Tyttöjen väkivalta ja aggressiivinen käytös hämmentää ja aiheuttaa kummastusta. Vaikka ilmiö ei ole uusi, siitä keskustelu on.

Teini-ikäisten tyttöjen käyttämä väkivalta on nähty pitkään enemmän itseen kuin muihin kohdistuvana. Se on näyttäytynyt suurelle yleisölle lähinnä viiltelynä ja itsetuhoisena käytöksenä. Asiantuntijat alleviivaavat tyttöjen väkivallan olevan samanlaista kuin poikien.

Kun teinityttöjengien tekemistä väkivaltaisista yhteenotoista kauppakeskuksissa uutisoidaan, suuri yleisö yllättyy. Avoin väkivalta ei ole ollut “tyttöjen juttu”, vaan ilmiö, joka on pitkään lakaistu maton alle. Siksi tytöt jäävät usein yksin aggressiivisten tunteidensa kanssa.

Väkivaltaisia tunteita hävetään ja salataan. Raivon ja vihan tunteiden käsitteleminen on vaikeaa, koska ne eivät edelleenkään kuulu perinteisesti hyväksyttyyn tyttöjen tunneskaalaan. Kun vaikeat tunteet tukahdutetaan, ne saattavat ryöpytä yli.

Tyttöjen ja poikien väkivalta on samanlaista

Maria Akatemian Keijun varjo -hankkeen koordinaattori Elina Rajaniemen mukaan tytöt voivat käyttäytyä yhtä aggressiivisesti kuin pojatkin. Tytöt käyttävät poikien kanssa samoja väkivallan muotoja; henkistä väkivaltaa, läpsimistä, lyömistä, tönimistä ja tavaroiden rikkomista.

– Kuka tahansa voi olla väkivallan tekijä tai kokija: nainen tai mies, tyttö tai poika, Rajaniemi summaa.

Väkivaltaisen käytöksen juuret ovat usein samoja riippumatta siitä, onko väkivaltaa käyttävä poika tai tyttö. Syy löytyy usein varhaislapsuuden kaltoin kohtelun kokemuksista.

Kokemuksen ei tarvitse aina olla traaginen heitteillejättö, vaan se voi olla jonkin vaille jäämistä, kuulemattomuutta tai näkymättömyyttä. Vanhemmat eivät ole osanneet ottaa vastaan lapsen vihan tai raivon tunteita, vaan ne on torpattu ja kielletty, ja se on kääntynyt kokijaa vastaan.

Teinitytöillä kuten aikuisilla naisillakin kokemukseen liittyy lisäksi usein pärjäämisen kulttuuria myötäilevä “kiltin tytön rooli”.

Väkivallattoman aikuisuuden takaa varhainen apu

Psykoterapeutti Nora Lindgren kertoo, että väkivaltaisesta käytöksestä voi päästä irti. Tärkeää on tunnistaa väkivaltainen käytös, ja puuttua siihen mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Nuorella pitäisi olla edes yksi aikuinen, jonka kanssa käydä omia tuntemuksia ja käytöstä läpi.

–  Turvallinen ja nuorta tukeva aikuinen, joka näkee ja kuulee, mitä nuori haluaa sanoa, Lindgren kertoo.

Lindgrenin mielestä väkivaltaista käytöstä ei pitäisi jaotella tyttöjen tai poikien väkivallaksi. Väkivalta on aina väkivaltaa. Väkivaltaiseen käytökseen on syy, ja syystä riippuu, kuinka helppoa nuorelle on kanavoida vaikeat tunteet jotenkin muuten kuin väkivaltaisena käytöksenä. 

– Väkivaltainen nuoruus ei silti tarkoita väkivaltaista aikuisuutta, Lindgren summaa.

Väkivallattoman aikuisuuden, ja myöhemmin ehkä väkivallattoman vanhemmuuden saadakseen on nuoren kohdattava omat vaikeat tunteensa, ja työstettävä niitä. Se ei ole helppoa, mutta jokainen apua hakeva voi löytää uuden, turvallisen tavan kanavoida raivoa ja turhautumista.

 

Vierailija

Miksi tyttö lyö? Väkivaltaisia tunteita hävetään ja salataan

Ehkä tässä pitäisi aloittaa ihan siitä, että normalisoitaisiin aggressiiviset tunteet. Aggressiiviset tunteet eivät ole merkki varhaislapsuuden kaltoinkohtelusta, vaan täysin inhimillisiä. Olemme kenties ensimmäinen sukupolvi, joka patologisoi aggressiiviset tunteet, ja niitä selitellään poikkeaviksi. Pointti on siinä, miten niitä tunteita käsittelee, ja siinä olisi todellakin sarkaa, joskus voisi riittää ihan sellainen keskustelutuntityyppinen meininki kouluissa. Jos nuori kokee, että hänen...
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.