakin: peliyhteisöissä, snapchatissa, periscopessa. Jotkut 14–15-vuotiaat tytöt saavat puhelimeensa lähes päivittäin peniksen kuvia. En silti kan­nata ajatusta, että vanhemmat kieltäisivät lapsiaan menemästä verkkoon tai kaupungille.

Paras suoja häirintää vastaan on hyvä itsetunto. Sen rakentamiselle ei ole alaikärajaa. Kannatan myös avointa puhetta seksuaalisuudesta. Jos lapselle on puhuttu “etupepusta” eikä seksistä lainkaan, ensimmäisen älypuhelimen saadessaan hän saattaa olla pornosivuilla aika hämillään.

Seksuaalinen ahdistelu aiheuttaa kohteelleen usein häpeää. Vanhempien tulisi korostaa, että kaikesta voi tulla puhumaan. Nuorta ei pidä rangaista asian kertomisesta vaan kiittää luottamuksesta ja alkaa hoitaa asiaa. Oma pää tulee pitää kylmänä. Tarvittaessa voi hakea apua poliisilta ja kunnan lastensuojeluviranomaisilta, meiltä Nuorten Exitistä tai Väestöliitosta.

Jokainen nainen tietää, että seksuaalista häirintää on tässä maassa ollut aina.

Suomeen saapuneet turvapaikanhakijat ovat saaneet eräät suomalaiset lietsomaan pelkoja ulkomaalaisia kohtaan. Kun poliisikin alkuvuodesta väitti, että häirintä on uusi, muka turvapaikanhakijoiden mukana meille saapunut ilmiö, suutuin todella.

Jokainen nainen tietää, että seksuaalista häirintää on tässä maassa ollut aina. Nuoret ovat sille erityisen alttiita. Kouluterveyskyselyjen mukaan tytöistä 60 prosenttia on kokenut häirintää, pojista 33–46 prosenttia.

Turvapaikanhakijoilla pelottelijat eivät oikeasti ole huolissaan tyttöjemme turvallisuudesta. He käyttävät aihetta keppihevosena oman asiansa edistämiseen, joka tähtää rajojen sulkemiseen. Yleistyneestä rasismista saavat osansa nyt myös suomalaiset maahanmuuttajataustaiset nuoret.

Nuorempi tyttäreni oli kavereidensa kanssa ruokakaupassa, kun vanhempi nainen tuli solvaamaan hänen tummaihoisia ystäviään. Kun nuoret puolustautuivat, nainen huusi ettei ihme, että teitä raiskataan. Kaupan henkilökunta puuttui asiaan – poistamalla nuoret kaupasta. Kirjoitin tapauksesta kauppaketjun johtajalle. Jokaiseen ahdistelutapaukseen on puututtava."

Tanja Auvinen työskentelee toiminnanjohtajana Nuorten Exitissä, joka ehkäisee nuorten seksuaalista kaltoinkohtelua.

Meidän Perhe 3/2016

Kuva: Heli Blåfield

Äitiä huolestuttaa, koska teinitytär on välillä hyvin uhmakas, empatiakyvytön ja itsekeskeinen. Onko lapsi voinut periä narsistisen käytöshäiriön isältään?

”Olemme uusperhe, johon kuuluu 13-vuotias tyttäreni ja mieheni, jolla ei ole omia lapsia. Tytön isä ei ole arjessamme mukana. Erosimme exän rikollisen elämäntavan takia, kun tytär oli kuusivuotias. Tytär pitää nykyisestä miehestäni, ja pitkään perhedynamiikka toimikin hyvin.

Nyt, tytön lähestyessä murrosikää, hänen käytöksensä on alkanut huolestuttaa minua. Tytär on välillä hyvin uhmakas, empatiakyvytön ja itsekeskeinen. Hän on jäänyt muutaman kerran kiinni valehtelusta, mitä etenkään mieheni ei siedä lainkaan. Tyttö sai uuden puhelimen sillä ehdolla, että hoitaa kotityöt pyytämättä, mutta silti ne unohtuvat jatkuvasti. Joka asiasta on sanottava jatkuvasti, ja kaikenlaiset rangaistukset ovat tehottomia.

Hän ei halua, että häntä määräillään, mutta rajattomuus tuntuu hänestä välinpitämättömyydeltä. Jos emme vaadi mitään, mitään ei tapahdu. Jos vaadimme, hän paiskoo ovia ja kiukkuaa. Näytämme hänelle kiintymyksemme, mutta häneltä ei tule juurikaan positiivista palautetta. Hän ei kysele kuulumisia muilta. Ollessani kipeä häntä kiinnostaa vointini sijaan se, heitänkö hänet treeneihin.

Tuollainen kylmäkiskoisuus, valehtelu ja sopimuksien rikkominen tuo mieleen hänen isänsä, jolla diagnosoitiin psykopaattinen ja narsistinen käytöshäiriö. Onko isän rikollinen mieli voinut periytyä? Onko tämä mielestäsi normaalia murkkuikäisen käytöstä?”

Huolestunut äiti

Janna vastaa:

”Kiitos koskettavasta kirjeestä! Hätä rakkaasta lapsesta, teini-iän kuohut, isän diagnoosien varjo – melkoinen paketti mietittäväksi koko perheelle.

Oman navan tuijotus on aivan iänmukaista käytöstä, samoin mielipiteen vaihtelu ja epävarmuus rajojen tarpeesta.

Ensinnäkin: Tyttäresi käytös ei kuulosta psykopaattiselta tai tunnekylmältä. Hän osoittaa mieltään ja näyttää selvästi, kun ei pidä asioista. Julmuutta vaikkapa eläimiä tai ikätovereita kohtaan ei esiinny. Oman navan tuijotus on aivan iänmukaista käytöstä, samoin mielipiteen vaihtelu ja epävarmuus rajojen tarpeesta. Harva teini tekee kotitöitä pelkällä kehotuksella. Valehtelu oman nahan pelastamiseksi on sekin normaalia.

Ymmärrän silti huoltasi. Persoonallisuushäiriöiden syntyä ei tunneta tarkkaan. Periytyvyyttä on todennäköisesti jonkin verran, mutta myös kasvuympäristö vaikuttaa paljon. Nuorelle ei tehdä persoonallisuushäiriödiagnoosia, koska kasvu on vielä kesken. Sen sijaan tutkitaan, miten nuoren mieli on rakentunut ja miten läheiset ihmissuhteet voivat olla avuksi hyvän kasvun polulla.

Aikuisen rakkaus hankalaankin nuoreen ja kyky pohtia omaa osuuttaan tämän elämässä ovat suuri voimavara, joka kannattaa ottaa käyttöön. Voisittekin pohtia, mitä hyvää oikeastaan haluatte tyttärelle antaa tiukkuudella ja rangaistuksilla? Miltä toivotte niiden suojaavan lasta? Tajuaako tytär hyvät tarkoituksenne?

Jäin myös miettimään, millaisena tytär muistaa isänsä. Olisiko isässä kaikesta huolimatta jotakin mukavaa, jota tytär saattaisi kaipauksella muistella?

Suosittelen, että hakeudutte perheneuvolaan, nuorisoasemalle tai muuhun nuorten mielenterveyspalveluun. Jos lapsella epäillään psyykkisen kehityksen häiriötä, voidaan asiaa tutkia. Jos kasvatustavan muutos auttaisi, saatte siihen apua. Perheen on tärkeä saada vastauksia näin suuriin kysymyksiin.”

Meidän Perhe 12/2017

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Lastensuojelussa työskentelevä ohjaaja Jani Mattila haluaa herätellä vanhempia: usein vanhemmilla ei ole mitään käsitystä siitä, mitä nuoret puuhaavat.

”Tehtäväni lastensuojelussa on arvioida nuorten sijoituksen tarve. Vaihtoehtoina on nuoren palauttaminen kotiin, nuoren palauttaminen kotiin avohuollollisen työn tukemana tai nuoren jatkosijoitus pitkäaikaiseen sijoitushuoltopaikkaan.

Nämä päätökset ovat sekä nuoren elämän että perheen hyvinvoinnin kannalta isoja ja merkittäviä. Päätöksiä ei voi tehdä hetkessä, eikä oikea ratkaisu aina selviä edes kuukaudessa. Nuoret, jotka ovat päihdekoukussa, väkivaltaisia tai muuten haastavia, ovat sisukkaita pysymään esimerkiksi päihteettömänä arviointijakson ajan, mutta kotiin päästessä kierre alkaa heti uudestaan.

Yhteiskunnassa on edelleen vanhakantaista ajattelua, että ongelmanuoret ovat lähtöisin syrjäytyneistä, köyhistä tai sosiaalisesti alemmista yhteiskuntaryhmistä. Näin ei enää ole, ja tähän jokaisen päättäjän ja vanhemman – aikuisten ylipäätään – olisi hyvä herätä.

Vanhanaikainen ”tarkkikselta koulukotiin” -tyyppinen ajattelu leimaa myös vanhemmat, ja saa heidät häpeämään avunhakemista pahoinvoivalle nuorelle.

Olen kohdannut asiakkaita jokaisesta sosiaalisesta ryhmästä, kantakaupungista ja lähiöistä. Kohtaan työssäni päivittäin nuoria, jotka ovat vakavaraisista perheistä, joissa vanhemmilla on käytössä kaikki saatavilla olevat kasvatuksen työkalut. Kulissit ovat kunnossa, ja usein kyseessä eivät edes ole kulissit – vanhemmat todella luulevat, että nuorella on kaikki hyvin, kunnes paha päihdekoukku tai käytösongelmat kodin ulkopuolella paljastuvat.

Vanhemmilla ei usein ole nuoren päihdekoukusta aavistustakaan, ennen kuin on liian myöhäistä.

Aikuisilla ei ole käsitystä siitä, kuinka yleistä esimerkiksi kannabiksen käyttö nuorten keskuudessa on. Pilveä polttavat jo 12-vuotiaat ja sen saaminen on alkoholia helpompaa. Internetin vertaisverkosta pystyy ostamaan koviksi luokiteltuja huumeita jälleenmyyntiin tai omaan käyttöön. Vanhemmilla ei usein ole nuoren päihdekoukusta aavistustakaan, ennen kuin on liian myöhäistä.

Vanhempien olisi rohkeammin puututtava lapsen kavereiden tekemisiin ja uskallettava kertoa naapurin teinin tempauksista myös hänen vanhemmilleen. Mutta nykyään vallitsee selän kääntämisen kulttuuri: Ei uskalleta sörkkiä toisten asioita, vaan pidetään mölyt mahassa. Toisaalta vanhemmat loukkaantuvat nykyään helpommin, jos joku puuttuu heidän kasvatustyöhönsä. Ehkä sekin koetaan epäonnistumisena, vaikka ei kukaan aikuinen voi olla yksin perillä kaikesta.

Ennen lastensuojelu oli sitä, että kiltit lapset otettiin huostaan alkoholisoituneilta vanhemmilta, nykyään päihdeongelmainen nuori otetaan huostaan kilteiltä vanhemmilta.

Kärjistettynä sanoisin, että ennen lastensuojelu oli sitä, että kiltit lapset otettiin huostaan alkoholisoituneilta vanhemmilta, nykyään päihdeongelmainen nuori otetaan huostaan kilteiltä vanhemmilta.

Nykyään nuoret voivat myös psyykkisesti erittäin huonosti. Tuntuu, että iso osa nuorista on aivan liian huonokuntoisia avohoidon palveluihin, eikä lastensuojelu näin ollen ole se paikka, josta apua enää voidaan antaa. Ammattitaitoni ei riitä syvien mielenterveysongelmien kanssa painivien lasten auttamiseen. Apua pitäisi löytyä ja olla mahdollista hakea muualta.

Kaikille on selvää, että resurssit ovat riittämättömät, mutta usein näiden asioiden kanssa työskentelevät on hiljennetty. Sama tilanne on muillakin aloilla, kuten kouluissa, sosiaalityössä, terveydenhoidossa ja varhaiskasvatuksessa, joissa on ongelmia julkisen palvelun resurssien kanssa. Kohtaan työssäni jatkuvasti liian suurten asiakasmäärien tuomia ongelmia – kaikille tarvitsijoille ei riitä paikkaa ja aikaa, ja nyt puhutaan vasta nuorten avuntarpeen arvioinnista, ei itse sijoituksesta.

Resurssien ja asiakasmäärän on kohdattava, jotta lapsen etu varmistuu. Tätä työtä tehdään lapsen, ei kenenkään muun etu edellä.”

 

Vierailija

Lastensuojelun työntekijä: ”Tavallisten perheiden lapsia huostaanotetaan koko ajan enemmän”

Vierailija kirjoitti: Eihän ne mitään tavallisia perheitä ole, jos lapset otetaan huostaan. Kyseessä on todella huonosti pärjääviä ihmisiä ilman keinoja elää normaalia elämää. "Ennen lastensuojelu oli sitä, että kiltit lapset otettiin huostaan alkoholisoituneilta vanhemmilta, nykyään päihdeongelmainen nuori otetaan huostaan kilteiltä vanhemmilta." Eli jutussa tarkoitetaan sitä että hyvästä kotitaustasta huolimatta nuoresta voi tulla ongelmanuori. Syynä voi yksinkertaisesti olla esim. huonoon...
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.