Nykyvanhemmat pelkäävät konfliktien aiheuttamista ja alkavat liian helposti nuoren kaveriksi, jolloin vanhemmuus unohtuu. Kuva: iStockphoto.
Nykyvanhemmat pelkäävät konfliktien aiheuttamista ja alkavat liian helposti nuoren kaveriksi, jolloin vanhemmuus unohtuu. Kuva: iStockphoto.

Lastensuojelussa työskentelevä Jani Mattila kehottaa vanhempia olemaan enemmän läsnä nuorille.

Jani Mattila näkee työssään päivittäin sen, että nuorten ongelmia, päihderiippuvuutta ja käytöshäiriöitä esiintyy myös ihan tavallisissa perheissä.

Jos kaikilla on koko ajan kiire, yhteinen aika on ruutujen värittämää tai ostettua hauskaa, eikä todellista aitoa keskusteluyhteyttä nuoren ja vanhemman välille synny, voi nuoren päihdeongelma tai käyttäytymisen haasteet kodin ulkopuolella tulla vanhemmille yllätyksenä. Mattilan mielestä nykyvanhemmat pelkäävät konfliktien aiheuttamista ja alkavat liian helposti nuoren kaveriksi, jolloin vanhemmuus unohtuu.

– Monet lastensuojeluun asti ulottuvat ongelmat olisi ehkä ehkäistävissä, jos vanhemmat olisivat enemmän lastensa kanssa.

Monet lastensuojeluun asti ulottuvat ongelmat olisi ehkä ehkäistävissä, jos vanhemmat olisivat enemmän lastensa kanssa.

Janin seitsemän neuvoa nuorten vanhemmille:

  1. Olkaa lastenne kanssa. Kiinnostukaa nuortenne elämästä ja tylsistykää heidän kanssaan.
  2. Selvittäkää, mitä nuoret tekevät ja missä menevät. Jos lapsi menee yökylään, tehkää tsekkaussoitto vanhemmille ja sopikaa yhteisistä pelisäännöistä.
  3. Lapsia saa kyseenalaistaa. Se on rakkautta ja rajojen asettamista. Kestäkää konflikteja ja sitä, että aiheutatte teinillenne pahaa mieltä asettamalla rajat. Se ei ole epäonnistumista vaan vanhemmuutta.
  4. Pyrkikää kaikin tavoin luomaan suhde, jossa ei olisi asiaa, josta nuori ei voisi kanssanne jutella.
  5. Perehtykää lastenne some-elämään. Valtaosalla vanhemmista ei ole hajuakaan, mitä siellä villissä lännessä tapahtuu.
  6. Syökää yhdessä. Se ei tarkoita, että ollaan samassa pöydässä, mutta tuijotetaan kukin omaa ruutua.
  7. Puuttukaa lapsen luokkakaverinkin tekemisiin ja toilailuihin. Useimmat vanhemmat ovat autuaan tietämättömiä, mitä oma nuori puuhaa tuolla, koska kotona voidaan käyttyä ihan erilailla kuin kavereiden seurassa. Jos vanhemmat uskaltaisivat jakaa tietoa ja kertoa naapurinkin lapsen töppäilystä hänen vanhemmilleen, usein ei tarvitsisi tulla lastensuojeluun asti.

 

Vierailija

Lastensuojelun työntekijän 7 neuvoa teinin vanhemmalle

Vierailija kirjoitti: "Olkaa lastenne kanssa. " Joo, mut jos lapset ei halua olla kuin kavereidensa kanssa? Päätät että nyt pidetään äiti-tyttö/äiti-poika-päivä ja menette vaikka kaupungille tai teette jotain muuta mukavaa yhdessä. Äitini kanssa meillä oli äitityttöpäivä joka viikon torstai ja se lähensi kovasti. Leivottiin, mentiin elokuviin, mentiin piknikille puistoon, syötiin aamupala kaupungilla ja tehtiin kivoja kävelyreissuja. Ei se vaadi mitään liian erikoista. Muistan että yksi...
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Mikä teineissä on parasta? Lukijamme kertovat. Kerro oma ihana hetkesi kommenteissa!

Ne pienet, yhteiset jutut

Teinillä on jo oma maailmansa kavereineen ja menoineen. Mutta ne hetket, kun yhteys vanhemman ja teinin välillä löytyy, ne ovat arvokkaita.

Kun lapsi nojaa illalla sohvalla minuun ja kertoo omia kuulumisiaan, kun kaksi nuorempaa on jo nukkumassa. Illat ovat niitä arvokkaita lähentymisen hetkiä, jolloin isotkin asiat jaetaan vielä äidin kanssa.

Kun teinin saa lähtemään mukaansa vaikka kauppaan tai kävelylenkille, jutusta ei ole tulla loppua. Hän ehtii tunnin aikana avata maailmastaan enemmän kuin osaisi ikinä odottaa. Ja kuinka fiksuja ja pohdittuja ne jutut ovat.

Kun se ihana teini kuitenkin soittaa sinulle ensimmäisenä, oli iloinen tai surullinen asia. Meidän 15-vuotias tyttö edelleen ensimmäisenä joko soittaa tai tulee koulusta suoraan kotiin kertomaan päivän tapahtumat. Kun se teini pyytää juuri sinua mukaansa elokuviin, eikä sitä kaveria.

Parasta on arki

Kun teini-ikäinen omatoimisesti tyhjentää tiskikoneen, se saa jokaisen vanhemman pakahtumaan. 

Vilpitön kiitos tai jaettu joulutorttu. Karkkipäivänä äidille ostettu suklaalevy tai yllätyksenä siivottu olohuone. Parhaita hetkiä ovat myös yhdessä sohvalla katsottu leffa tai yhdessä pelattu videopeli, tai ne saunassa jaetut salaisuudet. Parhaita hetkiä ovat yksinkertaisesti ne, joista syntyy molemmille mukava muisto.

Kun lapsi omatoimisesti siivoaa tai laittaa ruokaa, tai auttelee ohimennen kotitöissä. Ajattelen, että olen osannut opettaa hänelle muiden huomioimista ja sitä, että kotihommat on kaikkien kotona asuvien tehtäviä.

Teini osaa yllättää

Teini-ikäisen lapsen vanhempana elämä on varmasti yllätyksiä täynnä. 

Kun teini sulkeutuu taas kerran huoneeseensa ja vähän myöhemmin selviää, että hän on hankkinut vähillä rahoillaan koko suvulle joululahjat ja väkertänyt niihin ihanat paketit ja itse tehdyt kortit. Se siitä itsekkyydestä.

Kun se sama teini, joka jatkuvasti ottaa yhteen pikkusisaruksen kanssa tosipaikan tullen huolehtii, ilahduttaa ja hoivaa mitä suurimmalla rakkaudella sitä samaa "ärsyttävää" pikkuveljeä.

Ei enää pieni lapsi, vaan itsenäinen, oma persoona

Kun teini kiinnostuu jostain asiasta, kotiväkikin oppii samalla uutta.

Kun lapsi innostuu jostain, kuten nyt vaikka syksyllä Tshernobylistä. Hän kaivaa tietoa siitä hullun lailla viikkoja putkeen ja pitää kotona esitelmiä aiheesta. On huimaa huomata, että lapsi on jo niin iso, että muodostaa omaa maailmankuvaa tietoa etsien ja hahmottamalla syy-seuraussuhteita itsenäisesti. Ja samalla oppii itsekin uusia asioita!

Kuinka ihana hän onkaan

Teinissä näkee parhaiten oman työnsä tuloksen. Ja sitä on lupa ihailla, täysillä.

Meidän 13-vuotias sanoi minulle eräänä päivänä: ”Minä äiti meinaan kasvattaa lapseni sitten samalla tavalla kun sä.”

Kun huomaa että on saanut kasvatettua nuoren miehen, jolla on hyvät tavat ja empatiakykyä. Joka huolehtii pikkusisaruksestaan ja menestyy koulussa.

Se, kun poika sanoi minulle, että olen maailman paras äitipuoli.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Kuva: Heli Blåfield
Kuva: Heli Blåfield

Äitiä huolestuttaa, koska teinitytär on välillä hyvin uhmakas, empatiakyvytön ja itsekeskeinen. Onko lapsi voinut periä narsistisen käytöshäiriön isältään?

”Olemme uusperhe, johon kuuluu 13-vuotias tyttäreni ja mieheni, jolla ei ole omia lapsia. Tytön isä ei ole arjessamme mukana. Erosimme exän rikollisen elämäntavan takia, kun tytär oli kuusivuotias. Tytär pitää nykyisestä miehestäni, ja pitkään perhedynamiikka toimikin hyvin.

Nyt, tytön lähestyessä murrosikää, hänen käytöksensä on alkanut huolestuttaa minua. Tytär on välillä hyvin uhmakas, empatiakyvytön ja itsekeskeinen. Hän on jäänyt muutaman kerran kiinni valehtelusta, mitä etenkään mieheni ei siedä lainkaan. Tyttö sai uuden puhelimen sillä ehdolla, että hoitaa kotityöt pyytämättä, mutta silti ne unohtuvat jatkuvasti. Joka asiasta on sanottava jatkuvasti, ja kaikenlaiset rangaistukset ovat tehottomia.

Hän ei halua, että häntä määräillään, mutta rajattomuus tuntuu hänestä välinpitämättömyydeltä. Jos emme vaadi mitään, mitään ei tapahdu. Jos vaadimme, hän paiskoo ovia ja kiukkuaa. Näytämme hänelle kiintymyksemme, mutta häneltä ei tule juurikaan positiivista palautetta. Hän ei kysele kuulumisia muilta. Ollessani kipeä häntä kiinnostaa vointini sijaan se, heitänkö hänet treeneihin.

Tuollainen kylmäkiskoisuus, valehtelu ja sopimuksien rikkominen tuo mieleen hänen isänsä, jolla diagnosoitiin psykopaattinen ja narsistinen käytöshäiriö. Onko isän rikollinen mieli voinut periytyä? Onko tämä mielestäsi normaalia murkkuikäisen käytöstä?”

Huolestunut äiti

Janna vastaa:

”Kiitos koskettavasta kirjeestä! Hätä rakkaasta lapsesta, teini-iän kuohut, isän diagnoosien varjo – melkoinen paketti mietittäväksi koko perheelle.

Oman navan tuijotus on aivan iänmukaista käytöstä, samoin mielipiteen vaihtelu ja epävarmuus rajojen tarpeesta.

Ensinnäkin: Tyttäresi käytös ei kuulosta psykopaattiselta tai tunnekylmältä. Hän osoittaa mieltään ja näyttää selvästi, kun ei pidä asioista. Julmuutta vaikkapa eläimiä tai ikätovereita kohtaan ei esiinny. Oman navan tuijotus on aivan iänmukaista käytöstä, samoin mielipiteen vaihtelu ja epävarmuus rajojen tarpeesta. Harva teini tekee kotitöitä pelkällä kehotuksella. Valehtelu oman nahan pelastamiseksi on sekin normaalia.

Ymmärrän silti huoltasi. Persoonallisuushäiriöiden syntyä ei tunneta tarkkaan. Periytyvyyttä on todennäköisesti jonkin verran, mutta myös kasvuympäristö vaikuttaa paljon. Nuorelle ei tehdä persoonallisuushäiriödiagnoosia, koska kasvu on vielä kesken. Sen sijaan tutkitaan, miten nuoren mieli on rakentunut ja miten läheiset ihmissuhteet voivat olla avuksi hyvän kasvun polulla.

Aikuisen rakkaus hankalaankin nuoreen ja kyky pohtia omaa osuuttaan tämän elämässä ovat suuri voimavara, joka kannattaa ottaa käyttöön. Voisittekin pohtia, mitä hyvää oikeastaan haluatte tyttärelle antaa tiukkuudella ja rangaistuksilla? Miltä toivotte niiden suojaavan lasta? Tajuaako tytär hyvät tarkoituksenne?

Jäin myös miettimään, millaisena tytär muistaa isänsä. Olisiko isässä kaikesta huolimatta jotakin mukavaa, jota tytär saattaisi kaipauksella muistella?

Suosittelen, että hakeudutte perheneuvolaan, nuorisoasemalle tai muuhun nuorten mielenterveyspalveluun. Jos lapsella epäillään psyykkisen kehityksen häiriötä, voidaan asiaa tutkia. Jos kasvatustavan muutos auttaisi, saatte siihen apua. Perheen on tärkeä saada vastauksia näin suuriin kysymyksiin.”

Meidän Perhe 12/2017

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.